Me onnistuimme!

Tiistai 20.5.2025

Puheeni Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ensimmäisen kauden viimeisessä aluevaltuustossa 20.5.2025.

Olemme toimineet kolme vuotta kaksi kuukautta, 18 päivää historian ensimmäisinä aluevaltuutettuina.

Perjantaina, kun ajoin kotiin hyvinvointialueiden tapaamiselta, mietin mitä sanoisin viimeisessä valtuuston kokouksessa. Taustapeiliin ilmestyi Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ambulanssi, jolla oli hälytysvilkut päällä. Ajattelin että tässähän on se kaikkein tärkein, miksi me päättäjät ja erityisesti ammattilaiset tätä teemme:  turvaamme, parannamme ja pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä. Emme ole täällä AVI:n tarkastajia, ministeriöitä, alijäämien kattamista tai kokouksia varten, vaan  asukkaita, asiakkaitamme.

Kuinka moni meistä ymmärsi kolme vuotta sitten, miten mahdottoman edessä olimme? Varsinais-Suomi jätti erinäisistä syistä vapaaehtoisen valmistelun väliin. 34 organisaatiota, 48 asiakas ja potilastietojärjestelmää,  yli 23 000 ammattilaista, 2.4 miljardin budjetit, puolen miljoonan suomalaisen sosiaali- ja terveyspalvelut piti fuusioida vain kymmenen kuukauden valmistelulla.

Mutta me onnistuimme: palvelut, palkanmaksu ja päätöksenteko pyörivät 1.1.2023 alkaen; tärkein tavoitteemme, turvallinen siirtymä, toteutui.

Eniten tämän käynnistyksen aikana ovat huutaneet ne, jotka vähiten näin laajasta kokonaisuudesta ymmärtävät. Kaikesta kohinasta huolimatta jokainen työntekijä ja päättäjä voi - ja meidän pitää olla äärimmäisen ylpeitä turvallisesta siirtymästä.

Eikä pelkästään siitä vaan asiakastyytyväisyydestä, henkilöstön saatavuuden parantumisesta ja palveluihin pääsyn parantumisesta, kuten Martikainen omassa puheenvuorossaan kuvaili. Talous on saatu raiteilleen, palveluverkkoa uudistettu, digitaalisia kanavia saatu käyttöön ja mikä minua ilahduttaa erityisesti: lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kokoaminen samaan organisaatioon, toimintakyvyn roolin vahvistuminen ikääntyneiden palveluissa, omatiimien käyttöönotto, korkeakouluyhteistyö sekä yksikkökustannusten selvitystyö.

Tämä työ on ollut minulle unelmatyö, äärimmäisen rakas, mutta myös raskas. Vaikka kuinka rakastaisin työtäni, arvojani en voi, enkä halua myydä. Yksi tärkeimmistä tehtävistä niin politiikassa kuin elämässä on osata myös luopua asioista.

Kaikesta kohinasta huolimatta on ollut etuoikeus pystyttää Varha yhdessä teidän päättäjien, huolella valitsemamme virkajohdon, Varhan 23 492 ammattilaisen, järjestöjen, palvelutuottajien ja tuhansien tapaamieni asukkaiden kanssa.

Haluan kiittää jokaista teitä siitä luottamuksesta, jonka varassa olen saanut toimia historian ensimmäisenä ja kenties viimeisenä päätoimisena aluehallituksen puheenjohtajana. Toivon parasta mahdollista tulevaisuutta, viisaita ja vaikuttavia päätöksiä sekä ystävällisyyttä Varhalle ja kaikille meille Varhan asukkaille!

Hyvinvointia ja elinvoimaa Kaarinaan

Lauantai 12.4.2025

Vuoden 2023 alussa syntyivät upouudet hyvinvointialueet. Alueille yhdistettiin sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut kunnista ja sairaanhoitopiiristä. Hyvinvointialue on sinänsä hieman harhaanjohtava nimi, sillä hyvinvointialueilla hoidetaan sairauksia, pelastetaan ihmisiä onnettomuuksista ja tarjotaan hoivaa tai turvaa, kun ei kotona pärjää. On kaunis ajatus, että alueet tuottaisivat hyvinvointia, parhaimmillaan kuitenkin alueella ehkäistään sairauksia, onnettomuuksia ja ongelmia.

Kunnat sen sijaan ovat vastuussa asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä sekä ”kaikesta hyvästä” siis asumisesta, liikenteestä, päiväkodeista, kouluista, liikuntapaikoista, harrastusmahdollisuuksista ja kulttuurista. Mutta  mistä hyvinvointi ja elinvoima kotikaupungissa syntyy?

Koronavuosina aloimme tuulettaa puolison kanssa päätämme pitkillä kävelylenkeillä lähimetsiin. Koronan jälkimainingeissa hankimme vielä koiranpennun. Liikkuminen luonnossa on jäänyt mieluisaksi tavaksi. Lähiluontoa pidänkin yhtenä tärkeimmistä hyvän arjen tekijöistä Kaarinassa. Jos ikkunasta ei näy mitään vihreää tai lähimpään puistoon tai metsään on viittä minuuttia pidempi matka, alan voida huonosti.

Lähiluontoa ovat myös uimarannat, kun merellisessä Kaarinassa ollaan. Kun istuin Kaarinan kaupunginhallituksessa 2017-2021, päätettiin Hovirintaan rakentaa rantasauna ja ravintola. Heti yli viisi vuotta myöhemmin sauna on vihdoin valmistumassa. Se ei kuitenkaan riitä. Littoisissa, Ala-Lemussa, Harvaluodossa ja nyt Hovirinnassa on rantasauna, jotka palvelevat myös talviuintipaikkoina. Piikkiön kyliltä talviuintipaikka puuttuu. Tuorlassa olisi Livian oppilaitoksen mailla rantaviivaa pitkälti, mutta ei kelvollista laituria tai saunaa. Pitäisikö Tuorlaan ryhtyä kehittämään seuraavaa talviuintipaikkaa ja samalla tehdä uusi vierasvenelaituri Tuorlassa vierailijoille sekä oppilaitoksen käyttöön.

Laituria voitaisiin hyödyntää myös vesibussin liikennöintiin. Kaarina sijaitsee Saariston rengastien portilla, mutta emme mitenkään hyödynnä läpikulkevia matkailijoita. Tuorlassa voisi olla rengastien lähtöportti, josta pääsisi vesibussilla Kuusiston linnaraunioille. Näin tärkein nähtävyytemme sidottaisiin osaksi rengastietä ilman Linnarauniotien edestakaista liikennettä. Se myös sitoisi Tuorlan ja Kuusiston kartanot toisiinsa hienolla tavalla.

Olemme aikanaan tehneet valtuustoaloitteen maisemareitistä Hovirinnasta Piikkiöön. Rauhalinnan, Tuorlan ja Raadelman osalta kevyenliikenteen reitti on jo luontevasti olemassa. Olisiko reitti mahdollista yhdistää Piikkiön uusittuun lintutorniin ja siitä edelleen Piikkiön keskustaan. Piikkiön keskustasta taas pyöräreitti kulkee Pukkilan kautta Littoisiin ja Littoisista edelleen Turkuun, Lietoon tai Kaarinan keskustaan. Tuorlasta löytyy myös esteetön luontopolku ja sinne on suunniteltu talvisin myös hiihtolatu. Tuorlassa olisi hyvä alku myös alppiruusupuistolle.

Lähiluonnon lisäksi hyvinvointia tukevat kuntopolut, kuntoportaat, urheilukentät, palloilukentät ja ulkokuntosalit. Kaikkia näitä löytyy kivasti koko Kaarinan alueelta. Hyvinvointia tukevat myös sisäliikuntamahdollisuudet uimahallista kuntosaleihin, palloiluhallista tenniskeskukseen. Kaupungin rinnalla liikuntamahdollisuuksia luovat yhdistykset ja yritykset.

Liikunnan lisäksi tarvitaan myös kulttuuria. Kulttuurin ehkä tutuin tarjonta löytyy kirjastoista. Miten kirjastoa tulee kehittää tulevaisuudessa? Sähköiset kirjat, kirjastojen tapahtumat, yhdistysten käyttöön tarjottavat kokoontumistilat, mutta mitä muuta? Kulttuuria ovat myös taidenäyttelyt, konsertit, Kaarina-teatterin ensiluokkainen tarjonta ja Kino Piispanristin elokuvat. Kaarina järjestää maineikkaan Runo-Kaarina kilpailun. Voisiko runouden tai kirjallisuuden ympärille kehittää uuden tapahtuman Kaarinaan tai Kuusiston linnaraunioille Kaarinan musiikkijuhlat elokuun iltoihin Saariston rock-meiningin rinnalle?

Kulttuuri yhdistyy luontevasti lähimatkailuun. Saariston rengastie tarjoaisi matkailulle hyvän alustan ja brändin. Tuorlasta pitäisi tehdä matkailun helmi Kaarinalle. Toki Tuorlan tilukset ovat Livian oppilaitoksen käytössä, mutta matkailu ja oppilaitostoiminta sopisivat kyllä samalle alueelle. Tuorlasta löytyy myös Väisälän avaruuspuisto. Alueelle voitaisiin houkutella uusia yrityksiä esimerkiksi pyörävuokrausta ja melontakeskus. Alueella voitaisiin järjestää erilaisia kesätapahtumia.

Hyvinvointi ja elinvoima syntyvät myös yhteisöllisyydestä. Kunnalla ei ole varaa järjestää kaikkea mahdollista. Tarvitaan yrityksiä, jotka tuottavat palveluita sekä asukkaita, jotka niitä käyttävät. Tarvitaan asukkaita, yrityksiä ja yhdistyksiä, jotka luovat uutta, yhdistävät ihmisiä ja pitävät pöhinää päällä.  

Jotta asukkaat viihtyvät Kaarinassa, asumisen on oltava miellyttävää, toimivaa ja järkevän hintaista. Asumisen lisäksi tarvitaan toimivia liikenneyhteyksiä niin yksityisautoille, kevyelle liikenteelle kuin julkiselle liikenteellekin. Kaarina sijaitsee erinomaisessa paikassa kaikkea tätä ajatellen: meillä on moottoritie, ohikulkutie, uudet sillat ja yhteys saaristoon, pyöräilyetäisyys Turusta sekä mainiot julkisen liikenteen yhteydet Fölillä. Lähijunayhteys Salosta Piikkiön, Pukkilan ja Littoisten kautta Turkuun on selvityksessä. Raitiotietä Kaarinaan ei suunnitella.

Arvot punnitaan teoissa

Torstai 10.4.2025

Vaalien alla on mukava puhua arvoista ja kiinnittää erilaisia sloganeita vaalimainoksiin. Arvojen todenperäisyys punnitaan vaalien välissä: millaista luottamustyötä teet, kun vaalien parrasvalot sammuvat. Itselleni tärkeimpiä arvoja politiikassa ovat oikeudenmukaisuus, sivistys, luottamus ja rohkeus.  

Oikeudenmukaisuus punnitaan suhteessa asukkaisiin: huolehditko päättäjänä koko kunnan tai alueen asukkaista vai lähinnä omista eduista. Oikeudenmukaisuutta on rakentava yhteistyö muiden puolueiden kanssa. Oikeudenmukaisuutta on oman ryhmän kesken etukäteen sovitut ja noudatettavat pelisäännöt. Kabinettipolitiikka ei edusta minulle oikeudenmukaisuutta. Tasa-arvo ihmisten kesken on oikeudenmukaisuutta puhtaimmillaan. 

Sivistys, asiapohjaisuus ja tiedolla johtaminen ovat minusta kaiken päätöksenteon perusta. Asioita ei voi päättää pelkän sosiaalisen median mekkaloinnin pohjalta vaan päättäjän velvollisuus on perehtyä olemassa olevaan tietoon. Jos tietoa ei vielä ole tai sitä ei ole tarpeeksi, sitä pyydetään hankkimaan. Loputon selvittely ei kuitenkaan ole sivistystä tai tiedolla johtamista vaan kyse on pikemmin vaikeiden päätösten vetkuttelusta tai sopivan tiedon etsimisestä oikean sijaan. 

Luottamus kuvaa päättäjän suhdetta eri suuntiin: äänestäjiin, kaikkiin kuntalaisiin, muihin päättäjiin, virkajohtoon sekä sidosryhmiin. Luottamustyö edellyttää luottamusta päättäjään ja päättäjältä.

Luottamus on avoimuutta ja annetun tiedon luotettavuutta. Jos käy ilmi, että päättäjille esitetään osatotuus ”tietona”, jotta päätös olisi halutunlainen, luottamusta on rikottu. Luottamusta edustavat luottamuksellisten keskusteluiden pysyminen luottamuksellisina ja sovituista asioista kiinni pitäminen.

Luottamuksellisuus ei ole pelkkä muodollisuus. Se luo päätöksentekoon rauhan asioiden valmistelulle, suojaa kuntaa tai hyvinvointialuetta turhilta ongelmilta sekä antaa tilaa yhteisen näkökulman rakentumiselle. Luottamus luo pohjan politiikan yhteistyölle ja luottamustyölle kokonaisuutena. Luottamuksen rakentaminen ottaa aikaa, mutta se on helppo menettää yhdessä silmänräpäyksessä. 

Rohkeus kuvastaa kykyä katsoa tulevaisuuteen, nostaa katsetta ylemmäs omista tennarin kärjistä. Päättäjät eivät voi ratkoa vain eteen tulevia asioita vaan kyllä pätevät päättäjät rakentavat suuntaa, johon ollaan menossa. Jos halutaan vain pitää asiat ennallaan, mihin tarvitaan päättäjiä? Konservointia varten ovat museot, eivät valtuustot. 

Rohkeutta on kertoa oma näkemyksensä, olipa se kuinka erilainen tahansa. Kun joudutaan tekemään vaikeita päätöksiä, joista kaikki eivät pidä, mitataan päätöksentekijän selkäranka: uskallanko sanoa ääneen sen, mitä oikeasti ajattelen? Toiminko arvojeni mukaan vai olenko hiljaa, kun pitäisi puuttua? Päätöksenteossa tarvitaan rohkeutta, ei vain kaikkien miellyttämistä. Arvot punnitaan lopulta aina teoissa. 

Valtaan ei pidä ihastua niin, että kadottaa itsensä ja arvonsa. Valtaan ei pidä ihastua niin, että luulee olevansa korvaamaton. Minulle on arvovalinta olla ehdolla kuntavaaleissa, mutta ei alueella. Syyt eivät perustu Varhan haasteisiin tai intohimon puutteeseen sotepe-asioissa. Syyt perustuvat arvoihini, joista pidän rohkeasti kiinni. Kunnilla on keskeinen rooli nyt ja tulevaisuudessa elinvoiman, hyvinvoinnin sekä sivistyksen edistämisessä. Niissä teemoissa riittää kyllä tehtävää. Koen selkeimpänä pyrkiä päättäjäksi vain toiseen, siksi Kaarina 3.0. 

Työkyky kunniaan

Tiistai 8.4.2025

Minua suuresti hämmentää, että yhteiskunnassamme riittää kyllä kriisipuhetta lähes kaikesta, mutta juuri kukaan, eikä varsinkaan poliitikot, puhu työkyvystä. Suurin murhe tuntuu olevan, onko työterveys nykyisellään epäoikeudenmukaista vai ei. Työkyky ja sen myötä työllisten määrä ratkaisee yhteiskunnan taloudelliset kysymykset: kasvammeko vai kuihdummeko. Jos teemme töitä, talous kasvaa ja voi hyvin, eikä kaikesta tarvitse jatkuvasti nipistää ja nuukailla. 

Työkyky kuvaa osaltaan jokaisen 18-68 vuotiaan toimintakykyä ja mahdollisuuksia tehdä töitä. Nuorilla työkyky suuntautuu valtaosalta opiskeluun, muilla toivottavasti työn tekemiseen. Työkykyä ei yleensä ole vain 0 tai 100 prosenttia vaan se vaihtelee iän, elämäntilanteen ja terveyden mukaan. Meidän järjestelmämme on rakennettu kuitenkin on tai off-tilaan, valitettavasti. Lähtökohta yhteiskunnassa pitäisi kuitenkin olla se, että jokainen työikäinen tekee olemassa olevalla työkyvyllään töitä. 

Työkykyä voidaan rakentaa jo lapsuudessa ja nuoruudessa panostamalla monipuoliseen ravintoon, riittävään liikuntaan, terveisiin elintapoihin ja mielen hyvinvointiin. Mielen hyvinvointia on omien rajojen tunnistaminen, kyky rasituksesta tai stressistä palautumiseen ja rentoutumiseen sekä tunteiden käsittely, epävarmuuden sietäminen tai vastoinkäymisistä selviytymiseen. Työkykyä ylläpidetään ja kehitetään koko työiän ajan samoilla toimenpiteillä kuin nuorena. Lisäksi osa työkyvyn ylläpitoa on sairauksien ehkäisy ja hoitaminen.

Työterveydenhuolto ei suinkaan ole yhteiskuntamme keskeisin ongelma. On täysin kohtuullista, että yhteiskuntaamme pystyssä pitävät työikäiset työtä tekevät ihmiset saavat hoidon nopeasti ja pääsevät palaamaan takaisin töihin. Yhden osa-alueen toimivuus ei ole toiselta pois. Jos lopetamme nykyisen mallin, valtaosa yksityisistä työnantajista ottaa samat palvelut vakuutuspohjaisina. Rakentamalla valtaosan työikäisten terveydenhuollosta vakuutusten varaan, olemme jälleen askeleen lähempänä Yhdysvaltojen järjestelmää (HS 6.4.). Tämä tulee myös eriyttämään julkisen ja yksityisen työnantajien asemaa, sillä kaikilla julkisen sektorin työnantajilla siihen tuskin on mahdollisuuksia.

Työterveyden sijaan meidän pitäisikin kiinnittää nykyistä vahvemmin katse työkykyyn. Työssäkäyvien työkykyä hoitavat työterveystuottajat. Hyvinvointialueilla pitäisi taas perustaa työkykykeskuksia, joissa panostettaisiin osatyökykyisten ja työttömien hyvinvointiin sekä työkykyyn. Tavoitteen pitäisi olla, että jokainen työikäinen voi tehdä töitä olemassa olevalla työkyvyllään, olipa sitä 20 tai 120 prosenttia. Varhassa on parhaillaan perusteilla työkykykeskus hankerahoituksella. 

Kunnat ovat ottaneet vastuun työllisyydestä ja jatkossa myös kuntouttava työtoiminta on siirtymässä takaisin kunnille. Tämän tueksi ja vastapariksi hyvinvointialueilla pitää rahoituksen ja toiminnan näkökulmasta mahdollistaa työkyvyn ylläpito ja korjaaminen etenkin työttömille ja osatyökykyisille.

Työkyky syntyy toki muuallakin kuin terveyspalveluissa. Asuinkunnat eivät saa unohtaa työikäisten edellytyksiä liikuntaan ja terveelliseen elämään. Onko kevyen liikenteen väylät valaistuja, jotta työpäivän jälkeenkin uskaltautuu lenkille? Löytyykö leikkipuistojen yhteydestä kuntoiluvälineitä lapsia valvoville vanhemmille? Voiko töihin mennä myös polkupyörällä tai osin kävellen, osin julkisilla? Löytyykö omasta kunnasta niin lapsille kuin aikuisillekin harrastusmahdollisuuksia, jotta autolla ajeluun ei mene kaikkia iltoja? Onko lasten harrastuspaikkojen yhteydessä myös aikuisten harrastusmahdollisuuksia esimerkiksi yritysten ylläpitämiä kuntosaleja tai pelikenttiä? Onko palveluita auki myös iltaisin, jotta välillä voi hakea ravintola-annoksen kotiin, käydä ystävien kanssa kahvilla tai poiketa kirjastoon myös iltaisin? Entä onko kunnassa asiointi mahdollista vain virka-aikana? 

Työnantajilla on suuri merkitys työkykyasenteille. Mahdollistavatko työnantajat osa-aikaisen työn? Millaisia töitä meillä on tarjota 20% tai 40% työkyvyn omaavalle? Monelle osatyökykyiselle työyhteisöllä on tärkeä paranemista tai toipumista edistävä rooli. Työyhteisö pitää kiinni arjessa ja yhteiskunnassa. Osatyökykyisyys on nähtävä yhtä arvokkaana tapana tehdä työtä kuin täystyökykyisyys; meillä ei ole varaa jättää osatyökykyisiä työelämän ulkopuolelle. Työkykyä voi verrata vaikka painonnostoon: toiset jaksavat nostaa 30 kiloa siinä missä taas toiset 100 kiloa penkistä. 

Pääsääntöisesti me työikäiset maksamme oman elämisemme, huolehdimme lapsistamme, harrastamme ja liikumme omalla rahalla sekä maksamme veromme ilolla. Tuntuisi kuitenkin hyvältä, että meitä arvostettaisiin ja huomioitaisiin kunnan palveluita suunniteltaessa. Työikäisiä ei todellakaan pidä jättää oman onnensa nojaan eikä työkyky synny tyhjiössä. Mekin kaipaamme yhteisöllisyyttä, tukea työ- ja perhe-elämän yhdistämiseen sekä edellytyksiä terveellisiin elintapoihin.

Lapsissa on tulevaisuus, vanhoissa viisaus

Maanantai 7.4.2025

Kirjoitin eilen lapsista ja nuorista sekä heidän hyvinvointinsa parantamisesta. Kotikaupunki on olemassa kaikenikäisiä asukkaitaan varten. Sotepe-palveluidun siirryttyä hyvinvointialueelle, kuntien lakisääteisissä tehtävissä korostuu sivistyspalvelut ja hyvinvoinnin edistäminen.

Suomen väestö ikääntyy ja valtaosassa suomalaista kunnista yli viidennen on eläkeikäisiä. Kaarinassa alle 15-vuotisita on hieman alle 20% ja yli 65-vuotiaita 22 prosenttia. Miten kuntana voimme parantaa eläkeikäisten hyvinvointia?

Yksinäisyys on etenkin ikääntyessä yksi suurimpia uhkia. Toinen on toimintakyvyn mureneminen ja kolmas digitaitojen puute. Mitä asuinkunta voi tehdä yksinäisyyden torjumiseksi, toimintakyvyn turvaamiseksi tai digitaitojen edistämiseksi?

Asuminen, asumisen esteettömyys, palveluiden läheisyys tai liikenneyhteyksien saatavuus ovat perustarpeita. Jos työikäisenä palvellut omakotitalo on tullut liian suureksi ja työlääksi, puolison kuoltua turvattomaksi tai ajokortin menettämisen myötä palveluihin pääsy hankaloitunut, tarvitaan helpompia asumisvaihtoehtoja. Kunnilta toivotaan nykyistä enemmän senioriasumisen mahdollistamista, missä asuminen itsessään on vaivatonta, palvelut ovat lähellä ja talossa on yhteisöllisiä tiloja. Yhteisöllisissä tiloissa voi järjestää harrastustoimintaa, tavata naapureita tai käydä jumppaamassa. Lähivuosina kunnilta toivotaan senioriasumisen hankkeiden edistämistä ahkerasti, sillä asuinrakentaminen ei kuulu eikä siihen ole hyvinvointialueilla mahdollisuuksiakaan. Tarvitaan vuokra-, asumisoikeus- ja omistusasumista kuntakeskuksiin tai taajamiin.

Kaarinassa Föli ja kaupungin sisäinen liikenne palvelevat asukkaita, ikääntyneitä mainiosti. Siinä, missä työikäiset tarvitsevat liikenneyhteyksiä Turkuun, Saloon ja Helsinkiin, ikääntyneet asioivat mielellään oman kotikaupungin palveluissa, yhdistys- ja harrastustoiminnassa myös päiväsaikaan.

Liikunta-, harrastus- ja yhdistystoiminta ovat asumisen ja liikkumisen lisäksi todella tärkeitä niin toimintakyvylle kuin yksinäisyyden torjumiseen. Ulkokuntosaleja, esteettömiä kuntosaleja, uimahalli, kuntoportaat, turvalliset kevyen liikenteen väylät, esteettömät luonopolut ja yhdistysten kokoontumistilat ovat tärkeää infrastruktuuria, joita kunta tarjoaa. Yhdistystoiminnan taloudellinen tukeminen edistää järjestötoiminnan aktiivisuutta. Kirjastot, kansalaisopisto ja kulttuuritarjonta täydentävät hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuutta osaltaan. Myös yritystoiminnalla on tärkeä rooli ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpidossa: kuntokeskukset, fysioterapia, hieronta, jalkahoito, hammashoitolat, lounaspaikat ja kahvilat luovat hyvää arkea asukkaille. 

Yksinäisyyttä voidaan torjua asumisella, julkisella liikenteellä ja harrastustoiminnalla. Vaikka julkiset toimijat ovat paljon vartijoina, mikään ei voita yhteisöiden ja yhteisöllisyyden voimaa. Yhteisöllisyys on ratkaisevaa niin lapsiperheille kuin senioreillekin. Tuolijumpassa käynti on toki kuntoilua, mutta yhtä tärkeää on tuttujen tapaaminen jumpan yhteydessä. Yhteys toisiin ihmisiin voi syntyä lähikaupassa tutun työntekijän kautta tai asioimalla lähikirjastossa. Mitkä ovat niitä elementtejä, joilla saadaan aktivoitua heitä, jotka eivät oikein osaa lähteä toiminnan pariin tai kenellä on kotona sitova omaishoitosuhde?

Järjestöjen arvokkaan työn pariin voitaisiin ohjata asukkaita sote-palveluissa. Erinomainen esimerkki yhteistyöstä on uuden psykiatrisen Majakka-sairaalan yhdistystilat heti sisääntuloaulassa. Voisiko hyvinvointialue etsiä kaikkiin sote-palvelupisteisiin yhdistystoimijoita, jotka auttavat, neuvovat ja kutsuvat toimintaansa mukaan terveyspalveluissa asioivia. Järjestötoimijat voivat myös ohjata asiakkaita oikeaan osoitteeseen niin sairaalassa kuin sote-keskuksessakin.

Siinä, missä koulujen pitää muuttua lapsiperheiden alueelliseksi ”pumpuksi”, terveyskeskukset voisivat toimia vastaavana hyvinvoinnin pumppuna ikääntyneille. Kaarinan terveyskeskuksessa tälle on jo hyvä aihio, kun terveyskeskuksesta löytyy niin esteetön kuntosali kuin kahvio aulasta. Tilojen tarjoaminen kolmannen sektorin ja yritysten käyttöön voisi olla oiva ratkaisu myös hyvinvointialueen pienenevien tilatarpeiden kanssa taiteilevien muuttotappiokuntien sote-kiinteistöihin. Miksi vanhassa terveyskeskuksessa ei voisi olla sote-pisteen palveluiden lisäksi myös hieroja, fysioterapeuttiyrittäjä, jalkahoitaja ja yksityinen hammaslääkäri sekä alan järjestöjä? Kaarinan pääterveyskeskuksessa laajempaan toimintaan ei tällä hetkellä liene tilaa, koska Kaarina kasvaa hurjaa vauhtia.

Monesti esitetään huolia ikääntyneiden digitaidoista ja putoamisesta yhteiskunnan ulkopuolelle. Kansalaisopisto, kirjastot ja järjestöt ovat keskeisessä roolissa valmentamassa ikääntyneitä digitaidoissa. Miten OmaKantaan kirjaudutaan, miten Varha-appi toimii tai miten etsiä tietoa palveluista Kaarinan tai Varhan sivuilta? Entä, mistä löydän tiedot harrastusmahdollisuuksista? Yritykset, jotka myyvät laitteita ja sovelluksia, voisivat nykyistä enemmän myös tarjota käyttökoulutusta asiakkailleen. 

Siinä, missä lapsissa on tulevaisuus, on vanhoissa viisaus. Valtaosa ikääntyneistä ei tarvitse kotihoitoa tai ympärivuorokautista hoivaa hyvinvointialueelta, vaan ovat aktiivisia yhteiskunnan toimijoita ja kunnan asukkaita. Pelkkä hoivakriisipuhe kaventaa keskustelua. Etenkin kuntien tehtävä on mahdollistaa ikääntyneille asukkaille mielekästä tekemistä, oppimista, kulttuuria, liikuntaa – ja elämää. Se ei välttämättä tarkoita kunnan tuottamaa toimintaa vaan elinvoimaista kuntaa, jossa järjestöt, vapaaehtoistyö, kulttuuritoimijat ja yritykset rakentavat hyvää arkea asukkaille kukin omalta osaltaan. 

Kadonnutta aikuisuutta etsimässä

Sunnuntai 6.4.2025 klo 9.52

Vuonna 2012, kun tein ensimmäistä kuntavaalikampanjaani Kaarinassa, vaaliteemojani olivat lapset, leipä ja liike. Olisin voinut laittaa tismalleen samat teemat myös tänä keväänä kuntavaaliteemoikseni.

Varhan päättäjänä olen tehnyt hartiavoimin töitä, että lasten, nuorten ja perheiden palvelut kootaan yhden ja saman sateenvarjon alle, lapsiperheet voisivat asioida omassa perhekeskuksessa, olivatpa he lastensuojelun piirissä tai eivät, eikä lapsia tai perheitä läheteltäisi ”luukulta toiselle” vaan asiat hoidettaisiin mahdollisimman ajoissa, lähellä perhettä.

Yhteiskunnan tulevaisuus punnitaan lapsissa ja nuorissa: ensinnäkin syntyvyydessä, että meille ylipäätään syntyy lapsia, lasten hyvinvoinnissa, lasten oppimisessa, kasvussa ja sivistyksen kehittymisessä sekä edelleen nuorten varttumisessa hyvinvoiviksi, työ- ja toimintakykyisiksi aikuisiksi.

Yhteiskuntana me olemme kuitenkin kovin eksyksissä lastemme kanssa. Me oletamme, että 12-vuotias olisi kykeneväinen päättämään omasta rokottautumisestaan, 13-vuotiaana eivät enää vanhemmat tarvitsisi lapsen terveystietoja, 15-vuotiaana lapsi osaisi kerralla valita oman ammattinsa oikein, 17-vuotiaana ajaa autoa ja koko lapsuutensa he osaisivat hakea tarvitessaan apua oikealta ammattilaiselta: opettajalta, kouluterveydenhoitajalta, koulunkäynninavustajalta, erityisopettajalta, kuraattorilta, psykologilta, psykiatriselta sairaanhoitajalta, yhteisöpedagogilta, koulukoutsilta, koulutsempparilta, nuorisotyöntekijältä tai kouluvaarilta. Ai niin, ja sitten siellä kotona on vielä se perhekin. Epäselväksi jää, onko tämän kaiken keskellä lapselle tai nuorelle tarjolla yhtäkään luotettavaa aikuista.

Lasten ja nuorten asioita ei voida ratkoa pelkästään koulussa tai ainoastaan hyvinvointialueella. Kaiken keskiössä pitäisi olla lapsi ja hänen perheensä, olipa se pieni tai suuri, ehjä tai rikkinäinen, perinteinen tai uudenlainen.

Kuvaavaa on, kun Helsingin Sanomissa (6.4.) Yhdysvaltojen ja Suomen terveydenhuoltoa vertailevassa jutussa Niina Heikura toteaa näin: ”Neuvolapalvelut on Suomessa älyttömän hyviä, laajoja ja kattavia. Mutta sillä sekunnilla, kun synnytin, neuvolan kiinnostus äitiin loppui täysin. Sen jälkeen kiinnosti vain lapsi. .. Sitä jää lapsen syntymän jälkeen aivan tyhjän päälle.”

Tässä tiivistyy koko tämän järjestelmän suurin ongelma: me lähdemme siitä, että yhteiskunta, ei perhe, hoitaa lapsensa. Alkaen lastenneuvolasta, jatkuen koulujen oppilashuoltoon, perheet jäävät sivurooliin. On turha pahoittaa tästä väitteestä mieltään ja todeta, että meillä ainakin tehdään niin tai näin. Poikkeus voi vahvistaa säännön, mutta mikäli tehtäisiin laaja kysely ei pelkästään koululaisille vaan lapsiperheille, tämä tulos saataisiin myös tutkimuksella näkyville. Niin moni arkikeskustelu ja lukematon arkikokemus ei voi olla väärässä.

Perheet pitää ottaa neuvolasta alkaen tiiviimmin osaksi lapsen hyvinvointia, sillä lapsi kasvaa perheessä. Jos vanhemmat ovat masentuneita, työttömiä tai fyysisesti sairaana, se vääjäämättä vaikuttaa lapseen. Perhe on nostettava keskiöön uutta neuvolalakia laadittaessa. Neuvolan tulisi jatkossa jatkua raskaustestistä täysikäisyyteen saumattomasti. Ammattilainen ei voi vaihtua suurissa nivelkohdissa: syntymässä, koulun aloituksessa tai yläkouluun mentäessä.

Yhden ammattilaisen periaatetta meidän pitää ryhtyä rakentamaan systemaattisesti. Ei voi olla niin, että lapsi pusertaa suurimman salaisuutensa jollekin näistä ammattilaisista, joka toteaa, että tämä kuuluukin kuraattorille, joka toteaa asian olevan enemmän psykiatrisen sairaanhoitajan asiaa, joka taas lähettää lapsen psykiatrialle jonottamaan. Opettajan rinnalla oma neuvolatyöntekijä tuntisi omat perheensä aivan kuten omalääkäri potilaansa. Koko perhekeskus pitää rakentaa omatiimiperiaatteella: omahoitaja on perheen oma yhteyshenkilö ja tiimissä on lapsiin keskittynyt lääkäri sekä muut perhekeskuksen ammattilaiset kuraattorista psykologiin, sosiaalityöntekijästä sairaanhoitajaan. Lapsen, nuoren tai perheen ei tarvitse koskaan miettiä, kuuluuko tämä asia kuraattorille, terveydenhoitajalle, psykologille, koutsille, tsempparille, sairaanhoitajalle vai jollekin muulle. Omahoitaja etsii perhekeskuksesta sopivan ammattilaisen perheen tiimiin, jos omahoitajaa laajempaa apua tarvitaan.

Kaikkien opetustehtävään liittymättömien ammattilaisten vyöry kouluihin on malliesimerkki kadonneesta aikuisuudesta: päättäjät ovat palkanneet hätäpäissään kaikkea mahdollista kouluihin, pureutumatta kunnolla juurisyihin ja vaikuttaviin ratkaisuihin. Nyt kilpavarustelua käydään sekä hyvinvointialueen järjestämässä oppilashuollossa että kuntien ylläpitämissä kouluissa. Digitaalista yhteydenpitovälinettä Wilmaa ei edes saada toimimaan perheiden, opettajien ja oppilashuollon välillä, koska GDPR. On aika selkeyttää tilannetta: kouluissa on opetushenkilöt ja omahoitaja, muut ammattialiset tulevat omasta perhekeskuksesta tarvittaessa.

Perheen ja omahoitaja -mallin lisäksi on palattava takaisin yhteisöllisyyteen. Ei koulut tiloina voi olla olemassa vain oppitunteja varten vaan kouluista on tehtävä nykyistä enemmän yhteisön ”pumppuja”. Kouluissa tarjotaan tietenkin laadukasta opetusta järkevän kokoisissa ryhmissä, mutta sen lisäksi koulujen tiloissa on tarjolla harrastus- ja järjestötoimintaa paikallisten yhdistysten toimesta opetustuntien jälkeen. Koulun tilat ovat perheiden ja alueiden asukkaiden käytössä yhteisölliseen toimintaan, harrastuksiin, kokoontumisiin ja vapaaehtoistyöhön iltaisin ja viikonloppuisin. Omahoitaja ottaa vastaan koululla kouluikäisten lasten perheitä, mutta mahdollisuuksien mukaan myös nuorempien lasten perheitä. Perhekeskuksen muut palvelut voivat jalkautua kouluille myös tarvittaessa.

Mikäli yhteisöllisyyttä koulun ja perheiden välillä lisätään ja esimerkiksi vanhemmat voisivat käyttää muutaman päivän lukukaudessa koululla auttamiseen, myös kasvatustehtävästä muodostuisi entistä useammalle perheelle yhteinen ymmärrys. Jos ruutuajoista, kotiintuloajoista ja muista pelisäännöistä sovittaisiin perheiden kesken, uskon, että myös erityisen tuen tarvetta tai diagnooseja syntyisi huomattavasti vähemmän. Todennäköisesti myös lastensuojelun tarve vähenisi, kun vanhempia tuettaisiin, omahoitaja tunnistaisi haasteet ajoissa, yhteisö kannattelisi vaikeassakin elämäntilanteessa, lapsille syntyisi kuva, että aikuiset vetävät yhtä köyttä ja mikä tärkeintä aikuiset olisivat aikuisia, ei kavereita lapsille. 

Perheet, omahoitajat, yhteisöllisyys ja neljäntenä toimenpiteenä on opetus kunniaan. Kännyköiden kanssa pelleily oppituntien tai edes välituntien aikana voidaan lopettaa. Luvan kanssa voi soittaa välitunnilla esimerkiksi vanhemmalle, mutta mitään erityistä tarvetta kännykän tuijotteluun ei todellakaan koulupäivän aikana ole. Ei 80-luvullakaan käyty opettajanhuoneessa soittelemassa mummolle, äidille saati kaverille välitunnilla. Ei myöskään raahattu Commodore 64:ää koulun pihalle pelaamista varten. Mikä tällainen ”perusoikeus” nyt yhtäkkiä on?

Opetus kunniaan kouluissa tarkoittaa myös kohtuullisia opetusryhmiä. En mitenkään usko, että puolet ikäluokista tarvitsevat erityistä tukea tai neljäsosalla on adhd. Näin laajat ilmiöt ovat edelleen seurausta aikuisuuden puutteesta ja vanhempien jättämisestä yksin kasvatustehtävän kanssa. Koulussa on voitava vaatia, eikä peruskoulusta voi valmistua ilman riittävää luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa. 

Kannattaisiko näitä toimenpiteitä kokeilla ennen kuin palkkamme vähän lisää eri ammattilaisia kouluille, tiukennamme mitoituksia oppilashuollossa tai rakennamme uudenlaisia liikuntaseteleitä koululaisille.

Hyvää arkea! - Kaarina 3.0

Sunnuntai 30.3.2025 klo 18.38

Alue- ja kuntavaalit käydään Suomessa ensimmäistä kertaa yhtä aikaa. Vaalipäivä on 13.4. Ennakkoäänestys on mahdollista 2.-8.4.

Aluevaaleissa ratkotaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden järjestämistä omalla hyvinvointialueella, meillä Varsinais-Suomessa eli Varhassa. Kuntavaaleissa on kyse lähes kaikista muista palveluista: varhaiskasvatuksesta, kouluista, teistä ja liikenneyhteyksistä, kaavoituksesta, liikuntapaikoista ja kulttuuritarjonnasta omassa kotikunnassa. Kummatkin vaalit ja niiden tulos vaikuttavat meidän jokapäiväiseen arkeemme merkittävällä tavalla.

Olen lupautunut ehdolle kuntavaaleihin kotikaupunkiini Kaarinaan, mutta aluevaaleissa en ole ehdolla. Oman kokemukseni mukaan on selkeintä olla ehdolla ja toivottavasti päättäjänä jommassa kummassa. On asioita, joissa kuntien ja hyvinvointialueen intressit ovat ristiriidassa keskenään ja kunnan päättäjät joutuvat jääväämään itseään Varhassa tai Varhan päättäjät toimiessaan kunnassa.

Mutta miksi kuntavaalit? Julkisuudessa ollaan keskusteltu käytännössä päivittäin hyvinvointialueista, hallintohimmeleistä, suurista palkoista, turhista valtuustoista ja valtavista kokouspalkkioista. Kunnilta lähti noin puolet henkilöstöstä ja budjeteista vuoden 2023 alusta hyvinvointialueelle. Kuinka suuri on kunnan hallinto tämän muutoksen jälkeen? Vaikuttiko muutos johdon määrään tai palkkoihin? Pienenivätkö valtuustot muutoksen myötä? Keskitytäänkö kunnassa jäljelle jääneisiin tehtäviin? Kuntien pitää luoda nahkansa uudelleen muutoksen myötä. Siksi tarvitaan uusi kunta – Kaarina 3.0.

Kunnan ja hyvinvointialueen on kummankin huolehdittava asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, kun se liittyy muihin kunnalle tai hyvinvointialueelle määriteltyihin tehtäviin. Työnjako kuulostaa selkeältä, mutta käytännössä se on kaikkea muuta. Uimahallit, kuntoportaat tai mäkihyppytornit kuuluvat itsestään selvästi kuntien vastuulle, mutta entäpä esteetön kuntosali tai ikääntyneille suunnattu päivätoiminta. Kunnan yksi tärkeimpiä tehtäviä on asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen. Sen sijaan, että kunnat ja hyvinvointialue pallottelevat vastuuta keskenään, se on kannettava - kummassakin. Kaarinassa hyvinvoinnille on hienot edellytykset, mutta liikunta- ja kulttuuritarjonnasta on pidettävä jatkuvasti huolta. Uimahalli on tulevan valtuustokauden tärkeä päätös. Myös maisemareittiä Hovirinnasta Piikkiöön kannattaisi edistää, Tuorlan matkailuvaltteja vahvistaa.

Elinvoima on sanana erinomainen kuvaamaan kaikkea, mihin kunnan palveluilla pyritään. Elinvoima on asukkaiden hyvinvointia. Se on aktiivista järjestö- ja yhdistystoimintaa. Elinvoima syntyy työstä ja yrittäjyydestä, niiden edellytyksistä kunnassa. Elinvoima on kaunis asuinympäristö ja saavutettava lähiluonto. Se on toimivia liikenneyhteyksiä. Elinvoima on vireää palvelutarjontaa. Se on yhteisöllisyyttä, joka kannattelee eri elämänvaiheissa meitä asukkaita. Kaarina on tunnettu yritysmyönteisyydestään, mutta jatkossa meidän tavoitteemme pitää olla elivoimaisin kunta Suomessa. 

Elinvoima syntyy myös sivistyksestä. Sivistys on varhaiskasvatusta, turvallinen peruskoulu ja toinen aste, kansalaisopisto, kirjasto ja kulttuuritarjonta. Sivistys rakentuu elinikäiselle oppimiselle. Kaarinassa koulut ovat pääosin hyvässä kunnossa, mutta Piikkiön yhtenäiskoulu on vielä tekemättä. Se on yksi tärkeimpiä sivistysinvestointeja tulevalla kaudella. Erikoisluokkia kuten musiikkia ja liikuntaa kannattaa laajentaa kaikkiin yhtenäiskouluihimme. Kaarinan lukion ja Livian yhteistyötä kannattaa tiivistää ja huolehtia kaksoistutkintojen edellytyksistä. 

Hyvinvointi, elinvoima ja sivistys vaativat kaikki taakseen terveen talouden. Kunnan on huolehdittava talouden tasapainosta. Kaarina ei voi nostaa tulevalla kaudella veroja vaan asioita on tehtävä tehokkaammin ja uudella tavalla sekä löydettävä kasvua uusista yrityksistä, työpaikoista ja asukkaista. Talous on ollut viime vuodet ylijäämäinen, mutta ennusteiden mukaan tilanne on kääntymässä. Veroja on korotettu etupainotteisesti, joten siihen ei meillä ole varaa. Investointeja ja niistä syntyviä poistoja on kyettävä jaksottamaan kestävälle tasolle. 

Kaarina on jo nyt hyvä paikka asua ja yrittää. Sijaitsemme loistopaikassa meren äärellä, moottoritien ja ohikulkutien varrella, saariston kyljessä. Tämän hetken onnistumisiin emme voi jäädä kellumaan vaan töitä on tehtävä jatkossakin. Haluan olla rakentamassa seuraavaa sivua Kaarina 3.0:aa yhdessä, jotta lapsilla, nuorilla, työikäisillä ja ikäihmisillä olisi täällä hyvä asua tulevaisuudessakin. Siksi olen kuntavaaleissa ehdolla. 

Elinikäistä oppimista

Tiistai 25.3.2025

Muutama sana erikoisluokista

Keskiviikko 12.3.2025

Päivän Turun Sanomissa oli erinomainen mielipidekirjoitus erikoisluokista: https://www.ts.fi/lukijoilta/6592415. Olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä.

Omat kokemukseni musiikkiluokista vanhempana ovat erittäin positiiviset. Tietystä asiasta kiinnostuneet oppilaat ovat samalla luokalla ja pääsevät harjoittamaan kiinnostuksen kohdettaan. Musiikkiluokille on päätynyt paljon heterogeenisempi joukko oppilaita kuin lähikouluun ja se onkin erikoisluokan yksi merkittävä etu. Kulttuuriymmärryksen ja osaamisen lisääminen ei ole tietyn sosioekonomisen ryhmän tai yksittäisen puolueen asia. Kulttuuri kuuluu kaikille.

Erikoisluokkia pitää karsimisen sijaan lisätä. Kaarinassa erikoisluokka pitää perustaa jokaiseen yhtenäiskouluun: musiikkiluokka Valkeavuoreen, toinen liikuntaluokka Piispanlähteen lisäksi PYK:iin ja kuvataideluokka tai jokin muu painotus Kotimäkeen. Liikuntaluokat ovat erityisen kiinnostavia nuorille ja tuntuu perin nurinkuriselta, että koitamme vähentää ja estää esimerkiksi liikuntaa osana peruskoulua, kun tavoitehan pitää olla juuri päinvastoin.

Kaarinan lukion osalta toivon painotusta kaksoistutkintoon. Lukion vieressä sijaitsee Livian ammattiopisto, jossa lukioon voisi yhdistää esimerkiksi lähihoitajan tutkinnon. Kaksoistutkinto on jo nyt mahdollinen, mutta edellyttää aivan liikaa venymistä oppilaalta itseltään. Lukion rinnalla hankittu ammatti tarjoaa työmahdollisuuksia jatko-opintojen aikana ja toisaalta toimii hyvänä turvana tulevaisuuden työelämässä.

Erikoisluokalla käynti maksaa Fölin 7-15-vuotiaiden kuukausikortin verran enemmän kuin lähikoulu eli 28 euroa kuukaudessa. 

Hyvää arkea! - Ehdolle kuntavaaleihin

Perjantai 14.2.2025

Olen lupautunut ehdolle kuntavaaleihin kotikaupungissani Kaarinassa.  Kunnilla ja hyvinvointialueella on yhteiset asukkaat ja asukkaiden hyvinvoinnista huolehtiminen on yhteinen tehtävä. En asetu ehdolle aluevaaleihin, vaan toivon voivani kehittää jatkossa arjen palveluita päättäjänä nimenomaan kunnan näkökulmasta. Pidän selkeimpänä olla päättäjänä joko alueella tai kunnassa. 

Hyvinvointialueiden aloittaessa 2023 kunnilta siirtyi noin puolet henkilöstöstä ja budjeteista alueille. Julkisessa keskustelussa vähäiselle huomiolle on jäänyt kuntien roolin muutos: millainen on uusi kunta. Kuntien uusi rooli painottuu vahvasti elinvoiman, asukkaiden hyvinvoinnin, terveyden ja sivistyksen ympärille.

Kaiken päätöksenteon ja kunnan toiminnan on tähdättävä yhteen asiaan: asukkaiden, yritysten ja yhteisöiden hyvään arkeen. Hyvä arki rakentuu kolmelle tekijälle: hyvinvoinnin, terveyden ja sivistyksen edistämiselle, elinvoimaiselle asuinympäristölle ja terveelle taloudelle. 

Erityisesti minua kiinnostaa kuntapäätöksenteossa arjen toimivuus: harrastus-, sivistys- ja lähiluonnon mahdollisuudet, elinvoimainen ympäristö myös yrityksille ja toimivat liikenneyhteydet. Kunta on keskeisin tekijä näiden edistämisessä. Kuntien rooli ja asukkaiden arki muuttuvat myös teknologian kehittyessä: työn tekeminen on murroksessa monella tavalla. Pidän tärkeänä, että kunta kehittää myös asukkaiden osallisuutta osana teknologian kehitystä. Millainen on siis Kaarina 3.0?

Erityinen mielenkiinnon kohteeni on myös terve julkinen talous, joka syntyy työn ja yrittäjyyden, hyvinvoinnin sekä hyvän johtamisen yhtälöstä. Kuntien talouden ennustetaan tiukkenevan tulevina vuosina vaikka päättyneen vuoden tilinpäätökset ovat monessa kunnassa, kuten Kaarinassa, olleet vielä ylijäämäisiä. Kuntien organisaatioita on uskallettava tarkastella: kun puolet kunnasta lähtee, ei kaikki voi säilyä ennallaan.

Olen toiminut Kaarinan valtuutettuna vuosina 2013-2021, muun muassa hallituksen jäsenenä. Haluan olla kehittämässä Kaarina 3.0:aa yhdessä päättäjien, kunnan työntekijöiden, asukkaiden, yritysten ja järjestöjen kanssa. Kaiken keskipisteessä on oltava kaarinalaisten hyvä arki: lapsille, nuorille, työikäisille ja ikääntyneille, yritysten ja yhteisöiden elivoimaa unohtamatta. 

Aluevaalit 2025

Lauantai 11.1.2025

Hyvinvointialueet aloittivat vuoden 2023 alussa. Kun otin maaliskuussa 2022 tehtävän päätoimisena aluehallituksen puheenjohtajana vastaan, en vielä tiennyt, kuinka hurjasta tilanteesta olimme uudistukseen lähdössä. Varsinais-Suomi ei tehnyt lainkaan vapaaehtoista valmistelua ja 34 organisaation fuusio tehtiin vain kymmenen kuukauden etukäteistyöllä.

Kaikki muut Suomen 21 hyvinvointialueesta tekivät vapaaehtoista valmistelua tai olivat perustaneet jo vuosia aiemmin kuntayhtymän. Valmius siirtyä hyvinvointialueelle oli kaikilla muilla alueilla siis aivan eri luokkaa. Osa alueista lasketaan niin sanotuiksi sirpalemaakunniksi, jossa oli useita kuntia järjestämässä sote-palveluita. Varsinais-Suomi on näistä sirpalemaakunnista toisiksi suurin ja vieläpä yliopistollinen hyvinvointialue. Alueen kokoa kuvaa se, että Varha vastaa lähes puolen miljoonan asukkaan palveluista 23 500 ammattilaisen ja satojen eri kumppaneiden toimesta. Budjettimme on 2.5 miljardia, kun Varsinais-Suomen kuntien yhteenlasketut budjetit ovat 1.8 miljardia.

On suoranainen ihme, että turvallinen siirtymä Varsinais-Suomessa ylipäätään onnistui: palvelut ja palkat pyörivät 1.1.2023. Työ, jota hyvinvointialueen käynnistämiseksi on tehty, jää historiaan, uudistuksen mittakaava ymmärretään vasta jälkikäteen. Seuraavan valtuustokauden päättäjillä edessään on huomattavasti valmiimpi pöytä: palvelut on yhtenäistetty, palkat ja laskujenmaksu pyörivät, tietojärjestelmät ovat yhdistyneet, digipalvelut otettu käyttöön, talouden ura kääntymässä oikeaan suuntaan ja poliittiset päätöksentekomallit vakiintuneet. Olemassa olevaa on huomattavasti helpompi kehittää kuin rakentaa asioita tyhjästä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittäminen on suuri intohimoni. Sitä se on ollut jo vuodesta 2013 alkaen. Työ sote-asioiden parissa jatkuu, mutta tässä kohtaa muussa kuin poliittisessa roolissa. En asetu ehdolle aluevaaleihin 2025.

Olen suunnattoman ylpeä ja iloinen siitä näköalapaikasta, jonka Suomen toiseksi suurimmalla alueella olen näiden historiallisten vuosien ajaksi saanut. En olisi voinut kuvitella mitään kiinnostavampaa, haastavampaa ja opettavaisempaa tehtävää. Politiikassa, kuten elämässä ylipäätään on osattava myös luopua. 

Maailma ei ole vielä valmis ja uusille päättäjille jää edelleen paljon kehitettävää ja parannettavaa. Toivon, että yhdessä kaikkien Varhassa toimivien poliittisten puolueiden kanssa rakentamamme erinomainen päätöksentekokulttuuri ja ilmapiiri säilyvät myös seuraavalla kaudella. Se on perusta hyville päätöksille. Toivon, että jokainen tuleva päättäjä pitää kirkkaimpana mielessään Varsinais-Suomen asukkaat eli asiakkaamme. Sitä varten hyvinvointialueet ovat olemassa.

Vuosi 2024

Perjantai 10.1.2025

Vuosi 2024 oli Varhan toinen toimintavuosi. Vuoteen mahtui ehkä ne kaikkein tärkeimmät päätökset tällä valtuustokaudella: palveluverkko ja talouden tasapainottaminen vuosina 2024-2026. Toisen toimintavuoden aikana toiminta on vakiintunut ja siirtymästä selviytymisen ohella on otettu mittavia kehitysaskeleita toiminnan uudistamiseksi ja parantamiseksi.

Lähtökohta Varsinais-Suomessa oli lähes mahdoton. Turvallista siirtymää lähdimme tavoittelemaan ilman asianmukaista valmistelua. Vapaaehtoiseen valmisteluun ei Varsinais-Suomessa ryhdytty ja niinpä 34 eri sote-organisaation, 23 500 ammattilaisen, yhteensä 2.4 miljardin budjettien ja puolen miljoonan suomalaisen sote-palvelufuusio toteutettiin vain kymmenen kuukauden valmistelulla. On suoranainen ihme, että turvallinen siirtymä tästä huolimatta toteutui: palvelut ja palkat pyörivät 1.1.2023 alkaen. Myös ministeriöissä ollaan tunnistettu, että lähtökohta oli Varhassa Suomen vaikein.

Valmisteluvelkaa ollaan kahden ensimmäisen toimintavuoden aikana kurottu vauhdilla kiinni. Palvelut ja palvelukriteerit on yhdenmukaistettu, päättyvien sopimusten kilpailutukset toteutettu ja talousprosessi raamista budjettiin, talousarviokirjaan ja edelleen kuukausiseurantaan sekä ennusteisiin alkaa vakiintua. Palveluverkon ensimmäinen kehitysvaihe päätettiin syksyllä 2024. Asiakas- ja potilastietojärjestelmät yhtenäistyvät koko Varhassa vuoden 2025 aikana, digipalvelut laajenevat kuukausi kuukaudelta. Henkilöstön saatavuus ja henkilöstötyytyväisyys ovat parantuneet. Asiakastyytyväisyys Varhan palveluihin on erinomaisella tasolla ja palveluihin pääsy perustasolla on parantunut. Koronavuosina syntyneitä erikoissairaanhoidon jonoja emme kuitenkaan ole onnistuneet purkamaan. Talouden alijäämien kasvu on taittumassa.

Varhan perustehtäviin turvata, parantaa ja pelastaa voimme olla siis tyytyväisiä. Henkilökohtaisesti vuosi 2024 oli äärimmäisen mielenkiintoinen mutta myös haastava. Päätöksenteon tähtihetkiksi nostaisin palveluverkkopäätöksenteon niin valtuustossa kuin hallituksessakin. Suurimmat poliittiset intohimot kohdistuvat palveluverkkoon ja talouteen. Onnistuimme puolueiden kanssa yhdessä rakentamaan myös talousarviokompromissin syksyllä 2024.

Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli lääketieteellisen tiedekunnan valmistujaisjuhlassa, jossa minulla oli ilo pitää puhe valmistuville nuorille arkkiatri Risto Pelkosen jälkeen. Oli suuri kunnia saada tavata hänet henkilökohtaisesti.

Lukuisat tilaisuudet, joissa kohtasin Varsinais-Suomen asukkaita, yrittäjiä ja järjestöjä jäivät hyvinä mieleen. Vaikka ihmisillä on paljon huolia ja murheita hyvinvointialueeseen liittyen, on myös hyviä palautteita ja tilaa yhteiselle keskustelulle, uusille ratkaisuille. Psykiatrisen sairaala Kompassin avajaiset oli tärkeä hetki: vihdoin osa psykiatrisesta sairaalatoiminnasta saadaan 2000-luvulle ja vähän tulevaisuuteenkin. 

Minua ilahduttaa arkityössäni Varhan poliittinen kulttuuri, joka on vuoden 2024 aikana kehittynyt entistäkin paremmaksi. Tahtoa löytää yhteisiä ratkaisuja ja rakentaa kompromisseja on löytynyt jokaiselta. Siitä haluan kiittää kaikkia Varhan toimijoita! Kiitos kuuluu myös Varhan ammattilaisille ja asukkaidemme palveluista huolehtiville kumppaneillemme yrityksissä ja järjestöissä: ilman teitä ei ainoatakaan asukasta turvattaisi, parannettaisi tai pelastettaisi.

Alkaneelta vuodelta odotan erityisesti kolmea asiaa: lasten- ja nuorten palveluiden yhdistymistä yhden sateenvarjon alle, asiakaslähtöisyyden vahvistumista koko organisaatiossa ja talouden käännettä kohti tasapainoa.  Siinä on tavoitteita meille riittävästi.

Katse perheisiin

Tiistai 10.12.2024 - Sanna Vauranoja

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 10.12.2024

Tuskailemme Suomessa syntyvyyden laskua. Osa lapsista ja nuorista voi erittäin huonosti; masennus, ahdistus ja itsemurhat ovat lisääntyneet. Huostaanottoja tehdään aiempaa enemmän.

Samaan aikaan olemme panostaneet yli sadan vuoden ajan palkittuun ja arvostettuun neuvolatoimintaan, kouluterveydenhuoltoon ja viimeisten vuosikymmenten ajan myös muihin oppilashuollon ammattilaisiin. Kaikesta huolimatta muutosta parempaan ei tilastoissa näy.

Lapsi asuu perheessä, olipa perhe millainen tahansa. Neuvolatyö kohdistuu usein ensisijaisesti kuitenkin lapsen, ei koko perheen hyvinvointiin. Koulussa tehtävä oppilashuolto keskittyy myös vahvasti lapseen, ei koko perheen tukemiseen. Kun neuvolalainsäädäntöä ollaan uudistamassa, perhe pitäisi nostaa keskeisempään rooliin. Riisitautia ei juuri enää tavata, tervettä kasvua vaarantavia masennusta, ahdistusta, päihdeongelmia, perheväkivaltaa ja riitaisia eroja sitäkin enemmän.

Mitä, jos neuvola toimisikin jatkossa raskaustestistä täysi-ikäisyyteen perheen rinnalla? Neuvolan ammattilainen toimisi yritysmaailmasta tuttuna asiakasvastaavana eli neuvolan oma työntekijä vastaisi omista asiakasperheistään. Lähtökohta olisi, että asiakkaita ei pompoteltaisi ammattilaiselta toiselle vaan ammattilaiset koottaisiin perheen ympärille. Mahdolliset ongelmat hoidettaisiin moniammatillisesti yhteistyössä oman neuvolatyöntekijän kautta. Lapsen tai perheen ei tarvitsisi miettiä, kuuluuko asia terveydenhoitajalle, erityisopettajalle, kuraattorille, psykologille, psykiatriselle sairaanhoitajalle, tsempparille, koutsille, perheohjaajalle, kasvatusneuvolalle vai kenties lääkärille. Omalla neuvolatyöntekijällä myös säilyisi tieto perheen tai lapsen kokonaistilanteesta.

18 vuoden aikana on selvää, että neuvolan ammattilainen vaihtuisi, mutta ei automaattisesti kriittisissä nivelkohdissa: syntymässä, koulun aloituksessa ja kouluterveydenhuollon osalta yläkouluun ja jatko-opintoihin siirryttäessä. Kouluterveys ja oppilashuolto liitettäisiin osaksi perheen neuvolapalvelua perhekeskuksessa ja vanhemmat olisivat mukana vuosittaisissa käynneissä täysi-ikäisyyteen saakka. Neuvolavastaanotot toteutettaisiin koulussa, päiväkodissa tai sote-pisteessä.

Neuvolakäynneistä osa tai osa neuvolakäynnin ajasta perheen aikuiset saisivat keskustella keskenään neuvolatyöntekijän kanssa. Kaikkia aikuisten huolia ei ole tarkoitettu lasten korville, mutta aikuisten huolet ovat usein lopulta myös lasten ongelmia, joten neuvolatyötä ei pidä rajata vain lapsen (fyysiseen) terveyteen. Myös lastensuojelun piiriin kuuluvilla perheillä tulisi olla oikeus asioida omassa perhekeskuksessa.

Jätämme kaikista panostuksista huolimatta perheet kovin yksin oman kasvatustehtävänsä kanssa. Samalla viemme perheiltä toimijuuden suhteessa omaan lapseensa ja osoitamme liian usein yhteiskunnan palveluissa olevan parempaa tietoa perheen parhaasta kuin heillä itsellään.

Perheen toimijuutta on vahvistettava myös yhteisöllisyyttä lisäämällä. Niin neuvolassa kuin kouluissa pitäisi käyttää enemmän aikaa perheiden tutustuttamiseksi toisiinsa. Monessa vanhemmuuden käänteessä juuri vertaistuki on keskeistä, eikä aina suinkaan tarvita terveydenhuollon huippuammattilaisia arkisia ongelmia ratkomaan.

Vaikuttavuuden mittaamisesta

Maanantai 11.11.2024 klo 16.02

Vaikuttavuus ja sen mittaaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa on yksi kuumimmista perunoista hyvinvointialueilla: miten mitata palveluiden vaikuttavuutta. Tai oli ennen kuin taloushaasteet nousivat agendalla ykköseksi.

Mediassa ollaan uutisoitu vertailuja yksityisen ja julkisen sektorin lääkärivastaanottojen määristä. Siinä, missä julkinen ottaa vastaan 6-8 potilasta päivässä, yksityisellä luvut ovat tuplat tai jopa triplat. Yhdeksi selitykseksi tälle on haettu erilaista potilasainesta.

Asiakasmäärien mittaaminen on yksi olennainen mittari, eikä sitä kannata kategorisesti aliarvioida. Erityisen hedelmällistä mittarin seuraaminen on julkisten yksikköjen kesken; eroja nimittäin löytyy valtavasti. Selittäviä tekijöitä ovat erilaisen asiakaskunnan ohella hoidon jatkuvuus tai jatkumattomuus, johtaminen, kokeneempien ammattilaisten tuen saatavuus sekä asiakastyön seuranta ja ohjaus arjessa.

Omatiimimallit ja niiden kattavuus antavat lisäinformaatiota käyntimääriin. Esimerkiksi Varsinais-Suomen hyvinvointialueella 65% väestöstä kuuluu omatiimimallin piiriin. Mallissa on vielä paljon kehitettävää, mutta selkeällä, järkevän kokoisella ja rakenteisella väestövastuulla, omatiimimallilla voidaan saavuttaa monenlaisia hyötyjä hoidon jatkuvuudesta kustannustehokkuuteen, hoidon laatuun, asiakaskokemukseen, työn mielekkyyteen, veto- ja pitovoimaan sekä organisaation oppimiseen eli nimenomaan vaikuttavuuteen. Omatiimi- tai oma työntekijämallia voidaan soveltaa myös muun muassa perhekeskuksissa, aikuissosiaalityössä, ikääntyneiden ja vammaisten palveluissa.

Asiakasmäärien ja omatiimimallien kattavuuden ohella asiakastyötä tekevien kontaktiaikaa asiakkaiden ja potilaiden kanssa pitäisi alkaa systemaattisesti mittaamaan. On aivan keskeistä hyvinvointialueiden onnistumiselle ja palveluiden vaikuttavuudelle mitata kontaktiaikaa kaikissa palveluissa. Tämä tarkoittaa niin ikääntyneiden kotihoitoa, ympärivuorokautista hoivaa, perhekeskusten neuvola- ja oppilashuollon työntekijöitä, lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä, suun terveydenhuoltoa, kuin sote-keskusten ja sairaaloiden asiakastyötä.

Kun kontaktiaikaa eri palveluissa on mitattu ensimmäinen jakso, lukuja on ryhdyttävä vertaamaan toiminnoittain alueiden kesken sekä asetettava eri palveluille omat tavoiteajat. On helppo löytää sata argumenttia, miksi määrä ei korvaa laatua, mutta lopulta olennaisintahan on juuri asiakkaiden kanssa käytetty aika asiakastyössä. Kun tätä ryhdytään seuraamaan, se ohjaa ammattilaisia ja ajankäyttöä asiakkaiden pariin. Kotihoidossa tai ympärivuorokautisessa hoidossa ryhdyttänee esimerkiksi kirjauksia tekemään asiakkaan seurassa yhdessä keskustellen, ei erillisessä kirjauskammiossa.

Asiakasmäärät, omatiimi- tai oma yhteyshenkilömallin kattavuus, asiakkaiden kanssa vietetty kontaktiaika sekä palvelutarpeiden muutokset tietyllä aikajänteellä luovat yhdessä moniulotteisen kuvan eri palveluiden vaikuttavuudesta. Lisäämällä tähän asiakastyytyväisyysmittauksen ja kustannustiedot, ollaan jo varsin pitkällä kokonaisvaltaisen vaikuttavuusmittauksen kanssa.

Terveisiä hyvinvointialueelta

Keskiviikko 25.9.2024

Puheeni Varhan aluevaltuustossa 25.9.2024

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkajohto ja muu yleisö

Valtioneuvosto julkaisi maanantaina rahoitustiedot vuodelle 2025, kuten hyvinvointialuejohtaja omassa puheenvuorossaan kertoi. Samalla kerrottiin kuudesta erityisen huolen alueesta. Varha ei ole niiden joukossa.

Eikä kuulukaan olla vaikka huolia toki meillä riittää. Kolmen prosentin lisäys aiemmin ennakoituun rahoitukseen vuodelle 2025 on tietysti iloinen uutinen meille, mutta katettavaa alijäämää meillä on tämän vuoden jälkeen yli 300 miljoonaa, joten mihinkään helpotuksiin säästöohjelmissa meillä ei ole varaa.

Kansantalouden näkökulmasta on tunnustettava, että 2,2 miljardin lisäys sotemenoihin on hurja summa, kun valtion budjetista jo lähes kolmannes kuluu sotepe-palveluihin. On uskallettava keskustella siitä, onko palvelulupaus suurempi kuin kansantalouden kantokyky?

Toisaalta, alueet ovat olleet suuren hallinnollisen myllerryksen lisäksi selkä seinää vasten kulujen kasvun osalta muun muassa keskitetyn palkkasopimuksen sisältämän 6-7% palkankorotusten, palkkaharmonisaation, kuntien toimitilojen 6% pääomavuokran ja inflaation sekä palkankorotusten myötä nousseiden ostopalvelukustannusten paineessa. Näihin kustannusten nousuihin emme ole voineet itse vaikuttaa.

Jotta Varhan haasteita ja taloustilannetta voi ymmärtää, on mentävä ajassa vuoteen 2022. Käytännössä kaikki muut alueet jatkoivat vapaaehtoista valmistelua Sipilän hallituksen jälkeen, mutta ei Varsinais-Suomi. Kylmäkäynnistimme Varsinais-Suomessa hyvinvointialueen, jossa 34 organisaatiota, yli 23 000 ammattilaista, puolen miljoonan suomalaisen sotepe-palvelut, 2.4 miljardin budjetit, 48 asiakas- ja potilastietojärjestelmää fuusioitiin hyvinvointialueeksi VAIN 10 kuukauden valmistelulla. Jokainen, joka on joskus ollut mukana fuusioimassa kuntia tai esimerkiksi kahta yritystä, ymmärtää, että fuusion valmisteluun tarvitaan yleensä vuosi tai vuosia.

On siis varsinainen ihme, että näistä lähtökohdista huolimatta palvelut pyörivät 1.1.2023 alkaen ilman katkoksia. Jos erityisen huolen alueiden lisäksi ministeriö listaisi tähtisuoriutujat, Varha seisoisi palkintopallilla.

160 miljoonan alijäämää on syytä suhteuttaa esimerkiksi kuntien vastaaviin alijäämiin. Turku ennakoi 36 miljoonaan alijäämää tälle vuodelle. Varhan kokoon suhteutettuna se tarkoittaisi meillä 100 miljoonan alijäämää. Oman kotikaupunkini Kaarinan vastaava alijäämä Varhaan skaalattuna olisi 30 miljoonaa. Kunnat edustavat vakiintuneita organisaatioita, joissa ei ole käynnistyksen haasteita, erilaisia organisaatiokulttuureita ja järjestelmiä yhtenäistettävänä.

Mutta mitä me sitten voimme tehdä 160 miljoonan alijäämälle. Miten me saamme ensi vuonna pään pinnan päälle ja alijäämän taittumaan ylijäämäksi. Valmisteluvelka ja tarpeenmukaista matalampi rahoitus rasittavat meitä vielä lähivuosina. Toisaalta, yhdistymisestä on saatavilla myös niin sanottuja matalalla roikkuvia hedelmiä enemmän meillä kuin 10 vuotta toimineissa kuntayhtymissä.

Me olemme jäntevöittäneet palveluverkkoa, digipalvelut ovat käynnistyneet portaittain tämän vuoden aikana, perustason palveluihin pääsy on parantunut, hoidon jatkuvuuteen ollaan panostettu omatiimimallilla, hallintoa ja organisaatiota ollaan selkeytetty ja tiivistetty, asiakas- ja potilastietojärjestelmät yhtenäistyvät ensi vuoden aikana.

Hyvinvointialueita koskevan julkisen keskustelun lempilapsia ovat palkat ja hallintohimmelit: olemme rakentaneet kalliita hallintohimmeleitä. Pitäisikö hyvinvointialuejohtajan olla 23 500 työntekijämme suora esihenkilö? Kuinka monessa Suomen kunnassa valtuustojen kokoa pienennettiin, kun budjeteista ja henkilöstöstä yli puolet siirtyi hyvinvointialueelle? Onko muutos vaikuttanut palkkoihin kunnissa? Onko kuntien hallintoa karsittu puoleen? Vertailun vuoksi, kuntien toimintamenot ovat Varsinais-Suomessa tänä vuonna 1.8 miljardia kun meillä 2.5 miljardia. Valtuutettuja on Varsinais-Suomen kunnissa yhteensä 859 henkilöä kun meillä on 79.

On sanomattakin selvää, että niin kunnissa kuin hyvinvointialueilla on tehtävä jatkuvaa arviointia riittävästä hallinnosta, järkevistä resursseista ja kohtuullisesta palkkatasosta. Digitalisaatio, teknologia ja tekoäly muuttavat työtämme joka päivä, emmekä voi säilyttää ”faksaamoja” uuden toimintatavan rinnalla.

Kun katsomme lähitulevaisuuteen, tärkeimpiä tehtäviämme edellä mainitun lisäksi on ketterän johtamisjärjestelmän rakentaminen. Ketkä ohjaavat taloutta ja toimintaa, mille organisaatiotasolle saakka. Kenen vastuulla on hankintojen hallinta, miten ja kuka kehittää toimintaa. Talouden ja toiminnan ohjaus on osa jokapäiväistä työtä kaikilla organisaatiotasoilla. Se ei ole tilanteen toteamista osavuosikatsauksen yhteydessä vaan jatkuvaa työtä, jumputusta ja ohjausta. Osa toimivaa johtamisjärjestelmää on myös sujuva, päällekkäisyyksiä välttävä toimielinmalli.

Tärkeä keskeinen tavoitteemme on yksikkökustannusten selvittäminen. Vain tiedolla voimme johtaa paremmin. Iso kiitos kattavista ympärivuorokautisen hoivan yksikkökustannuksista Turun Sanomissa Hali ry:lle. Ensi kerralla olette lämpimästi tervetulleita kertomaan tuloksista meille jo etukäteen, jotta mahdolliset virheet voidaan korjata yhdessä. Meidän tulee tietysti pystyä myös itse laskemaan yksikkökustannukset kaikista toiminnoistamme.

Kolmas ja ehkä tärkein tavoite on suunniteltujen toimenpiteiden toimeenpano. Se on aina suunnittelua vaikeampaa.

Mikä kuitenkin tärkeintä hyvinvointialueella, ovat tietysti palvelut. Niitä varten olemme olemassa. Sidosryhmätilaisuuksissa aloitan kysymällä kuinka moni on kuullut tai lukenut jotain negatiivista Varhasta. Kaikki kädet nousevat. Kun kysyn, kuinka monella on omakohtaisia huonoja kokemuksia Varhan palveluista itse tai läheisten osalta, vain muutama käsi nousee. Tämä kuvaa mielikuvien ja todellisuuden välistä kuilua. Samaa tulosta tukevat asiakaspalautteemme. Ne ovat varsin hyviä, kunhan palveluihin vaan pääsee.

Paras mahdollinen lapsuus

Maanantai 26.8.2024

Minulla oli suuri ilo ja kunnia pitää maanantaina 26.8. Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöjen, Lastensuojelun keskusliiton ja Varhan yhteisessä tilaisuudessa Paras mahdollinen lasten hyvinvointialue, avauspuheenvuoro yhdessä Ulla Siimeksen kanssa. Puheenvuoroni itselle erityisen tärkeään aiheeseen:

Paras mahdollinen lasten hyvinvointialue – paras mahdollinen lapsuus

Varhan hallituksen puheenjohtajana ja kolmen kouluikäisen vanhempana, minulla on yhä haaveita.

Haave siitä, että me kykenisimme rakentamaan lisää yhteisöllisyyttä lastemme arkeen.
Haave siitä, että me osaisimme olla enemmän aikuisia lapsille ja nuorille.
Haave siitä, että me näkisimme lapset ja perheet kokonaisina ongelmien, diagnoosien ja professioiden sijaan.

Ennen koko suku ja kylä kasvattivat lapsia. Viimeisen 40 vuoden aikana olemme siirtyneet aina vain yksilökeskeisempään suuntaan, missä perheet koittavat selvitytä omillaan, kuka mitenkin.

Varhaiskasvatuksen ja koulun ympärille pitää rakentaa vielä tiiviimpi perheiden, järjestöjen ja harrastusten yhteisö. Koulujen pitäisi olla lapsiperheiden arjen pumppuja, jossa hoituvat niin neuvola- tai terveydenhoitajakäynnit kuin osa vapaa-ajastakin harrastusten muodossa.

Oman lapsen entisessä päiväkodissa järjestettiin niin kevätpiknikkejä kuin talkoitakin. Molemmissa yhdessä tekemällä tutustui niin lapsiin kuin heidän vanhempiinsa. On huomattavasti helpompaa sopia niin yökyläilystä kuin lasten riitojen selvittämisestä, kun ollaan aikuisetkin tuttuja.

Haave siitä, että olisimme enemmän aikuisia suhteessa lapsiimme liittyy esimerkiksi älylaitteisiin. Kun koulu ilmoittaa tiukentavansa linjaa älylaitteiden osalta, me vanhemmat keskitymme kyseenalaistamaan, onko linja jo liiankin tiukka tai onko juuri tästä älylaitteesta tiedotettu etukäteen.

Miksi me edes keskustelemme omien älylaitteiden käytöstä koulussa? Mihin niitä aidosti tarvitaan? Tai kenen edusta on kyse, kun me rajaamme 13-vuotiaan terveystiedot vanhemmilta ja sen johdosta yksinkertaisenkin korvatulehduksen hoitamiseen tarvitaan jos minkälaista lupalappua vanhemman ja oman lapsen välille. Keneltä me siis lasta suojelemme? Wilman -käyttöoikeuksista sitten puhumattakaan.

Haaveeni siitä, etä me näkisimme lapset ja perheet enemmän kokonaisina ongelmien, diagnoosien ja professioiden sijaan, liittyy erityisesti meihin hyvinvointialueina. Meillä on upea yli 100-vuotias neuvola ja laaja oppilashuolto kouluissa. Olemme kuitenkin lokeroineet perheiden elämän tarkkoihin professiokohtaisiin lokeroihin: raskaustestistä synnytykseen kuulut äitiysneuvolaan, sen jälkeen vanhemmat siirtyvät taustalle ja vastasyntynyt lastenneuvolaan. Kun on aika aloittaa koulu, neuvola jää taa ja siirrytään kouluterveydenhuoltoon jälleen uuden ammattilaisen turviin.

Jos matkan varrella perheellä on ongelmia, pitäisi itse tunnistaa, onko tämä nyt perheneuvolan, kasvatusneuvolan vai kenties perhekeskuksen asia. Jos nuorella on ongelmia, hänen pitäisi itse tietää, auttaako ongelmassa terveydenhoitaja, kuraattori, koulupsykologi, psykiatrinen sairaanhoitaja, koulukoutsi, tsemppari, koulu-Lauri vai kouluvaari.

Minulla on haave, että meillä olisi yksi Perhekeskus raskaustestistä täysikäisyyteen, missä oma terveydenhoitaja julkisi perheen rinnalla myös suurissa nivelkohdissa: synnytyksessä, koulun aloituksessa, yläkouluun siirtymisessä. Oman terveydenhoitajan puoleen voisi aina kääntyä ja jos ongelma edellyttäisi muita ammattilaisia, oma hoitaja etsisi oikeat henkilöt. Ammattilainen voisi löytyä järjestöistä, sote-keskuksesta tai Perhekeskuksen moniammatillisesta tiimistä.

Kuulen jo kritiikin, miten tämä käytännössä voitaisiin toteuttaa. On selvää, että 18 vuoden aikana oma terveydenhoitaja toki vaihtusi mutta ei lähtökohtaisesti kriittisissä nivelkohdissa. Mikäli ryhdymme nyt rakentamaan yhteisöllistä Perhekeskusta perheiden, varhaiskasvatuksen ja koulun ympärille, 10 vuoden kuluttua se olisi jo arkipäivää. Koulun käytävällä voisi tulevaisuudessa tulla vastaan vauva tai taapero vanhempineen, matkalla oman terveydenhoitajan luo Perhekeskuksen tiloihin. 

Lopetetaan lasten lokerointi ja elämään kuuluvien mutkien ja haasteiden hoitaminen vain tiukissa professiosiiloissa. Eri professioita me tietysti tarvitsemme, mutta perheelle tittelit tai taustalla oleva lainsäädäntö ei ole välttämättä se tärkein seikka. Moni asia voisi ratketa myös pienemmällä tuella ottamalla perheet ja heidän tarpeensa aidosti huomioon.

Olemme Varhassa ottamassa ensimmäiset askeleet kohti parasta mahdollista lasten hyvinvointialuetta, kun lapsiperheiden palvelut ensi vuoden alussa yhdistetään yhden sateenvarjon alle omaksi tulosryhmäkseen, laajaksi Perhekeskukseksi. Myös lastensuojelun asiakkailla on toivottavasti tulevaisuudessa oikeus asioida Perhekeskuksessa muiden perheiden tapaan, ei erikseen sosiaali- ja vammaispalveluissa.

Jos vielä saamme lapsiin keskittyvät lääkärit osaksi Perhekeskusten palveluita ja ikäkaarimallin koko Varhan organisaation perustaksi, olemme päässeet jo pitkälle kohti parasta mahdollista lapsuutta.

Kuka vastaa elinvoimasta

Lauantai 24.8.2024

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 24.8.2024

Hyvinvointialueilla on erittäin keskeinen rooli sekä alueiden että koko Suomen elinvoiman vahvistamisessa vaikka alueilla ei lakisääteisiä velvoitteita elinvoiman ylläpitämiseen ole. Pelkästään Varsinais-Suomen hyvinvointialue ostaa palveluita lähes 800 miljoonalla ja tarvikkeita 200 miljoonalla, yhteensä siis miljardilla. Ilman yrityksiä ja kolmannen sektorin toimintaa eivät hyvinvointialueet tule toimeen. Se, mitä, keneltä ja miten ostamme, vaikuttaa vääjäämättä alueen yrityksiin, järjestöihin, asukkaisiin, kuntien talouteen ja kokonaisvaurauteemme.

Hyvinvointialueen kilpailutuksiin on voitava osallistua niin mikro- kuin suuryritystenkin. Mikäli kriteerit ovat liian laajoja ja seikkaperäisiä, on mahdollista, että vaatimukset täyttäviä yhteistyökumppaneita ei ole tai ostopalvelun sisältö ja sen myötä hinnat eivät vastaa omaa tuotantoa. Tuottamalla palveluita yhteistyössä yritysten ja järjestöjen kanssa, hyvinvointialue saa vertailutietoa omalle toiminnalle, sen laadulle ja kustannuksille. Kilpailutuksissa tarvitaan riittävää hankintaosaamista ja avointa markkinavuoropuhelua. Valvonta sopimuksen aikana tulee olla systemaattista ja kaikkia palveluntuottajia tulee kohdella yhdenvertaisesti.

Palveluseteleitä laajasti hyödyntämällä toteutuu niin asiakkaiden valinnanvapaus kuin kaiken kokoisten yritysten mahdollisuus tarjota palvelua. Palvelusetelit edellyttävät myös vähemmän kilpailutustyötä ja hallintoa hyvinvointialueelta.

Osa hankinnoista jää kansallisen kilpailutusrajan alapuolelle ja tällöin hankinta voidaan tehdä suorahankintana. Usein esimerkiksi 10 000 euron ylittäviin ostoihin pyydetään kolme kirjallista tarjousta. Jos nuo tarjoukset pyydetään vain tutuilta yrityksiltä, uudet yritykset eivät koskaan pääse edes tarjoamaan julkiselle sektorille. Pienhankinnat on saatava julkisesti näkyville Varhan verkkosivuille.

Kun yritys kehittää uuden toimintatavan, tuotteen tai laitteen, samat kilpailutussäädökset koskevat myös innovaatioita. Jos hyvinvointialue ei ole innovaatiosta edes kuullut, sitä ei myöskään kilpailuteta. Jos taas innovaation yksityiskohdat avataan kilpailutusdokumentteihin, innovaatiota pääsevät hyödyntämään heti myös kilpailijat, jotka eivät sitä ole kehittäneet. Jos kilpailutukselta vaaditaan aina enemmän kuin yksi tarjous, miten uusi innovaatio voi menestyä. Jatkuva vuoropuhelu yritysten ja Varhan välillä on keskeisessä roolissa, jotta uusia innovaatioita voidaan testata ja kehittää hyvinvointialueen ja yrityksen hyödyksi. Mikäli uusien tuotteiden tai palveluiden yhteiskehitystä ei voida toteuttaa hankintalain puitteissa hyvinvointialueilla, sitä on tehtävä yhteistyössä esimerkiksi korkeakoulujemme kanssa. Hyvinvointialueiden on osaltaan huolehdittava uusien innovaatioiden edistämisestä, jotta suomalaiset terveys- ja hyvinvointiteknologian innovaatiot kehittyvät ja kasvavat myös vientituotteiksi.

Kilpailutuksissa on siis vältettävä monimutkaisia, lakivaatimukset ylittäviä hankintakriteereitä, huolehdittava riittävän pienistä osa-hankinnoista tai niiden mahdollistamisesta, edistettävä palveluseteleitä, julkaistava pienhankinnat hyvinvointialueen verkkosivuilla sekä mahdollistettava innovatiiviset hankinnat ja uusien innovaatioiden pääsy hyvinvointialueille. Alueiden ja Suomen elinvoima sekä kilpailukyky rakentuvat osaltaan myös hyvinvointialueilla. Se edellyttää osaavia hankintoja, avointa vuoropuhelua ja ennakkoluulotonta yhteistyötä.

Sanna Vauranoja
Varhan aluehallituksen pj (kok.)

Laura Riski
Varhan valtuutettu, liiketoimintajohtaja (kok.)

Vain muutaman klikkauksen tähden

Perjantai 23.8.2024 klo 16.18

Työhöni päätoimisena hallituksen puheenjohtajana kuuluvat erilaiset keskustelutilaisuudet. Olen ottanut tavaksi kysyä tilaisuuksien aluksi, kuinka moni on kuullut tai lukenut jotain negatiivista Varhasta. Poikkeuksetta kaikkien kädet nousevat. Kun seuraavaksi kysyn, kuinka moni on saanut meiltä huonoa palvelua, vain muutama käsi nousee.

Tämä kuvastaa murheellisella tavalla, mikä on mielikuvien ja todellisuuden välinen ero. Sama ero näkyy asiakastyytyväisyys- ja luottamusmittauksissa. Asiakastyytyväisyys on korkealla, luottamus alhaalla.

Ei siinä mitään, kyllä epäkohtia pitää nostaa esiin mediassa ja oman huonon kokemuksen voi jakaa sosiaalisessa mediassa. Mutta jos ihmiset hokevat, että lääkärin ei pääse, vaikka eivät ole edes aikaa yrittäneet varata, ollaan heikoilla jäillä.

Ensinnäkin harmittaa tietysti 23 500 työntekijämme ja samalla kaikkien hyvinvointialueiden työntekijöiden puolesta. Jokainen voi itse miettiä, miltä tuntuu käynnistää työpäivä lukemalla jälleen yksi kohu-uutinen aamun lehdestä liittyen omaan työnantajaan. Kohu-uutiset ovat harvoin asian ytimessä, vaan uutinen koskee nimenomaan yksittäisen asukkaan kokemaa ”vääryyttä”. Kun julkista keskustelua seuraa, tulee olo, että me olemme syyllisiä avioeroihin, kesäkiloihin, sisälle unohtuneisiin avaimiin ja ihan vaan yleiseen harmitukseen.

Kuka haluaisi työskennellä yleisenä sylkykuppina? Ihmisille syntyy käsitys, että työntekijämme, johto tai päättäjät jotenkin pahuuttamme, ilkeyttämme, ahneuttamme tai laiskuuttamme teemme uudistusta, jonka mittakaava on historiallisen suuri ja jota jokainen eduskunnan puolue on ollut vuorollaan työstämässä viimeiset 20 vuotta.

Pelkästään Varsinais-Suomessa yhdistettiin 34 organisaation palvelut, ihmiset, järjestelmät ja toimintakulttuuri vain yhdeksän (9!) kuukauden valmistelulla. Montako 2.5 miljardin euron, 23 500 työntekijän, yli kahden organisaation fuusiota on maailmassa tehty tässä aikaikkunassa? Kahden yrityksen yhdistymistä voidaan rakentaa parikin vuotta. Ei voi olla kenellekään yllätys, että kaikki ei ollut valmista 1.1. 2023 ja silti palvelut pyörivät täyttä häkää organisaatiomyllerryksestä huolimatta. On myös täysin selvää, että valmisteluvelkaa kurotaan yhä umpeen: yhtenäistämistä ja uudistamista riittää.

Kysymys on työntekijöiden lisäksi luottamuksesta. Ei pelkästään luottamuksesta ihmisiin vaan elintärkeisiin palveluihin terveyden ja turvan saralla. Kysymys on luottamuksesta yhteiskuntaan ja viranomaisiin. Jos tämä luottamus on perusteltua murentaa muutama klikkauksen tähden, edessä voi olla dystooppiset ajat yhteiskunnan turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan osalta, tarvittavan osaamisen turvaamisesta sitten puhumattakaan.

Arvokas vanhuus

Torstai 2.5.2024

Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomissa ja Turun Sanomissa 2.5.2024

Hyvinvointialueiden aloitettua ikääntyneiden palveluista Varsinais-Suomessa ollaan käyty aktiivista keskustelua. Keskustelussa on ollut monenlaista huolta siitä, millaisia palveluita on saatavilla, kenelle ja kuka niistä vastaa.

Monelle vanhukselle koti on mieluisin paikka asua, kunhan perustarpeista, myös sosiaalisista suhteista, toimintakyvystä ja turvallisuudentunteesta kyettäisiin huolehtimaan. Suomessa on myös yhteiskuntana haluttu panostaa mahdollisuuksiin asua omassa kodissa. Samaan aikaan kotona asumisen edellytyksiin on kiinnitetty kovin vähän huomiota.

Riittävä fyysinen ja psyykkinen toimintakyky ovat tärkeimmät edellytykset kotona asumiselle. Liikkeen eli lihaskunnon, tasapainon ja esimerkiksi käsien sorminäppäryyden ylläpitämisen tulisi olla lääkityksen, ravitsemuksen ja puhtauden veroinen osa-alue ikääntyneiden palveluissa. Sosiaalisten suhteiden merkitys toimintakyvylle on korvaamatonta ja aivoterveydestä huolehtiminen edistää niin muistin kuin mielen hyvinvointia.

Osassa alueen kuntia hyödynnetty kotikuntoutus tai osastolla tapahtuva arviointi- ja kuntoutustoiminta esim. Ukin Kuunarissa ovat tuottaneet huikeita tuloksia: jopa kolme neljästä ikääntyneestä on kuntoutuksen jälkeen kyennyt palaamaan toimintakykyisenä kotiin ilman kotihoidon apua.

Kuntoutustoimintaa ollaan nyt laajentamassa. Meillä ei kuitenkaan riitä resursseja lähettää päivittäin fysioterapeutteja jokaisen kotiin. Panostamalla ikääntyneiden virkistystoiminnan lisäksi kotihoidon työntekijöiden toimintakykyosaamiseen ja teknologian sekä digipalveluiden hyödyntämiseen osana kotona tapahtuvaa toimintakyvyn tukea, voimme turvata yhä laajemman joukon toimintakykyä entistä pidempään.

Ikääntyneiden arjen yksi tärkeimmistä kumppaneista on kotikunta. Ikääntyessä toimintakykyä voidaan ylläpitää omassa asuinympäristössä monipuolisella liikunnalla, kulttuurilla ja yhteisöllisyydellä. Jotta yhteiset asukkaamme voivat elää hyvää arkea, tarvitaan ketterää kaavoitusta, senioreille sopivaa asumista ja elinvoimaisia palveluita.

Yksi kuuma keskustelunaihe viime aikoina on ollut ikääntyneille tarjottu virkistystoiminta esimerkiksi päivätanssit. Hyvinvointialueen järjestämisvastuulle eivät kuulu uimahallit, kuntosalit, mäkihyppytornit tai päivätanssit. Kun virkistystoiminta on kaikille avointa ohjelmaa, se kuuluu kunnille. Kun kysymys on tietylle asiakas- tai potilasryhmälle suunnatusta erityisryhmän virkistystoiminnasta, se taas on Varhan järjestämisvastuulla. Tätä erityisryhmien virkistystoimintaa järjestämme mm. järjestöavustusten kautta. Jos taas kyseessä on nimetylle pienryhmälle esimerkiksi omaishoidon muistisairaille tarjottavasta päivätoiminnasta, se on Varhan järjestämää joko omaa tai ostopalvelua. Työnjaosta on tarve keskustella ja sopia alueen kuntien ja Varhan kesken, jotta hyviä toimintamalleja emme menettäisi.

Meidän on välttämätöntä kehittää ammattilaisten osaamista, edistää toimivaa vuoropuhelua ja viestintää ikääntyneiden ja heidän läheistensä kanssa sekä rakentaa toimivia kumppanuuksia. Tarvitsemme laajasti niin kuntia, yrityksiä, järjestöjä, oppilaitoksia ja korkeakouluja omien ammattilaistemme lisäksi arvokkaan vanhuuden turvaamiseksi.  

Sote-piste jokaiseen kuntaan

Lauantai 20.4.2024

Varhan aluehallitus esittää valtuustolle palveluverkon periaatteita muun muassa sote-toimipisteistä, perhekeskuksista, perustason vuodeosastoista, ikääntyneiden palveluista ja suun terveydenhuollosta. Palveluverkon periaatteet muodostavat tulevan palveluverkon selkärangan: millä periaatteilla palvelupisteitä tullaan kehittämään Varsinais-Suomessa.

Samaan aikaan Varhalla, kuten muillakin hyvinvointialueilla on valtavat talouden säästöpaineet. Vuoden 2026 loppuun mennessä Varhan pitäisi löytää 45 miljoonaa säästöjä pelkästään kiinteistökuluista.

Meille päättäjille on haastavaa löytää tasapaino samalla terveyden ja talouden kannalta vaikuttavaan palvelumalliin asukkaillemme. Hyvinvointialueiden perustehtävänä on sotepe-palveluiden järjestäminen, ei säästäminen, mutta vain terve talous turvaa toimivat palvelut.

KT-päivillä 13.3. Oulussa Esko Aho tiivisti tavoitteen palveluiden osalta mielestäni osuvasti: ”Palvelut pitää skaalata sekä ylös- että alaspäin”. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vaativimmat palvelut, teknologia ja osaaminen kannattaa keskittää suurempiin yksiköihin, kun taas perustason palveluita kannattaa viedä lähelle ihmisten arkea. Tämä näkemys tukee myös uudistuksen tavoitetta panostaa ajoissa annettaviin perustason palveluihin.

Varhan aluehallituksessa palveluverkkoa on kehitetty tätä periaatetta mukaillen: sote-pisteet järjestetään jokaiseen Varsinais-Suomen kuntaan, mutta laajempia ja vaativampia palveluita tiivistetään muun muassa sote-keskuksiin. Sote-pisteen vähimmäispalveluita ovat aluehallituksen esityksen mukaan sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan vastaanotto ja mahdollisuus laboratorionäytteenottoon sekä lääkäri etäyhteydellä. Väestön palvelutarpeen ja saavutettavuuden näkökulmasta sote-pisteillä voidaan tarjota myös suun terveydenhuollon peruspalvelua ja lääkärin fyysistä vastaanottoa.

Toinen keskeinen palveluverkon periaatteita ohjannut näkemys on omatiimimallin rakentaminen kaikille varsinaissuomalaisille hoidon ja palveluiden jatkuvuuden turvaamiseksi. Periaate ei koske pelkästään terveyspalveluita tai pitkäaikaissairaita vaan se kattaa koko väestön terveydenhuollossa ja kaikki perheet perhekeskuksissa.

Palveluverkkoa suunniteltaessa paljon kysymyksiä ovat herättäneet niin digipalvelut kuin vuodeosastojen tulevaisuus. Sote-pisteillä hoitajan kanssa tarvittaessa avattava etäyhteys lääkäriin on kuin silta tulevaisuuteen. Vaikka etäyhteys itsenäisesti kotoa ei vielä ole arkipäivää esimerkiksi kaikille ikääntyneillemme, hoitajan kanssa yhdessä asioimalla kynnys etäasiointiin madaltuu.

Nykyinen perustason vuodeosastohoito tullaan kohdentamaan tulevaisuudessa tarkemmin asiakastarpeen mukaan. Perinteisellä vuodeosastomallilla jatkavat sairaanhoitoon keskittyvät osastot ja geriatriset kuntoutus- ja arviointiyksiköt taas keskittyvät ikääntyneiden asiakkaiden toimintakyvyn arviointiin ja parantamiseen. Lisäksi kotisairaalatoimintaa tullaan vahvistamaan koko alueella. Näiden uudistusten myötä vuodeosaston profiili voi muuttua kuntouttavaksi tai sen toiminta siirtyy toisen vuodeosaston yhteyteen kotisairaalan laajentuessa. Sairaanhoitoon keskittyvässä vuodeosastohoidossa on tarkoitus olla mahdollisimman lyhyen ajan ja tällöin tärkeintä on oikeanlainen vaikuttava hoito. Lääkäri- ja hoitotyön riittävä saatavuus ja mahdollisuus erikoissairaanhoidon konsultaatioon tukevat tätä tavoitetta. Vuodeosastohoitoa juuri omassa kunnassa ei voida taata, mutta tavoite on toki hoitaa asukkaat omalla seudulla, ei toisella puolella Varsinais-Suomea.

Palveluverkon periaatteet tulevat kehittymään ajassa. Keskeistä on kuitenkin turvata laadukas, vaikuttava ja osaava palvelu oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan. Etäisyydet eivät voi kasvaa kohtuuttomiksi, mutta synnytysosastoa tai magneettikuvauslaitetta ei voida viedä jokaiseen taajamaan. Varsinais-Suomi on varsin kompakti kokonaisuus ja skaalaamalla palveluita myös ylöspäin, voimme panostaa entistä parempaan hoitoon – ja mikä tärkeintä, myös ammattilaisten saatavuuteen. Yksikään toimipiste ei pyöri ilman osaavia ammattilaisia.

Aluevaltuusto päättää palveluverkon periaatteista keskiviikkona 24.4. kello 18 alkavassa kokouksessaan.