Työkyky kunniaan

Tiistai 8.4.2025

Minua suuresti hämmentää, että yhteiskunnassamme riittää kyllä kriisipuhetta lähes kaikesta, mutta juuri kukaan, eikä varsinkaan poliitikot, puhu työkyvystä. Suurin murhe tuntuu olevan, onko työterveys nykyisellään epäoikeudenmukaista vai ei. Työkyky ja sen myötä työllisten määrä ratkaisee yhteiskunnan taloudelliset kysymykset: kasvammeko vai kuihdummeko. Jos teemme töitä, talous kasvaa ja voi hyvin, eikä kaikesta tarvitse jatkuvasti nipistää ja nuukailla. 

Työkyky kuvaa osaltaan jokaisen 18-68 vuotiaan toimintakykyä ja mahdollisuuksia tehdä töitä. Nuorilla työkyky suuntautuu valtaosalta opiskeluun, muilla toivottavasti työn tekemiseen. Työkykyä ei yleensä ole vain 0 tai 100 prosenttia vaan se vaihtelee iän, elämäntilanteen ja terveyden mukaan. Meidän järjestelmämme on rakennettu kuitenkin on tai off-tilaan, valitettavasti. Lähtökohta yhteiskunnassa pitäisi kuitenkin olla se, että jokainen työikäinen tekee olemassa olevalla työkyvyllään töitä. 

Työkykyä voidaan rakentaa jo lapsuudessa ja nuoruudessa panostamalla monipuoliseen ravintoon, riittävään liikuntaan, terveisiin elintapoihin ja mielen hyvinvointiin. Mielen hyvinvointia on omien rajojen tunnistaminen, kyky rasituksesta tai stressistä palautumiseen ja rentoutumiseen sekä tunteiden käsittely, epävarmuuden sietäminen tai vastoinkäymisistä selviytymiseen. Työkykyä ylläpidetään ja kehitetään koko työiän ajan samoilla toimenpiteillä kuin nuorena. Lisäksi osa työkyvyn ylläpitoa on sairauksien ehkäisy ja hoitaminen.

Työterveydenhuolto ei suinkaan ole yhteiskuntamme keskeisin ongelma. On täysin kohtuullista, että yhteiskuntaamme pystyssä pitävät työikäiset työtä tekevät ihmiset saavat hoidon nopeasti ja pääsevät palaamaan takaisin töihin. Yhden osa-alueen toimivuus ei ole toiselta pois. Jos lopetamme nykyisen mallin, valtaosa yksityisistä työnantajista ottaa samat palvelut vakuutuspohjaisina. Rakentamalla valtaosan työikäisten terveydenhuollosta vakuutusten varaan, olemme jälleen askeleen lähempänä Yhdysvaltojen järjestelmää (HS 6.4.). Tämä tulee myös eriyttämään julkisen ja yksityisen työnantajien asemaa, sillä kaikilla julkisen sektorin työnantajilla siihen tuskin on mahdollisuuksia.

Työterveyden sijaan meidän pitäisikin kiinnittää nykyistä vahvemmin katse työkykyyn. Työssäkäyvien työkykyä hoitavat työterveystuottajat. Hyvinvointialueilla pitäisi taas perustaa työkykykeskuksia, joissa panostettaisiin osatyökykyisten ja työttömien hyvinvointiin sekä työkykyyn. Tavoitteen pitäisi olla, että jokainen työikäinen voi tehdä töitä olemassa olevalla työkyvyllään, olipa sitä 20 tai 120 prosenttia. Varhassa on parhaillaan perusteilla työkykykeskus hankerahoituksella. 

Kunnat ovat ottaneet vastuun työllisyydestä ja jatkossa myös kuntouttava työtoiminta on siirtymässä takaisin kunnille. Tämän tueksi ja vastapariksi hyvinvointialueilla pitää rahoituksen ja toiminnan näkökulmasta mahdollistaa työkyvyn ylläpito ja korjaaminen etenkin työttömille ja osatyökykyisille.

Työkyky syntyy toki muuallakin kuin terveyspalveluissa. Asuinkunnat eivät saa unohtaa työikäisten edellytyksiä liikuntaan ja terveelliseen elämään. Onko kevyen liikenteen väylät valaistuja, jotta työpäivän jälkeenkin uskaltautuu lenkille? Löytyykö leikkipuistojen yhteydestä kuntoiluvälineitä lapsia valvoville vanhemmille? Voiko töihin mennä myös polkupyörällä tai osin kävellen, osin julkisilla? Löytyykö omasta kunnasta niin lapsille kuin aikuisillekin harrastusmahdollisuuksia, jotta autolla ajeluun ei mene kaikkia iltoja? Onko lasten harrastuspaikkojen yhteydessä myös aikuisten harrastusmahdollisuuksia esimerkiksi yritysten ylläpitämiä kuntosaleja tai pelikenttiä? Onko palveluita auki myös iltaisin, jotta välillä voi hakea ravintola-annoksen kotiin, käydä ystävien kanssa kahvilla tai poiketa kirjastoon myös iltaisin? Entä onko kunnassa asiointi mahdollista vain virka-aikana? 

Työnantajilla on suuri merkitys työkykyasenteille. Mahdollistavatko työnantajat osa-aikaisen työn? Millaisia töitä meillä on tarjota 20% tai 40% työkyvyn omaavalle? Monelle osatyökykyiselle työyhteisöllä on tärkeä paranemista tai toipumista edistävä rooli. Työyhteisö pitää kiinni arjessa ja yhteiskunnassa. Osatyökykyisyys on nähtävä yhtä arvokkaana tapana tehdä työtä kuin täystyökykyisyys; meillä ei ole varaa jättää osatyökykyisiä työelämän ulkopuolelle. Työkykyä voi verrata vaikka painonnostoon: toiset jaksavat nostaa 30 kiloa siinä missä taas toiset 100 kiloa penkistä. 

Pääsääntöisesti me työikäiset maksamme oman elämisemme, huolehdimme lapsistamme, harrastamme ja liikumme omalla rahalla sekä maksamme veromme ilolla. Tuntuisi kuitenkin hyvältä, että meitä arvostettaisiin ja huomioitaisiin kunnan palveluita suunniteltaessa. Työikäisiä ei todellakaan pidä jättää oman onnensa nojaan eikä työkyky synny tyhjiössä. Mekin kaipaamme yhteisöllisyyttä, tukea työ- ja perhe-elämän yhdistämiseen sekä edellytyksiä terveellisiin elintapoihin.

Lapsissa on tulevaisuus, vanhoissa viisaus

Maanantai 7.4.2025

Kirjoitin eilen lapsista ja nuorista sekä heidän hyvinvointinsa parantamisesta. Kotikaupunki on olemassa kaikenikäisiä asukkaitaan varten. Sotepe-palveluidun siirryttyä hyvinvointialueelle, kuntien lakisääteisissä tehtävissä korostuu sivistyspalvelut ja hyvinvoinnin edistäminen.

Suomen väestö ikääntyy ja valtaosassa suomalaista kunnista yli viidennen on eläkeikäisiä. Kaarinassa alle 15-vuotisita on hieman alle 20% ja yli 65-vuotiaita 22 prosenttia. Miten kuntana voimme parantaa eläkeikäisten hyvinvointia?

Yksinäisyys on etenkin ikääntyessä yksi suurimpia uhkia. Toinen on toimintakyvyn mureneminen ja kolmas digitaitojen puute. Mitä asuinkunta voi tehdä yksinäisyyden torjumiseksi, toimintakyvyn turvaamiseksi tai digitaitojen edistämiseksi?

Asuminen, asumisen esteettömyys, palveluiden läheisyys tai liikenneyhteyksien saatavuus ovat perustarpeita. Jos työikäisenä palvellut omakotitalo on tullut liian suureksi ja työlääksi, puolison kuoltua turvattomaksi tai ajokortin menettämisen myötä palveluihin pääsy hankaloitunut, tarvitaan helpompia asumisvaihtoehtoja. Kunnilta toivotaan nykyistä enemmän senioriasumisen mahdollistamista, missä asuminen itsessään on vaivatonta, palvelut ovat lähellä ja talossa on yhteisöllisiä tiloja. Yhteisöllisissä tiloissa voi järjestää harrastustoimintaa, tavata naapureita tai käydä jumppaamassa. Lähivuosina kunnilta toivotaan senioriasumisen hankkeiden edistämistä ahkerasti, sillä asuinrakentaminen ei kuulu eikä siihen ole hyvinvointialueilla mahdollisuuksiakaan. Tarvitaan vuokra-, asumisoikeus- ja omistusasumista kuntakeskuksiin tai taajamiin.

Kaarinassa Föli ja kaupungin sisäinen liikenne palvelevat asukkaita, ikääntyneitä mainiosti. Siinä, missä työikäiset tarvitsevat liikenneyhteyksiä Turkuun, Saloon ja Helsinkiin, ikääntyneet asioivat mielellään oman kotikaupungin palveluissa, yhdistys- ja harrastustoiminnassa myös päiväsaikaan.

Liikunta-, harrastus- ja yhdistystoiminta ovat asumisen ja liikkumisen lisäksi todella tärkeitä niin toimintakyvylle kuin yksinäisyyden torjumiseen. Ulkokuntosaleja, esteettömiä kuntosaleja, uimahalli, kuntoportaat, turvalliset kevyen liikenteen väylät, esteettömät luonopolut ja yhdistysten kokoontumistilat ovat tärkeää infrastruktuuria, joita kunta tarjoaa. Yhdistystoiminnan taloudellinen tukeminen edistää järjestötoiminnan aktiivisuutta. Kirjastot, kansalaisopisto ja kulttuuritarjonta täydentävät hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuutta osaltaan. Myös yritystoiminnalla on tärkeä rooli ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpidossa: kuntokeskukset, fysioterapia, hieronta, jalkahoito, hammashoitolat, lounaspaikat ja kahvilat luovat hyvää arkea asukkaille. 

Yksinäisyyttä voidaan torjua asumisella, julkisella liikenteellä ja harrastustoiminnalla. Vaikka julkiset toimijat ovat paljon vartijoina, mikään ei voita yhteisöiden ja yhteisöllisyyden voimaa. Yhteisöllisyys on ratkaisevaa niin lapsiperheille kuin senioreillekin. Tuolijumpassa käynti on toki kuntoilua, mutta yhtä tärkeää on tuttujen tapaaminen jumpan yhteydessä. Yhteys toisiin ihmisiin voi syntyä lähikaupassa tutun työntekijän kautta tai asioimalla lähikirjastossa. Mitkä ovat niitä elementtejä, joilla saadaan aktivoitua heitä, jotka eivät oikein osaa lähteä toiminnan pariin tai kenellä on kotona sitova omaishoitosuhde?

Järjestöjen arvokkaan työn pariin voitaisiin ohjata asukkaita sote-palveluissa. Erinomainen esimerkki yhteistyöstä on uuden psykiatrisen Majakka-sairaalan yhdistystilat heti sisääntuloaulassa. Voisiko hyvinvointialue etsiä kaikkiin sote-palvelupisteisiin yhdistystoimijoita, jotka auttavat, neuvovat ja kutsuvat toimintaansa mukaan terveyspalveluissa asioivia. Järjestötoimijat voivat myös ohjata asiakkaita oikeaan osoitteeseen niin sairaalassa kuin sote-keskuksessakin.

Siinä, missä koulujen pitää muuttua lapsiperheiden alueelliseksi ”pumpuksi”, terveyskeskukset voisivat toimia vastaavana hyvinvoinnin pumppuna ikääntyneille. Kaarinan terveyskeskuksessa tälle on jo hyvä aihio, kun terveyskeskuksesta löytyy niin esteetön kuntosali kuin kahvio aulasta. Tilojen tarjoaminen kolmannen sektorin ja yritysten käyttöön voisi olla oiva ratkaisu myös hyvinvointialueen pienenevien tilatarpeiden kanssa taiteilevien muuttotappiokuntien sote-kiinteistöihin. Miksi vanhassa terveyskeskuksessa ei voisi olla sote-pisteen palveluiden lisäksi myös hieroja, fysioterapeuttiyrittäjä, jalkahoitaja ja yksityinen hammaslääkäri sekä alan järjestöjä? Kaarinan pääterveyskeskuksessa laajempaan toimintaan ei tällä hetkellä liene tilaa, koska Kaarina kasvaa hurjaa vauhtia.

Monesti esitetään huolia ikääntyneiden digitaidoista ja putoamisesta yhteiskunnan ulkopuolelle. Kansalaisopisto, kirjastot ja järjestöt ovat keskeisessä roolissa valmentamassa ikääntyneitä digitaidoissa. Miten OmaKantaan kirjaudutaan, miten Varha-appi toimii tai miten etsiä tietoa palveluista Kaarinan tai Varhan sivuilta? Entä, mistä löydän tiedot harrastusmahdollisuuksista? Yritykset, jotka myyvät laitteita ja sovelluksia, voisivat nykyistä enemmän myös tarjota käyttökoulutusta asiakkailleen. 

Siinä, missä lapsissa on tulevaisuus, on vanhoissa viisaus. Valtaosa ikääntyneistä ei tarvitse kotihoitoa tai ympärivuorokautista hoivaa hyvinvointialueelta, vaan ovat aktiivisia yhteiskunnan toimijoita ja kunnan asukkaita. Pelkkä hoivakriisipuhe kaventaa keskustelua. Etenkin kuntien tehtävä on mahdollistaa ikääntyneille asukkaille mielekästä tekemistä, oppimista, kulttuuria, liikuntaa – ja elämää. Se ei välttämättä tarkoita kunnan tuottamaa toimintaa vaan elinvoimaista kuntaa, jossa järjestöt, vapaaehtoistyö, kulttuuritoimijat ja yritykset rakentavat hyvää arkea asukkaille kukin omalta osaltaan. 

Kadonnutta aikuisuutta etsimässä

Sunnuntai 6.4.2025 klo 9.52

Vuonna 2012, kun tein ensimmäistä kuntavaalikampanjaani Kaarinassa, vaaliteemojani olivat lapset, leipä ja liike. Olisin voinut laittaa tismalleen samat teemat myös tänä keväänä kuntavaaliteemoikseni.

Varhan päättäjänä olen tehnyt hartiavoimin töitä, että lasten, nuorten ja perheiden palvelut kootaan yhden ja saman sateenvarjon alle, lapsiperheet voisivat asioida omassa perhekeskuksessa, olivatpa he lastensuojelun piirissä tai eivät, eikä lapsia tai perheitä läheteltäisi ”luukulta toiselle” vaan asiat hoidettaisiin mahdollisimman ajoissa, lähellä perhettä.

Yhteiskunnan tulevaisuus punnitaan lapsissa ja nuorissa: ensinnäkin syntyvyydessä, että meille ylipäätään syntyy lapsia, lasten hyvinvoinnissa, lasten oppimisessa, kasvussa ja sivistyksen kehittymisessä sekä edelleen nuorten varttumisessa hyvinvoiviksi, työ- ja toimintakykyisiksi aikuisiksi.

Yhteiskuntana me olemme kuitenkin kovin eksyksissä lastemme kanssa. Me oletamme, että 12-vuotias olisi kykeneväinen päättämään omasta rokottautumisestaan, 13-vuotiaana eivät enää vanhemmat tarvitsisi lapsen terveystietoja, 15-vuotiaana lapsi osaisi kerralla valita oman ammattinsa oikein, 17-vuotiaana ajaa autoa ja koko lapsuutensa he osaisivat hakea tarvitessaan apua oikealta ammattilaiselta: opettajalta, kouluterveydenhoitajalta, koulunkäynninavustajalta, erityisopettajalta, kuraattorilta, psykologilta, psykiatriselta sairaanhoitajalta, yhteisöpedagogilta, koulukoutsilta, koulutsempparilta, nuorisotyöntekijältä tai kouluvaarilta. Ai niin, ja sitten siellä kotona on vielä se perhekin. Epäselväksi jää, onko tämän kaiken keskellä lapselle tai nuorelle tarjolla yhtäkään luotettavaa aikuista.

Lasten ja nuorten asioita ei voida ratkoa pelkästään koulussa tai ainoastaan hyvinvointialueella. Kaiken keskiössä pitäisi olla lapsi ja hänen perheensä, olipa se pieni tai suuri, ehjä tai rikkinäinen, perinteinen tai uudenlainen.

Kuvaavaa on, kun Helsingin Sanomissa (6.4.) Yhdysvaltojen ja Suomen terveydenhuoltoa vertailevassa jutussa Niina Heikura toteaa näin: ”Neuvolapalvelut on Suomessa älyttömän hyviä, laajoja ja kattavia. Mutta sillä sekunnilla, kun synnytin, neuvolan kiinnostus äitiin loppui täysin. Sen jälkeen kiinnosti vain lapsi. .. Sitä jää lapsen syntymän jälkeen aivan tyhjän päälle.”

Tässä tiivistyy koko tämän järjestelmän suurin ongelma: me lähdemme siitä, että yhteiskunta, ei perhe, hoitaa lapsensa. Alkaen lastenneuvolasta, jatkuen koulujen oppilashuoltoon, perheet jäävät sivurooliin. On turha pahoittaa tästä väitteestä mieltään ja todeta, että meillä ainakin tehdään niin tai näin. Poikkeus voi vahvistaa säännön, mutta mikäli tehtäisiin laaja kysely ei pelkästään koululaisille vaan lapsiperheille, tämä tulos saataisiin myös tutkimuksella näkyville. Niin moni arkikeskustelu ja lukematon arkikokemus ei voi olla väärässä.

Perheet pitää ottaa neuvolasta alkaen tiiviimmin osaksi lapsen hyvinvointia, sillä lapsi kasvaa perheessä. Jos vanhemmat ovat masentuneita, työttömiä tai fyysisesti sairaana, se vääjäämättä vaikuttaa lapseen. Perhe on nostettava keskiöön uutta neuvolalakia laadittaessa. Neuvolan tulisi jatkossa jatkua raskaustestistä täysikäisyyteen saumattomasti. Ammattilainen ei voi vaihtua suurissa nivelkohdissa: syntymässä, koulun aloituksessa tai yläkouluun mentäessä.

Yhden ammattilaisen periaatetta meidän pitää ryhtyä rakentamaan systemaattisesti. Ei voi olla niin, että lapsi pusertaa suurimman salaisuutensa jollekin näistä ammattilaisista, joka toteaa, että tämä kuuluukin kuraattorille, joka toteaa asian olevan enemmän psykiatrisen sairaanhoitajan asiaa, joka taas lähettää lapsen psykiatrialle jonottamaan. Opettajan rinnalla oma neuvolatyöntekijä tuntisi omat perheensä aivan kuten omalääkäri potilaansa. Koko perhekeskus pitää rakentaa omatiimiperiaatteella: omahoitaja on perheen oma yhteyshenkilö ja tiimissä on lapsiin keskittynyt lääkäri sekä muut perhekeskuksen ammattilaiset kuraattorista psykologiin, sosiaalityöntekijästä sairaanhoitajaan. Lapsen, nuoren tai perheen ei tarvitse koskaan miettiä, kuuluuko tämä asia kuraattorille, terveydenhoitajalle, psykologille, koutsille, tsempparille, sairaanhoitajalle vai jollekin muulle. Omahoitaja etsii perhekeskuksesta sopivan ammattilaisen perheen tiimiin, jos omahoitajaa laajempaa apua tarvitaan.

Kaikkien opetustehtävään liittymättömien ammattilaisten vyöry kouluihin on malliesimerkki kadonneesta aikuisuudesta: päättäjät ovat palkanneet hätäpäissään kaikkea mahdollista kouluihin, pureutumatta kunnolla juurisyihin ja vaikuttaviin ratkaisuihin. Nyt kilpavarustelua käydään sekä hyvinvointialueen järjestämässä oppilashuollossa että kuntien ylläpitämissä kouluissa. Digitaalista yhteydenpitovälinettä Wilmaa ei edes saada toimimaan perheiden, opettajien ja oppilashuollon välillä, koska GDPR. On aika selkeyttää tilannetta: kouluissa on opetushenkilöt ja omahoitaja, muut ammattialiset tulevat omasta perhekeskuksesta tarvittaessa.

Perheen ja omahoitaja -mallin lisäksi on palattava takaisin yhteisöllisyyteen. Ei koulut tiloina voi olla olemassa vain oppitunteja varten vaan kouluista on tehtävä nykyistä enemmän yhteisön ”pumppuja”. Kouluissa tarjotaan tietenkin laadukasta opetusta järkevän kokoisissa ryhmissä, mutta sen lisäksi koulujen tiloissa on tarjolla harrastus- ja järjestötoimintaa paikallisten yhdistysten toimesta opetustuntien jälkeen. Koulun tilat ovat perheiden ja alueiden asukkaiden käytössä yhteisölliseen toimintaan, harrastuksiin, kokoontumisiin ja vapaaehtoistyöhön iltaisin ja viikonloppuisin. Omahoitaja ottaa vastaan koululla kouluikäisten lasten perheitä, mutta mahdollisuuksien mukaan myös nuorempien lasten perheitä. Perhekeskuksen muut palvelut voivat jalkautua kouluille myös tarvittaessa.

Mikäli yhteisöllisyyttä koulun ja perheiden välillä lisätään ja esimerkiksi vanhemmat voisivat käyttää muutaman päivän lukukaudessa koululla auttamiseen, myös kasvatustehtävästä muodostuisi entistä useammalle perheelle yhteinen ymmärrys. Jos ruutuajoista, kotiintuloajoista ja muista pelisäännöistä sovittaisiin perheiden kesken, uskon, että myös erityisen tuen tarvetta tai diagnooseja syntyisi huomattavasti vähemmän. Todennäköisesti myös lastensuojelun tarve vähenisi, kun vanhempia tuettaisiin, omahoitaja tunnistaisi haasteet ajoissa, yhteisö kannattelisi vaikeassakin elämäntilanteessa, lapsille syntyisi kuva, että aikuiset vetävät yhtä köyttä ja mikä tärkeintä aikuiset olisivat aikuisia, ei kavereita lapsille. 

Perheet, omahoitajat, yhteisöllisyys ja neljäntenä toimenpiteenä on opetus kunniaan. Kännyköiden kanssa pelleily oppituntien tai edes välituntien aikana voidaan lopettaa. Luvan kanssa voi soittaa välitunnilla esimerkiksi vanhemmalle, mutta mitään erityistä tarvetta kännykän tuijotteluun ei todellakaan koulupäivän aikana ole. Ei 80-luvullakaan käyty opettajanhuoneessa soittelemassa mummolle, äidille saati kaverille välitunnilla. Ei myöskään raahattu Commodore 64:ää koulun pihalle pelaamista varten. Mikä tällainen ”perusoikeus” nyt yhtäkkiä on?

Opetus kunniaan kouluissa tarkoittaa myös kohtuullisia opetusryhmiä. En mitenkään usko, että puolet ikäluokista tarvitsevat erityistä tukea tai neljäsosalla on adhd. Näin laajat ilmiöt ovat edelleen seurausta aikuisuuden puutteesta ja vanhempien jättämisestä yksin kasvatustehtävän kanssa. Koulussa on voitava vaatia, eikä peruskoulusta voi valmistua ilman riittävää luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa. 

Kannattaisiko näitä toimenpiteitä kokeilla ennen kuin palkkamme vähän lisää eri ammattilaisia kouluille, tiukennamme mitoituksia oppilashuollossa tai rakennamme uudenlaisia liikuntaseteleitä koululaisille.

Elinikäistä oppimista

Tiistai 25.3.2025

Arvokas vanhuus

Torstai 2.5.2024

Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomissa ja Turun Sanomissa 2.5.2024

Hyvinvointialueiden aloitettua ikääntyneiden palveluista Varsinais-Suomessa ollaan käyty aktiivista keskustelua. Keskustelussa on ollut monenlaista huolta siitä, millaisia palveluita on saatavilla, kenelle ja kuka niistä vastaa.

Monelle vanhukselle koti on mieluisin paikka asua, kunhan perustarpeista, myös sosiaalisista suhteista, toimintakyvystä ja turvallisuudentunteesta kyettäisiin huolehtimaan. Suomessa on myös yhteiskuntana haluttu panostaa mahdollisuuksiin asua omassa kodissa. Samaan aikaan kotona asumisen edellytyksiin on kiinnitetty kovin vähän huomiota.

Riittävä fyysinen ja psyykkinen toimintakyky ovat tärkeimmät edellytykset kotona asumiselle. Liikkeen eli lihaskunnon, tasapainon ja esimerkiksi käsien sorminäppäryyden ylläpitämisen tulisi olla lääkityksen, ravitsemuksen ja puhtauden veroinen osa-alue ikääntyneiden palveluissa. Sosiaalisten suhteiden merkitys toimintakyvylle on korvaamatonta ja aivoterveydestä huolehtiminen edistää niin muistin kuin mielen hyvinvointia.

Osassa alueen kuntia hyödynnetty kotikuntoutus tai osastolla tapahtuva arviointi- ja kuntoutustoiminta esim. Ukin Kuunarissa ovat tuottaneet huikeita tuloksia: jopa kolme neljästä ikääntyneestä on kuntoutuksen jälkeen kyennyt palaamaan toimintakykyisenä kotiin ilman kotihoidon apua.

Kuntoutustoimintaa ollaan nyt laajentamassa. Meillä ei kuitenkaan riitä resursseja lähettää päivittäin fysioterapeutteja jokaisen kotiin. Panostamalla ikääntyneiden virkistystoiminnan lisäksi kotihoidon työntekijöiden toimintakykyosaamiseen ja teknologian sekä digipalveluiden hyödyntämiseen osana kotona tapahtuvaa toimintakyvyn tukea, voimme turvata yhä laajemman joukon toimintakykyä entistä pidempään.

Ikääntyneiden arjen yksi tärkeimmistä kumppaneista on kotikunta. Ikääntyessä toimintakykyä voidaan ylläpitää omassa asuinympäristössä monipuolisella liikunnalla, kulttuurilla ja yhteisöllisyydellä. Jotta yhteiset asukkaamme voivat elää hyvää arkea, tarvitaan ketterää kaavoitusta, senioreille sopivaa asumista ja elinvoimaisia palveluita.

Yksi kuuma keskustelunaihe viime aikoina on ollut ikääntyneille tarjottu virkistystoiminta esimerkiksi päivätanssit. Hyvinvointialueen järjestämisvastuulle eivät kuulu uimahallit, kuntosalit, mäkihyppytornit tai päivätanssit. Kun virkistystoiminta on kaikille avointa ohjelmaa, se kuuluu kunnille. Kun kysymys on tietylle asiakas- tai potilasryhmälle suunnatusta erityisryhmän virkistystoiminnasta, se taas on Varhan järjestämisvastuulla. Tätä erityisryhmien virkistystoimintaa järjestämme mm. järjestöavustusten kautta. Jos taas kyseessä on nimetylle pienryhmälle esimerkiksi omaishoidon muistisairaille tarjottavasta päivätoiminnasta, se on Varhan järjestämää joko omaa tai ostopalvelua. Työnjaosta on tarve keskustella ja sopia alueen kuntien ja Varhan kesken, jotta hyviä toimintamalleja emme menettäisi.

Meidän on välttämätöntä kehittää ammattilaisten osaamista, edistää toimivaa vuoropuhelua ja viestintää ikääntyneiden ja heidän läheistensä kanssa sekä rakentaa toimivia kumppanuuksia. Tarvitsemme laajasti niin kuntia, yrityksiä, järjestöjä, oppilaitoksia ja korkeakouluja omien ammattilaistemme lisäksi arvokkaan vanhuuden turvaamiseksi.  

Vuokratyö syö hyvinvointialueiden toimintaedellytyksiä

Lauantai 16.9.2023

Vuokratyötä on ollut tarjolla ja sille kysyntää jo vuosia eri aloilla. Sen käytölle on vankat perustelut esimerkiksi aloilla, joilla on merkittävää kausivaihtelua työmäärässä ja henkilöstötarpeissa.

Sosiaali-, terveys- ja pelastusalalla työvoiman tarve on lähes vakio, eikä kesälomakuukausia lukuun ottamatta merkittävää kausivaihtelua ilmene. Pikemminkin henkilöstötarve on pysyvällä kasvu-uralla, eivätkä suhdanteetkaan vaikuta henkilöstötarpeeseen laskevasti. Eläköityminen ja työehtosopimustaisteluissa ryvettynyt alan maine haastavat henkilöstön saatavuutta entisestään.

Vuokratyön rooli alkoi lisääntyä sote-alalla 2010-luvulta lähtien. Aluksi vuokratyö painottui lääkäreihin, sittemmin sairaanhoitajiin, nykyään myös lähihoitajiin, suun terveydenhuollon ammattilaisiin ja sosiaalityöntekijöihin.

Lähtökohtaisesti suhtaudun, itsekin yrittäjänä, markkinoihin ja yrittämiseen positiivisesti. Meillä on yrityksiltä paljon opittavaa, mahdollisuus hankkia innovaatioita ja tehokkaampia prosesseja. Sote-alan vuokratyömarkkinat eivät kuitenkaan edusta alaa tervehdyttävää ja parantavaa vaihtoehtoa, vaan kurjistavat hyvinvointialueita niin taloudellisesti, työyhteisönä kuin palveluiden laadussa kiihtyvällä tahdilla.

Työn hinta voi vuokrattuna olla hyvinvointialueille jopa kolminkertainen. Normaalisti vuokratyöstä maksetaan alle kaksinkertainen hinta yksittäisen työntekijän bruttopalkkaan nähden. Kun työvoimasta on sote-alalla krooninen pula, syrjäisimpiin palvelupisteisiin henkilöstön saaminen erittäin haastavaa ja tarkat mitoitukset edellyttävät tiettyä henkilöstömäärää, ei hyvinvointialueille palveluiden järjestäjänä, osittaisena tuottajana ja työnantajana jää muuta vaihtoehtoa kuin vuokrata henkilöstöä paikoitellen täysin hävyttömällä hinnalla.

Syksyn ja talven aikana tulemme näkemään karuja talouslukuja hyvinvointialueilta. Palveluiden ostot, johon vuokratyö kuuluu, vievät budjetoitua paljon suuremman summan. Siksi olisi äärimmäisen hyödyllistä, että hyvinvointialueilla lähdetään yhdessä systemaattisesti vähentämään vuokratyön käyttöä. Myös valtion suunnalta asiaan toivotaan vähintään suosituksia vuokratyön vähentämiseksi. Kysymys on yhteisistä verovaroistamme, joilla tämän kehityksen myötä saadaan alati kasvavalla summalla, entistä vähemmän palveluita. 

Yksittäinen hyvinvointialue ei kykene yksin rajoittamaan vuokratyötä, sillä työmarkkinat ovat koko Suomen laajuiset. Yhteisellä rajoituksella tilanne korjaantuisi kaikilla alueilla kerralla ja on oletettavaa, että työntekijöiden saaminen omiin toimiin ja virkoihin helpottuisi merkittävästi.

Kaikki syyt työskennellä vuokratyössä eivät luonnollisesti liity palkkaan. Hyvinvointialueilla on opittavaa vuokratyönantajilta muun muassa joustavuudessa ja hyvässä lähijohtamisessa. Yhteistä verovaroilla kerättävää sotepe-rahoitusta ei ole kuitenkaan mitään syytä siirtää vuokratyöyritysten tileille rajattomasti ja samalla heikentää kiihtyvällä tahdilla palveluiden laatua ja saatavuutta.

Työkyky keskiöön

Keskiviikko 14.9.2022

Meillä Suomessa on pitkään vallinnut työkulttuuri, missä joko töitä tehdään sata prosenttisesti tai töitä ei tehdä ollenkaan. Perhevapaiden takia osittainen työaika alkaa olla jo arkipäivää, mutta työpanoksen säätely työkykysyistä ei ole kovinkaan yleistä tai edes hyväksyttyä.

Minulla oli tilaisuus kuulla tänään Turun työllisyyspalveluiden ammattilaisia ja omat ajatukseni avartuivat työkyvyn suhteen merkittävästi. Tässä johtopäätöksiä näistä oppimistani asioista.

Kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa, työkyky pitää nostaa sille kuuluvaan asemaan. Työkyky ei ole suinkaan vain työterveystuottajien asia vaan työkyvystä tulee huolehtia laajemmin. Erityisen haavoittuvia ovat työterveyden ulkopuolelle tipahtavat työttömät, pitkäaikaistyöttömistä puhumattakaan.

Työkyvystä huolehtiminen liittyy lähes kaikkeen, missä työikäiset asukkaamme asioivat. Kun esimerkiksi työikäinen loukkaantuu tai tarvitsee tekoniveltä, jokainen päivä pois työstä on sekä työnantajalle että  yhteiskunnallemme hukkaa. Ihmisiä ei pidä säilyttää hoitojonoissa, vaan työkyvystä pitäisi kantaa huolta.

Kun ihminen joutuu pitkälle sairaslomalle, vaarana voi olla työkyvyttömyys. Tai tarkemmin katsottuna työkyky voi alentua esimerkiksi puoleen, mutta työkyky ei todennäköisesti kokonaan katoa. Työkyky ei myöskään ole ajallisesti vakio vaan esimerkiksi uupumuksen tai masennuksen myötä työkyky voi tilapäisesti laskea, mutta palautua oikeanlaisella kuntoutuksella takaisin sataan prosenttiin.

Vaikka työkyky alenisi pysyvästi, työmarkkinoiden pitäisi kyetä ottamaan vastaan myös alentuneen työkyvyn tuottama työpanos etenkin, kun kärsimme varsin mittavasta työvoimapulasta useilla aloilla. Esimerkiksi jos pitkäaikaistyöttömiä on 100 000, joiden keskimääräinen jäljellä oleva työkyky olisi 50 prosenttia, meillä on käyttämättä 50 000 henkilötyövuoden panos.

Erityisen merkityksellistä tämä on sosiaali- ja terveysalalla. On varsin erikoista, että vuonna 2021 pitkäaikaisesti työttömänä oli yli 10 000 sote-alan työntekijää. Jos kyseessä on alentunut työkyky, olisi sote-työnantajien syytä tarkastella omia toimintatapojaan, jotta alentunut työkyky ei estäisi työntekoa. Mikäli keskimääräinen työkyky on tässä joukossa 50%, meillä on käyttämättä 5 000 sote-ammattilaisen laskennallinen työpanos. Vaikka ala kärsii käsinkosketeltavasta työvoimapulasta, järjestelmämme mahdollistaa pitkäaikaistyöttömyyden.

Kun ihminen jää työttömäksi, hän tippuu pois työterveyden piiristä. Erilaisissa hankkeissa on pyritty rakentamaan siltaa työterveyden ja oman terveyskeskuksen välille. Jatkossa hyvinvointialueella kannattaa nostaa työkykyasiat omaksi tiimikseen sote-keskuksissa. Oma tavoitteeni Varsinais-Suomessa on, että sote-keskusten alle perhekeskusten ja toimintakykykeskusten rinnalle saamme moniammatillisen työkykykeskuksen.

Työkykykeskuksen moniammatillinen tiimi voitaisiin rakentaa yhteistyössä ulkoisten toimijoiden kanssa. Esimerkiksi kunnille siirtyvät työllisyyspalvelut, Kela ja järjestöt olisivat keskeisiä kumppaneita omille terveys- ja sosiaalipalveluillemme. Työkykytiimissä työskentelisi mahdollisesti työllisyyskoordinaattori ja työkykyvalmentaja yhteistyössä edellä mainittujen tahojen kanssa.

Työkyky ei tietystikään ole vain julkisen palvelun asia. Tarvitsemme työllistymiseen tiivistä yhteistyötä työnantajien kanssa. Moni työnantaja kehuu pitkäaikaistyöttömiä huippurekrytoinneiksi. Työmoraali ja into tehdä työtä sekä sitoutuminen työnantajaan ovat erinomaisia. Tästä meidän pitäisi puhua enemmän!

Tuhkaa vai tervettä yhteistyötä?

Torstai 8.9.2022

Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden 2022 alussa. Kuntien toiminnoista ja budjeteista siirtyy noin puolet hyvinvointialueille. Uudistus tulee, haluttiin sitä tai ei.

Kunnille tämä tarkoittaa täysin uutta tilannetta, jonka osa kunnista näkee uhkana ja osa mahdollisuutena. Etenkin pienempien kuntien tilannetta uudistus pääsääntöisesti helpottaa.

Siirtymävaiheessa kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyö on kriittistä monella tavalla. Viestinnän rooli korostuu, kun siirtyvien työntekijöiden tiedon tarve tulevasta, mutta samalla epävarmuus lisääntyvät. Tietoa ja tulevaisuuden suuntaa kaipaavat kuntiin jäävät työntekijät. Eikä kuntien johto tai luottamushenkilötkään elä muutoksen keskellä tyhjiössä.

Siirtymävaiheeseen liittyy paljon juridisia ja järjestelmäasioita. Esimerkiksi tietojärjestelmätunnukset ja mahdollisesti uusien järjestelmien käyttö edellyttävät käyttökoulutusta siirtyville työntekijöille. Tuhannet kuntien tekemät sopimukset, sotekiinteistöjen tulevat vuokrasopimukset ja sotehenkilöstön käytössä olevat laitteet vaativat aktiivista tiedon keräämistä, tiedon luovuttamista, neuvotteluita ja tietojen yhteismitallistamista. Hyvinvointialueet voivat käynnistymishetkellä tarvita virka-apua kunnilta, jotta palkat, laskujen maksu, asiakasmaksut ja sosiaalietuisuudet saadaan hoidettua asian mukaisesti.

Siirtymävaiheen realistinen budjetointi kunnissa on, tai olisi ollut, keskeistä hyvinvointialueen rahoitukselle. Alueen kuntien tilinpäätöstiedot vuodelta 2021 ja talousarviot 2022 vaikuttavat suoraan alueelle myönnettävään rahoituspohjaan. Mitä suurempi kunta, sitä suurempi vahinko, jos palvelut ja budjetointi ovat kunnassa alimitoitettuja. Jos siis kunnassa sote on nähty vain säästökohteena ja palvelutarjonta alittaa selkeästi lakisääteisen palvelutarpeen, luvassa on mittavia ongelmia hyvinvointialueella. Tuleva rahoitus voi heittää kymmeniä miljoonia.

Siirtymävaiheen jälkeen yhteistyön tarve ei missään tapauksessa lakkaa, vaan sen merkitys entisestään korostuu. Esimerkkinä yhteistyön tarpeesta ovat opiskeluhuollon (koulupsykologit, kuraattorit, terveydenhoitajat) tiivis yhteistyö kuntien sivistystoimen ja koulujen kanssa tai hyvinvointialueen palveluverkkoon liittyvien kaavoitustarpeiden huomioiminen.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen jää vähintään 90 prosenttisesti kuntien vastuulle. Hyvinvointialueen käytössä jatkossa oleva terveyden ja hyvinvoinnin kokonaisdata on kyettävä tarjoamaan analysoituna kuntien käyttöön, jotta ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä esimerkiksi liikuntapakkoja lapsille tai harrastusryhmiä senioreille pystytään tarkemmin suunnittelemaan ja kohdentamaan kunnissa.

Meillä Varsinais-Suomessa on pitkä historia yhteistyön tekemättömyyden osalta. Tästä konkreettisina esimerkkeinä on erillisten tietojärjestelmien hurja määrä tai valmistelun pysäyttäminen edellisen hallituskauden jäljiltä.

Tällaiseen nurkkakuntaisuuteen meillä on jatkossa entistäkin vähemmän varaa. Me varsinaissuomalaiset menestymme Suomen, Pohjoismaiden ja Euroopan mittakaavassa vain yhteistyötä tekemällä. Yksikään taho tässä kokonaisuudessa ei ole omnipotentti, vaan luvassa on tiivis symbioosi. Hyvinvointialueet huolehtivat tulevaisuudessa omalta osaltaan kuntien asukkaiden turvasta ja terveydestä, etenkin silloin, kun apua tarvitaan. Kunnat taas tukevat ihmisten hyvinvointia, jotta korjaavia toimenpiteitä hyvinvointialueella ei tarvittaisi.  

Tavoitteenamme on kääntää uusi sivu yhteistyön onnistumiseksi Varsinais-Suomessa. Haluan, että me tiivistämme vuoropuhelua eri tavoin kuntien kanssa ja teemme tätä historian suurinta palvelu-uudistusta nimenomaan yhdessä. Hyvinvointialueella me kykenemme ottamaan vastaan myös kritiikkiä, kun sille on aihetta. Tuhkan sirottelu toistemme päälle ei edistä kenenkään tulevaisuutta.

Äänestä yhteistyön puolesta

Maanantai 10.1.2022

Vaalien alla moni pohtii, voinko äänestää muun kuin oman kunnan ehdokasta tai pitäisikö äänestää sotealan työntekijää. Kysymykset ovat tärkeitä ja ensin pitää pysähtyä vaalimatematiikan äärelle.

Jos kaikki varsinaissuomalaiset äänestävät oman kunnan ehdokasta, lopputuloksena suurimman kaupungin ehdokkaat hyötyvät. Käytännössä siis pienempien kuntien ehdokkaat eivät mene läpi ja varmuudella läpi menee enemmistö suurimpien kaupunkien ehdokkaista. Aluevaltuustoon valikoituu siis pääasiassa ”kaupunkilaisjärkeä”.

Jos kaikki valitsevat pelkästään sotealan työntekijöitä, sekä valmistelijoina että päättäjinä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät. Siis sotealan hallinnosta, palveluista ja palkoista päättävät ihmiset, jotka itse työskentelevät samassa organisaatiossa.

Oma filosofiani on, että aluevaltuustossa tärkein arvo on ”kaupunkilais- tai maalaisjärjen” sijaan yhteistyö. Yhteistyön avulla me kykenemme katsomaan koko alueen parasta, ei vain oman kunnan tilannetta. Jos jokainen valtuutettu näkee vain oman kunnan rajoille saakka, olemme koonneet yhteiseen aluevaltuustoon kunnanvaltuustot pienoiskoossa. Jos ajatuksena on säilyttää kaikki ennallaan, miksi edes teemme alueuudistusta?

Alueuudistuksen valmistelusta vastaavat sote ja pelastusalan ammattilaiset. Alueen ylintä päätäntävaltaa tulevat käyttämään aluevaltuusto ja hallitus. Luottamustyössä yksi tärkeimmistä tehtävistä on hahmottaa kokonaisuus ja huolehtia koko alueen ja kaikkien eri ammattiryhmien tasapuolisesta kohtelusta. 

Yhteistyötä tarvitaan siis luottamushenkilöiden kesken toimivien palveluiden rakentamiseksi kaikille varsinaissuomalaisille, mutta yhteistyötä tarvitaan myös viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden, eri ammattiryhmien ja eri palvelutuottajien suuntaan. Yhteistyötä on rakennettava myös eri alueiden kesken: uutta pyörää ei kannata keksiä kaikkialle.  

Vastakkainasettelua kaupungin ja maaseudun välille emme tarvitse vaan me rakennamme toimivat palvelut koko alueelle, sen kaikille asukkaille, työntekijöille ja palvelutuottajille yhteistyöllä - ja vain yhteistyöllä.

Kiitos sinulle, omaishoitaja!

Keskiviikko 24.11.2021

Omaishoitoliitto arvioi Suomessa olevan 350 000 omaishoitosuhdetta, joista peräti 60 000 on sitovia ja vaativia.

Omaishoidon avulla läheinen voi tuen tarpeesta huolimatta asua omassa kodissa joko yhdessä omaishoitajan kanssa tai tämän tuella. Kunnat maksavat harkinnanvaraista omaishoidontukea ja tarjoavat lisäksi erilaisia tukimuotoja omaishoitoperheille.

Omaishoito on monelle omaishoitajalle yhtä aikaa sekä rakas että raskas elämäntapa, jossa omat tarpeet jäävät vähemmälle huomiolle, jotta voi auttaa omaa läheistään. On sanomattakin selvää, että omaishoito on äärimmäisen arvokasta niin inhimillisesti kuin yhteiskunnan palveluiden näkökulmastakin. Ikäihmisten tai esimerkiksi vammaisten lasten hoitoon tarvittaisiin paljon enemmän hoivaresursseja ja ympärivuorokautista hoitoa, jos omaishoitajia ei olisi.

Samaan aikaan omaishoitoperheiden tilanne on kuitenkin monesti tukala. Omaishoidontuki on harkinnanvarainen ja riippuu asuinkunnan taloudellisesta tilanteesta, kenelle sitä riittää. Omaishoitajan lakisääteiset vapaat jäävät monesti pitämättä, jos hoidettava ei halua mennä intervallijaksolle, sitä ei ole kunnassa asianmukaisesti tarjolla tai siihen ei olisi varaa. Pandemia on kiristänyt vyötä entisestään ja omaishoitoperheen sosiaaliset suhteet ovat voineet kutistua minimiin, kun ei ole uskaltanut tai edes voinut käydä harrastuksissa tai päivätoiminta on ollut suljettuna.

Sotepe-uudistus käynnistyy toden teolla vuoden 2023 alusta, mutta omaishoitajien kohtalosta ei vielä ole juuri mitään tietoa. Tämä entisestään lisää epävarmuutta ja huolta omaishoitoperheissä.

Alueellisesti kannattaisi suunnitella palvelukokonaisuus yhdessä omaishoitoyhdistysten kanssa. Heillä on parasta osaamista omaishoitoperheiden palvelutarpeista ja ryhmätoiminnan sekä vertaistuen tarjoamisesta. Kunnille jää joka tapauksessa omaishoitoperheiden ennaltaehkäisevä tuki kuten liikuntamahdollisuudet ja kulttuurihyvinvointi. Panostukset näihin olisi syytä sisällyttää hytekriteereihin eli kuntien hyvinvointi ja terveyden edistämisen valtionapujen kertoimiin. Omaishoitoperheitä ei pidä unohtaa sotealueiden vastuulle, vaikka osa palveluista sinne siirtyisikin.

Pohdittava on myös omaishoidon tuen harkinnanvaraisuus. On ainakin selvää, että omaishoidontukea ei pidä evätä, jos omaishoitoon varattu budjetti on täynnä lokakuussa. Omaishoidon kustannus on murto-osa ympärivuorokautisen hoidon kuluista. Budjettitekniset kysymykset eivät voi mennä ihmisten edelle. Korvaus erittäin raskaasta työstä on joka tapauksessa lähinnä muodollinen.  

Tapahtuipa uudistuksessa lähivuosina mitä tahansa, itse ainakin haluan kiittää jokaista omaishoitajaa äärettömän tärkeässä työssä! Ja mikäli tulen valituksi aluevaltuustoon, tulen pitämään järjestöjen ja omaishoidon roolia vahvasti esillä - ilman teitä me emme pärjää. 

U-sairaalalle uusi elämä

Lauantai 13.2.2021

Kun Turkuun saapuu melkein mistä suunnasta vaan, yksi maamerkki on 1960-luvulla rakennettu U-sairaala. Sairaanhoitopiiri on lähivuosina luopumassa U-sairaalan käytöstä, kun uusi T3-sairaala valmistuu.  

U-sairaalaa ei kannata tutkimusten mukaan korjata nykymuotoiseen sairaalakäyttöön. Sen sijaan sille voisi olla muuta käyttöä laajamittaisen, lähes betoniin saakka tehtävän peruskorjauksen jälkeen. Sairaalan purkaminen kokonaan maksaisi miljoonia euroja.  

Moottoritielle on suunniteltu uutta kantta, jonka rakentaminen on nyt jäissä (TS 19.1.). Samalla uutta ratkaisua etsitään ammattiopiston kampusta varten, jota oli suunniteltu rakennettavaksi tuon kannen yhteyteen. Kupittaan alue on erityisen vetovoimaista ja kansi tullee rakennettavaksi jossain vaiheessa, mutta ammattiopiston tarpeet ovat akuutimmat. 

Ehdotan, että ammattiopiston tilojen rakentamista U-sairaalaan voitaisiin selvittää. Mikäli koko U-sairaalaa ei tarvita oppilaitoksen tai oppilaitosten käyttöön, voisi TYS:n olla kiinnostunut ylimpien kerroksien muuttamisesta opiskelija-asunnoiksi. Rakennus voisi tosin kiinnostaa myös muita oppilaitoksia tai asuntorakennuttajia, sen verran hulppeat maisemat ja erinomainen sijainti sairaalalla on.  

Aiempina vuosina ilmenneet sisäilmaongelmat eivät olisi ongelma, mikäli rakennus peruskorjattaisiin ns. ”runkoon saakka”. Tontti sijaitsee sairaala-alueen ytimessä, mutta terveydenhoito muuttuu tulevaisuudessa yhä enemmän päiväkirurgiseen ja teknologiakeskeisempään suuntaan. Valtavia sairaalakiinteistöjä vuodeosastoineen ei siis enää tulevaisuudessa tarvittane samassa määrin kuin menneillä vuosikymmenillä.  

Taloudellisten seikkojen lisäksi U-sairaalalla on myös kaupunkikuvallista merkitystä. Se edustaa hyvin tyypillistä 1960-luvulla yleistynyttä sairaala-arkkitehtuuria. Samankaltaista sairaala-arkkitehtuuria on nähtävissä muun muassa Tampereella ja Helsingissä. Rakennus on omassa rakennustyylissään upea, eikä sikäli sen purkaminen olisi tavoiteltavaa, vaikka sitä ei olekaan suojeltu. Kaikkia purkamiseen liittyviä virheitä ei ole tehty 60- ja 70-luvulla vaan myös tässä ajassa on arkkitehtuuria, joka ei meidän silmissämme nauti suurta arvostusta ja se puretaan.  

Uutta elämää U-sairaalalle kannattaisi ainakin selvittää. Ja selvitysten aikana olisi hienoa, jos joku valokuvaaja koostaisi sairaalan viimeiset vuodet sairaalatoiminnassa upeaksi kuvakirjaksi. Taloon liittyy meillä varsinaissuomalaisilla poikkeuksellisen suuria tunteita: siellä on synnytty, parannuttu tai kuoltu, yli 50 vuoden ajan.  

Hoitajamitoitus käytännössä

Perjantai 14.2.2020

Kymmenen uutisissa (MTV 13.2.) useat kuntakentän edustajat esittivät huolensa uudesta hoitajamitoituksesta ja sen vaikutuksista kotihoidon resurssitilanteeseen. Arviot liikkuivat jopa viidenneksen siirtymässä kotihoidosta tehostettuun palveluasumiseen. Se tarkoittaisi haastateltujen mukaan ”katastrofaalisia seurauksia” kotihoidolle.

Ministeri Krista Kiuru vastasi ammattilaisten esittämiin huoliin, että ”huoli on turha, mutta kysymys aiheellinen”. Tämä mystinen vastaus herätti kuulijassa huomattavasti enemmän huolta kuin sen myöntäminen, että meillä on edessämme hoitajapula. Tuntuu myös kummalliselta, että vahvasti työntekijän äänellä puhuva SDP:n ministeri ohittaa ammattilaisten näkemyksen olankohautuskella. 

Ei tarvitse olla meedio ymmärtääkseen, että hoitajamitoituksen kategorinen nosto 0,7:ään ei aiheuta katastrofia pelkästään kotihoidossa, vaan se synnyttää katastrofin koko kuntakentän vanhuspalveluihin. Katastrofin seuraukset tulevat eritoten ikääntyneen iholle ja lystin maksavat kaikki veronmaksajat. 

Meillä syntyy tilanne, jossa hoitajiksi haalitaan kirjekurssien avulla ketä tahansa. Koko alan ammattiarvostus ja -ylpeys on vaarassa, jos tietyistä sisäänpääsykriteereistä ei enää kyetä pitämään kiinni. Epäpätevät ohikulkijat, haamuhoitajat ja mitä eriskummallisemmat ratkaisut mitoituksen täyttämiseksi otetaan käyttöön. Vai ryhtyvätkö kenties eniten ikääntyvillä alueilla, esimerkiksi Kainuussa, kaikki työikäiset jatkossa hoitajiksi.

Toinen vääjäämätön seuraus tulee palveluiden saatavuuteen. Ympärivuorokautinen hoito maksaa nykykäytännöllä 3 500-4000 euroa per kuukausi per henkilö. Mitoituksen muutoksen myötä kuukauden hinta palvelutalossa nousee noin 5000 euroon. Pelkästään Turun kaupunki arvioi (TS 7.2.) lisälaskuksi kymmenen miljoonaa vuodessa.

Kaikki tiedämme, että kunnat kyntävät jo nyt jäätävissä talousvaikeuksissa. Mikä lienee yksinkertaisin ratkaisu näiden kustannusten hillitsemiseksi: palveluiden saatavuuden vaikeuttaminen. Kunnat siis muuttavat palveluihin pääsyn kriteereitä entistä tiukemmalle ja entistä harvempi ikääntynyt pääsee ympärivuorokautisen hoidon piiriin. Jos samalla kotihoidon saatavuus pienenee resurssipulan vuoksi, pahimmillaan vanhukset joutuvat heitteille. 

On turha elätellä illuusiota, jossa laki suojelisi vanhusta käytännön laiminlyönneiltä. Laki on kyllä, mutta kunnat itse päättävät varsin itsenäisesti ympärivuorokautisen hoidon myöntämisen kriteereistä ja siinä missä Kauniaisissa hieman höppänä vanhus voi päästä palvelutaloon, toisessa kunnassa hoito on tarjolla lähinnä muutaman viikon tai kuukauden saattohoitona. Alan ihmiset kertovat jo nyt, että vanhusten kunto on muutamassa vuodessa romahtanut merkittävästi, kun he saapuvat hoitokotiin. 

Ilman mitään poliittista värikynää, on hyvä nähdä, että tämä poliittinen vaalitemppu on vailla logiikkaa tai järkeviä perusteluita. Johtopäätöstä, hoitajamitoituksen muuttamsita 0.7:ään ei ole johdettu niin sanotusti tiedolla ja mitoitus on susi jo ennen syntymistään. Minusta huoli ja kaikki aiheeseen liittyvät kysymykset ovat erityisen aiheellisia ja mieluiten kuuntelisin asiantuntijoita asian tiimoilta mielipiteiden sijaan. 

Lapsi pesuveden mukana

Lauantai 28.9.2019

Syntyvyys tai pikemminkin syntymättömyys on viime aikoina ollut suomalaisessa mediassa näkyvästi esillä. Kun lähimenneisyyden huippuvuonna 2011 lapsia synty 60 000, tänä vuonna luku on jäämässä vain noin 45 000. 

Suurin huoli tästä syntyy talouden näkökulmasta. Etenkin eläkejärjestelmän romahdusta murehditaan ja vähän muutenkin hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden ylläpitämisen kannalta surraan, mistä verorahat tulevaisuudessa tulevatkaan. 

Kolmen lapsen äitinä en väitä tuntevani kansantaloudellisia muutostrendejä tai vaikuttimia tieteellisen tutkimuksen tarkkuudella. Sen sijaan on helppo aistia, mitä ikäiseni ja minua vähän nuoremmat tällä hetkellä ajattelevat. 

Jokainen lapsi tarkoittaa syntyessään yhä edelleen vuonna 2019 Suomessa äidille vähintään vuoden poissaoloa työelämästä. Keskimäärin se on 1,5-2 vuoden luokkaa per lapsi. Kun lapsi siirtyy päivähoitoon, harva välttyy korvatulehdukselta tai muilta infektioilta. Ne tarkoittavat 2-5 päivän pituisia poissaoloja työstä lapsen sairauden vuoksi jommalle kummalle vanhemmalle. Yhä edelleen huomattavasti useammin kuitenkin äidille. 

Kun lapsi saavuttaa kouluiän, hänen koulupäivänsä kestävät aluksi 3-4 tuntia. Loppupäiväksi pitäisi kehitellä jotain järkevää tekemistä ja syömistä. Pahimmillaan lounas tarjoillaan koulussa aamiaisaikaan kello 10:10. 

Kun 8-10 tuntisia päiviä työssä painavat ahkerat keskiluokkaiset vanhemmat pääsevät iltaruuhkasta kotiin, heillä on puoli tuntia aikaa käydä kaupassa, käynnistää pyykkikone, valmistaa lämmin ateria, tarjoilla se, siivota pöytä, käynnistää tiskikone ja etsiä treenivaatteet lapselle. Muutaman tunnin treenireissulta palatessa onkin aika imuroida, tyhjentää pyykkikone, huolehtia lapsen suihkussa käynnistä ja hamamspesusta, silittää eiliset pyykit, tarjoilla iltapalaa, nukuttaa lapsi ja siivota keittiö. Ennen kuin iltavuoro töiden parissa ehtii alkaa, tiskikone on tyhjennettävä ja huolehdittava seuraavan päivän vaatteet, eväät tai muut tarvikkeet kuntoon. 

Tähän yhtälöön, kun miettii useampia lapsia, työvaiheet voi kertoa kahdella tai kolmella. Useampi lapsi ei nimittäin mene "siinä sivussa" vaikka joku on niin joskus sanonut. 

Mitä tulee verotukseen ja poliittisiin päätöksiin, on suuri kansallinen häpeäpilkku, että vanhempainvapaita ei ole saatu tasattua. Verotuksen kiristäminen nimenomaan keskiluokkaisilta perheiltä valtion verotuksessa ja kuin viimeistä päivää elävien kuntien verotuksessa osuu nimenomaan lapsiperheisiin ja sellaisiksi aikoviin. 

Ehkä jonkun mielestä triviaali, mutta hävyttömyydessään omaa luokkaansa lapsiperheiden näkökulmasta on kotitalousvähennyksen leikkaus. Sitä pitäisi nostaa tai yläraja poistaa kokonaan, sillä juuri kotitalousvähennys lisää työtä, työllisyyttä ja arvonlisäverokertymää. 

Jos arjen haastavuuden ja taloudellisten epävarmuustekijöiden keskellä ei ole riittävästi syntyvyyden esteitä, oma lukunsa on ilmastoahdistus. On myös rehellistä sanoa, että työpaineiden, talous- ja ilamstoahdistuksen ohella kyse on mukavuudenhalusta. 

Syitä on siis yhtä monta kuin on perheitekin. En kuitenkaan tässä kohtaa Suomen historiankirjoitusta kehottaisi eduskuntaa toteuttamaan tyhmimpiä verotukseen liittyviä ideoitaan. En myöskään viivyttelisi perhevapaauudistuksen tekemistä. Kunnissa jättäisin nyt suuruudenhullut lisäneliöinvestoinnit tekemättä ja huolehtisin siitä, että yhdenkään lapsiperheen verotus ei lähivuosina kiristyisi eurollakaan. Työnantajana erottautuisin työmarkkinoilla joustavuudella, olipa työntekijä halukan hoitamaan omia jälkeläisiään tai vanhempiaan. 

Kuka säätää ja mitä

Lauantai 10.3.2018 - Sanna

Kaarinan sivistyslautakunnan puheenjohtaja (sd.) ruotii aamun Turun Sanomissa Kaarinan kaupunginhallituksen päätöstä käyttää sivistysjohtajan viransijaisuuteen otto-oikeutta ja julistaa viransijaisuus avoimeen hakuun sisäisen täytön sijaan. 

Vastinetta en koe tarpeelliseksi lähettää sanomalehteen, koska asian ruotiminen lehtien palstoilla ei ole erityisen tyylikästä. Täällä omassa blogissani voinen kuitenkin korjata muutaman tekstissä olleen virheellisen seikan meidän "kummallisen ryhmän" kokoomusedustajien puolesta. 

Kaupunginhallituksen käytettyä asiaan otto-oikeutta, asiaa käsiteltiin yhdessä poliittisissa neuvotteluissa. Neuvotteluissa toin esiin usean kokoomuslaisten ajatuksia sivistyspalveluiden organisaation kehittämisestä kohti soteasentoa; sivistyspalveluidemme merkitys kun entisestään kasvaa, mikäli sotepalvelut ja moni muu toiminto siirtyvät maakunnalle. 

Sivistyspalveluihin koemme tarpeelliseksi tuoda vahvaa kehittämisosaamista jatkossa sivistysjohtajan avuksi. Kehittämisalueita ovat muun muassa oppimisympäristöihin, oppimateriaaleihin, sähköiseen asiointiin koko toimialalla, taloushallintaan, elinkaariajatteluun, aktiiviseen viestintään ja moneen muuhun liittyen. Sivistysjohtajan viransijaisuutta ajattelimme siis isommalla aikaikkunalla kuin vain 10-12 kuukauden sijaisuuden näkökulmasta. 

Tämä esityksemme kehityspäällikön pysyvästä virasta nähtiin neuvotteluissa arvokkaana, mutta aikataulun puitteissa hankalana. Neuvotteluissa ja hallituksessa päätettiin enemmistön voimin hakea tässä kohdin viransijaista, joskin kehittävää työotetta painottaen. 

Hallitushuoneessa päätöksestä käytiin kyllä keskustelua, mutta se ei luonnollisesti ole julkista eikä suinkaan kuulu lehtien palstoille. Yhden työntekijän asioiden ruotiminen julkisesti on myös erittäin arveluttavaa. Näin ollen päätöksen taustalla olevia keskusteluita on tarpeetonta tämän enempää avata. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja ei istu hallituksessa. 

Mitä taas tulee huoleen siitä, että hyvää sijaista ei ole saatavilla tai perehdyttämiseen menee koko aika, voinen sanoa, että kyllä on saatavilla, kiinnostuneitakin on jo useampia, eikä perehtyminen asiaa jo etukäteen tuntevalta tosiaankaan vie vuotta. Työhön todennäköisesti pääsee kiinni muutamassa kuukaudessa. Ja tottakai, valittava henkilö voi hyvinkin tulla kaupungin sisältä, jolloin perehtyminen käy vieläkin nopeammin. 

Liian usein julkisella sektorilla liioitellaan asioiden monimutkaisuutta ja epäillään, että uusien asioiden oppimiseen menee vuosikausia. Tällainen vuoden sykli on yksityisellä puolella aivan arkipäivää yhdessä tehtävässä ja toisaalta, mitää pysyviä virkoja ei ole. Vai kuinka ulkopuolelta tuleva toimitusjohtaja voi saada pyörät pyörimään esimerkiksi pörssiyhtiössä vain muutamassa kuukaudessa oikeaan suuntaan?

Entäpä sitten kirjoituksessa esitetty huoli siitä, että "poliitikot hämmentävät soppaa, johon yksikään heidän lusikoistaan ei kuuluisi" on hurmaava popularisointi, vailla mitään poliittista muistia tai logiikkaa. Kaarinassa "erittäin kummallinen ryhmä" teki viime valtuustokaudella suuren suuria päätöksiä nimenomaan juuri organisaatioon liittyen. Usean vuoden valmistelutyö ASKEL-elinkaarimallin käyttöönottamiseksi organisaatiouudistuksen pohjana vedettiin vessasta alas ja tehtiin kaikkien muiden kuin kokoomuksen tuella nykyinen organisaatiomalli, jonka epäloogisuudet alkavat paljastua myös poliitikoille päätös kerrallaan. Yksi malliesimerkki tästä on liikuntapalveluiden siirto tekniselle toimialalle. 

Kuten sanottua, kokoomus ei tuolloin uutta organisaatiorakennetta tukenut ja siten voinemme myös osallistua keskusteluun palvelualuejohtajien sijaisuuksista: miten ne on mielekästä toteuttaa. 

Millaista työnantajapolitiikkaa siis tämä viime keväänä tehty organisaatiouudistus olikaan, missä usean vuoden, koko henkilöstön huolella tekemään organisaatiouudistukseen vedettiin rastit päälle. Entä, olisiko tämän hetken joukkoirtisanoutumisilla ja tuolla uudistuksella jotain tekemistä keskenään?

Vielä lopuksi on todettava, että Kaarina on saanut paljon negatiivista julkisuutta liittyen nimenomaan kouluasioihinsa. Nyt lautakunnan puheenjohtaja näyttää mallia, miten tätä negatiivista kierrettä halutaan oikein jengata syvemmäksi.

Katsomme, että meillä on pätevät henkilöt hoitamassa omaa nykyistä leiviskäänsä ja tämän lisäksi tiettyjä osa-alueita on hyvä vahvistaa jatkossa. Yksi näistä on viestintä. Ja nimenomaan hyvästä viestinnästä on aiheellista osoittaa kiitokset näin lopuksi niin Piikkiön yhtenäiskoulun kuin Rungon koulun rehtoreille mallikkaasta, informatiivisesta ja proaktiivisesta tiedottamisesta liittyen koulujen tuleviin remontteihin. Kyllä täällä siis on paljon hyvääkin ja muki on pikemmin puoliksi täynnä kuin tyhjillään. 

Hyvän yhteistyön, vahvan sivistyksen ja positiivisten asioiden vahvistamisen puolesta,
Sanna Vauranoja ja Ulla Myntt

Punatiiltä!

Keskiviikko 17.1.2018 - Sanna

Kaarinan kenties tunnetuin nähtävyys on Kuusiston linnanrauniot. Rauniot muodostuvat punatiilestä.

Kaarinan keskustassa 110-tien varressa punatiiltä on käytetty runsaasti. Vaikka se ei ehkä ole muodikkain, se luo omaleimaisen, lämpimän ja ajattomankin kaupunkikuvan Kaarinan keskustaan.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro 13.11.2017

Maanantai 13.11.2017 - Sanna

Vuosi sitten kokoomus nosti tässä samaisessa budjettikokouksessa esiin, että henkilöstökuluihin on budjetoitu 1-2 prosenttia liikaa. Ei siksi, että kokoomus olisi ollut lomauttamassa tai irtisanomassa henkilöstöä vaan yksinkertaisesti siksi, että kilpailukykysopimuksen vaikutukset arvioitiin yleisesti kuntapuolella laskevan henkilöstösivukuluja 3 prosenttia.

Onneksi ihmisen muisti on valikoiva, enkä enää muista, millaisia puheenvuoroja tästä näkemyksestämme viime vuonna käytettiin. Lopputulema oli kuitenkin se, että Kaarinan veroprosenttia nostettiin 0.5 yksikköä.

Kuluneen vuoden talousraportit osoittavat, että olimme oikeilla jäljillä, joskin arviomme oli maltillinen, sillä henkilöstökulut ovat jääneet lähes kolme prosenttia budjetoidusta.

Tänä vuonna ennen hallituksen käsittelyä tuo sama ilmiö toistui budjetissa. Henkilöstökuluihin olisi esityksen mukaan varattu yli neljä prosenttia lisää tämän vuoden toteutumaan verrattuna, vaikka yleiseksi palkankorotusvaraksi arvioidaan kuntapuolella noin yksi prosentti.

Päätimme, että tänä vuonna puhumme asiasta niin pitkään ja niin hartaasti, että virhe budjetissa oikaistaan. Lopulta siihen esitystemme pohjalta tehtiinkin yli kahden miljoonan korjaus ja budjetti muodostui selvästi ylijäämäiseksi.

Meille kokoomuksessa tasapainoinen talous, mutta myös koulutus ja sivistys ovat keskeisiä arvojamme. Ikään kuin löytöpalkkiona pidimme tärkeänä, että osa tuosta summasta kohdennetaan sivistyspalveluihin. Olemme joutuneet keskittymään kuluvan vuoden pääasiassa seiniin, mutta vähintään yhtä tärkeää kouluillemme on myös se sisältö, mitä kouluissa oppilaille ja oppilaiden kanssa tuotetaan ja opitaan.

Sivistyspuolella halusimme käytännössä kohdentaa lisämäärärahaa budjetissa erityisesti tuntikehykseen, tarkemmin  kieliopintoihin ja niin sanottuihin jakotunteihin. Valitettavasti Kaarina ei toistaiseksi ole kokeilukuntien joukossa, missä ensimmäinen vieras kieli alkaisi jo ensimmäiseltä luokalta. Esittämällämme reilun 200 000 euron lisäyksellä toivomme, että valittavana olevien kielien kirjo monipuolistuu ja pienempikin oppilasmäärä antaisi mahdollisuuden aloittaa kielen opiskelu eri kouluissamme.

Ilahduttavaa budjettikäsittelyssä ylipäätään on ollut vahva yhteinen näkemys, jossa ryhmien hyvällä yhteistyöllä päiväkotien ryhmäkoot voidaan pitää nykyisellään ja oppimateriaaleihin lisätään rahaa.

Käyttötalous on Kaarinassa kokonaisuutena melko vakaalla pohjalla tulevana vuonna. Verotulot kasvavat hyvän taloussuhdanteen ja vahvan yrityskentämme johdosta.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa kasvupaineita on väestön ikääntyessä, mutta Kaarina ottaa käyttöön vuosittain uusia ketteriä toimintamalleja. Tästä yhtenä konkreettisena esimerkkinä perhehoitokylä, jonka yksi hoitovuorokausi maksaa vähemmän kuin yksi tunti kotipalvelua.

Meille kokoomuksessa on tärkeää, että Kaarina panostaa tulevina vuosina vahvasti palveluseteleiden käyttöön. Palveluseteleiden käytön myötä alan paikalliset yritykset vahvistuvat ja soteuudistuksen tullessa meidän ei tarvitse ryhtyä etsimään valinnan vapautta Maskusta tai Raumalta, vaan tuottajat ovat täällä lähellä.

Investoinneista hallituksen puheenjohtaja puhui jo perusteellisesti. Mittavien kouluinvestointien vuoksi pidimme muun muassa tämän virastotalon laajamittaisen peruskorjauksen siirtoa perusteltuna. Kaarinaan rakennettavaan palloiluhalliin toivomme, että sponsoreita todella halliin on löydettävissä, eivätkä suunnitelmat sponsorirahasta jää vain puheen tasolle.

Yksi aiempien vuosien investointipäätös on lähellä valmistumistaan, nimittäin tuo vireinen Kaarina-talo otetaan käyttöön juhlavin menoin itsenäisyyspäivänä. Sata vuotiasta Suomea kelpaa juhlistaa erityisesti uuden kirjaston muodossa. Kirjastoa voitanee pitää suomalaisen lukutaidon ja sivistyksen yhtenä keskeisimmistä kulmakivistä ilmaisen peruskoulun ohella. 

Löydetty kaksi miljoonaa

Tiistai 7.11.2017 - Sanna

Kaarinan kaupunginhallitus on työstänyt budjettia vuodelle 2018 muutaman viikon varsin intensiivisesti. Käyttötaloudelle haasteita ovat lisänneet väistötilojen hankinta sekä Valkeavuoren yläkoululle että Hovirinnan kouluille. Investointipuolella samat haasteet ovat käsillä rakentamis- ja korjaamispäätösten muodossa.

Vuosi sitten Kokoomus esitti, että kilpailukykysopimuksen (kiky) johdosta henkilöstökuluihin voidaan budjetoida jopa 3 prosenttia vähemmän. Kaarinassa kiky huomioitiin vain yhden prosentin edestä – ja nostettiin veroa 0,5 yksikköä. Henkilöstökulujen toteutuma on kuluvana vuonna jäämässä lähes kolme prosenttia alle budjetoidun.

Kyseistä korjausta ei alun perin tehty vuoden 2018 talousarvioon, vaan arvioitu prosentin palkankorotuslisä lisättiin vuoden 2017 budjettiin, jolloin todellinen henkilöstökululisäys olisi ollut lähes 4 prosenttia. Kokoomus oli asiassa tarkkana ja hallituksessa budjettiin tehtiin lähes kahden miljoonan tekninen korjaus alaspäin, sillä henkilöstösivukulut pysyvät vuonna 2018 alhaalla. Tärkeää on huomata, että työntekijöille maksettava palkankorotusvara säilyi kuitenkin budjetissa 1,4 prosentissa, sillä kyse on sivukuluista!

Tämän kahden miljoonan ylijäämän halusimme pääosin kohdentaa eri puolueiden tuella sivistyspalveluihin. Kokoomus esitti kielivalinnaisuuksien ja tuntiresurssin lisäämistä peruskouluun yli 200 000 eurolla, SDP oppimateriaalimäärärahojen lisäystä ja Vihreät varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen pitämistä ennallaan.  Näistäkin muutoksista huolimatta talousarvio on tällä hetkellä, ennen valtuustokäsittelyä ylijäämäinen.

Investointien osalta hallitus päätyi Valkeavuoren uudisrakentamiseen kokonaisuudessa, Hovirinnan mittavaan peruskorjaukseen, liikuntatilojen korvaamiseen uudella monitoimihallilla jne. Kokoomuksen esityksestä virastotalon remonttia maltillistetaan ainakin toistaiseksi muun muassa soteuudistuksen yksityiskohtia odotellessa. Hovirinnan rantasauna ja pengerrys toteutetaan, mutta haastavan investointiohjelman keskellä ei aivan kaikkia rantaan esitettyjä toiveita haluttu lähteä lähivuosille budjetoimaan.

Koulujen rakentamisesta ja korjauksesta edellytämme aktiivista viestimistä perheille ja muille sidosryhmille. Yrittäjyyden mahdollisuuksia ja lähipalveluiden saatavuutta haluamme edistää palveluseteleiden hyödyntämistä lisäämällä muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Panostukset lapsiperheisiin ja sivistyspuolelle ovat sivistyspuolueelle ilo ja kunnia. Kilpailukykysopimuksesta on todellista hyötyä kuntien kustannusrakenteelle. Noususuhdanne parantaa kaupungin verotuottoja. Ja mikä parasta, yhteistyön henki tuntuisi puhaltavan kaarinalaisessa päätöksenteossa.

Tästä on mukava jatkaa kohti Suomen 100-vuotisjuhlaa. Sen kunniaksi muutama vuosi sitten päättämämme Kaarina-talo kirjastoineen aukeaa kaarinalaisten iloksi.

Uutta kohti

Tiistai 6.6.2017 - Sanna

Vanha valtuusto päätti toukokuussa työnsä ja eilen maanantaina uusi valtuusto järjestäytyi.

Moni uusi ja uusivanha valtuutettu varmasti jakaa toiveeni, että tämä valtuustokausi sujuisi paremmissa merkeissä kuin edellinen ja asioita päästäisiin valmistelemaan yhdessä, mieluiten kaikkien osapuolien kanssa.

Oma roolini jatkossa on toimia hallituksen jäsenenä ja oman kokoomusryhmämme puheenjohtajana. Molemmat tehtävät ovat minulle varsin mieluisia ja varsin ilahtunut olen ryhmältäni saamasta luottamuksesta jatkaa ryhmäpuheenjohtajan tehtävissä.

Viime kaudella toimin valtuuston ohella perusturvalautakunnan jäsenenä ja 2015 kesästä alkaen puheenjohtajana. Puheenjohtajan rooli on varsin kiinnostava ja vaikuttava. Omassa lautakunnassa onnistuimme saadun palautteen perusteella ylläpitämään moniäänistä ja kunnioittavaa keskustelukulttuuria ja päätöksentekokykymme säilyi ympäröivistä myrskyistä huolimatta varsin hyvänä.

Reilut neljä vuotta soteasioiden parissa olivat varsin antoisat ja maakunnalliset tehtävät sairaanhoitopiirin luottamustehtävissä antoivat vielä oman lisänsä tähän. Koen, että soteasiat ovatkin sivistyspuolen ohella hyvin hallussa, kun hallitustyöskentely osaltani alkaa.

Ryhmäpuheenjohtajan pestin sain vain reilu vuosi sitten keväällä. Siksi tehtävässä jatkaminen tuntuu erityisen hyvältä, sillä vuodessa ei vielä paljoa ehdi ja toisaalta, nyt vasta toimintatavat ja ihmiset alkavat olla minulle tuttuja. On myös mielekästä yhdistää hallitushuone ryhmäpuheenjohtajan rooliin, jotta asioista on aina viimeisin tieto itselläkin.

Valtuustossa olin laatimassa yhdeksän valtuustoaloitetta, liittyen muun muassa neuvolan sähköisen ajanvarauksen lisäämiseen, iltalääkärivastaanottojen lisäämiseen, Wallas Marinen pienryhmäopetustilojen ulkoilualueisiin sekä moniin johtamista kehittäviin toimenpiteisiin. Useat näistä aloitteista ovat joko toteutuneet tai toteutumassa.

Tulevalta kaudelta toivon yhteistyön ohella entistäkin ketterämpää ja innovatiivisempaa Kaarinaa. Sote- ja maakuntauudistus tulevat muuttamaan tekemistä ja asioiden painoarvoa paikallisesti. Olisi mukavaa, että erinäisten tulipalojen sammuttamisen sijaan pääsisimme rakentamaan toimintamalleja, jotka tunnettaisiin valtakunnallisestikin Kaarinan malleina.

Toimintamallit voisivat liittyä sähköisiin palvelukanaviin, kuntalaisten kanssa käytävään vuoropuheluun, ympäristöasioiden ja energiatehokkuuden parantamiseen, elinvoiman ja yrittäjyyden edistämiseen sekä viihtyisän ja uudenlaisten asumisympäristöjen syntymiseen.

Konkreettisina asioina tavoitteena on turvallinen koulutie niin terveellisen oppimisympäristön, kiusaamattomuuden, liikunnallisuuden kuin oppimisrauhankin osalta lapsillemme. Viime kaudella tekemämme aloite maisemareitistä toivottavasti myös etenee valtuustossa, sähköiset palvelut entisestään lisääntyvät ja asiakas- sekä yrityslähtöisyys kaikessa kaupungin toiminnassa lisääntyy.

Kiitän kuluneesta kaudesta kaikkia valtuusto- ja lautakuntakollegoita sekä virkamiehiä. Odotan innolla nyt alkavaa kautta, johon sain suuren mandaatin ihanilta äänestäjiltäni! Mutta ennen kuin varsinainen luottamustyö pääsee osaltani täysillä alkamaan, on mielessä vielä politiikkaakin suuremmat ja tärkeämmät asiat: tuleva perheenlisäys.

Hyvää kesää!

Sanna

Hyvä vanhuus

Torstai 23.3.2017 - Sanna

Kaarina-lehdessä (22.3.) perusturvalautakunnan korkea poissaoloprosentti nousi otsikoihin, kun muutama jäsen on joutunut olemaan paljon pois kokouksista. Edellisvuonna poissaoloja oli vain 7,5%, joten pitkäaikaisesta trendistä ei onneksi voi puhua. Isossa lautakunnassa työskentelykään ei ole poissaoloista huolimatta vaarantunut ja lautakunnassa on nämä neljä vuotta ollut hyvä pöhinä päällä: paljon on saatu aikaan.

Yksi tärkeä ryhmä lautakuntamme alalta ovat ikääntyneet. Kun puhumme ikääntyneistä, ensimmäiseksi kompastuskiveksi muodostuu sopivan termin valinta. Milloin puhumme senioreista, ikääntyneistä entä vanhuksista.

Vanhuksena voitaneen pitää henkilöä, joka kuuluu ikänsä mukanaan tuomien rajoitteiden vuoksi useampien kunnallisten tukipalveluiden piiriin. Kaarinassa tarjolla on laaja valikoima kotiin vietäviä palveluita kotisairaalasta kotihoitoon ja omaishoitoon aina vaativimman tason ympärivuorokautiseen hoivaan saakka. Kaarina on itseasiassa tunnettu erityisen hyvistä ikäihmisten palveluista.

Vanhustenhoidossa lähdetään siitä, että ihmiset voisivat asua kotona mahdollisimman pitkään. Monen ikääntyneen mielestä tavoite on hyvä, sillä eivät kaikki suinkaan halua lähteä kotoaan. Aina kotiin vietävät palvelut eivät kuitenkaan luo turvallista ja hyvää arkea vanhukselle. Vakavat muistiongelmat, toimintakyvyn rajoitteet ja yksinäisyys ovat suurimpia kotona pysymisen esteitä.

Yllättävintä oli tilinpäätösvertailu, josta kävi ilmi, että kotihoito maksaa kunnalle tunnissa enemmän kuin yksi hoitopäivä uudessa seniorihoitokylässämme. Kotona asuminen ei siis ole aina edes taloudellisesti järkevä vaihtoehto.

Turvallisen arjen muodostavat monet seikat: esteettömyys asuinympäristössä, lääkkeiden muistaminen, tulipalovaaran ehkäisy, kuten lieden automaattinen sammuminen jne. Moneen arjen haasteeseen löytyy jo helppoja ratkaisuja teknologiasta, kuten liesivahti, voinnintunnistin ranteessa, joka hälyttää, mikäli henkilö ei liiku tai syke muuttuu radikaalisti, turvarannekkeet ja automaattiset lääkeannostelijat.

Turvallisen arjen ja toimivan terveydenhoidon lisäksi tarvitaan monipuolista ravitsemusta, sosiaalisia suhteita ja toimintakykyä ylläpitävää liikuntaa. Moni vanhus sanoo, ettei viitsi vain itselle kokata ja syödään hyvin yksipuolisesti. Jos ruokavaliosta puuttuu esimerkiksi rautaa, seurauksena voi olla huimaus. Kaatuessa kalsiumvajeen ohentamat luut eivät kestä ja tulee vaikeita sairaalahoitoa vaativia murtumia tai lihasvoima on proteiinin puutteessa heikentynyt, eikä henkilö pääse omin voimin ylös.

Yksinäisyys taas kalvaa elämäniloa ja on vaikea tarttua ruuanlaittoon tai lähteä liikkeelle. Liikunnan puute synkentää mieltä ja heikentää toimintakykyä. Hyvä vanhuus on siis varsin monen asian summa.

Perusturvalautakunnassa me kerran kuukaudessa tasapainoilemme kaikkien näiden kysymysten, mutta myös riittävän terveydenhoidon, perhepalveluiden, lasten huostanottojen ja työttömien aktivoinnin välillä. Asiat ovat monimutkaisia, vaativat perehtymistä, mutta ovat myös varsin mielenkiintoisia.

Raha antaa raamit mahdollisuuksille, inhimillisyyttä unohtamatta. Joskus ratkaisut voivat olla pienestä kiinni, eikä raha ratkaise kaikkea. Uudet tavat tehdä ja toimia innostavat niin ikääntyneitä, heidän läheisiään kuin henkilöstöäkin. Esimerkkinä uusista tavoista tehdä on tänä keväänä perustettu kuntoutustiimi, uusien teknologioiden käyttöönotto hoivakodeissa ja kotihoidossa, kotisairaalan käynnistäminen ja yhteisöllinen perhehoitokylä.

Lisää uusia ratkaisuja on luvassa, kun ensi vuonna Kaarinassa aukeaa vanhusten palvelutori Eerikki, yhteisöllinen soluasumismuoto Onnikka IV:ään ja sähköinen palvelusivusto sopivan ikäihmisten palvelun löytämiseksi.

Usein puhutaan ongelmista, rahojen riittämättömyydestä ja vain harmitellaan asioita. On todettava, että meillä Kaarinassa on saatu aikaan hyviä asioita ja koko ajan luodaan uutta. Siitä voimme kiittää innovatiivisia ja ahkeria virkamiehiämme, aktiivisesti keskustelevaa ja uudistushaluista lautakuntaa, tietysti kuntalaisiamme, jotka palvelut mahdollistavat ja niitä käyttävät sekä yrityksiä, jotka uusia ratkaisuja alati kehittävät. 

Nyt jos koskaan

Perjantai 17.3.2017 - Sanna

Sote- ja maakuntajuna kiitää eteenpäin kiihtyvällä tahdilla, kuntavaalit ovat ovella. Viime kuntavaalien aikaan puhuttiin jopa kuntien pakkoliitoksista ja moni kuntapäättäjä oli varsin turhautunut tilanteeseen.

Kuntaliitoksia on Varsinais-Suomessa tehty kuluneella valtuustokaudella vain kriisikuntien osalta. Monenlaista yhteistyötä on virinnyt kuntien kesken ja muun muassa Kaarina, Lieto, Paimio ja Sauvo yhdistää laskentapalveluitaan.

Samaan aikaan Varsinais-Suomi on muuttunut positiivisen rakennemuutoksen alueeksi. Teollisuus vetää monella suunnalla ja työvoimaa haalitaan ympäri Suomen, myös rajojemme ulkopuolelta.

Jotta tämä ei jää vain suhdanteen iloiseksi oikuksi, varsinaissuomalaisten päättäjien on puhallettava yhteen hiileen. Asetelma Turku vastaan muut on toivottavasti jo menneisyyden haamuja. Turku on meidän alueemme pääkaupunki ja menestyäksemme meidän on kaikkien huolehdittava myös Turun menestyksestä.

Yhteisen tahtotilan avulla on meillä mahdollisuus saada myös toivottuja infrahankkeita alueelle. 8-tie pitää kunnostaa Nousiaisista eteenpäinkin, johtuen satamien sijainnista. 9-tiellä ei ole hurraamista ja tunnin juna on kaikkien toivelistalla. Ohikulkutie on onneksi jo saanut rahoitusta sen muuttamiseksi vihdoin nelikaistaiseksi. Föli on parantanut seudullista joukkoliikennettä hienolla tavalla.

Infrahankkeiden lisäksi on huolehdittava oikeasta osaamisesta. Diplomi-insinöörikoulutuksen saaminen Turun yliopistoon on ykkösprioriteetti. Koulutuksessa painopisteinä pitäisi olla meriklusterin lisäksi muut vahvat teollisuuden alamme logistiikasta elintarviketeollisuuteen ja teknologiaosaamiseen, julkisen sektorin ja terveysalan palvelutuotannon johtamista unohtamatta. Osaamista ja investointeja tarvitaan myös matkailun osalta, sillä Turku ja saaristo ovat hienoja matkailuvalttejamme.

Toivottavasti jokainen ehdokassitoumuksen allekirjoittanut henkilö kokee alueellisen yhteistyön tärkeänä päämääränä. Sote- ja maakuntauudistus toteutuessaan näyttää, onko kuntarajojen muuttamiselle tulevaisuudessa tarvetta. Toistaiseksi on kuitenkin parasta katsoa tämä uudistus käyttöönoton yli ja vasta sitten miettiä, mitä kannattaa tehdä seuraavaksi.

Vastakkainasettelulla ja keskinäisellä nokittelulla emme varmasti ole osa Suomen kasvukolmiota, vaan Suomi jatkaa kehitystä duopolina, Helsingin ja Tampereen välisessä kasvukäytävässä. Nyt jos koskaan meillä on huikeat mahdollisuudet menestyä myös pitkällä aikavälillä. Pidetään siitä huolta yhdessä!