Share |

Puskista huutelu harmittaa

Maanantai 6.3.2017 - Sanna

Minulla on ihmeellinen tytär. Hän muistuttaa ulkoisesti äitiään saman ikäisenä, mutta ajattelee ja puhuu paljon fiksumpia.

Minulla on paha tapa kiinnittää huomioni epäkohtiin ja esittää kriittinen arvio asiasta. Hän huomauttelee minulle tästä tavasta päivittäin, sillä hänen mielestään voisi kiinnittää aina huomion positiivisiin seikkoihin – tai olla ainakin hiljaa.

Tämän vuoropuhelun myötä olen ryhtynyt pohtimaan rakentavan kritiikin, puskista huutelun ja positiivisen huomion välisiä eroja. Viimeisimpänä huomiokynnykseni ylitti Turun Sanomien Extrassa (4.3.) ollut haastattelu toissa vuoden Finlandia-voittaja Laura Lindstedtistä.

Jätin sinä vuonna poikkeuksellisesti voittajan kirjan ostamatta, sillä hänen palkintojuhlapuheensa lähinnä ärsytti minua. Tuoreessa haastattelussa hän kertoo, että olisi valmis pitämään saman puheen uudelleen, sillä ”Hehän [hallitus] ovat mokailleet ja peruutelleet päätöksiään koko ajan”, Lindstedt toteaa.

Hallitus on selvästi ottanut yritysmaailman oppeja käyttöön. Kaikkea ei valmistella loputtomiin, vaan välillä keskeneräisiäkin asioita lähdetään kokeilemaan tai niistä kerätään avoimesti palautetta. Viisauden alku on minusta se, että toimimattomat ratkaisut karsitaan rohkeasti, muut viedään päätökseen. Miten tällaista kokeilukulttuuria, ketteryyttä ja myös virheiden myöntämistä voi pitää ”mokailuna”. Onko parempi pohtia loputtomiin vai toteuttaa huonotkin päätökset?

Meillä on aivan liikaa asennetta, että osataan kyllä kertoa, mitä on taas tehty väärin, mutta aika vähän niitä, jotka osaavat kertoa, miten sitten olisi pitänyt tehdä. Ja jos vielä ratkaisukin on mielessä, aivan liian usein unohtuu kertoa, millä rahalla ja kenen pussista kyseinen ratkaisu voidaan toteuttaa. Pienin on se ryhmä, joka on valmis tarttumaan tehtävään ja toteuttamaan asioita pelkän suunnittelun sijaan.

En koe, että hallituksemme koko ajan mokailisi. Uskon avoimeen keskusteluun ja tarvittaessa kriittisyyteenkin, sillä edellytyksellä, että asioille esitetään kestäviä ratkaisuvaihtoehtoja. Aion opetella viisaan tyttäreni opastuksella huomion kiinnittämistä positiivisiin seikkoihin. Mutta Oneironia en edelleenkään osta, en edes alennuksella. En nimittäin löytänyt tästäkään haastattelusta ratkaisuja, kritiikkiä kyllä. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus, Kritiikki, Päätöksenteko

Pienin yhteinen nimittäjä

Torstai 4.2.2016 - Sanna Vauranoja

Keskustelu, joka syntyi tasavallan presidentti Niinistön eilisestä valtiopäivien avajaispuheesta, on osoittanut jälleen, miten metsästä me olemme. Konsensusyhteiskunta, jossa on yksi sallittu totuus, eikä mitään valmiuksia keskusteluun.

Eräs yritysjohtaja vertaili minulle taannoin suomalaisen ja ruotsalaisen yrityskulttuurin eroja. Hän korosti ruotsin kielen verbiä genomtänkä. Tälle ei ole edes kunnollista vastinetta suomen kielessä. Ruotsalaiset käyvät asian perusteellisesti läpi kuuntelemalla tasapuolisesti kaikki näkökulmat, tekevät päätöksen ja etenevät päätettyyn suuntaan.

Suomalaiset naureskelevat ruotsalaisia diskuteeraajiksi ja tekevät häthätää päätöksen punnitsematta lainkaan eri vaihtoehtoja. Nopeus on täällä aina ollut valttia. Valitettavasti se johtaa myös nopeisiin takinkäännöksiin, eikä jo tehdyt päätökset juuri lainkaan johda päätettyihin toimenpiteisiin.

Presidentin puhe ei selvästikään ollut nyt sallitun valtavirtakeskustelun mukainen. Oikeasti moni suomalainen huokaisi helpotuksesta, että vihdoin arvovaltaisin suomalainen sanoi ääneen sen, mitä niin moni on ajatellut. Suomessa sallitun valtavirtakeskustelun rajat voivat kuitenkin määrittää marginaalihuutajat, koska meillä tavoitellaan aina konsensusta. Ja konsensuksessa ratkaisee pienin yhteinen nimittäjä.

Tästä ilmiöstä käy hyvänä esimerkkinä paluu yhteiskuntasopimusneuvotteluihin. On käytännössä mahdoton hahmottaa, mistä täällä vielä oikein neuvotellaan. Yhä pienenevän joukon etujen säilyttämisestä. Etujen, joista eivät nauti enää edes puolet suomalaisista. Eduista, joista nauttii tulevaisuudessa yhä pienenevä joukko.

Kaikesta päätellen pääministerikin alkaa jo piiputtaa tässä pienimmän yhteisen nimittäjän vatuloinnissa. Vaikka vaaleissa kansa on antanut mandaattinsa tehdä tarvittavat päätökset, oikeastaan niitä ei kuitenkaan saa sillä porukalla tehdä. Ennen päätöstä ei keskustella, alustavien päätösten jälkeen nostavat kriitikot päätään ja lopulta jäädään välitilaan, jossa tyytymättömiä ovat kaikki.

Siinä, missä Viinasen, Lipposen ja Niinistön kantti kesti tehdä päätöksiä, on tilanteen haastavuus kasvanut potenssiin kymmenen. Sosiaalinen media ja online-elämämme on muuttanut myös päätöksentekoa. Väemmistö voi vesittää enemmistön päätökset, koska kaikilla pitää olla hyvä mieli.

Se vaan, että koko laiva voi upota matkustajineen, koska marginaalihuutajilla oli erilainen näkemys ensin ohjauksesta ja lopulta pelastuslauttojen käytöstä ja täytöstä. Vielä pitäisi löytää konsensus, mikä biisi soitetaan kannella viimeiseksi. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Konsensus, Johtaminen, Päätöksenteko, Maahanmuutto

Solsidan

Perjantai 20.11.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julkaistu alkuperäisenä Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Die Welt –lehden tämän hetken toiseksi luetuin artikkeli kertoo Suomesta. Kansainväliset lehdet ovat viime aikoina muutenkin uutisoineet ahkerasti meistä, sillä olemmehan Euroopan sairas mies. Bkt:n kehitys on alle Kreikan ja ongelmia riittää.

Asia, jota ei näissä kirjoituksissa riittävästi tuoda esiin, on täällä vallitseva kyvyttömyys päätöksiin. Itse asiassa johtajuuden puute ja kyvyttömyys ennen muuta vaikeisiin päätöksiin on syy, miksi Suomi on sairas mies. Valtaa on annettu liiaksi sieltä, missä vastuu kannetaan.

Surullisin esimerkki tästä on meneillään oleva Postin lakko. Kirjepostin ja sanomalehtijakelun tulevaisuutta ollaan lopettamassa lopullisesti. Nyt viimeistään on aika siirtyä digilehtiin ja joulupostimerkit voi hyvin käyttää hyväntekeväisyyteen.

Sairaan miehen ilmiö on varmasti tuttu terveydenhuollossa. Diagnoosit on tehty oikein ja huolella. Jos diagnoosin jälkeen aloitetaan vääränlainen hoito tai hoito jätetään tekemättä, potilas tulee yhä sairaammaksi tai jopa kuolee. Potilas voi myös kieltäytyä parantavasta hoidosta ja luottaa omiin lääkkeisiinsä, jolloin lopputulos todennäköisesti on yllä kuvatun kaltainen.

Jos tarkastellaan sairauksiamme kuntatasolla, sotepäätös saatiin viimehetkellä. Kolme vuotta kaupunginvaltuutettuna ovat osoittaneet, että kunnissa ei ole riittävää taloudellista osaamista kymmenien ja satojen miljoonien budjeteista päättämiseen. Poliitikot tekevät nice-to-have päätöksiä ja vierastavat ohjaamista luvuilla. Jaetaan rahaa ja lisätään palveluita, vaikka kirstu on tyhjä. Suomen (kunta)talous tarvitsee näköjään todella tiukkaa valtionohjausta, kun ei realiteetteja haluta ymmärtää.

Valtion tasolla pakkolakien jatkuva liennytys tai esimerkiksi asumistukipäätöksen pyörtäminen ovat esimerkkejä hoidon jäämisestä puolitiehen. Ikävät päätökset pitää nyt kyetä tekemään Viinasen-Niinistön hengessä, tai joku muu tekee ne meidän puolestamme. Ehkä saamme tänne kreikkalaisia vastavieraita kertomaan, miten täältä noustaan.

Yritystasolla puhutaan ylöspäin delegoinnista. Suomalainen pelkää myydä ja tehdä virheitä, joten on parempi olla kokonaan tekemättä, ainakaan päätöksiä. Ongelmiin ei tohdita puuttua ja sormien läpi katsotaan niin alkoholiongelmaa kuin alituista organisaation hiekottajaa. Sama sairaan miehen oireyhtymä toistuu siis myös yrityksissä: päätöksiä ei kyetä tekemään, vaan virheitä vältelläkseen asioita pallotellaan organisaatioissa aina vain ylöspäin, kunnes on liian myöhäistä.

Yritetään nyt puristaa niitä ikäviä päätöksiä pöytään kunnissa, eduskunnassa ja yrityksissä sotepäätöksen malliin. Siinä oli ensimmäistä kertaa vuosiin kunnon meininki päällä ja valmista syntyi, melkein annetussa aikataulussa. Joillekin saattoi tulla paha mieli, mutta sellaista on päätösten tekeminen. Paha mieli paranee kyllä.

Päätösten jälkeen lakataan haukkumasta ja ruoskimasta itseämme tai päätöksentekijöitämme. Pakko on pakko, eikä siinä auta SAK eikä lakko.

Annetaan talouden vihdoin kasvaa ja oletetaan, että ihmiset tekevät töitä toimeentulonsa eteen. Kerrotaan iloisia ja aurinkoisia juttuja Suomesta. Ei kuvata elokuvia marraskuussa, eikä varsinkaan missään elämää nähneessä savuisessa Petkon paarissa itärajalla. Käydään ne synkimmät hetkemme läpi täällä omalla porukalla, mutta ei niitä kannata niin umpirehellisesti koko maailmalle tunnustaa. 

Tehdään vaikka YLE verolla kustannettu aurinkoisen puolen tv-sarja, jonka oikeudet myydään kaikkialle.  Ollaan niin kuin Fredde ja Mickan tuossa naapurissa: pariterapiassakin ihmiset ja miljöö näyttävät hyviltä ja maa houkuttelevalta - myös investoinneille. Koitetaan pysyä lehtien luetuimpina artikkeleina, mutta vähän toisenlaisella näkökulmalla. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talous, Päätöksenteko, Suomi, Johtaminen