Poliittista peliä

Lauantai 21.5.2022

Turun Sanomat on kirjoittanut useampaa kertaan kuluneen viikon aikana viikon takaisesta hallituksen kokouksesta, jossa Lieto liitettiin Loimaan ja Akseli -kunnat Uudenkaupungin hallinnolliseen sote-alueeseen. Likapyykkiä ei ole pesty pelkästään lehtien palstoilla vaan keskustelua on riittänyt myös poliittisten toimijoiden kesken.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue on uusi organisaatio, jolle on valittu historian ensimmäiset päättäjät tämän vuoden alussa. Siinä, missä uudella organisaatiolla ei ole vielä johtamisrakenteita, ei poliittisilla päättäjilläkään ole vielä omia toimintatapoja sujuvaan päätöksentekoon. Päättäjien poliittinen kokemus vaihtelee suuresti, eikä meillä ole siirrettävänä edellisen valtuustokauden toimivia käytäntöjä uusille päättäjille.

Sujuva poliittinen päätöksenteko edellyttää riittävää tiedonsaantia, avoimuutta, luottamusta ja neuvottelutaitoja. Käytännössä tämä tarkoittaa riittävää taustatietoa viranhaltijoilta päätöksentekoon tulevista asioista, keskustelua viranhaltijoiden, päättäjien ja sidosryhmien kesken ja kykyä sovittaa erilaisia näkökulmia kompromissiksi. Kaiken näiden perustana ja lopputulemana on luottamus.

Toimivasta kompromissista esimerkkinä toimii huhtikuun valtuustossa hyväksytty toimielinmalli hyvinvointialueelle. Aiemmin päätetty ikäkaarimalli nähtiin hankalana Keskustassa, SDP:ssä, Vasemmistoliitossa ja Kristillisdemokraateissa. Neuvotteluita ja keskusteluita käytiin useampi viikko lopputuloksen rakentamiseksi – ja se löytyi. Mallia on kiitelty kaikista puolueista.

Hallinnolliset sote-alueet tunnistin jo huhtikuussa kysymykseksi, joka varmasti herättää tunteita koko maakunnassa. Kyselin hyvissä ajoin eri raja-kunnista, millaisia ajatuksia heillä on aluejaosta. Kuntakahvilla Aura toivoi kuuluvansa Loimaan seutuun, Akseli -kunnista viesti oli läntisiin kuntiin ja Liedossa kunnanhallituksen yksimielinen linjaus oli itäiset kunnat. Nämä viestit toin hallituksen organisaatiomallia käsittelevään lähetekeskusteluun 3.5. Kuntiin tehtiin aiheesta myös kyselyt ja viranhaltijoiden malli muuttui sen myötä.

Politiikassa on mahdollista - ja oikeuskin tehdä muutosesityksiä kokouksissa. Hyvään poliittiseen päätöksentekoon kuulu se, että muutosesityksistä kerrotaan etukäteen kaikille ryhmille. Tässä aluejakoasiassa näin ei ollut: tieto tuli Kokoomukselle viisi minuuttia ennen hallituksen kokouksen alkua. Muutosesityksen jälkeen hallitus piti lounastauon, jonka aikana kiiruhdimme kysymään muutosesityksen tekijöiltä, voidaanko aluejako vielä miettiä uudelleen, jotta saisimme kompromissin aikaan. Koska jakoa olisi ollut mahdoton kehittää siltä istumalta kokonaan uusiksi, totesimme, että aika ei yksinkertaisesti riittänyt uuden mallin rakentamiseen. Se olisi ollut mahdollista, jos tieto muutosesityksestä olisi tavoittanut aiemmin. Yhdessä olimme sopineet, että organisaatiomallista päätetään 13.5. jotta henkilöstön siirtoon liittyvät työt saadaan alkuun.  

Ymmärrän, että joissakin poliittisissa ryhmissä sisäinen paine on noussut tällaisen viimehetken sähläyksen jälkeen kovaksi. Turun Sanomien artikkelin (TS 21.5.) perusteella syntyy mielikuva, että jossain ryhmässä sotkua on koitettu selittää sillä, että neuvoteltavaa ei olisi ollut. Lähtökohtaisesti aina on neuvoteltavaa ja jos neuvotteluvaraa ei ole, sekin todetaan yhdessä. Kunhan muutosesityksestä tieto tulee osapuolille riittävästi etukäteen.

Poliittiseen peliin on perinteisesti kuulunut monenlaista vehkeilyä, salailua, näpäytyksiä ja manöövereitä. Uuden hyvinvointialueen päätöksenteosta haluan olla rakentamassa ihan muuta. Me rakennamme niin päätöksentekoa, johtamistapaa kuin koko organisaatiokulttuuria avoimuudelle, luottamukselle, ystävällisyydelle ja uusille tavoille tehdä asioita. Tällaiset sotkut eivät vie yhteistä tavoitettamme eteenpäin ja tilanteen muuttamisesta olemme vastuussa me kaikki päätöksentekoon osallistuvat henkilöt.

Tästä lähtien hallituksen kokouksia edeltää ryhmien tapaaminen, jossa muutosesitykset pitää tuoda avoimesti kaikkien tietoon. Jos merkittäviä muutosesityksiä tuodaan vasta kokoukseen, asia pitäisi jättää pöydälle. 

Avainsanat: Aluehallitus, Avoimuus, Luottamus, Päätöksenteko

Tasa-arvo ei ole edelleenkään täällä

Perjantai 7.5.2021

Kunnissa ja laajemmin päätöksenteossa tarvitaan eri-ikäisiä ja erilaisia ihmisiä. Yritysmaailmassa ja johtamisessa puhutaan diversiteetistä. Samaan aikaan moni Suomessa hokee, että Suomi on valtavan tasa-arvoinen maa. Viimeiset 10 vuotta ovat osoittaneet, että näin asia ei todellakaan ole.

Kaksi valtuustokautta Kaarinan politiikassa ovat olleet vaiherikkaita ja opettavaisia vuosia. Olen saanut perehtyä sosiaali- ja terveydenhuollon prosesseihin eri luottamustehtävissä ja Kaarinan toimintaan kaupunginhallituksessa toisella valtuustokaudellani.

Kaupunginhallituksessa toimiessani yllätys on kuitenkin ollut melkoinen, kun olen törmännyt toistuvasti epätasa-arvoiseen ja epäasialliseen käytökseen. Vaikka olen työskennellyt muun muassa teknologiateollisuudessa erittäin miesvaltaisissa organisaatioissa, mitään vastaavaa en ole aiemmin kokenut.

Vielä 2020 -luvulla saunaseurat ovat päätöksenteossa arkipäivää. "Saunassa" asiat sovitaan sopivasti jo etukäteen. Tietoa ei suinkaan ole tarjolla kaikille ja päätöksiä pyritään runnomaan siihen suuntaan, mitä saunassa tuli sovittua. Omituisinta tässä on se, että mikäli naiset tekevät jotain vastaavaa, siitä nousee aivan älytön meteli.

#metoo -kampanja on herättänyt paljon tunteita puolesta ja vastaan. Ensimmäisen kerran 20 vuoden työurani aikana olen tullut myös seksuaalisesti häirityksi. Lapsilleni opetan, että uimapukualueelle ei toista ihmistä saa kukaan koskettaa ilman lupaa. Kaikkia aikuisia nämä säännöt eivät tunnu koskevan, vieläkään.

Ideoiden ja uusien toimintatapojen läpisaanti, se se vasta vaikeaa on ollutkin. Uusille toimintatavoille tai kiperille kysymyksille tuhahdellaan ja ne jätetään toistuvasti huomiotta. Ilmiöstä hyvänä esimerkkinä toimii vuonna 2016 tekemäni valtuustoaloite avoimesta ostolaskudatasta. Viiteen vuoteen ei kotikunnassani ole kyetty ratkomaan tähän liittyviä ”teknisiä” haasteita.

Henkisesti ei ole helppoa olla asioista eri mieltä yksin tai pienen vähemmistön kanssa. Vähättelemällä, epäasiallisella suhtautumisella ja lyömällä hankalan akan leimaa, on helppo yrittää vaientaa. Moni asia, joita olen ja olemme toistuvasti jaksaneet pitää esillä kaiken epäasiallisen käytöksen keskelläkin, on osoittautunut oikeaksi myöhemmin. Harva on silloin kyennyt sanomaan, että oikeassa olitte. Päinvastoin, asia pyritään salaamaan tai lyömään villaisella.

Kesäkuussa valittaville päättäjille on todettava, että on huomattavasti helpompaa mennä sinne, mihin kaikki muutkin menevät tai joku käskee mennä. Hankalan akan maineeseen ei paljoa tarvita. 

Itse koen vahvasti, että päätöksenteossa ei tarvita epätasa-arvoa eikä epäasiallista käytöstä, ei edes saunomista. Kesäkuussa käydään kuntavaalit ja silloin jokainen meistä voi äänellään vaikuttaa, millaisissa merkeissä päätöksiä omassa kotikunnassa tehdään: asiallisesti, avoimesti ja tasa-arvoisesti vai pienellä porukalla ”saunassa” sopien. Itse en näissä kuntavaaleissa ole ehdolla, mutta minun ääneni on ääni avoimuudelle, rohkeudelle ja tasa-arvolle. 

Avainsanat: Päätöksenteko, Kuntavaalit, Tasa-arvo

Ei lapsille!

Torstai 30.4.2020

Vuonna 2017 kuntavaalien aikaan osallistuin vaalipaneliin. Mukana oli ehdolla oleva äiti noin yksivuotiaan lapsensa kanssa. Hän pahoitteli tilanteen aiheuttamaa häiriötä, kun lapsi touhusi lavalla ja kertoi, että vanhempi lapsi oli sairastunut ja isä oli joutunut lähtemään lääkäriin vanhemman kanssa. Siksi hänellä oli yllättäen yksivuotias mukana.

Tämä ei estänyt hieman iäkkäämpää kuntalaista pahoittamasta asiasta mieltään. Hän myös epäili, että kyseinen ehdokas ei olisi pätevä hoitamaan luottamustehtäväänsä, kun ei kerran kyennyt järjestämään lastenhoitoakaan.

Tuon puheenvuoron jälkeen ajattelin, että tässä täytyy olla jokin sukupolviero. Iäkkäämmät eivät vain ole tottuneet, että lapset voivat olla mukana päätöksenteossa. Heidän nuoruudessaan lapset ja lasten kanssa pääasiassa äidit olivat kotona, isät päättivät yhteisistä asioistamme.

Mutta kuinka väärässä olinkaan!

Saman vuoden syksyllä, päästyäni toiselle kaudelle Kaarinan kaupunginvaltuustoon, minulla oli muutamassa kokouksessa mukana kesällä syntynyt kuopuksemme. Etenkin alle puolivuotiaan imetystä pitkien iltakokousten aikana oli haastavaa järjestää muutoin. Jos taas kokous oli päivällä, lapsen isä oli omissa töissään ja näin ollen vauva tuli mukaani.

Samaan aikaan valtuustossa oli useampi vauva ja niinpä melkein jokaisessa kokouksessa joku vanhempi oli läsnä nyyttinsä kanssa. Häiriötä en näistä vauvoista tai lapsista kokenut, mutta ehkä olin jäävi arvioimaan tilannetta. Eräässä kokouksessa puheenjohtaja nimittäin nosti esille, että lapsista on tullut valituksia. Hän pohti, pitäisikö asia nostaa julkisemminkin esille ja linjata, että lapset eivät kuulu kokouksiin.  

Tuo kommentti sai kuppini läikkymään ja kerroin, mitä mieltä moisesta puheesta olin. Imeväisikäiset vauvat otetaan totta kai mukaan kokoukseen. Vauvan vanhempi huolehtii, ettei tilanne aiheuta kohtuutonta häiriötä kokoukselle. Kysymys oli, ja on, mitä suurimmassa määrin tasa-arvosta: voivatko äidit ja pienten lasten vanhemmat osallistua päätöksentekoon. Vai oliko päätöksenteko varattu kenties pelkästään heille, joilla ei lapsia ole tai ne ovat jo riittävän isoja. Ja vauvathan saattoivat osallistua valtakunnan päätöksentekoon, mutta olivatko asiat kenties Kaarinassa huomattavasti vaativampia ja monimutkaisempia kuin eduskunnassa. Asia jäi siihen, eikä julkista linjausta tuolloin kuultu.

Tänä keväänä, kun Suomi sulki koulunsa, aika monessa lapsiperheessä ollaan tasapainoiltu kotona olevien päivähoitoikäisten ja koululaisten kanssa. Ei päivää, ettei jossain työpalaverissa kuuluisi taustalta perheen elämää. Minua se ei ole häirinnyt. Myös oma perheeni saattaa joskus pitää jotain ääntä.

Kun työpäivä jatkuu illalla luottamustöiden parissa, käy entistä haastavammaksi edellyttää kotona olevaa perhettä istumaan eri kerroksessa hiiren hiljaa tai vaihtoehtoisesti lähtemään ulos koko illaksi -  ja alkuyöksi; kokoukset kestävät usein jopa yli kymmeneen.

Samaiseen teemaan kuitenkin palattiin ensin kaupunginhallituksessa ja uudelleen julkisessa valtuuston kokouksessa. Valtuuston puheenjohtaja huomautti puheenvuoroni jälkeen, että taustalta oli kuulunut ”ääniä” ja että siihen pitäisi kiinnittää huomiota, vaikka puheeni oli kuulunut ihan hyvin. Kyllä, perheeni todellakin katsoi eri kerroksessa Muumeja ja siitä saattoi jotain ”ääntä” kantautua työhuoneeseeni, kun mikrofonini oli auki. En nähnyt pienintäkään aihetta puuttua asiaan ja komennella jo muutenkin päivisin etäopiskelussa koville joutuvia lapsiani.

Kaikkein hassuinta tässä oli kuitenkin se, että kukaan ei ole koskaan työyhteyksissä huomauttanut kenellekään, jos taustalta on kuulunut ”ääniä”. Tilaisuuksia huomauttamiselle löytyy varmasti jokaisen meidän kokouksistamme.  Kaarinan kaupunginvaltuuston julkisessa kokouksessa se kuitenkin häiritsi.

Olen syvästi pahoillani; lähinnä asenteesta, joka useamman kerran toistuttuaan alkaa vaikuttaa joltain muulta kuin aiheelliselta ja asialliselta puuttumiselta. Aion vastaisuudessakin osallistua päätöksentekoon perheellisenä ihmisenä. En lähetä perhettäni ”lumihankeen” odottamaan kokoustemme päättymistä hipihiljaa ja todella toivon, että vuoden päästä kuntavaaleissa tästä aiheesta puhutaan paljon: kenelle päätöksenteko on tarkoitettu, ketkä siihen saavat osallistua ja millä ehdoin. 

Avainsanat: Päätöksenteko, Kaarina, Lapset, Tasa-arvo

Puskista huutelu harmittaa

Maanantai 6.3.2017 - Sanna

Minulla on ihmeellinen tytär. Hän muistuttaa ulkoisesti äitiään saman ikäisenä, mutta ajattelee ja puhuu paljon fiksumpia.

Minulla on paha tapa kiinnittää huomioni epäkohtiin ja esittää kriittinen arvio asiasta. Hän huomauttelee minulle tästä tavasta päivittäin, sillä hänen mielestään voisi kiinnittää aina huomion positiivisiin seikkoihin – tai olla ainakin hiljaa.

Tämän vuoropuhelun myötä olen ryhtynyt pohtimaan rakentavan kritiikin, puskista huutelun ja positiivisen huomion välisiä eroja. Viimeisimpänä huomiokynnykseni ylitti Turun Sanomien Extrassa (4.3.) ollut haastattelu toissa vuoden Finlandia-voittaja Laura Lindstedtistä.

Jätin sinä vuonna poikkeuksellisesti voittajan kirjan ostamatta, sillä hänen palkintojuhlapuheensa lähinnä ärsytti minua. Tuoreessa haastattelussa hän kertoo, että olisi valmis pitämään saman puheen uudelleen, sillä ”Hehän [hallitus] ovat mokailleet ja peruutelleet päätöksiään koko ajan”, Lindstedt toteaa.

Hallitus on selvästi ottanut yritysmaailman oppeja käyttöön. Kaikkea ei valmistella loputtomiin, vaan välillä keskeneräisiäkin asioita lähdetään kokeilemaan tai niistä kerätään avoimesti palautetta. Viisauden alku on minusta se, että toimimattomat ratkaisut karsitaan rohkeasti, muut viedään päätökseen. Miten tällaista kokeilukulttuuria, ketteryyttä ja myös virheiden myöntämistä voi pitää ”mokailuna”. Onko parempi pohtia loputtomiin vai toteuttaa huonotkin päätökset?

Meillä on aivan liikaa asennetta, että osataan kyllä kertoa, mitä on taas tehty väärin, mutta aika vähän niitä, jotka osaavat kertoa, miten sitten olisi pitänyt tehdä. Ja jos vielä ratkaisukin on mielessä, aivan liian usein unohtuu kertoa, millä rahalla ja kenen pussista kyseinen ratkaisu voidaan toteuttaa. Pienin on se ryhmä, joka on valmis tarttumaan tehtävään ja toteuttamaan asioita pelkän suunnittelun sijaan.

En koe, että hallituksemme koko ajan mokailisi. Uskon avoimeen keskusteluun ja tarvittaessa kriittisyyteenkin, sillä edellytyksellä, että asioille esitetään kestäviä ratkaisuvaihtoehtoja. Aion opetella viisaan tyttäreni opastuksella huomion kiinnittämistä positiivisiin seikkoihin. Mutta Oneironia en edelleenkään osta, en edes alennuksella. En nimittäin löytänyt tästäkään haastattelusta ratkaisuja, kritiikkiä kyllä. 

Avainsanat: Hallitus, Kritiikki, Päätöksenteko

Pienin yhteinen nimittäjä

Torstai 4.2.2016 - Sanna Vauranoja

Keskustelu, joka syntyi tasavallan presidentti Niinistön eilisestä valtiopäivien avajaispuheesta, on osoittanut jälleen, miten metsästä me olemme. Konsensusyhteiskunta, jossa on yksi sallittu totuus, eikä mitään valmiuksia keskusteluun.

Eräs yritysjohtaja vertaili minulle taannoin suomalaisen ja ruotsalaisen yrityskulttuurin eroja. Hän korosti ruotsin kielen verbiä genomtänkä. Tälle ei ole edes kunnollista vastinetta suomen kielessä. Ruotsalaiset käyvät asian perusteellisesti läpi kuuntelemalla tasapuolisesti kaikki näkökulmat, tekevät päätöksen ja etenevät päätettyyn suuntaan.

Suomalaiset naureskelevat ruotsalaisia diskuteeraajiksi ja tekevät häthätää päätöksen punnitsematta lainkaan eri vaihtoehtoja. Nopeus on täällä aina ollut valttia. Valitettavasti se johtaa myös nopeisiin takinkäännöksiin, eikä jo tehdyt päätökset juuri lainkaan johda päätettyihin toimenpiteisiin.

Presidentin puhe ei selvästikään ollut nyt sallitun valtavirtakeskustelun mukainen. Oikeasti moni suomalainen huokaisi helpotuksesta, että vihdoin arvovaltaisin suomalainen sanoi ääneen sen, mitä niin moni on ajatellut. Suomessa sallitun valtavirtakeskustelun rajat voivat kuitenkin määrittää marginaalihuutajat, koska meillä tavoitellaan aina konsensusta. Ja konsensuksessa ratkaisee pienin yhteinen nimittäjä.

Tästä ilmiöstä käy hyvänä esimerkkinä paluu yhteiskuntasopimusneuvotteluihin. On käytännössä mahdoton hahmottaa, mistä täällä vielä oikein neuvotellaan. Yhä pienenevän joukon etujen säilyttämisestä. Etujen, joista eivät nauti enää edes puolet suomalaisista. Eduista, joista nauttii tulevaisuudessa yhä pienenevä joukko.

Kaikesta päätellen pääministerikin alkaa jo piiputtaa tässä pienimmän yhteisen nimittäjän vatuloinnissa. Vaikka vaaleissa kansa on antanut mandaattinsa tehdä tarvittavat päätökset, oikeastaan niitä ei kuitenkaan saa sillä porukalla tehdä. Ennen päätöstä ei keskustella, alustavien päätösten jälkeen nostavat kriitikot päätään ja lopulta jäädään välitilaan, jossa tyytymättömiä ovat kaikki.

Siinä, missä Viinasen, Lipposen ja Niinistön kantti kesti tehdä päätöksiä, on tilanteen haastavuus kasvanut potenssiin kymmenen. Sosiaalinen media ja online-elämämme on muuttanut myös päätöksentekoa. Väemmistö voi vesittää enemmistön päätökset, koska kaikilla pitää olla hyvä mieli.

Se vaan, että koko laiva voi upota matkustajineen, koska marginaalihuutajilla oli erilainen näkemys ensin ohjauksesta ja lopulta pelastuslauttojen käytöstä ja täytöstä. Vielä pitäisi löytää konsensus, mikä biisi soitetaan kannella viimeiseksi. 

Avainsanat: Konsensus, Johtaminen, Päätöksenteko, Maahanmuutto

Solsidan

Perjantai 20.11.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julkaistu alkuperäisenä Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Die Welt –lehden tämän hetken toiseksi luetuin artikkeli kertoo Suomesta. Kansainväliset lehdet ovat viime aikoina muutenkin uutisoineet ahkerasti meistä, sillä olemmehan Euroopan sairas mies. Bkt:n kehitys on alle Kreikan ja ongelmia riittää.

Asia, jota ei näissä kirjoituksissa riittävästi tuoda esiin, on täällä vallitseva kyvyttömyys päätöksiin. Itse asiassa johtajuuden puute ja kyvyttömyys ennen muuta vaikeisiin päätöksiin on syy, miksi Suomi on sairas mies. Valtaa on annettu liiaksi sieltä, missä vastuu kannetaan.

Surullisin esimerkki tästä on meneillään oleva Postin lakko. Kirjepostin ja sanomalehtijakelun tulevaisuutta ollaan lopettamassa lopullisesti. Nyt viimeistään on aika siirtyä digilehtiin ja joulupostimerkit voi hyvin käyttää hyväntekeväisyyteen.

Sairaan miehen ilmiö on varmasti tuttu terveydenhuollossa. Diagnoosit on tehty oikein ja huolella. Jos diagnoosin jälkeen aloitetaan vääränlainen hoito tai hoito jätetään tekemättä, potilas tulee yhä sairaammaksi tai jopa kuolee. Potilas voi myös kieltäytyä parantavasta hoidosta ja luottaa omiin lääkkeisiinsä, jolloin lopputulos todennäköisesti on yllä kuvatun kaltainen.

Jos tarkastellaan sairauksiamme kuntatasolla, sotepäätös saatiin viimehetkellä. Kolme vuotta kaupunginvaltuutettuna ovat osoittaneet, että kunnissa ei ole riittävää taloudellista osaamista kymmenien ja satojen miljoonien budjeteista päättämiseen. Poliitikot tekevät nice-to-have päätöksiä ja vierastavat ohjaamista luvuilla. Jaetaan rahaa ja lisätään palveluita, vaikka kirstu on tyhjä. Suomen (kunta)talous tarvitsee näköjään todella tiukkaa valtionohjausta, kun ei realiteetteja haluta ymmärtää.

Valtion tasolla pakkolakien jatkuva liennytys tai esimerkiksi asumistukipäätöksen pyörtäminen ovat esimerkkejä hoidon jäämisestä puolitiehen. Ikävät päätökset pitää nyt kyetä tekemään Viinasen-Niinistön hengessä, tai joku muu tekee ne meidän puolestamme. Ehkä saamme tänne kreikkalaisia vastavieraita kertomaan, miten täältä noustaan.

Yritystasolla puhutaan ylöspäin delegoinnista. Suomalainen pelkää myydä ja tehdä virheitä, joten on parempi olla kokonaan tekemättä, ainakaan päätöksiä. Ongelmiin ei tohdita puuttua ja sormien läpi katsotaan niin alkoholiongelmaa kuin alituista organisaation hiekottajaa. Sama sairaan miehen oireyhtymä toistuu siis myös yrityksissä: päätöksiä ei kyetä tekemään, vaan virheitä vältelläkseen asioita pallotellaan organisaatioissa aina vain ylöspäin, kunnes on liian myöhäistä.

Yritetään nyt puristaa niitä ikäviä päätöksiä pöytään kunnissa, eduskunnassa ja yrityksissä sotepäätöksen malliin. Siinä oli ensimmäistä kertaa vuosiin kunnon meininki päällä ja valmista syntyi, melkein annetussa aikataulussa. Joillekin saattoi tulla paha mieli, mutta sellaista on päätösten tekeminen. Paha mieli paranee kyllä.

Päätösten jälkeen lakataan haukkumasta ja ruoskimasta itseämme tai päätöksentekijöitämme. Pakko on pakko, eikä siinä auta SAK eikä lakko.

Annetaan talouden vihdoin kasvaa ja oletetaan, että ihmiset tekevät töitä toimeentulonsa eteen. Kerrotaan iloisia ja aurinkoisia juttuja Suomesta. Ei kuvata elokuvia marraskuussa, eikä varsinkaan missään elämää nähneessä savuisessa Petkon paarissa itärajalla. Käydään ne synkimmät hetkemme läpi täällä omalla porukalla, mutta ei niitä kannata niin umpirehellisesti koko maailmalle tunnustaa. 

Tehdään vaikka YLE verolla kustannettu aurinkoisen puolen tv-sarja, jonka oikeudet myydään kaikkialle.  Ollaan niin kuin Fredde ja Mickan tuossa naapurissa: pariterapiassakin ihmiset ja miljöö näyttävät hyviltä ja maa houkuttelevalta - myös investoinneille. Koitetaan pysyä lehtien luetuimpina artikkeleina, mutta vähän toisenlaisella näkökulmalla. 

Avainsanat: Talous, Päätöksenteko, Suomi, Johtaminen