Ratkaisu kaikkeen

Perjantai 9.9.2022

Hoitajamitoitus oli kaikkien huulilla eduskuntavaalien alla 2019. Tutkittu tieto ja lukuisat asiantuntijanäkökulmat kaikuivat kuin kuuroille korville. Hoitajamitoitus oli ratkaisu kaikkeen, faktoista viis.

Kaikki mitoitukseen liittyvät riskit ovat käyneet tai käymässä toteen. Koska hallitus todennäköisesti tiesi jo hallituskauden alussa, että ratkaisu on mahdoton, se jätti taktisista syistä mitoituksen voimaantulon aivan hallituskauden loppuun. Nyt sitä ollaan siirtämässä seuraavan hallituksen siivottavaksi. Mitoitusta tuskin tullaan seuraavina vuosikymmeninä toteuttamaan. 

Vanhustenhuollon ja koko sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kriisi on eskaloitunut viimeisten vuosien aikana. Hoiva- ja vuodeosastopaikkoja on jouduttu sulkemaan, koska mitoitusten edellyttämää henkilökuntaa ei ole. Tämä on johtanut leikkausten viivästymiseen sairaaloissa, koska jo leikattuja potilaita ei kyetä siirtämään uusien potilaiden alta sairaalasta terveyskeskuksiin. Samaan aikaan ympärivuorokautisen hoidon kriteerit täyttävät vanhukset jäävät ilman hoivapaikkaa, koska paikkoja joudutaan sulkemaan liian vähäisen henkilöstön vuoksi.

Alan houkuttelevuus on kärsinyt erittäin suuren kolauksen mm. käynnissä olevan työehtosopimusriidan vuoksi. Jos useamman vuoden ajan kaikkialla hoetaan, että hoitajien työ on raskasta, alipalkattua ja kamalaa, kuinka moni alalle enää hakeutuu? Olisitko itse 16-vuotiaana lähtenyt alalle, josta kaikki puhuvat pelkästään pahaa?

Hoitajamitoitus ei todellisuudessa ratkaise juuri mitään havaituista vanhuspalveluiden tai terveydenhuollon ongelmista. Hoitajamitoituksesta puhuminen vertautuu junamatkaan Turusta Helsinkiin. Haluan päästä Turusta Helsinkiin ja tärkeimpänä laatukriteerinä pidettäisiin junassa työvuorossa olevan henkilökunnan määrää. Todellisuudessa asiakkaalle merkitsee junan pysyminen aikataulussa, junalipun hinta, matkustustavan hiilijalanjälki, vessan siisteys ja se, saako junassa lämmintä kahvia tai työskentelyrauhaa.

Hoitajamitoituksen sijaan olisikin huomattavasti olennaisempaa puhua palvelutasosta. Millaista palvelutasoa siisteyden, viihtyisyyden, ravitsemuksen, hygienian, lääkityksen, kulttuuritarjonnan, sosiaalisen kanssakäymisen ja kuntoutuksen osalta me sitoudumme yhteiskuntana järjestämään. Palvelutason määrittäminen takaisi tietyn palvelun laadun vanhukselle, ei suinkaan pelkkä hoitajamitoitus.

On erittäin perusteltua, että kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit tekevät asiasta välikysymyksen: https://www.sttinfo.fi/tiedote/oppositio-jattaa-valikysymyksen-vanhus--ja-terveyspalveluiden-kriisiytymisesta?publisherId=69819275&releaseId=69950586&lang=fi. Hallitus ei voi kaikkea jättää seuraavan hallituksen hoidettavaksi vaan nyt olisi vastuunkannon aika.

Avainsanat: Sote, Hallitus, Vanhustenhuolto

Poliittista peliä

Lauantai 21.5.2022

Turun Sanomat on kirjoittanut useampaa kertaan kuluneen viikon aikana viikon takaisesta hallituksen kokouksesta, jossa Lieto liitettiin Loimaan ja Akseli -kunnat Uudenkaupungin hallinnolliseen sote-alueeseen. Likapyykkiä ei ole pesty pelkästään lehtien palstoilla vaan keskustelua on riittänyt myös poliittisten toimijoiden kesken.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue on uusi organisaatio, jolle on valittu historian ensimmäiset päättäjät tämän vuoden alussa. Siinä, missä uudella organisaatiolla ei ole vielä johtamisrakenteita, ei poliittisilla päättäjilläkään ole vielä omia toimintatapoja sujuvaan päätöksentekoon. Päättäjien poliittinen kokemus vaihtelee suuresti, eikä meillä ole siirrettävänä edellisen valtuustokauden toimivia käytäntöjä uusille päättäjille.

Sujuva poliittinen päätöksenteko edellyttää riittävää tiedonsaantia, avoimuutta, luottamusta ja neuvottelutaitoja. Käytännössä tämä tarkoittaa riittävää taustatietoa viranhaltijoilta päätöksentekoon tulevista asioista, keskustelua viranhaltijoiden, päättäjien ja sidosryhmien kesken ja kykyä sovittaa erilaisia näkökulmia kompromissiksi. Kaiken näiden perustana ja lopputulemana on luottamus.

Toimivasta kompromissista esimerkkinä toimii huhtikuun valtuustossa hyväksytty toimielinmalli hyvinvointialueelle. Aiemmin päätetty ikäkaarimalli nähtiin hankalana Keskustassa, SDP:ssä, Vasemmistoliitossa ja Kristillisdemokraateissa. Neuvotteluita ja keskusteluita käytiin useampi viikko lopputuloksen rakentamiseksi – ja se löytyi. Mallia on kiitelty kaikista puolueista.

Hallinnolliset sote-alueet tunnistin jo huhtikuussa kysymykseksi, joka varmasti herättää tunteita koko maakunnassa. Kyselin hyvissä ajoin eri raja-kunnista, millaisia ajatuksia heillä on aluejaosta. Kuntakahvilla Aura toivoi kuuluvansa Loimaan seutuun, Akseli -kunnista viesti oli läntisiin kuntiin ja Liedossa kunnanhallituksen yksimielinen linjaus oli itäiset kunnat. Nämä viestit toin hallituksen organisaatiomallia käsittelevään lähetekeskusteluun 3.5. Kuntiin tehtiin aiheesta myös kyselyt ja viranhaltijoiden malli muuttui sen myötä.

Politiikassa on mahdollista - ja oikeuskin tehdä muutosesityksiä kokouksissa. Hyvään poliittiseen päätöksentekoon kuulu se, että muutosesityksistä kerrotaan etukäteen kaikille ryhmille. Tässä aluejakoasiassa näin ei ollut: tieto tuli Kokoomukselle viisi minuuttia ennen hallituksen kokouksen alkua. Muutosesityksen jälkeen hallitus piti lounastauon, jonka aikana kiiruhdimme kysymään muutosesityksen tekijöiltä, voidaanko aluejako vielä miettiä uudelleen, jotta saisimme kompromissin aikaan. Koska jakoa olisi ollut mahdoton kehittää siltä istumalta kokonaan uusiksi, totesimme, että aika ei yksinkertaisesti riittänyt uuden mallin rakentamiseen. Se olisi ollut mahdollista, jos tieto muutosesityksestä olisi tavoittanut aiemmin. Yhdessä olimme sopineet, että organisaatiomallista päätetään 13.5. jotta henkilöstön siirtoon liittyvät työt saadaan alkuun.  

Ymmärrän, että joissakin poliittisissa ryhmissä sisäinen paine on noussut tällaisen viimehetken sähläyksen jälkeen kovaksi. Turun Sanomien artikkelin (TS 21.5.) perusteella syntyy mielikuva, että jossain ryhmässä sotkua on koitettu selittää sillä, että neuvoteltavaa ei olisi ollut. Lähtökohtaisesti aina on neuvoteltavaa ja jos neuvotteluvaraa ei ole, sekin todetaan yhdessä. Kunhan muutosesityksestä tieto tulee osapuolille riittävästi etukäteen.

Poliittiseen peliin on perinteisesti kuulunut monenlaista vehkeilyä, salailua, näpäytyksiä ja manöövereitä. Uuden hyvinvointialueen päätöksenteosta haluan olla rakentamassa ihan muuta. Me rakennamme niin päätöksentekoa, johtamistapaa kuin koko organisaatiokulttuuria avoimuudelle, luottamukselle, ystävällisyydelle ja uusille tavoille tehdä asioita. Tällaiset sotkut eivät vie yhteistä tavoitettamme eteenpäin ja tilanteen muuttamisesta olemme vastuussa me kaikki päätöksentekoon osallistuvat henkilöt.

Tästä lähtien hallituksen kokouksia edeltää ryhmien tapaaminen, jossa muutosesitykset pitää tuoda avoimesti kaikkien tietoon. Jos merkittäviä muutosesityksiä tuodaan vasta kokoukseen, asia pitäisi jättää pöydälle. 

Avainsanat: Aluehallitus, Avoimuus, Luottamus, Päätöksenteko

Asiat tärkeysjärjestykseen

Perjantai 7.5.2021

Hallitus pumppasi ensimmäisenä koronavuonna velkarahaa miljardeja kuntiin ja kuntayhtymiin. Miinuksella olleet toimintakatteet pompsahtivat plussalle ja monessa kunnassa raha alkoi heti poltella taskuissa.

Kuluneen kevään aikana ollaan nähty mielenkiintoisia avauksia ja valitettavasti myös päätöksiä, miten nämä rahat pitäisi mahdollisimman pian tuhlata. Julkisen sektorin työntekijöille ollaan maksettu bonuksia; toisissa organisaatioissa kaikille työntekijöille, toisissa bonuksia on kohdennettu koronaetulinjaan. Etulinjan määritelmä on kuitenkin herättänyt enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Ajatus on tietysti kaunis ja moni meistä ajattelee, että esimerkiksi terveydenhuolto- tai vanhuspalveluhenkilöstö, joka todella on joutunut koville koronan keskellä, on bonuksensa ansainnut. Jos ajatellaan julkisen sektorin työntekijöitä laajemmin, merkittävin koronabonus on tietysti lupaus töiden jatkumisesta rajoitusten aikanakin. Esimerkiksi Kaarinassa päätimme jo hyvissä ajoin, että henkilöstöä ei lomauteta, oli työtä tai ei. Verrattuna moneen yksityisen puolen työntekijään esimerkiksi matkailualalla tai ravintoloissa, tilanne on turvallinen ja toimeentulo taattu.  

Kuntien valtiolta saadun velkarahan jakaminen bonuksina on edesvastuutonta päätöksentekoa. Korona kuormittaa ja kurittaa laajasti lapsia, nuoria, työikäisiä ja ikääntyneitä. Nyt, jos koska olisi aika luoda ennaltaehkäiseviä ja matalan kynnyksen mielenterveyttä tukevia palveluratkaisuja, joilla ehkäistä vakavampia mielenterveyden ongelmia syntymästä. Esimerkiksi TYKS:ssä nuorten psykiatrinen osasto on jo nyt ruuhkautunut pahasti.

Minusta kaikki liikenevä raha pitäisi nyt käyttää kuntalaisten mielen ja kehon hyvinvoinnin tukemiseen monipuolisin ratkaisuin, ei turvatussa työssä olevien työntekijöiden bonuksiin. Kysymys on kohtuudesta, oikeudenmukaisuudesta, tulevaisuuden toivosta ja siitä, että vaalikampanjaa ei pitäisi yhdenkään puolueen tehdä verovaroin!

Sanna Vauranoja
Kaupunginhallituksen jäsen,
Kaarina

Avainsanat: Kuntatalous, Hallitus, Henkilöstö, Tasapuolisuus, Korona

Miksi vaalit tulee siirtää

Perjantai 5.3.2021

Tänään perjantaina 5.3. ovat puoluesihteerit ja hallitus koolla keskustelemassa kuntavaalien järjestämisestä. Asiasta luvattiin päätös jo helmikuun lopulla, mutta pohdintaa jatketaan tilanteen muuttuessa jatkuvasti pahempaan suuntaan.

Maanantaina 8.3. astuvat osassa Suomea tiukat rajoitustoimet voimaan: muun muassa yläkoulut siirtyvät etäopetukseen. Tilanne pahenee niin nopeasti leviämisvaiheen alueilla, että todennäköisesti ensi viikon aikana joudutaan tekemään päätöksiä myös alakoulujen etäopetuksesta.

Vaaleja puuhataan nyt hinnalla millä hyvänsä. Tässä näkökulmia, miksi vaalit tulee siirtää syksyyn. 

1)      Äänestäjien ikärakenne

Kuluneen vuoden yli 70-vuotiaita on varoiteltu ja kehotettu pysymään kotona ilman ylimääräisiä kontakteja. Äänestäminen edellyttää nimenomaan ylimääräisiä kontakteja: lähtemistä ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle, matkustamista sinne ja vaalitoimijoiden tapaamista sisätiloissa. Suuri osa ikäihmisistä on välttänyt ihmismassoja, kauppakeskuksia ja kontakteja, mutta nyt tästä periaatteesta pitäisi äänestämisen vuoksi luopua. Luultavasti juuri ikääntyneistä osa jättää tilanteen johdosta äänestämättä. Äänestäjien ikärakenne vääristyy merkittävästi, koska Suomessa seniorit ovat erityisen aktiivisia äänestäjiä.

2)     Maskit ja suojautuminen

Maskipakkoa hallitus ei ole halunnut asettaa. Yle A-studiossa 4.3. pääministeri kyseenalaisti maskin käytön hyödyllisyyttä toteamalla, että maissa, joissa maskipakko on ollut, tartuntoja on silti tullut. Maskikaan ei siis tämän näkökulman mukaan suojaa äänestäjiä eikä vaalivirkailijoita. Ikääntyneitä, saati kaikkia riskiryhmiä ei suinkaan ole vielä huhtikuussa rokotettu tai rokotteesta ei ole kulunut kolmea viikkoa, joten siitä ei suojaa ole vaaleja ajatellen. 

2)      Rokotukset 

Rokotukset ovat edenneet Suomessa verrokkimaihin nähden varsin hitaasti. Leviämisvaiheen alueilla rokotusprosentti on alle 8 ja huhtikuussa päästäneen tällä tahdilla kymmeneen prosenttiin. Samaan aikaan esimerkiksi nuorempien riskiryhmien joukossa rokotuksia ei ole edes aloitettu. Lähteekö nuori syöpähoidoissa oleva vanhempi äänestämään ilman rokotesuojaa?

Hallitus on ideoinut, että rokotuksia ryhdyttäisiin antamaan jonon ohi vaalivirkailijoille. Tämä sotii jokaisen oikeustajua vastaan pahasti: riskiryhmät jätetään odottelemaan, kunhan vaalit saadaan järjestettyä?

3)      Vaalivirkailijat

Kuka tässä tilanteessa ryhtyy vaalivirkailijaksi ja huolehtii myös altistuneiden ja sairastuneiden äänestyksestä? Kunnista tulee jatkuvasti tietoa, että vaalitoimikuntiin jo ilmoittautuneet peruvat osallistumistaan turvallisuuden takia. 

4)      Alueelliset erot

Soteuudistus lähtee siitä, että Suomeen rakennetaan alueellisesti tasa-arvoiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Miten toteutuu vaaleissa alueellinen tasa-arvo, kun toisaalla ei ole yhtään tartuntaa ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tilanne on täysin karannut käsistä. On aivan eri asia lähteä äänestämään Kainuussa kuin Helsingissä. 

5)      Äänestysaktiivisuus ja vaalien vetovoima

Edellä mainituista syistä äänestysaktiivisuus voi jäädä poikkeuksellisen alhaiseksi. Vaalien ympärillä käytävä keskustelu lisää epätietoisuutta vaalien osalta ja entisestään heikentää äänestysaktiivisuutta. On ennakoitu, että vaalituloksesta tullaan valittamaan laajalti, koska olosuhteet ovat niin epävarmat. 

Pahimmillaan hätäjarrua vedetään pääsiäisenä ja syksyllä kukaan ei enää jaksa vaaleista kiinnostua. Vaikean päätöksen veivaaminen näinkin pitkälle aiheuttaa ongelmia myös ehdokkaille. Tehdäkö kampanjaa vai ei? Saanko rahat takaisin ilmoitusvarauksista, jos vaaleja ei olekaan?

6)      Ehdokkaiden saavutettavuus

Vaalityötä ei tehdä nyt turuilla tai toreilla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vaalityö siirtyy sosiaaliseen mediaan ja lehtimainoksiin. Kaikki suomalaiset eivät suinkaan käytä sosiaalista mediaa ja näin ehdokkaan valinta hankaloituu etenkin ikääntyneissä sukupolvissa. Lisäksi ehdokkaat ovat tavallistakin epätasa-arvoisemmassa asemassa. Lehtimainokset ovat yksi kalleimmista vaalimainonnan muodoista: kuinka monella ehdokkaalla on nyt varaa lehtimainontaan?

7)     Valtuustotyöskentelyn aloitus

Mikäli vaalit pidetään huhtikuussa, valtuustotyö aloitetaan kesäkuussa todennäköisesti etänä. Uusien valtuutettujen perehdytys ja toisiinsa tutustuminen hankaloituu merkittävästi.

On myös varsin perusteltua, että koronakriisin ajan työskennelleet luottamushenkilöt laativat vuoden 2022 budjetin, koska tietävät parhaiten, mitä "edelleisessä jaksossa" tapahtui. 

8)     Nuorten hyvinvointi vs vaalit

Vaalien maksumiehiksi joutuvat lapset ja nuoret. Jälkikäteen on helppo nähdä, että yhteiskunta, erityisesti koulut ja harrastustoiminta suljettiin, jotta poliitikot saavat vaalinsa. Hallituksen joukoista on kuultu tämänkin kevään aikana monenlaisia kannanottoja 90-luvun laman hoidosta. Ollaanko nyt toistamassa samoja virheitä nuorten hyvinvoinnin osalta vaalien nimissä?

Suomessa on toimivat luottamuselimet ja vaaleilla valitut luottamushenkilöt, jotka voivat tehtäväänsä jatkaa vuoden 2021 loppuun. Aivan kuten viime valtuustokaudellakin tapahtui:  valtuustokausi oli neljän vuoden sijaan 4.5 vuoden mittainen. Meillä on toimivat luottamuselimet koko maassa, mutta meillä ei ole toimivaa etälapsuutta tai -nuoruutta. Kuka siis vaalit lopulta maksaa?

Avainsanat: Kuntavaalit, Hallitus, Vaalit, Tasa-arvo, Äänestäminen

Colosseum pauhaa

Sunnuntai 7.6.2020

Olen suurella surulla seurannut kuluneen viikon tapahtumia Keskustassa ja Katri Kulmunin uralla. Viestintäkoulutuksen hankkiminen ministeriön budjetista johti Kulmunin eroon.

Ensimmäinen havaintoni liittyy joukkuepeliin. En todellakaan kuullut yhden yhtä keskustalaisten tukikommenttia Katrille, kun julkisuudessa kiehui. Jälkikäteen selkään on kyllä taputeltu, mutta silloin kun tukea olisi tarvittu sitä ei julkisuudessa kuulunut.

Joukkuepeli on lopulta aivan avainasemassa politiikan eri tilanteissa. Jos omat eivät seiso omiensa takana, lopputuloksena on yleensä rumaa jälkeä. Kyse ei ole pelkästään yksittäisen henkilön urasta, vaan nämä jättävät vääjäämättä jälkiä koko puolueen sisälle: kuka kannatti ja ketä.

Ylen A-studiossa Katrin eroa oli kommentoimassa entinen pääministeri keskustasta. Hänen mukaansa ”ei ollut muuta vaihtoehtoa”. Miten eri mieltä suuri yleisö tästä onkaan. Tottakai olisi ollut muitakin mahdollisuuksia, mutta Kulmuni päätti toimia näin. Kyseinen kommentti vaikuttaa ensisijaisesti kommentin lausujan henkilökohtaiseen arvovaltaan: ovatko lausunnot objektiivisia 'emeritushavaintoja' vai jotain muuta.

Toinen havaintoni liittyy mediaan. On tietysti täysin aiheellista, että Suomen Kuvalehti uutisoi tästä kuviosta, kuten se noin vuosi sitten uutisoi myös eduskunnan saunalla vietetyistä varsin vauhdikkaan oloisista illoista. Vertailun vuoksi nyt olisi kuitenkin tärkeää tuoda esiin, mitä kaikkea muuta ministeriöiden budjeteista maksatetaankaan. Ja liittyvätkö ne aina vahvasti minsiterin työtehtäviin. 

Kolmas havaintoni liittyy asennoitumiseemme koulutukseen ja itsensä kehittämiseen. Muista, että takavuosien SDP:n puheenjohtaja hankki itselleen kielikursseja, mutta en tiedä, maksoiko kurssit puolue vai valtio. Otaksun jälkimmäistä. Miksi englannin kielitaito on tärkeämpää kuin suomen kielen käyttö ja esiintymistaidot?

Neljäs, varsin ikävä havainto liittyy sosiaalisen median voimaan. Koulun historian tunneilla me päivittelemme muinaisten roomalaisten gladiaattoriturnajaisia, jossa kansa hurrasi, kun areenalla virtasi veri. Nykyajan Colosseum on sosiaalinen media, jossa päitä vaaditaan vadille tasaisin väliajoin. Olisi itseasiassa hyvä tehdä tutkimusta, millaisia vaikutuksia jopa ihmishenkiin sosiaalisen median mestauksilla onkaan. Vaikutukset mielenterveyteen ovat joka tapauksessa mittavat.

Mitä vielä sitten tulee sukupuoleen, totta kai tässä on kyse myös sukupuolesta, vaikka moni muuta väittää. Anna-Mari Nykänen parodioi hauskasti tämän päivän Hesarissa juuri tätä sukupuolikysymystä: naisten ja miesten välillä on suuria eroja siinä, missä menee moraalinen raja ja milloin erotaan tehtävästä. Siihen on kiistatonta dataa olemassa, kun tarkastellaan ministereiden eroja ja niiden syitä.

Viimeinen havintoni liittyy perinteisiin puolueisiin ja niiden ongelmiin, jotka tulevat hyvin näkyviin tässäkin kriisissä. Se vaatii kuitenkin ihan oman analyysinsä, sitten aikanaan.

Lohdullista tässä kaikessa on kuitenkin se, että Twitter on ollut eroilmoituksen jälkeen täynnä myötätuntoa Katrin puolesta. Ehkä tämä vihdoin avaa silmämme sille rakenteisiin piiloutuneelle epätasa-arvolle, joka on totta, myönsimme tai emme. Olisi tietysti erityisen mukavaa, jos ensi kerralla myötätuntoa osoitettaisiin jo ennen, kun Colosseumin areenalla on verta.

Avainsanat: Keskusta, Kulmuni, Tasa-arvo, Colosseum, Hallitus

Politiikassa on osattava myös luopua

Torstai 7.5.2020

Olen johtanut Kaarinan kokoomuksen valtuustoryhmää vuodesta 2016 saakka. Luovun tehtävästä kesäkuun valtuustossa.

Politiikassa, niin kuin elämässäkin, on tärkeää osata myös luopua. Minusta uudistuminen on politiikassa välttämätöntä, enkä halua olla se, joka pitää jostain asemasta kiinni liian pitkään. Vuosi ennen vaaleja on hyvä aika uuden henkilön ottaa homma haltuun. 

Istun toista kautta Kaarinan kaupunginvaltuustossa ja ensimmäistä kaupunginhallituksessa. Intohimoni vaikuttaa yhteisiin asioihin ei ole kadonnut. Polittiikka ei siis lähde minusta, eikä kalenteristanikaan, mutta haluan hoitaa vastuullani olevat tehtävät kunnolla. Aika on ollut tänä talvena kortilla, sillä työkuviot ovat muuttuneet talven aikana merkittävästi ja perheessämme on kolme lasta. 

Sain vedettäväkseni kokoomusryhmän varsin haastavassa tilanteessa, kun viime valtuustokaudella Kaarinassa muut puolueet eli niin kutsuttu ”seitsikko” olivat liittoutuneet keskenään ja kokoomus oli aika yksin. Myös sisäisesti oli eripuraa.

Otin periaatteekseni heti alusta saakka uuden ja avoimemman kulttuurin rakentamisen ryhmässämme. Minua on aina tökkinyt kabinetti- ja sanelupolitiikka. En usko, että tässä ajassa se enää mitenkään toimisi, että ryhmälle kerrotaan, mitä mieltä me asioista olemme. Siksi olen pitänyt erityisen tärkeänä avointa yhteisen linjan muodostamista ja koen siinä myös onnistuneeni. 

Kokoomuksella on valtuustossa suurin ryhmä 17 jäsenellä. Se on saman kokoinen kuin kokoomusryhmä Turun valtuustossa. Suuren ryhmän etuina on laaja osaaminen, mutta sen johtaminen vaatii myös aikaa: pelkkä ryhmäpalaveri ennen valtuustoa ei riitä. 

Tällä valtuustokaudella ei enää viime kauden kaltaista blokkia ole ollut ja Kokoomuksen rivit ovat olleet varsin yhteneväiset valtuustokauden päätöksissä. Paras palaute, jonka tehtävässä olen saanut, on, että ryhmämme toimintakulttuuri on näinä vuosina muuttunut täysin. Meillä päätöksenteko perustuu avoimuuteen, innovatiivisuuteen, keskinäiseen tiedon jakamiseen ja jatkuvaan vuoropuheluun. Meillä uskalletaan keskustella asioista laajasti, tuoda esiin myös erilaisia näkökulmia ja yhteiset linjat syntyvät rauhassa keskustelemalla ja kypsyttämällä. 

Uudella, 8.6. pidettävään valtuustoon mennessä valittavalla ryhmyrillä on mainio maaperä lähteä viemään asioita taas eteenpäin ja tekemään seuraavia uudistuksia, joita meillä tulevaisuuspuolueessa tehdään säännöllisesti. Toivottavasti tärkeästä tehtävästä käydään rehti kilpailu, sillä hyviä kandidaatteja tehtävään on monia. 

Avainsanat: Politiikka, Kaarina, Vaikuttaminen, Hallitus

Hoitajamitoitus käytännössä

Perjantai 14.2.2020

Kymmenen uutisissa (MTV 13.2.) useat kuntakentän edustajat esittivät huolensa uudesta hoitajamitoituksesta ja sen vaikutuksista kotihoidon resurssitilanteeseen. Arviot liikkuivat jopa viidenneksen siirtymässä kotihoidosta tehostettuun palveluasumiseen. Se tarkoittaisi haastateltujen mukaan ”katastrofaalisia seurauksia” kotihoidolle.

Ministeri Krista Kiuru vastasi ammattilaisten esittämiin huoliin, että ”huoli on turha, mutta kysymys aiheellinen”. Tämä mystinen vastaus herätti kuulijassa huomattavasti enemmän huolta kuin sen myöntäminen, että meillä on edessämme hoitajapula. Tuntuu myös kummalliselta, että vahvasti työntekijän äänellä puhuva SDP:n ministeri ohittaa ammattilaisten näkemyksen olankohautuskella. 

Ei tarvitse olla meedio ymmärtääkseen, että hoitajamitoituksen kategorinen nosto 0,7:ään ei aiheuta katastrofia pelkästään kotihoidossa, vaan se synnyttää katastrofin koko kuntakentän vanhuspalveluihin. Katastrofin seuraukset tulevat eritoten ikääntyneen iholle ja lystin maksavat kaikki veronmaksajat. 

Meillä syntyy tilanne, jossa hoitajiksi haalitaan kirjekurssien avulla ketä tahansa. Koko alan ammattiarvostus ja -ylpeys on vaarassa, jos tietyistä sisäänpääsykriteereistä ei enää kyetä pitämään kiinni. Epäpätevät ohikulkijat, haamuhoitajat ja mitä eriskummallisemmat ratkaisut mitoituksen täyttämiseksi otetaan käyttöön. Vai ryhtyvätkö kenties eniten ikääntyvillä alueilla, esimerkiksi Kainuussa, kaikki työikäiset jatkossa hoitajiksi.

Toinen vääjäämätön seuraus tulee palveluiden saatavuuteen. Ympärivuorokautinen hoito maksaa nykykäytännöllä 3 500-4000 euroa per kuukausi per henkilö. Mitoituksen muutoksen myötä kuukauden hinta palvelutalossa nousee noin 5000 euroon. Pelkästään Turun kaupunki arvioi (TS 7.2.) lisälaskuksi kymmenen miljoonaa vuodessa.

Kaikki tiedämme, että kunnat kyntävät jo nyt jäätävissä talousvaikeuksissa. Mikä lienee yksinkertaisin ratkaisu näiden kustannusten hillitsemiseksi: palveluiden saatavuuden vaikeuttaminen. Kunnat siis muuttavat palveluihin pääsyn kriteereitä entistä tiukemmalle ja entistä harvempi ikääntynyt pääsee ympärivuorokautisen hoidon piiriin. Jos samalla kotihoidon saatavuus pienenee resurssipulan vuoksi, pahimmillaan vanhukset joutuvat heitteille. 

On turha elätellä illuusiota, jossa laki suojelisi vanhusta käytännön laiminlyönneiltä. Laki on kyllä, mutta kunnat itse päättävät varsin itsenäisesti ympärivuorokautisen hoidon myöntämisen kriteereistä ja siinä missä Kauniaisissa hieman höppänä vanhus voi päästä palvelutaloon, toisessa kunnassa hoito on tarjolla lähinnä muutaman viikon tai kuukauden saattohoitona. Alan ihmiset kertovat jo nyt, että vanhusten kunto on muutamassa vuodessa romahtanut merkittävästi, kun he saapuvat hoitokotiin. 

Ilman mitään poliittista värikynää, on hyvä nähdä, että tämä poliittinen vaalitemppu on vailla logiikkaa tai järkeviä perusteluita. Johtopäätöstä, hoitajamitoituksen muuttamsita 0.7:ään ei ole johdettu niin sanotusti tiedolla ja mitoitus on susi jo ennen syntymistään. Minusta huoli ja kaikki aiheeseen liittyvät kysymykset ovat erityisen aiheellisia ja mieluiten kuuntelisin asiantuntijoita asian tiimoilta mielipiteiden sijaan. 

Avainsanat: Hoitajamitoitus, Kunnat, Ikääntyminen, Terve talous, Hallitus

Puhutaanko johtamisesta

Lauantai 12.10.2019

Juuri nyt ei ole montaa kuntaa Suomessa, jossa viranhaltijat ja luottamushenkilöt eivät miettisi, miten talous saadaan tasapainoon palveluita heikentämättä. Jokaisen kunnan budjetista keskimäärin 50 prosenttia menee sosiaali- ja terveyspalveluihin. En viitsi enää näiden vuosien jälkeen ryhtyä jauhamaan soteuudistuksesta, vaan puhutaan konkreettisemmasta näkökulmasta tässä yhtälössä: johtamisesta.

Kuntalehti (10/19) kirjoittaa kahdesta läheisestä, jotka ovat joutuneet toimimaan palveluiden valvojina ympärivuorokautisessa hoidossa. Palvelu ei todellakaan ole ollut sitä, mitä sen pitäisi, eikä palveluntuottajalla ole ollut mitään kykyä tai halua kuulla omaisten tai asiakkaan palautetta.

Päivän (12.10.) Helsingin Sanomissa Elina Lepomäki sanoo, että meillä on todella kiire pelastaa hyvinvointiyhteiskuntamme ja harmittelee yleistä haluttomuutta uudistaa ja uudistua yhteiskunnassamme.

Nordic Business Forumissa (2019) Carla Harris sanoi, että johtaminen on murroksessa. Siinä, missä vielä 70-luvun lapsia voi johtaa ”my way or highway” -tyylillä, milleniaalit vaativat paljon parempaa: työllä on oltava merkitys ja johtamisen on oltava hyvää.

Mutta miten nämä kolme ilmiötä liittyvät kuntien talouteen ja sotepalveluihin?

Työssäni olen jatkuvasti tekemisissä niin yksityisten kuin julkisten sotepalveluiden kanssa. Olen nähnyt aivan huikeita yksityisiä hoivakoteja, joissa henkilökunta kokee käyvänsä auttamassa ikääntyneitä heidän kodissaan. Olen nähnyt kunnan vuodeosastoja, jotka eivät toimi enää minkään eettisen sopimuksen sisällä, vaan jatkuvien laiminlyöntien seurauksena synnyttävät toistuvia, jopa kuolemaan johtavia hoitovirheitä. Ja päinvastoin: kunnallisen yksikön toimintakulttuurin, josta kaikilla olisi opittavaa, yksityisen, jossa vanhukset jätetään ulosteissaan lojumaan television ääreen.

Kysymys ei ole yksityisen ja julkisen toimintatavan erosta. Kysymys ei ole voiton tavoittelusta tai tavoittelemattomuudesta. Kysymys ei ole edes hoitajamitoituksesta. Kysymys on johtamisesta ja sen luomasta toimintakulttuurista.

Uskallan väittää, että viime vaalikaudella tavoiteltu kolmen miljardin kulujen kasvun pysäyttäminen, olisi ollut tehtävissä jo pelkästään keskittymällä johtamiseen. Aika hullu väite, vai mitä?

Hyvä johtaminen rakentuu muun muassa oikealle koulutukselle, kokemuksen myötä syntyvälle osaamiselle, mutta myös persoonallisuuden piirteille ja elämänkokemukselle. En kykene ymmärtämään, miksi mieluummin katsomme sivuun kuin puhumme johtamisesta. Sen sijaan, että kykenisimme paremmin nimeämään yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvän ja huonon johtamisen eroja, me sätimme johtajien korkeita palkkoja, laadimme yhteiskunnan kantokyvylle mahdottomia hoitajamitoituksia ja pöyristelemme eriarvoisuuden kasvua, joka pääosin näyttäisi olevan juuri johtajiemme syytä.

Johtamistaitoa ei voi hankkia yhdellä kirjekurssilla, kuten ei mitään muutakaan ammattitaitoa. Meillä on useita eri korkeakouluja, joissa me koulutamme johtamisen perustaitoja: talousosaamista, prosessien johtamista, IT-ymmärrystä, vuorovaikutustaitoja, vastuullista liiketoimintaa ja ihmisten johtamista. Sekään ei vielä riitä. Johtajan on oltava halukas ja riittävän nöyrä oppimaan päivittäin uutta, on kyettävä kohtamaan ihmiset, mutta myös omat heikkoudet ja on hyväksyttävä tosiasia, että vain muutos on pysyvää.

Hyvällä johtamisella rakennetaan tervettä organisaatiokulttuuria. Organisaatiokulttuuri taas on sitä, miten merkitykselliseksi yksittäinen työntekijä tuntee oman työnsä osana kokonaisuutta, miten yksittäinen ikäihminen tulee kohdatuksi palvelutalossa, miten omaisten huolet ja tarpeet kuullaan, miten oireisiin reagoidaan terveyspalveluissa, miten turvalliseksi ihmiset tuntevat olonsa muutosten keskellä tai miten hyvinvointivaltio voidaan pelasta. Kaikesta tästä on kyse johtamisessa. Ja jokainen meistä ymmärtää, että kyseessä ei ole mikään otona (oman työn ohella) hoidettava homma, jonka ytimen voi oppia keskimäärin ihan vahingossa.

Johtaminen on toimimista oppaana, tulevaisuuden viitottajana, ihmisten innostajana ja sitouttajana, mutta myös valvojana ja vaatijana, kun yhteisössä ei toimita toivotulla tavalla. Ennen kuin olemme ehtineet kouluttaa 1 000 lääkäriä ja 4 500 hoitajaa lisää näiden kustannusten kattamiseen tarvittavista verotulojen hankkimisesta puhumattakaan, esitän mielestäni tärkeän toiveen: puhutaanko edes vähän hyvästä johtamisesta.

 

Avainsanat: Johtaminen, Talous, Kunnat, Hallitus, Sote

Oma mielipide vai oma fakta?

Maanantai 20.3.2017 - Sanna

Huolestuneena kuuntelen kiihtyvää kritiikkiä soteuudistusta kohtaan. Ei sillä, etteikö uudistuksia saisi parannella kriittiselläkin arvioinnilla. Vaaralliseksi se menee, kun asiantuntijoilla menevät mielipiteet ja faktat sekaisin.

Valinnanvapaus on nyt nostettu tikun nokkaan ja etenkin oppositiopuolueet kritisoivat sitä kiihkeästi, toki lähestyvien kuntavaalien siivittämänä. 

Ensimmäinen huolestuttava hokema, jota jopa arvossa pitämäni HUS:in asiantuntija hiljan viljeli, on, että yksityinen ei koskaan tuota palveluita yhtä halvalla kuin julkinen. Tämä varsin vääristynyt ja vailla tutkimuspohjaa oleva mielipide perustuu ajatukseen, jossa palveluiden tuottamiselle on olemassa jokin yksi yleispätevä hinta Z. Hinnalla Z palvelun tekee julkinen ja sen päälle sitten yksityinen laittaa voittonsa.

Tosiasiassa kuitenkin palveluiden tuotantokustannukset rakentuvat täysin heterogeenisesti riippuen tiloista, laitteista, tietojärjestelmistä ja tekijöistä. Ennen kaikkea siihen vaikuttavat johtamismenetelmät: onko tuottavuus lähtökohta vai saavuttamaton tavoite. Palveluiden tuotantokustannus siis todellisuudessa vaihtelee välillä X-Z. Jos julkinen tuottaa palvelun hinnalla Z, yksityinen ohjautuu toisin ja tuottaakin saman tasoisen palvelun hinnalla Z-20%. Vaikka tuohon summaan laittaa vielä 10% voittoa, ollaan silti vielä huomattavasti alle julkisen hinnan Z.

Toinen hokema on suuryritykset, jotka riistävät rahat ja mummot sekä vievät varat ulkomaille. Tämä on tietysti vasemmiston lempiaiheita. Keskiviikon puoluepäivässä Ylellä puheenjohtaja Rinne arvioi näitä sotealan ”ryöväreitä” olevan 200 noin. Todellisuudessa siis sotealan yrityksiä on reilut 18 000 kappaletta ja vajaat 18 000 niistä työllistää alle 10 henkilöä. Sotealan pienyrittäjänä on kieltämättä hupaisaa kuunnella tätä päivittäistä yrittäjän mollaamista valtakunnan ylätasolta, kun arkitodellisuus on aivan jotain muuta kuin rahansiirtoa Caymansaarille.

Kolmas hokema liittyy kustannushyötyihin. Oppositio väittää, ettei haluttuja kustannussäästöjä synny, koska valinnanvapaus tulee niin kalliiksi. Mikäli valinnanvapaus lyhentää jonoja, edistää kokonaisvaltaista asiakkaan palvelemista ja vieläpä auttaa organisaatioita erikoistumaan, uskallan uskoa, että kokonaissäästöä syntyy. Sitä ei tietenkään kannata odottaa heti ensimmäisenä vuonna ja kokonaissäästönä pitää nähdä myös välilliset kustannukset, joita syntyy esimerkiksi lonkkavikaisen odotellessa työkyvyttömänä leikkausta kotona.   

Huomiota voi uudistuksesta puhuttaessa kiinnittää myös uudistuksen terminologiaan. Jatkuvasti puhumme potilaasta, mutta aivan ensiksi on opittava puhumaan asiakkaista. Tänä päivänä yksityisellä sektorilla ei asioi juurikaan potilaita vaan asiakkaita. Eivät sosiaalipuolen asiakkaatkaan ole potilaita vai onko 90-vuotias vanhus, joka ei voi enää asua kotona, potilas?

Valinnanvapaudesta kiisteltäessä vähemmälle huomiolle on jäänyt soteuudistuksen taustalla oleva maakuntamalli. Hiihtolomalla vieraillessani Kainuussa, oli helppo ymmärtää, että Kainuun kokoisella maakunnalla ei voi eikä pidä olla saman tasoisia palveluita kuin vaikkapa täällä Varsinais-Suomessa. Jos tavoittelemme yhdenvertaisia palveluita sinne ja tänne, on selvää, että enemmistön palvelutaso laskee, vähemmistön kenties vähän nousee. Valinnanvapaus on parhaimmillaan, mitä isompi on väestöpohja.

Sosialistiseen maailmankuvaan liittyy vahvasti ajatus siitä, että valtio, virkamies, joku muu tietää parhaiten mikä minulle sopii tai olisi parasta. Valinnanvapaus ei tähän maailmankuvaan istu, sillä siinä aikuiset ihmiset aivan itse pääsisivät vaikuttamaan omaan palveluratkaisuunsa, hyvinvointiinsa ja siihen liittyviin valintoihin. Virkamies ei enää toimisikaan vallan kahvassa samalla tavalla kertomassa, että nyt seisot jonossa ja odotat kiltisti. Julkinen sektori joutuukin muuttamaan omaa ajattelutapaansa, jossa potilas muuttuu asiakkaaksi, asiakasta palvellaan ja neuvotaan, palvelut tehdään heti. Ja jos ei tehdä, asiakas voi valita palvelutarjoajan, jossa palvelun saa nopeammin.

Tästäkin uudistuksesta puhuttaessa kannattaa muistaa Erkki Liikasen viisaat sanat: ”jokaisella voi olla oma mielipide, mutta ei omia faktoja”. Erityisen tärkeää tämän muistaminen on asiantuntijoille. Johtava virkamies ei voi esittää mielipiteitä faktoina!

Kalleinta olisi nyt vetää hätäjarrusta ja jättää uudistus tekemättä. Jos tätä ei nyt tehdä, olemme epäonnistuneet surkeasti! Me todellakin olemme sen nyt seuraaville sukupolville velkaa. Tämä malli ei ole täydellinen, mutta olemassa olevaa on helpompi korjata. Jos jäämme suunnittelupöydälle, mitään hyötyjä ei varmuudella saavuteta. 

Avainsanat: Sote, Valinnanvapaus, Hallitus, Oppositio, Populismi

Puskista huutelu harmittaa

Maanantai 6.3.2017 - Sanna

Minulla on ihmeellinen tytär. Hän muistuttaa ulkoisesti äitiään saman ikäisenä, mutta ajattelee ja puhuu paljon fiksumpia.

Minulla on paha tapa kiinnittää huomioni epäkohtiin ja esittää kriittinen arvio asiasta. Hän huomauttelee minulle tästä tavasta päivittäin, sillä hänen mielestään voisi kiinnittää aina huomion positiivisiin seikkoihin – tai olla ainakin hiljaa.

Tämän vuoropuhelun myötä olen ryhtynyt pohtimaan rakentavan kritiikin, puskista huutelun ja positiivisen huomion välisiä eroja. Viimeisimpänä huomiokynnykseni ylitti Turun Sanomien Extrassa (4.3.) ollut haastattelu toissa vuoden Finlandia-voittaja Laura Lindstedtistä.

Jätin sinä vuonna poikkeuksellisesti voittajan kirjan ostamatta, sillä hänen palkintojuhlapuheensa lähinnä ärsytti minua. Tuoreessa haastattelussa hän kertoo, että olisi valmis pitämään saman puheen uudelleen, sillä ”Hehän [hallitus] ovat mokailleet ja peruutelleet päätöksiään koko ajan”, Lindstedt toteaa.

Hallitus on selvästi ottanut yritysmaailman oppeja käyttöön. Kaikkea ei valmistella loputtomiin, vaan välillä keskeneräisiäkin asioita lähdetään kokeilemaan tai niistä kerätään avoimesti palautetta. Viisauden alku on minusta se, että toimimattomat ratkaisut karsitaan rohkeasti, muut viedään päätökseen. Miten tällaista kokeilukulttuuria, ketteryyttä ja myös virheiden myöntämistä voi pitää ”mokailuna”. Onko parempi pohtia loputtomiin vai toteuttaa huonotkin päätökset?

Meillä on aivan liikaa asennetta, että osataan kyllä kertoa, mitä on taas tehty väärin, mutta aika vähän niitä, jotka osaavat kertoa, miten sitten olisi pitänyt tehdä. Ja jos vielä ratkaisukin on mielessä, aivan liian usein unohtuu kertoa, millä rahalla ja kenen pussista kyseinen ratkaisu voidaan toteuttaa. Pienin on se ryhmä, joka on valmis tarttumaan tehtävään ja toteuttamaan asioita pelkän suunnittelun sijaan.

En koe, että hallituksemme koko ajan mokailisi. Uskon avoimeen keskusteluun ja tarvittaessa kriittisyyteenkin, sillä edellytyksellä, että asioille esitetään kestäviä ratkaisuvaihtoehtoja. Aion opetella viisaan tyttäreni opastuksella huomion kiinnittämistä positiivisiin seikkoihin. Mutta Oneironia en edelleenkään osta, en edes alennuksella. En nimittäin löytänyt tästäkään haastattelusta ratkaisuja, kritiikkiä kyllä. 

Avainsanat: Hallitus, Kritiikki, Päätöksenteko

Vaihdetta silmään pääministeri

Keskiviikko 16.11.2016 - Sanna

*Kirjoitus on alunperin julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa. 

Aloin jo epäillä kuulleeni väärin, kun tien päällä ollessani radiossa pääministeriltä kuulostava henkilö latelee, että yrittäjäjärjestöillä on jäänyt kitinävaihde päälle. 

Kyllä, pääministeri on todellakin Ykkösaamussa arvostellut yrittäjäjärjestöjä kitinävaihteesta, koska vierailtuaan yrityksissä, esimerkiksi Talvivaarassa, yritykset ovat olleet hyvillä mielin, palkkaavat väkeä ja investoivat, mutta yrittäjäjärjestöt vaan kitisevät.

Mielenkiintoisen lausumasta tekee erityisesti se, että vaikka yrityksillä meneekin näin valtavan hyvin, työntekijöiden ammattiliitot ne vain jatkavat taisteluaan kuin olisivat viimeisellä rannalla. Mikä siellä työntekijöillä on ollessa, jos kerran yrityksillä menee hyvin? 

Moni yrittäjä seurasi hallituksen alkutaivalta luottavaisin mielin. Nyt on yrittäjätaustaa vahvasti hallituksessa ja peräti pääministerillä. Asiat etenevät varmasti oikeaan suuntaan!

Monenlaisia yhteiskuntasopimus- ja kikyneuvotteluja onkin käyty, mutta ei niihin pöytiin tällaisia kitisijöitä ole edes kutsuttu. Meitä yrittäjiähän voisi samalla hengenvedolla syyttää myös puskistahuutelijoiksi. 

Moni ay-liikkeen lakkoiluun ja suhteettoman suureen valtaan kyllästynyt odotti puheiden muuttuvan lihaksi ja korporatismin vähenevän nyky-Suomessa. Mikään ei ole muuttunut. Ero yrittäjärjestöön on vain siinä, että eipä tarvitse työntekijäliittojen kitistä. Ne sanelevat, hallitus toteuttaa. 

Tässä kun me yrittäjät oikeasti painamme kaasu pohjassa, tukka putkella, hiki otsalla, niin että vaihdelaatikko tosiaan kitisee, olisi toivottavaa, itse asiassa suotavaa, että vihdoin myös pääministeri laittaisi edes ykköstä silmään. Tyhjäkäyntihän on ympäristöseikat huomioiden pidemmän päälle Suomessa kiellettyä. 

Avainsanat: Hallitus, Yrittäjät, Yrittäminen, Pääministeri, Ay-liike

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu

Perjantai 15.4.2016 - Sanna

Kenties helpointa maailmassa on olla tekemättä mitään. Toiseksi helpointa on arvostella muiden tekemistä. Vaikeinta on tehdä kokonaan uusia asioita. 

Jari Lindström esitteli tällä viikolla monenlaisia keinoja työllisyyden ja työllistämisen edistämiseksi. Erityisesti työnäyte on nyt saanut aikaan kollektiivisen pahan mielen ja vasemmistoliitosta on ehditty tämä idea arvioida alatyyliin "aivopieruksi". Lindström itse analysoi tilannetta osuvasti, että ei käy, koska - ei vaan käy.

Ja juuri siitä vasemmistopuolueiden politiikassa on jälleen kyse. Hirveä hätä ja ilmavaivat syntyvät oitis, kun joku ehdottaa yrittämistä tai työn tekemistä. Facebook vinkuu punaisena, että 3-4 kuukauden ilmainen työjakso. Siis anteeksi mikä ilmainen? Ymmärtääkseni yhteiskunta maksaa 60-70 prosentin ansiosidonnaisen. Miten työnäyte tällöin tehdään ilmaiseksi? Siitähän saa huomattavasti parempaa korvausta kuin esimerkiksi harjoittelusta. 

Kyllä on oikeus ja oikeastaan velvollisuus yhteiskunnassa odottaa jotain vastinetta työttömyyskorvaukselle. Ja kyseessä on kaikenkukkuraksi vapaaehtoinen työnäyte. Tosin, en ainakaan itse palkkaisi jatkossa ketään, joka ei olisi ilmaista työnäytettä työttömyysjaksolla tehnyt. Kertoo nimittäin kaiken tarpeellisen asenteesta. Ja lopulta asenne juuri ratkaisee. 

Toivottavasti Lindström ei näiden vasemmiston ilmavaivojen pyörteessä peräänny, vaan jatkaa ansiokkaiden ideoiden kehittämistä eteenpäin. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, vai miten se meni. 

Avainsanat: Hallitus, Työllisyys, Yrittäjyys, Yrittäminen, Terve talous

Pientä säätöä

Keskiviikko 13.4.2016 - Sanna

* Kirjoitus on alunperin julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 13.4.2016

Hallitus julkisti eilen työllisyyspakettinsa. Paketti vaikuttaa ihan hyvältä, joskin pientä viilausta sopinee ehdottaa. 

Erityisen tärkeänä ja kiireellisenä näen työttömän yrittäjäksi ryhtymisen mahdollistamisen. Nythän meillä on sosiaalidemokraattisia peruja tukimalleissa eli palkitsemme opiskelijaa, jos hän ei juuri ansaitse ja rankaisemme työtöntä, jos hän jo omistaa tai perustaa yrityksen. 

Työttömyysturvan muuttaminen starttirahaksi kuulostaa äkkiseltään kuitenkin silmänkääntötempulta. Se on jo nyt mahdollinen. Työttömyysturva pitäisi maksaa aloittavalle yrittäjälle tai jo aiemmin sivutoimisena yrittäjänä toimineelle normaalisti ansiosidonnaisen kauden loppuun, mikäli yritys ei ole jo niin vakaavarainen että sieltä saisi ansiosidonnaisen määrään rinnastettavan palkkatulon. 

Ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen on myös lämpimästi kannatettava hanke. Sen sijaan uusien tukipakettien virittely on turhaa, kun samalla vaivalla voitaisiin käyttää olemassa olevia mekanismeja esimerkiksi sivukulujen alentamisen muodossa. 

Innovaatiotuki kuulostaa innostavalta. Se kannattaisi kuitenkin rajata, millaisilta yrityksiltä innovaatioprojektin voi hankkia. Paikalliset, suomalaiset pienet yritykset hyötyisivät tästä eniten. Sen sijaan suuren monikansalliset konsulttifirmat eivät tällaista tukea tarvitse tarjotakseen konsulttipalvelua. 

Työllisyyspaketin aikataulusta vielä sen verran, että TEM:n sivuilla lukee muun muassa " Tavoitteena on tehdä esimerkiksi sivutoiminen yritystoiminnan aloittaminen työttömänä nykyistä sujuvammaksi." Nyt ei enää voi olla ympäripyöreitä tavoitteita vaan konkretiaa pöytään ja muutokset voimaan tämän vuoden aikana.

Jos joudumme odottamaan pitkään, kukaan ei palkkaa odotellessa ensimmäistä työntekijäänsä, perusta sivu- tai päätoimista yritystä työttömänä jne. 

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö

Avainsanat: Hallitus, Työllisyys, Yrittäjyys, Yrittäminen, Terve talous

Sovitaanks vielä yks juttu

Torstai 7.4.2016 - Sanna

Nyt kun on melkein kokonainen vuosi puuhattu yhteiskuntasopimuksen parissa, josta sittemmin sukeutui kilpailukykysopimus, saamatta juuri laihaa sopua kummempaa aikaiseksi, voisi olla sopiva hetki pysähtyä miettimään uutta yhteiskuntasopimusta.

Sellaista, jonka ulkopuolelle ei nykysopimuksen malliin jäisi lukematon määrä itsensä työllistäjiä, osa-aikaisia, yrittäjiä, työttömiä ja muuten työelämän ulkopuolelle jääneitä. Se koskisi kaikkia, ja aivan erityisesti se koskisi mediaa. 

Sattuiko kukaan muu kiinnittämään huomiota Nokian irtisanomisuutisiin. Taas lähtee 1300 työpaikkaa Suomesta, mutta eihän tässä sinänsä ole mitään uutta. Ikävää kyllä. Asia sai minuuttikaupalla näkyvyyttä illan pääuutisissa ja aamun digilehdissäkin se oli vähintään sivun jutulla käsitelty. 

Seuraavalla sivulla yhden lauseen mitalla ja illan pääuutisten otsikkokarusellissa kolmella sanalla oli maininta Fazerin 100 miljoonan investoinneista seuraavan kolmen vuoden aikana. Hemmetti sentään 100 miljoonaa on tolkuttoman suuri ja hieno investointisumma, joka muuten on kolmasosa hallituksen kehysriihen 370 miljoonan säästöistä. Investoinnin positiivisia kerrannaisvaikutuksia en uskalla, enkä edes osaa arvioida.

Mutta ei, slaavilaismelankoliseen henkeen me täällä Pohjolassa kärsimme ja kuihdumme. Kaikki lähtee, jäät ja talvi ja työpaikat ja laivat ja lentokoneet. Köyhiks oomme syntyneet ja köyhiks me taas tuumme, vai mikä voisi olla vahva suomalainen kansanviisaus kuuseen kurkottamisen ja katajaan kapsahtamisen ohella. 

Kyllä vanha viisaus siitä, että mihin keskityt, sitä saat, pitää varsin hyvin paikkaansa. Siksi kannattaisi nyt pysähtyä, miettiä ja sopia koko yhteiskunnan voimin, että käännetäänpä katseet sinne kadun aurinkoiselle puolelle, emme nimittäin mahda nyt mitään, mutta kesä on tulossa (sateinen ja kylmä varmasti, sanovat kuitenkin monet). Ruotsalaiset osaavat tämän ja siinä missä olemme lukeneet ruotsia ilolla tai pakolla koulussa vuosia, voisimme omaksua naapurista vähän asennetta muutaman ruotsinkielisen lauseen lisäksi. 

Ensi syksynä verotiedot julkaistaan kyllä, mutta listojen kärkeen nostetaan eniten veroja maksaneet henkilöt ja yritykset, ei eniten tienanneet. Miksi julkaista kateuskatalogia, kun samalla voisi tehdä veronmaksusta hyveen. 

Pääuutisiin nostetaan isoilla jutuilla investoinnit, isot kaupat, kasvut ja rekrytoinnit. Pikkumaininta riittää, jos joku Nokian kaltainen vakioirtisanoja irtisanoo väkeään. Sillä ei ikävä kyllä ole merkittävää uutisarvoa enää. 

Mankuminen työpaikoilla voidaan sopimuksen puitteissa myös lopettaa. Jos työnantaja maksaa kuukausipalkan, tuli kauppaa tai ei, olit ahkera tai et, työterveyden, sairasajan palkan, loma-ajalta täyden palkan ja lomarahat, liikuntasetelit, lounasedun, kilsakorvauksen, puhelinedut, työtilan, laitteet, IT-tuen jne. niin kannattaa pitää vähän pienenmpää meteliä taukokahvin mausta tai tympeästä pomosta. 

Naivia tai ei, voidaanko sopia, että otetaan sellainen iloisempi asenne ja kiinnitetään enemmän huomiota hyviin asioihin, kiitollisuuden aiheisiin. Hyvä tästä tulee!

Avainsanat: Hallitus, Mediat, Yhteiskuntasopimus, Asenne

Kahden kauppaa

Torstai 17.9.2015

Eilinen Juha Sipilän puhe oli kaikessa karuudessaan erinomainen. 

Sipilä ei ryhtynyt enää tekemään kauppaa, ei pyörtämään hallituksen esityksiä. Hän kertoi, miten oli esittänyt kaksi erilaista ratkaisumallia liitoille yhteiskuntasopimusneuvotteluissa, joihin ei suostuttu. Hän kertoi Saksasta, jossa sekä työnantajat, että työntekijät etsivät yhteistä etua. Hän kertoi, ettei nyt ole keinojen osalta kysymys hallituksen arvovallasta, mutta itse tavoitteesta ei voi tinkiä. Hän kertoi, että Suomi nousee ainoastaan ahkeruudella ja osaamisella. Hän muistutti, että hallituksella on kansan mandaatti tehdä tarvittavat uudistukset. 

Mielenkiintoista puheessa oli ensinnäkin juuri arvovallan nostaminen esiin. Hallitus ei pelkää arvovaltansa puolesta, eikä jumita mihinkään ratkaisuun vain pelkän arvovaltansa nimissä. Toisin kuin liitot. Liittojen kesken tämä näyttää taas olevan kahden kauppaa: SAK vastaan muut. Hyvä on vuosi vuodelta kasvavien toimihenkilöliittojen havahtua, että SAK:n veneeseen vielä kerran astumalla voi vain hukkua. Arvovaltaa ei enää saavuteta rähjäämällä, vaan neuvottelemalla. 

Tilanne on yhä enenevissä määrin kahden kauppaa myös työpaikoilla. Liittojen merkitys ja vaikutusvalta vähenee samassa suhteessa kun kansan koulutustaso ja sen myötä oma arvostelukyky kasvaa. Hallituksen lakiesitysten myötä paikalliselle sopimiselle luodaan paremmat puitteet ja kahden kauppaa on myös luottamuksen syntyminen. Uskovatko työntekijät, että työnantajat aidosti etsivät ratkaisuja työn pitämiseksi Suomessa. Luottavatko työnantajat, että työntekijät tulevat tiukassa paikassa vastaan ilman tällaista spektaakkelia. 

Lakien muuttaminen ja uudistaminen on myös eduskunnassa kahden kauppaa. Vastakkain ovat hallitus ja oppositio. Kun Suomessa istuu enemmistöhallitus, lait menevät läpi, jos hallituspuolueet toimivat yhtenä rintamana. Ja hallituksen yhtenäisyyttä ovat vakuutelleet niin Sipilä kuin perussuomalaisten Lindström. 

Kahden kauppaa tämä tilanne on myös seuraavissa vaaleissa. Perussuomalaiset osoittavat nyt olevansa kykenevä vastuunkantoon ja heillä työväenpuolueena on riittävästi rohkeutta viedä kipeät uudistukset maaliin, toisin kuin SDP:llä. Entisen valtiovarainministeri Antti Rinteen puheet siitä, ettei ongelmissamme ole kyse palkoista tai kilpailukyvystä, vaan siitä ettei maailmalla kauppa käy, osoittavat SDP:n tämän hetken alennustilan, mutta kammottavalla tavalla myös sen, millaisissa käsissä Suomen talous oli vain muutamaa kuukautta aiemmin. 

Kahden kauppaa käydään nyt myös siitä, kumpi täällä näyttää suunnan korporatismi vai parlamentarismi. Jälkimmäisen matkassa meillä voi olla vielä toivoa - ja siitä me viimeksi 19.4. äänestimme.

Avainsanat: Työ, Ay-liike, Hallitus, Terve talous

Viisautta ja vastuullisuutta

Keskiviikko 9.9.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julkaistu alkuperäisenä Uuden Suomen Puheenvuorossa

Yhteiskuntasopimuksen tilalle saimme eilen kauan kaivatun, äärimmäisen välttämättömän uudistusesityksen. Työntekijäliitot ovat ennalta arvaten älähtäneet lähes kaikesta siinä esitetystä, paitsi tietysti muutosturvasta. 

Sen lisäksi, että käsillä on Suomen talouden kohtalonhetket, on myös käsillä hetki, joka määrittää ay-liikkeen tulevaisuuden. Toimimalla nyt viisaasti, vastuullisesti ja kestävällä tavalla, ay-liikkeellä on edessään hyvä tulevaisuus. 

Sen sijaan uhkailemalla, hokemalla 70-luvulla keksittyjä mantroja ja vastustamalla vääjäämätöntä muutosta, ay-liike asemoi itsensä osaksi Suomen historiaa. 

Merkittävä osa suomalaisesta työväestä on koulunsa käynyt. Moni ymmärtää tilanteen vakavuuden ja seuraukset, jos Suomea ei saada jaloilleen. Suuri osa työntekijöistä ymmärtää mikrotason yhteyden makrotasoon: jos minun työnantajani ei pärjää markkinoilla, työpaikkaakaan ei enää ole. Jos työpaikkoja ei yrityksissä ole, ei tule verotuloja, eikä siten saada julkisen sektorin menojakaan maksettua. Ei siis kyetä maksamaan eläkkeitä, työttömyyskorvauksia, kouluja, terveydenhuoltoa, eikä mitään muutakaan. 

Moni, arvaamattoman moni, työntekijä toivoo nyt, että liittojen "herratkin" sen vihdoin käsittäisivät. Uhkailemalla, vastustamalla ja lakkoilemalla jaossa on enää pelkkää kurjuutta. Viisaalla ja vastuullisella johtajuudella saamme Suomen takaisin iskuun. Vastuullista johtajuutta odotetaan myös oppositiopoliitikoilta. 

Avainsanat: Budjettiesitys, Hallitus, Ay-liike, Oppositio

Kolme syytä

Sunnuntai 22.3.2015 - Sanna Vauranoja

Tänään Turun messu- ja kongressikeskuksessa muutama ohikulkija sanoi minulle, että aina olen kokoomusta äänestänyt, mutta enää en äänestä. Kun kysyn, mitä puoluetta aiot nyt äänestää, tulee hiljaista. 

Niin, mikä on aito vaihtoehto, jos on aina ennen äänestänyt kokoomusta? Vasemmalle on vaikea mennä. Perussuomalaiset eivät vakuuta. Keskusta? Mitä seuraa, jos äänestää keskustaa? Todennäköisesti Suomeen tulee punamultahallitus. 

Syyt, miksi ihmiset ovat ärsyyntyneitä kokoomukseen, liittyvät jatkuviin veronkorotuksiin, velkaantumiseen, päätösten tekemättä jättämiseen ja yrittäjien asioiden unohtamiseen. Nämä ovat monelta osin seurausta liian laajasta hallituspohjasta ja yhteisen tilannekuvan puuttumisesta jo heti hallituskauden aluksi. Jos tilannekuva on väärä, tuskin myöskään toimenpiteet voivat olla oikeita. 

Mitä sitten seuraa punamultahallituksesta? Onko SDP perinteisesti veronkorotusten vai kohtuullisemman verotuksen kannalla? Miten vasemmistopuolueet suhtautuvat elvytykseen ja sitä seuraavaan velkaantumisen kasvuun? Entä, onko SDP perinteisesti ollut yrittäjän asialla? Onko SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne profiloitunut kevään aikana näkemys- vai etupoliitikkona? Millaisia vahvoja ministerikandidaatteja punamultahallitukseen löytyy? Onnistuisiko Juha Sipilä muuttamaan SDP:n linjauksia hallituksessa nykymenoon verrattuna?

Minusta Suomen etua ajaisi parhaiten nimenomaan porvarihallitus, ei punamultahallitus ja siksi kannattaa äänestää kokoomusta, vaikka kulunut hallituskausi ei miellyttäisikään. 

Tosiasiassa kokoomus ei ole katoamassa maailmankartalta, vaikka äänestäisi miten. Siksi kannattaakin huolehtia siitä, että kokoomuksen kansanedustajina istuu niitä vahvoja päättäjiä, jotka ymmärtävät työn, talouden, yrittämisen ja ihmisten arjen päälle. Se edellyttää myös uusien kansanedustajien valitsemista eduskuntaan. Sisältäpäin voi linjan valintaan vaikuttaa kaikkein eniten. 

Avainsanat: Eduskuntavaalit, Kokoomus, Porvarihallitus, Työ, Yrittäminen

Pukkaako punamultaa?

Lauantai 7.3.2015 - Sanna Vauranoja

Tänään julkistettiin Lännen Median tutkimus suosituimmista hallituskokoonpanoista, jossa suurin kannatus olisi punamullalla eli keskustan ja SDP:n muodostamalla hallituksella. Myös perussuomalaisia pidetään yhtenä potentiaalisena punamullan jatkajana. 

Vaalikentillä kuulen toisinaan sanottavan, että Juha Sipilä on niin fiksu mies, että siksi aiotaan äänestää keskustaa. Niin minustakin Juha Sipilä on varsin fiksu ja yritysmaailmassa suuret meriitit sekä kannuksensa hankkinut puolueensa puheenjohtaja. Puheenjohtajan rinnalta löytyy varsin kokenutta ministerikandidaattia: Paavo Väyrynen, Seppo Kääriäinen ja Mauri Pekkarinen, Sirkka-Liisa Anttila ja Matti Vanhanen. Mari Kiviniemi ja Anneli Jäätteenmäki ovat siirtyneet muihin tehtäviin.  

Kokeneen mahdollisen ministerikaartinsa ohella pitää kuunnella, millaisia ratkaisumalleja puolueet esittävät. Keskusta ajaa vahvasti maakuntamallia, jossa maakuntahallinto valittaisiin suorilla vaaleilla ja maakunnalla olisi myös verotusoikeus. Suomessa olisi siis kunnat, maakunnat ja valtio, vaaleilla valittavat kunnanvaltuusto, maakuntavaltuusto ja eduskunta sekä veroja maksaisimme kunnallisveroa, maakuntaveroa ja valtionveroa. Tulisiko tällä ratkaisulla yhteiskunnan pyörittämisestä kevyempää, demokraattisempaa tai halvempaa? Vaikka päätöksiä on rohkeasti nyt tehtävä, malli vaatii syvällistä pohdintaa. 

Punamullan toinen pääarkkitehti olisi SDP. Punamullassa ei ehkä niinkään kasva työ tai yrittäminen kuin siinä kasvavat sekä verot että velka. SDP haluaisi luonnollisesti elvyyttää ja niinpä velkaa lisättäisiin. Verotusta taas halutaan kiristää etenkin keskituloisilta ja sitä suurempituloisilta, jotta paljon puhutut maailman maltillisimmat tuloerot saataisiin kuriin. 

Ay-liikkeessä kannuksensa hankkineet nykyiset ja tulevat ministerit Rinne sekä Ihalainen pitäisivät huolta siitä, että kaikki paikallinen sopiminen ja joustava työn tekeminen ehkäistäisiin. Viimeisimpänä tavoitteenaan Ihalainen kertoi nollatuntisopimusten kieltämisestä. Ay-liikkeen ja sen edustajien pitäisikin ratkaista, että onko se viimekädessä työn tekemisen vai sen lopettamisen asialla.  Nyt näyttäisi agendalla olevan tuo jälkimmäinen.  

Jos olisin sijoittaja, punamullan myötä harkitsisin vakavasti eurojen vetämistä pois Suomisalkusta. Todellisuudessa meillä ei ole varaa yhdenkään etuisuuden korottamiseen, ei lisävelkaan, mutta ei myöskään veronkorotuksiin, edunvalvontaan hallituksessa, yrittäjien työn hankaloittamisesta tai elvytyksestä nyt puhumattakaan.

Meillä on varaa tehdä vähän enemmän, tai oikeastaan ihan hemmetin paljon enemmän töitä. Minusta porvarihallitus: keskusta, kokoomus ja mahdollisesti perussuomalaiset sekä RKP auttaisivat nyt Suomen parhaiten oikeaan suuntaan eli tekemisen meininkiin. Kuuden viikon päästä 19.4. siihen voi vaikuttaa. 

Avainsanat: Vaalit, SDP, Keskusta, Punamulta, Hallitus