Share |

Kunta, maakunta, valtakunta

Torstai 1.3.2018 - Sanna

Vuonna 2012 pidettyjen kuntavaalien suurin kysymys oli kuntien tulevaisuus. Matkan varrella oli väläytelty pakkoliitoksia ja erilaisilla hankenimillä kuntia kannustettiin yhdistymään. 

Täällä Varsinais-Suomessa liitoksia syntyi, joista merkittävin Salon seudulla, jossa kymmenen kuntaa yhdistyi yhdeksi Saloksi. Samalla muun muassa Piikkiö liittyi Kaarinaan, Mellilä Loimaaseen, Yläne Pöytyään ja pakotettuna Tarvasjoki myöhemmin Lietoon. 

Edellisten kuntavaalien jakolinjat kulkivat itsenäisyyden ja liitosten välillä. Erityisesti Turussa liitoksille nähtiin vahvat perustelut, kun taas kehyskunnissa mieliala oli aivan toinen.

Koska kuntauudistus kohtasi niin vahvaa vastustusta, sen ajamisesta luovuttiin ja tilalle tulivat sote- ja erityisesti maakuntauudistus. Vanhat kunnon läänit, joita kovalla tohinalla kymmenen vuotta sitten lakkautettiin, kaivetaan nyt naftaliinista. Lääni ei kuitenkaan enää ole lääni, vaan tällä kertaa maakunta. 

Kaikkien näiden erilaisten interventioiden tuloksena jopa kansa on yhtämieltä siitä, että ihmisten terveys- ja sosiaalipalvelut kaipaavat remonttia. Koko kuntauudistuksen tärkein lähtökohta on siis sisäistetty. 

Samaan aikaan ihmisten vahvat näkemykset itsenäisyydestä tuntuvat laimentuneen. Ne, joiden kunnat on liitetty aikanaan isompaan, ovat selvinneet muutoksesta hengissä. Moni niistä, joka aiemmin vastusti kiihkeästi kuntaliitoksia, suhtautuu asiaan nykyään paljon pragmaattisemmin. Kunhan veroaste ei nouse pilviin, palvelut säilyvät laadukkaina tai jopa paranevat ja oma kylä jatkaa elinvoimaisena, ei kunnalla tunnu enää olevan niin suurta merkitystä, jos kyläparlamentteja on uskominen. 

Nuoret, jotka sitten viimekädessä pisimpään näiden meidän tekemiemme päätösten kanssa elävät, eivät tunnu olevan laisinkaan kiinnostuneita kuntarajoista. He todellakin elävät jo todeksi megatrendejä: kaupungistumista, teknologian nopeaa kehitystä ja ympäristöarvojen nousua. Jos ihminen liikkuu maailmassa tai Euroopassa kuin edelliset sukupolvet aiemmin korkeintaan kotiläänissä, kuntarajat tuskin ovat tärkein elämänlaatua määrittävä elementti. 

Kevään ja kesän aikana eduskunta hyväksyy tai hylkää maakuntaan ja valinnanvapauteen liittyvät uudet lait. Kaikki tämä aika, raha ja vaiva, jotka uudistusten aikaansaamiseksi on nyt käytetty, soisi johtavan uudistusten toteutumiseen. Kuitenkin sillä reunaehdolla, että alkuperäiset tavoitteet: kustannustehokkuus, saatavuus ja vaikuttavuus todella toteutuvat. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote, Kunnat, Maakunta, Uudistus

Hyvä vanhuus

Torstai 23.3.2017 - Sanna

Kaarina-lehdessä (22.3.) perusturvalautakunnan korkea poissaoloprosentti nousi otsikoihin, kun muutama jäsen on joutunut olemaan paljon pois kokouksista. Edellisvuonna poissaoloja oli vain 7,5%, joten pitkäaikaisesta trendistä ei onneksi voi puhua. Isossa lautakunnassa työskentelykään ei ole poissaoloista huolimatta vaarantunut ja lautakunnassa on nämä neljä vuotta ollut hyvä pöhinä päällä: paljon on saatu aikaan.

Yksi tärkeä ryhmä lautakuntamme alalta ovat ikääntyneet. Kun puhumme ikääntyneistä, ensimmäiseksi kompastuskiveksi muodostuu sopivan termin valinta. Milloin puhumme senioreista, ikääntyneistä entä vanhuksista.

Vanhuksena voitaneen pitää henkilöä, joka kuuluu ikänsä mukanaan tuomien rajoitteiden vuoksi useampien kunnallisten tukipalveluiden piiriin. Kaarinassa tarjolla on laaja valikoima kotiin vietäviä palveluita kotisairaalasta kotihoitoon ja omaishoitoon aina vaativimman tason ympärivuorokautiseen hoivaan saakka. Kaarina on itseasiassa tunnettu erityisen hyvistä ikäihmisten palveluista.

Vanhustenhoidossa lähdetään siitä, että ihmiset voisivat asua kotona mahdollisimman pitkään. Monen ikääntyneen mielestä tavoite on hyvä, sillä eivät kaikki suinkaan halua lähteä kotoaan. Aina kotiin vietävät palvelut eivät kuitenkaan luo turvallista ja hyvää arkea vanhukselle. Vakavat muistiongelmat, toimintakyvyn rajoitteet ja yksinäisyys ovat suurimpia kotona pysymisen esteitä.

Yllättävintä oli tilinpäätösvertailu, josta kävi ilmi, että kotihoito maksaa kunnalle tunnissa enemmän kuin yksi hoitopäivä uudessa seniorihoitokylässämme. Kotona asuminen ei siis ole aina edes taloudellisesti järkevä vaihtoehto.

Turvallisen arjen muodostavat monet seikat: esteettömyys asuinympäristössä, lääkkeiden muistaminen, tulipalovaaran ehkäisy, kuten lieden automaattinen sammuminen jne. Moneen arjen haasteeseen löytyy jo helppoja ratkaisuja teknologiasta, kuten liesivahti, voinnintunnistin ranteessa, joka hälyttää, mikäli henkilö ei liiku tai syke muuttuu radikaalisti, turvarannekkeet ja automaattiset lääkeannostelijat.

Turvallisen arjen ja toimivan terveydenhoidon lisäksi tarvitaan monipuolista ravitsemusta, sosiaalisia suhteita ja toimintakykyä ylläpitävää liikuntaa. Moni vanhus sanoo, ettei viitsi vain itselle kokata ja syödään hyvin yksipuolisesti. Jos ruokavaliosta puuttuu esimerkiksi rautaa, seurauksena voi olla huimaus. Kaatuessa kalsiumvajeen ohentamat luut eivät kestä ja tulee vaikeita sairaalahoitoa vaativia murtumia tai lihasvoima on proteiinin puutteessa heikentynyt, eikä henkilö pääse omin voimin ylös.

Yksinäisyys taas kalvaa elämäniloa ja on vaikea tarttua ruuanlaittoon tai lähteä liikkeelle. Liikunnan puute synkentää mieltä ja heikentää toimintakykyä. Hyvä vanhuus on siis varsin monen asian summa.

Perusturvalautakunnassa me kerran kuukaudessa tasapainoilemme kaikkien näiden kysymysten, mutta myös riittävän terveydenhoidon, perhepalveluiden, lasten huostanottojen ja työttömien aktivoinnin välillä. Asiat ovat monimutkaisia, vaativat perehtymistä, mutta ovat myös varsin mielenkiintoisia.

Raha antaa raamit mahdollisuuksille, inhimillisyyttä unohtamatta. Joskus ratkaisut voivat olla pienestä kiinni, eikä raha ratkaise kaikkea. Uudet tavat tehdä ja toimia innostavat niin ikääntyneitä, heidän läheisiään kuin henkilöstöäkin. Esimerkkinä uusista tavoista tehdä on tänä keväänä perustettu kuntoutustiimi, uusien teknologioiden käyttöönotto hoivakodeissa ja kotihoidossa, kotisairaalan käynnistäminen ja yhteisöllinen perhehoitokylä.

Lisää uusia ratkaisuja on luvassa, kun ensi vuonna Kaarinassa aukeaa vanhusten palvelutori Eerikki, yhteisöllinen soluasumismuoto Onnikka IV:ään ja sähköinen palvelusivusto sopivan ikäihmisten palvelun löytämiseksi.

Usein puhutaan ongelmista, rahojen riittämättömyydestä ja vain harmitellaan asioita. On todettava, että meillä Kaarinassa on saatu aikaan hyviä asioita ja koko ajan luodaan uutta. Siitä voimme kiittää innovatiivisia ja ahkeria virkamiehiämme, aktiivisesti keskustelevaa ja uudistushaluista lautakuntaa, tietysti kuntalaisiamme, jotka palvelut mahdollistavat ja niitä käyttävät sekä yrityksiä, jotka uusia ratkaisuja alati kehittävät. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote, Kaarina, Turvallinen arki, Vanhuus, Ikääntyminen

Oma mielipide vai oma fakta?

Maanantai 20.3.2017 - Sanna

Huolestuneena kuuntelen kiihtyvää kritiikkiä soteuudistusta kohtaan. Ei sillä, etteikö uudistuksia saisi parannella kriittiselläkin arvioinnilla. Vaaralliseksi se menee, kun asiantuntijoilla menevät mielipiteet ja faktat sekaisin.

Valinnanvapaus on nyt nostettu tikun nokkaan ja etenkin oppositiopuolueet kritisoivat sitä kiihkeästi, toki lähestyvien kuntavaalien siivittämänä. 

Ensimmäinen huolestuttava hokema, jota jopa arvossa pitämäni HUS:in asiantuntija hiljan viljeli, on, että yksityinen ei koskaan tuota palveluita yhtä halvalla kuin julkinen. Tämä varsin vääristynyt ja vailla tutkimuspohjaa oleva mielipide perustuu ajatukseen, jossa palveluiden tuottamiselle on olemassa jokin yksi yleispätevä hinta Z. Hinnalla Z palvelun tekee julkinen ja sen päälle sitten yksityinen laittaa voittonsa.

Tosiasiassa kuitenkin palveluiden tuotantokustannukset rakentuvat täysin heterogeenisesti riippuen tiloista, laitteista, tietojärjestelmistä ja tekijöistä. Ennen kaikkea siihen vaikuttavat johtamismenetelmät: onko tuottavuus lähtökohta vai saavuttamaton tavoite. Palveluiden tuotantokustannus siis todellisuudessa vaihtelee välillä X-Z. Jos julkinen tuottaa palvelun hinnalla Z, yksityinen ohjautuu toisin ja tuottaakin saman tasoisen palvelun hinnalla Z-20%. Vaikka tuohon summaan laittaa vielä 10% voittoa, ollaan silti vielä huomattavasti alle julkisen hinnan Z.

Toinen hokema on suuryritykset, jotka riistävät rahat ja mummot sekä vievät varat ulkomaille. Tämä on tietysti vasemmiston lempiaiheita. Keskiviikon puoluepäivässä Ylellä puheenjohtaja Rinne arvioi näitä sotealan ”ryöväreitä” olevan 200 noin. Todellisuudessa siis sotealan yrityksiä on reilut 18 000 kappaletta ja vajaat 18 000 niistä työllistää alle 10 henkilöä. Sotealan pienyrittäjänä on kieltämättä hupaisaa kuunnella tätä päivittäistä yrittäjän mollaamista valtakunnan ylätasolta, kun arkitodellisuus on aivan jotain muuta kuin rahansiirtoa Caymansaarille.

Kolmas hokema liittyy kustannushyötyihin. Oppositio väittää, ettei haluttuja kustannussäästöjä synny, koska valinnanvapaus tulee niin kalliiksi. Mikäli valinnanvapaus lyhentää jonoja, edistää kokonaisvaltaista asiakkaan palvelemista ja vieläpä auttaa organisaatioita erikoistumaan, uskallan uskoa, että kokonaissäästöä syntyy. Sitä ei tietenkään kannata odottaa heti ensimmäisenä vuonna ja kokonaissäästönä pitää nähdä myös välilliset kustannukset, joita syntyy esimerkiksi lonkkavikaisen odotellessa työkyvyttömänä leikkausta kotona.   

Huomiota voi uudistuksesta puhuttaessa kiinnittää myös uudistuksen terminologiaan. Jatkuvasti puhumme potilaasta, mutta aivan ensiksi on opittava puhumaan asiakkaista. Tänä päivänä yksityisellä sektorilla ei asioi juurikaan potilaita vaan asiakkaita. Eivät sosiaalipuolen asiakkaatkaan ole potilaita vai onko 90-vuotias vanhus, joka ei voi enää asua kotona, potilas?

Valinnanvapaudesta kiisteltäessä vähemmälle huomiolle on jäänyt soteuudistuksen taustalla oleva maakuntamalli. Hiihtolomalla vieraillessani Kainuussa, oli helppo ymmärtää, että Kainuun kokoisella maakunnalla ei voi eikä pidä olla saman tasoisia palveluita kuin vaikkapa täällä Varsinais-Suomessa. Jos tavoittelemme yhdenvertaisia palveluita sinne ja tänne, on selvää, että enemmistön palvelutaso laskee, vähemmistön kenties vähän nousee. Valinnanvapaus on parhaimmillaan, mitä isompi on väestöpohja.

Sosialistiseen maailmankuvaan liittyy vahvasti ajatus siitä, että valtio, virkamies, joku muu tietää parhaiten mikä minulle sopii tai olisi parasta. Valinnanvapaus ei tähän maailmankuvaan istu, sillä siinä aikuiset ihmiset aivan itse pääsisivät vaikuttamaan omaan palveluratkaisuunsa, hyvinvointiinsa ja siihen liittyviin valintoihin. Virkamies ei enää toimisikaan vallan kahvassa samalla tavalla kertomassa, että nyt seisot jonossa ja odotat kiltisti. Julkinen sektori joutuukin muuttamaan omaa ajattelutapaansa, jossa potilas muuttuu asiakkaaksi, asiakasta palvellaan ja neuvotaan, palvelut tehdään heti. Ja jos ei tehdä, asiakas voi valita palvelutarjoajan, jossa palvelun saa nopeammin.

Tästäkin uudistuksesta puhuttaessa kannattaa muistaa Erkki Liikasen viisaat sanat: ”jokaisella voi olla oma mielipide, mutta ei omia faktoja”. Erityisen tärkeää tämän muistaminen on asiantuntijoille. Johtava virkamies ei voi esittää mielipiteitä faktoina!

Kalleinta olisi nyt vetää hätäjarrusta ja jättää uudistus tekemättä. Jos tätä ei nyt tehdä, olemme epäonnistuneet surkeasti! Me todellakin olemme sen nyt seuraaville sukupolville velkaa. Tämä malli ei ole täydellinen, mutta olemassa olevaa on helpompi korjata. Jos jäämme suunnittelupöydälle, mitään hyötyjä ei varmuudella saavuteta. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote, Valinnanvapaus, Hallitus, Oppositio, Populismi

Miksi et lähtisi?

Tiistai 31.1.2017 - Sanna

Julkisuudessa käydään erikoista keskustelua kuntavaalien houkuttelevuudesta liittyen tulevaan maakuntauudistukseen. Epäillään, että kuntiin ei jää enää olennaisia asioita päätettäväksi, kun soteasiat siirtyvät maakunnille.

Väittämä on hullunkurinen. Soteasiat kyllä muodostavat pääsääntöisesti yli 50% kuntien budjeteista. Niistä kuitenkin käytännössä päätetään yhdessä lautakunnassa, sosiaali- ja terveyslautakunnassa, tai kuten Kaarinassa puhumme, perusturvalautakunnassa. Muita lautakuntia on useita. Toki soteasiat tulevat nykyään osin myös hallitukseen ja valtuustoon.

Olisi hyvä, että kunnissa tehtäisiin selvitys, kuinka moni valtuuston pykälistä liittyy soteasioihin. Todennäköisesti luku on jotain 10 prosentin paikkeilla, vaikka budjettivaikutus on tuo 50 prosenttia.

Kun luottamuspaikoista kisataan vaalien jälkeen, sosiaali- ja terveysasiat eivät suinkaan ole halutuin alue ja harva ääniharava pyrkii nimenomaan soteasioiden äärelle. Kaavoitus, sivistys ja moni muu houkuttelee huomattavasti enemmän halukkaita. Soteasiat vaativat toisenlaista perehtymistä ja arkielämän kokemusta harvalla päättäjällä on kuin korkeintaan terveyskeskuksesta ja vanhustenhoidosta. Jo nyt erikoissairaanhoitoon liittyvät asiat päätetään maakuntatasolla.

On siis kyse kummallisesta hokemasta ja todellisuuteen perustumattomasta uskomuksesta, että kuntapäättäjän työn mielekkyyttä ja merkittävyyttä maakuntauudistus nyt olisi radikaalisti vähentämässä. Päinvastoin, jatkossa kuntien päätöksenteossa keskitytään monesti helposti lähestyttävämpiin ja arkiosaamisella ymmärrettävämpiin asioihin.  Lähde siis sinäkin mukaan vaikuttamaan omaan arkiympäristöösi ja sen palveluihin liikunnasta kouluun, päiväkodeista kaavoitukseen! Pykäliä kyllä riittää vastaisuudessakinJ.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaalit 2017, Kuntavaalit, Soteuudistus

Tervetuloa palveluyhteiskunta!

Sunnuntai 16.10.2016 - Sanna

* Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 16.10. 

Pekka Pihlanto kirjoittaa Turun Sanomissa 8.10., että kaikkien taloudellisten säästöjen myötä palveluyhteiskunta on katoamassa.

Sopii kuitenkin kysyä, onko Suomi koskaan palveluyhteiskunta ollutkaan, vai mitä tuumii italialainen turisti automaattikahvin äärellä, buffetruokaa jonottaessaan.

Huolestuttavaa on Suomessa vallitseva vahva olettamus, että esimerkiksi terveyspalveluita tai vanhusten hoivaa tuotettaessa tarvittava rahasumma toimintatavoista riippumatta olisi jokin vakio. Julkinen sektori tekee palvelun summalla X ja yritykset lisäisivät tähän voittotavoitteensa Y, jolloin yksityisten tuottama palvelu olisi summan Y verran kalliimpaa.

Osallistuin tutkimukseen, jossa yhtenä tutkimusaihiona oli verrata voittoa tavoittelemattoman organisaation toiminnanohjausta yksityiseen. Jo pintapuolisella tutkimisella kävi ilmi, että voittoa tavoittelematon pyrkii käyttämään koko vuodelle budjetoidun summan kokonaisuudessaan, kun voittoa tavoitteleva taas pyrkii saavuttamaan budjetoidulla summalla mahdollisimman hyvän tuoton. Käytännössä tämä johtaa koko toiminnan paradigman erilaisuuteen.

On selvää, että toiminnan kaikilla tasoilla syntyy eroja, jos tarkoitus on käyttää kaikki rahat tai vaihtoehtoisesti tehdä tietyllä summalla työ mahdollisimman tehokkaasti ja hankkia lisää asiakkaita. Jos asiakkaat voivat äänestää jaloillaan, tehokkuus ei voi tarkoittaa laadun laiminlyöntiä.

Mitä tulee palvelutasoon, hallituksen tekemät muutokset henkilöstömitoituksiin esimerkiksi päivähoidossa ja nyt vanhustenhoidossa voidaan nähdä myös askeleina kohti palveluyhteiskuntaa. Laki määrittelee minimipalvelutason ja jää organisaatioiden tehtäväksi erilaistua eri tavoin joko minimitasolla tai sen yli.

Organisaatiot ja kunnat voivat tehdä aitoja arvovalintoja, panostavatko he lapsiperheiden tai ikääntyneiden parempaan palveluun vai mennäänkö minimitasolla. Tämän olettaisi myös herättävän palveluiden käyttäjät kiinnostumaan palvelutasoista: millaista hoitoa minä tai läheiseni saa ja mitä voisin itse tehdä sen parantamiseksi joko rahaa, lisäpalveluita tai aikaani käyttämällä.

Kaikki ei voi olla yhteiskunnan kontolla, ei myöskään palvelukokemuksen arviointi.

Tarvitsemme Suomessa sekä julkistaustaista että yksityistä toimintaa, jotta näiden välillä terve kilvoittelu säilyy. Vastakkainasettelusta, jossa professori toteaa Yle A-studiossa (6.10.) virkamiehen siirtyneen ”vastakkaiselle puolelle” yksityiselle, on päästävä nopeasti eroon.

Meillä on, ja tulee olla, erilaisia toimijoita. Jos yritykset nähdään ”vastakkaisena osapuolena”, tulevaisuutemme näyttää varsin huonolta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Julkinen sekotri, Yksityinen sektori, Toiminnohjaus, Sote, Yrittäminen

Sairaan kaunis sote

Tiistai 10.11.2015 - Sanna Vauranoja

En nyt halua sortua amerikkalaisiin ylisanoihin, tai edes ruotsalaishenkiseen pikku positiivisuuteen, mutta toteanpa vain, että tästä soteuudistuksesta uhkaa tulla ihan älyttömän hyvä juttu. 

Arvostan hallituksen ja pääministerin linjaa pitää kiinni sovitusta aikataulusta: päätökset tehdään syksyn aikana, jotta ne ehditään myös toimeenpanna tällä hallituskaudella. Muutenhan niitä voidaan taas ruveta veivaamaan tai Sipilämäisittäin vatuloimaan seuraavan hallituksen toimesta. 

Vasemmistopropaganda terveyspalveluiden yksityistämisestä ja rahojen valumisesta ulkomaille ovat lähinnä vailla järkeä. Ei kukaan ole yksityistämässä mitään, vaan palvelutuotanto vapautetaan kaikille toimijoille. Nyt nopeista ja tehokkaista terveyspalveluista ovat nauttineet vain työntekijät ja varakkaat, jatkossa kaikki, jotka asuvat vähänkin suuremmissa keskuksissa. Mallia on turha kritisoida siitä, että yksityiset asemat eivät lähde pieniin kyliin. Asuinpaikka on valintakysymys ja palvelut skaalautuvat asukasmäärän mukaan.

Tällainen tuotantomalli on ollut jo pitkään päivähoidon tai vanhuspalveluiden tuotannossa. Yhteiskunta maksaa palveluista tietyn summan ja tuottajat kilvoittelevat siitä, kuka tuolla hinnalla kykenee järjestämään parhaat palvelut. Asiakkaat voivat valita, minkä tuottajan valitsevat. Miksi se on ongelma, että osa organisaatioista kehittää toimintaansa niin tehokkaaksi, että voiton muodossa jotain jää vielä viivan alle, joka sitten saattaa päätyä Suomeen tai ulkomaille. Työntekijät ja heidän veronsa kannetaan edelleen Suomeen, merkittävältä osin myös palvelut ja tarvikkeet ostetaan Suomesta. 

Keskustelu siitä, että alueita on nyt syntymässä liikaa, tuntuu tarpeettomalta. Jos me olemme hoitaneet nämä sotepalvelut aiemmin yli 300 kunnan voimin sekä erinäisissä kuntayhtymissä, missä palvelutasot ovat heittelehtineet asteikolla yhdestä sataan, tämä on aivan varmasti askel oikeaan suuntaan. Maailma ei aina tule kerralla valmiiksi ja jos sellaista jäädään odottamaan, maailma menee varmuudella meidän ohitsemme. Kun tämä malli on saatu käytäntöön, muutoksia siihen voidaan kokemusten perusteella tietysti tehdä nopeammin kuin reilun neljänkymmenen vuoden kuluttua. Se on nimittäin aika, mitä nykyinen malli on pääpiirteissään ollut käytössä. 

Aluehallinnon yhdistäminen soteen maakuntahallinnoksi on myös järkevä päätös. Suorilla vaaleilla valitaan päättäjät ja samaan muutokseen niputetaan kaikki samalla tasolla olevat toiminnot. Tähän saakka rakenne on ollut monimutkainen, päällekkäinen, kallis, epäämääräinen ja vailla ohjausmekanismeja. 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdistäminen on innovatiivinen uudistus, jota ei ole tehty ainakaan vielä muualla. Erikois- ja perusterveydenhoidon rajojen katoaminen, epäterveen kilpailun ja ylikapasiteetin väheneminen, osaoptimoinnin ja nurkkakuntaisuuden edellytysten katoaminen ja kokonaisetua katsova palvelumalli ovat vain muutamia esimerkkejä uudistuksen eduista. 

Yksinkertaistetusti uudistuksen tavoitteena on alusta saakka ollut nähdäkseni saatavuus, vaikuttavuus ja kustannustehokkuus. Suurta iloa tuntien koen, että vihdoin olemme pääsemässä varsinaisen uudistamisen alkuun juuri näiden kriteerien toteutumiseksi. Tästä tulee hieno juttu, eikä siksi ole ihme, jos oppositiopuolueita se harmittaa. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote

Kunnon kunta

Perjantai 25.9.2015

Kohta kolme vuotta olen ollut mukana paikallispolitiikassa. Havaintoni päätöksenteon ja toimintamallien tehokkuudesta ja toimivuudesta eivät ole pelkästään mairittelevia.

Uskomuksiin ja ideologioihin jumittaminen hankaloittaa liian usein järkevien päätösten tekemistä. Tästä oivana esimerkkinä on valinta julkisen ja yksityisen palvelutuotannon välillä. Vaikka ratkaisut pitäisi puolin ja toisin tehdä tapauskohtaisesti, pöydässä on usein vääristyneitä uskomuksia, kuten yritysten voitot maksaa aina kuntalaiset tai oma palvelutuotanto on aina kalliimpaa. Kumpikin väite on tuulesta temmattu: kustannustaso pitää vain kyetä laskemaan ja vertailemaan. Voitontavoittelu johtaa yleensä myös tehokkuuden lisääntymiseen, joten väite on epätosi. Tehokkuus voi johtaa laadun heikkenemiseen ja sitä kautta välilliset kustannukset kasvavat. Toinenkin uskomus on epätosi.

Ala-arvoinen hankintaosaaminen usein tukee näistä uskomuksia. Kunnat tuhtaavat töitä markkinaoikeudelle ja lisäksi kuntalaiset eivät suinkaan saa edullisinta eivätkä parasta palvelua. Kilpailutusten valmistelu ilman avointa vuoropuhelua, mittava byrokratia ja kilpailutusten laajuus ovat joitakin havainnollisia ongelmia, sopimustekniikasta sitten puhumattakaan. 

Omenat ja banaanit. Kunnissa ei vain verrata omenoita ja banaaneita keskenään, vaan yleensä pöydällä on omenat ja banaanipuut, elleivät peräti banaaniplantaasit. Tämä ilmenee parhaiten taas nyt syksyllä, kun kunnanvaltuutetut ryhtyvät puimaan budjetteja. Keskustelun keskiöön voivat nousta esimerkiksi kouluihin hankittavien värikynien määrä tai ulkoilmapuistoon hankittavan ruohonleikkurin tyyppi. Isot linjat solahtavat valtuutettujen sormien läpi hiljaa ja huomaamatta. 

Tämän vuoksi soteuudistus pitää saada eteenpäin vielä tänä vuonna, siten, että viimeistään keväällä 2017 sotealueet käynnistävät toimintansa. Kaikkien kuntien budjeteista vähintään puolet menevät soteen ja värikyniä tai magneettilaitteiden käyttöasteita ei vain voi puida samoissa pöydissä. Veronkannolle on kumpaankin, kuntaan ja sotealueelle asetettava katto.

Nurkkakuntaisuus on yksi kuntakeskeisyyden surullisista ilmiöistä. Jos ihmisten mieliin syöpyy ajatus siitä, että me vaan täällä osaamme tehdä asioita, ollaan jo valmiiksi metsässä. Ovet ja ikkunat kannattaisi avata niin yritysten, yhteisöiden kuin muiden kuntienkin suuntaan ja kaikilla mahdollisilla konsteilla etsiä uusia yhteistyömuotoja sekä parhaita käytäntöjä. Virkamiehen tehtävänä ei ole kesiä kaikkea itse, eikä varsinkaan polkupyörää aina uudelleen. Päätöksentekijöiden tehtävänä ei ole pohtia, saadaanko Pena ja minä jatkossakin riittävästi valtaa, vaan sitä, että saako Pena, minä ja kaikki muut mahdollisimman hyvät palvelut mahdollisimman kustannustehokkaasti. 

Aluepolitiikka on jatkoa nurkkapatriotismille. Aluepolitiikalla on torpattu moni elintärkeä uudistus, vain siksi, että oman vallan säilymisen lisäksi kaikilla pitäisi olla yhtä hyvien palveluiden sijaan palvelut kaikkialla, laadusta ja kustannuksista välittämättä. Palvelut voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään: päivittäisiin tai viikottaisiin, joita tarvitaan lähellä, kuukausittaisiin tai vuosittaisiin, jotka voivat olla jo kauempana ja muutaman kerran elämässä ehkä tarvittaviin palveluihin, jotka voinevat olla kaukanakin.  Tästä hyvänä esimerkkinä on poliisiasemat: kumpi on tärkeämpää seinät vai turvallisuus? Rahojen käyttö partioiden ylläpitoon vai vuokranmaksuun?

Kuvitelmat Suomen korruptoitumattomuudesta voitaneen lopettaa. Suomen tapa on kuitenkin jännä moneen muuhun maahan verrattuna. Täällä korruptio tapahtuu yksityisen rahan sijaan julkisilla varoilla. Virkamiehiä voidellaan budjettirahoilla tekemään myönteisiä esityksiä, työ- tai ostosopimuksilla suositaan sopivia henkilöitä tekemään myötämielistä työtä tai päätöksiä.

Kahdella pallilla istuminen. Kunnan omat virkamiehet voivat toimia kunnissa jatkossakin johtavissa luottamusasemissa. Kaikilla ei tällöin pysy puurot erillään velleistä. Ja toiset sekottavat niitä Bamix kädessä päivästä toiseen häikäilemättömän tietoisesti. 

Kuntien johtaminen ja etenkin henkilöstön oikeudenmukainen kohtelu. Välillä pohdin, voiko lakeja ja yhteisiä työpaikan sääntöjä myös vapaasti rikkoa, jos sattuu olemaan oikeiden henkilöiden kaveri. Kaverijohtamisesta seuraa yleensä se, että työsuhteita ei tarvittaessa pureta, vaan kaikki kukkaset saavat kukkia vaan. Säännönmukainen sääntöjen rikkomisen mahdollisuus murentaa työyhteisöjen moraalia.

Luopumisen vaikeus. Suomen luottamustehtäviä suurimpia kaupunkeja lukuunottamatta vaivaa demografinen vääristymä. 50-80-lukulaisia politiikassa on aivan liian vähän mukana. Tämä tarkoittaa sitä, että päätöksenteossa ei kuulu aktiiviväestön, työssäkäyvän, lapsiperheen eikä ruuhkavuosien ääni. Kun uudemmat polvet tulevat politiikkaan, he kestävät harjoittelijan tehtäviä, junnaamista ja kähmintää korkeintaan kaksi kautta. Sen jälkeen viimeistään huomaa, että aika kannattaa ennemmin käyttää työhön, perheeseen tai muihin harrastuksiin. 

Harhaisin ajatus on uskomus "jonkun muun rahoista". Tällöin raha ei tunnu koskaan loppuvan ja aina voi tehdä uusia esityksiä, ettei mitään sittenkään muuteta, leikata tai kehitetä. 

Näin äkkiseltään, perstuntumalla arvioituna tämän kaiken hintalappu julkisella sektorilla on 25% kustannuksista. Minä uskon, että julkiset palvelut voitaisiin tuottaa neljänneksen pienemmällä hintalapulla tai vaihtoehtoisesti nykyinen rahasumma voitaisiin käyttää neljänneksen parempiin palveluihin. Joku viisaampi voi tutkia hypoteesin paikkansapitävyyden. En väitä, että jokainen väittämä kirjoituksessani on tosi, mutta tuskin myöskään epätosi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Terve talous, Uusi tapa, Kunnat, Sote

Lääkärin kolme lakisääteistä kysymystä

Perjantai 10.4.2015 - Sanna Vauranoja

Suomessa on nyt neljä pitkää vuotta piehtaroitu Sote-uudistuksen parissa. On suunniteltu monenlaisia uusia hallintorakennelmia ja puhuttu tasa-arvoisesta terveydenhuollosta kaikille suomalaisille. 

Koko uudistuksen lähtökohdaksi pitäisi tämän tasa-arvokeskustelun sijaan ottaa kolme kriteeriä: 1) palveluiden saatavuus mahdollisimman nopeasti 2) Palveluiden vaikuttavuus 3 ) Palveluiden tuottaminen kustannustehokkaasti. Näillä kolmella kriteerillä uudistusta on huomattavasti selkeämpi viedä eteenpäin - ja myös saavuttaa merkityksellisiä tuloksia nimenomaan suomalaisten terveyden ja sosiaaliturvan näkökulmasta. Itse asiassa, palvelut eivät voi koskaan olla tasa-arvoisia, jos ajattelemme vaikkapa Ivaloa ja Helsinkiä. Ivaloon ei koskaan tule yliopistosairaalaa. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella pyritään siis turvaamaan suomalaisten terveys ja riittävän hyvä arki. Kolme seikkaa, jotka kaikkien tutkimusten valossa eniten vaarantavat suomalsiten terveyttä, mutta myös sosiaalista elämää, ovat tupakointi, liikkumattomuus ja yksinäisyys. Toki listaan kuuluvat myös liiallinen alkoholi ja huono uni, mutta nekin ovat monesti seurausta näistä edellisestä kolmesta. 

Siksi ehdotankin, että kolme lakisääteistä kysymystä olisivat kaikissa asiakas- ja potilastilanteissa niin sosiaali- kuin terveydenhuollossa 1) Tupakoitko? 2) Paljonko liikut? 3) Tunnetko itsesi yksinäiseksi?. Ei sillä, että pelkkä kysyminen ketään auttaisi, mutta näiden kysymysten kautta saattaa päästä paljon pidemmälle oireiden ja ongelmien taakse kuin pelkää ongelmaa tai oiretta tutkimalla. 

4 kommenttia . Avainsanat: Terveys, SoTe, Kansanterveys

Sotesta

Torstai 27.11.2014 - Sanna Vauranoja

Soteuudistuksesta saatiin eilen tiistaina lisätietoa. Nokkapokkaa sen onnistumismahdollisuuksista on käyty ennen ja nyt jälkeen lisätietojen. Erityistä huolta on herättänyt sen julkisvetoisuus.

Päätös oli joka tapauksessa tehtävä. SoTe-uudistusta voidaan verrata merkittävään tuotekehityshankkeeseen yrityksessä. Yrityskään ei voi pitää tuotekehittelyä suunnittelupöydällä loputtomiin, vaan tuote on saatava markkinoille. Markkinoille vietyä tuotetta on mahdollisuus ryhtyä korjaamaan tulleen palautteen avulla.

SoTe -uudistuskin on syytä viedä tuotantoon, mutta samaan aikaan on oltava rohkeutta myöntää mahdollisesti tehdyt virheet ja korjata tarpeen mukaan. Seuraavaa neljääkymmentä vuotta emme voi jökittää sököllä sotella, jos tässä niin kävisi.

Yksityisen terveydenhuollon, johon olemme muutaman vuosikymmenen ajan kelakorvauksilla investoineet, on jäämässä heikkoon asemaan uudistuksessa. Nykyisten sairaanhoitopiirien, tulevien kuntayhtymien näytöt ulkopuolisten palveluiden ostoissa ovat tähän saakka olleet melko pienimuotoisia, alkaen ensipäivystyksen ja ambulanssikuljetusten siirtämisestä julkisvetoiseksi.

Yksityistä terveydenhuoltoa ovat erityisesti vasemmistopuolueet halunneet rokottaa johtuen veroparatiisikuvioista. Tässä asiassa yksityisillä tuottajilla on myös aihetta itsetutkiskeluun. Toisaalta, yhteiskunta on tällä sotepäätöksellä ajamassa yksityisiä tuottajia entistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi, jolloin pääomatarve kasvaa niin suureksi, ettei kotimaisilla voimilla yksinkertaisesti siinä kisassa pärjää. Tällöin myös yritysten emoyhtiöt ovat Suomen ulkopuolella.

Verkkouutiset kirjoittaa 23.11.Mänttä-Vilppulan katastrofiin päätyneestä soteuudistusta muistuttavasta kokeilusta. Ehkä keskeisin ongelma siinä oli vaativien erikoisosaajien siirto perustehtäviin, jolloin kustannukset nousivat 20%. On selvää, että mikäli erikoislääkäri vastaanottaa flunssapolilla sairaanhoitajan pätevyyttä edellyttäviä potilaita, kallista tulee.

Yhtenä esimerkkinä tästä ovat myös terveydenhuollon hallinto- ja johtamistehtävät. On ymmärrettävää, että sairaaloita johtavat lääkäritaustaiset johtajat. Siis lääkärin peruskoulutuksen omaavat, mutta myös  johtamiskoulutuksen saaneet henkilöt. Mutta se, että sairaaloita ja sen yksiköitä johtavat lääkärit, joilla on erikoislääkärin pätevyys, se on kallista.

Erikoislääkärikoulutus nimittäin kestää kaikkinensa 24 vuotta, ja on näin ollen kallein Suomessa tarjottava koulutus. Tähän lisäksi mahdollinen johtajakoulutus 2-4 vuotta päälle. Pelkkään johtajakoulutukseen kauppakorkeakoulussa riittää 17 vuotta. Erikoislääkäreistä on jatkuva pula ja heidät pitäisikin hyödyntää kliinisessä työssä, ei hallintotehtävissä. 

Ylipätevän henkilöstön ja yksityisen heikon roolin lisäksi rahoituslähteet aiheuttavat uudistuksessa päänvaivaa. Onko monikanavaisuus sinänsä oikea johtopäätös ongelman luonteesta, vai onko sittenkin ongelma rahoittajan, järjestäjän ja vieläpä tuottajan eriyttämisessä? Jo kuntatasolla tulee välillä mieleen, että on liian helppo korotella veroja ja lisätä palvelutasoa, kun kysymys on aina jonkun muun rahasta. Saati sitten, kun järjestämispäätös tehdään sotealueella, tuottamispäätökset kuntayhtymissä ja rahoitus otetaan kunnista.

Julkisin varoin touhuttaessa tällaisen moniportaisen mallin kautta, talouden realiteetit jäävät helposti taka-alalle. Hyvänä esimerkkinä siitä ovat miljoonainvestoinnit. Rahaa on tähänkin mennessä aina löytynyt, ja sen löytymiseen uskotaan jatkossakin. Siinä, missä yksityinen tuottaja hankkisi yhden 2 miljoonan magneettikuvauslaitteen ja ajaisi sillä yötä päivää, julkiselle hankitaan kahdeksan ja käytetään laitetta aina tarvittaessa.

Valitettavasti julkisin varoin toimittaessa, todellisen kustannustason sijaan toimintaa ohjaa annettu budjetti. Ja toistaiseksi julkisella sektorilla ei ole vielä pieneneviä budjetteja juuri laadittu. Summat kasvavat ja vuoden lopulla budjettiin luvatut rahat käytetään, olipa tarvetta tai ei. Muutenhan seuraavan vuoden budjetti uhkaisi pienentyä.

Ratkaisuksi näihin ehdotan koko maata koskevaa sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelutasosopimusta.

Palvelutasosopimuksessa määritellään yksityisesti ja julkisesti tuotettujen palveluiden osuus, joka voisi olla vähintään 40% yksityisellä.  Palvelutasosopimuksessa pitää ottaa kantaa myös hoitohenkilökunnan ja hallintohenkilökunnan väliseen suhteeseen. Hoito- ja asiakaspalveluhenkilökuntaa pitäisi kuntayhtymissä olla vähintään 95% henkilömäärästä.

Näiden lisäksi, julkista kustannustasovertailua pitää esimerkiksi Kunnallisalan kehittämissäätiössä tai THL:ssä tuottaa jatkuvasti. Kuntayhtymät myös velvoitetaan julkaisemaan neljännesvuosittain sivuillaan noin 10 avainmittaria muun muassa hoitojonoista, henkilöstösuhteesta, potilasvahingoista, alueen terveysindeksistä ja kuntayhtymän kustannuksista per tietyt yleisimmät hoidot. Mikäli kuntayhtymä ylittää alimman kustannustason kuntayhtymän esimerkiksi 10 prosentilla, sille määrätään sanktioita. Lisäksi yli miljoonan investoinneille pitää esittää tietyt avainmittarit perusteluksi, kuten käyttöaste, takaisinmaksuaika ja investoinnin vaihtoehtoiskustannukset ostopalveluna tai nykyisen kapasiteetin käyttöasteen lisäyksenä.  

Ylikoulutus pitää ottaa tarkasteluun  ja lääkärikoulutuksessa voitaisiin tarjota erikoistumista hallintoon kliinisen erikoispätevyyden sijaan. Hallintolääkärin erityispätevyys voitaisiin suorittaa kauppakorkeakoulussa 2-4 vuodessa. Siirtymäaikana toki käytännön johtamistyössä hankittu pätevyys katsottaisiin eduksi. 

Kunnilta perittäville maksuille on tulossa enimmäiskatto. Tuon katon yli per asukas ei rahoitusta kunnista voi hakea. Lisäksi kustannuksiin vaikuttaa asukasmäärä ja  ikä-/sairastavuusindeksi alueella ja kunnissa. 

Uudistuksessa on siis hyviä seikkoja, siinä on mahdollisuuksia, jotka pitää hyödyntää ja siinä tulee varmasti olemaan myös ongelmia. Nyt ei ole aika haulikolla ampua alas uudistusta, joka oli tehtävä. Nyt keskitytään tekemään uudistuksesta mahdollisimman hyvä ja rohkeasti korjaamaan ne viat, jota ei tuotekehitysvaiheessa osattu ottaa huomioon tai mitä ei pystytty suunnittelussa ratkaisemaan. 

1 kommentti . Avainsanat: Sote, Kunnat, Terveydenhuolto

Periaate vai parannus

Sunnuntai 12.10.2014 - Sanna Vauranoja

Kirjoitus on julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 11.10.2014

Kelan johto on kuluneen viikon aikana ilmaissut huolensa yksityisten terveyspalveluiden tulevaisuudesta, mikäli uusi sotelaki menee nykyisellään läpi. Kevään kaavailuista lakiluonnos on muuttunut siten, että raha ei seuraisikaan potilasta Ruotsin malliin, vaan käytännössä lähes kaikki terveyspalvelut tuotetaan julkisella puolella.

Nykyisten sairaanhoitopiirien yläpuolelle ollaan muodostamassa kokonaan uusi hallintorakenne, viisi sotealuetta. Sotealueilla tulisi olemaan järjestämisvastuu ja ne hallinnoivat muun muassa IT-järjestelmiä, jotta ne olisivat yhteensopivat. Sotealueiden alapuolelle muodostetaan kuntayhtymiä tai valitaan vastuukuntia, joiden kautta sitten suuri osa palveluista tuotetaan. Suoraa tuottamisvastuuta sotealueelle ei mallissa voisi olla yrityksillä tai järjestöillä.

Yksityisten lääkäriasemien mahdollisuudet tuottaa palveluita tasavertaisena näiden vastuukuntien tai kuntayhtymien kanssa käytännössä poistuu kokonaan. Yksityisten palvelutuottajien käyttö siis määräytyy vastuukunnan tai kuntayhtymän poliittisesta tahdosta, nähdäänkö yksityinen vaihtoehtona julkiselle vai ei.

Yksityiset lääkäriasemat, jotka välttelevät suomalaisia veroja ja siirtävät Suomessa myös kelakorvauksilla synnytettyjä voittoja veroparatiiseihin, ovat olleet itse heikentämässä omaa mainettaan. Olipa uskomukset kuinka totta tahansa, ne vaikuttavat niin yleisön kuin päätöksentekijöiden näkemyksiin.

Kansantaloudellisesti meillä on kuitenkin edessämme luottoluokituksiakin vakavampi tilanne: vanheneva eläköityvä väestö ja pienenevä työvoima. Tämän paketin hoitamiseen tarvitaan uusia innovaatioita, ketteryyttä ja ennen kaikkea tiukkaa taloudellista ohjausta.

Julkisella sektorilla, niin arvokasta kansanterveydellistä työtä kuin tehdäänkin, toimitaan aina ”jonkun muun rahoilla”. Talousohjaus jää vääjäämättä pienempään rooliin kuin yrityksissä ja välttämättömät päätökset viivästyvät raskaan edustuksellisen demokratian vuoksi.

Poteroihin meillä ei kuitenkaan ole varaa asettua, vaan yhtälön ratkaisemiseksi vaaditaan nyt ennen kaikkea joustavaa ajattelua. Kelan ulostulo on ensinnäkin täysin aiheellinen, Kelan osaamista meidän pitäisi kuunnella herkällä korvalla, mutta myös yksityisellä terveydenhuoltosektorilla olisi tehtävää maineensa parantamiseksi riittävän eettisenä toimijana.

Jokaisen päättäjän, niin kunta-, alue- kuin valtakunnan tasolla pitäisi nyt pysähtyä pohtimaan omaan ajatteluun vaikuttavia uskomuksia ja ennakkoluuloja. Onko meille tärkeintä saavuttaa päämäärä eli tasapuolista ja kustannustehokasta terveyden- ja sosiaalihuoltoa suomalaisille vai puolustaa aatteellisia ajattelumalleja. Aatteellisiin poteroihin jumittaminen pahentaa kansalaisten terveyden polarisaatiota, kestävyysvajetta, yhteiskunnan jakautumista ja luottoluokituksen laskuakin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luottoluokitus, Sote, Uudistus