Työkyky keskiöönKeskiviikko 14.9.2022 Meillä Suomessa on pitkään vallinnut työkulttuuri, missä joko töitä tehdään sata prosenttisesti tai töitä ei tehdä ollenkaan. Perhevapaiden takia osittainen työaika alkaa olla jo arkipäivää, mutta työpanoksen säätely työkykysyistä ei ole kovinkaan yleistä tai edes hyväksyttyä. Minulla oli tilaisuus kuulla tänään Turun työllisyyspalveluiden ammattilaisia ja omat ajatukseni avartuivat työkyvyn suhteen merkittävästi. Tässä johtopäätöksiä näistä oppimistani asioista. Kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa, työkyky pitää nostaa sille kuuluvaan asemaan. Työkyky ei ole suinkaan vain työterveystuottajien asia vaan työkyvystä tulee huolehtia laajemmin. Erityisen haavoittuvia ovat työterveyden ulkopuolelle tipahtavat työttömät, pitkäaikaistyöttömistä puhumattakaan. Työkyvystä huolehtiminen liittyy lähes kaikkeen, missä työikäiset asukkaamme asioivat. Kun esimerkiksi työikäinen loukkaantuu tai tarvitsee tekoniveltä, jokainen päivä pois työstä on sekä työnantajalle että yhteiskunnallemme hukkaa. Ihmisiä ei pidä säilyttää hoitojonoissa, vaan työkyvystä pitäisi kantaa huolta. Kun ihminen joutuu pitkälle sairaslomalle, vaarana voi olla työkyvyttömyys. Tai tarkemmin katsottuna työkyky voi alentua esimerkiksi puoleen, mutta työkyky ei todennäköisesti kokonaan katoa. Työkyky ei myöskään ole ajallisesti vakio vaan esimerkiksi uupumuksen tai masennuksen myötä työkyky voi tilapäisesti laskea, mutta palautua oikeanlaisella kuntoutuksella takaisin sataan prosenttiin. Vaikka työkyky alenisi pysyvästi, työmarkkinoiden pitäisi kyetä ottamaan vastaan myös alentuneen työkyvyn tuottama työpanos etenkin, kun kärsimme varsin mittavasta työvoimapulasta useilla aloilla. Esimerkiksi jos pitkäaikaistyöttömiä on 100 000, joiden keskimääräinen jäljellä oleva työkyky olisi 50 prosenttia, meillä on käyttämättä 50 000 henkilötyövuoden panos. Erityisen merkityksellistä tämä on sosiaali- ja terveysalalla. On varsin erikoista, että vuonna 2021 pitkäaikaisesti työttömänä oli yli 10 000 sote-alan työntekijää. Jos kyseessä on alentunut työkyky, olisi sote-työnantajien syytä tarkastella omia toimintatapojaan, jotta alentunut työkyky ei estäisi työntekoa. Mikäli keskimääräinen työkyky on tässä joukossa 50%, meillä on käyttämättä 5 000 sote-ammattilaisen laskennallinen työpanos. Vaikka ala kärsii käsinkosketeltavasta työvoimapulasta, järjestelmämme mahdollistaa pitkäaikaistyöttömyyden. Kun ihminen jää työttömäksi, hän tippuu pois työterveyden piiristä. Erilaisissa hankkeissa on pyritty rakentamaan siltaa työterveyden ja oman terveyskeskuksen välille. Jatkossa hyvinvointialueella kannattaa nostaa työkykyasiat omaksi tiimikseen sote-keskuksissa. Oma tavoitteeni Varsinais-Suomessa on, että sote-keskusten alle perhekeskusten ja toimintakykykeskusten rinnalle saamme moniammatillisen työkykykeskuksen. Työkykykeskuksen moniammatillinen tiimi voitaisiin rakentaa yhteistyössä ulkoisten toimijoiden kanssa. Esimerkiksi kunnille siirtyvät työllisyyspalvelut, Kela ja järjestöt olisivat keskeisiä kumppaneita omille terveys- ja sosiaalipalveluillemme. Työkykytiimissä työskentelisi mahdollisesti työllisyyskoordinaattori ja työkykyvalmentaja yhteistyössä edellä mainittujen tahojen kanssa. Työkyky ei tietystikään ole vain julkisen palvelun asia. Tarvitsemme työllistymiseen tiivistä yhteistyötä työnantajien kanssa. Moni työnantaja kehuu pitkäaikaistyöttömiä huippurekrytoinneiksi. Työmoraali ja into tehdä työtä sekä sitoutuminen työnantajaan ovat erinomaisia. Tästä meidän pitäisi puhua enemmän! |
|
Avainsanat: Työkyky, Sote, Hyvinvointialueet |
Tuhkaa vai tervettä yhteistyötä?Torstai 8.9.2022 Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden 2022 alussa. Kuntien toiminnoista ja budjeteista siirtyy noin puolet hyvinvointialueille. Uudistus tulee, haluttiin sitä tai ei. Kunnille tämä tarkoittaa täysin uutta tilannetta, jonka osa kunnista näkee uhkana ja osa mahdollisuutena. Etenkin pienempien kuntien tilannetta uudistus pääsääntöisesti helpottaa. Siirtymävaiheessa kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyö on kriittistä monella tavalla. Viestinnän rooli korostuu, kun siirtyvien työntekijöiden tiedon tarve tulevasta, mutta samalla epävarmuus lisääntyvät. Tietoa ja tulevaisuuden suuntaa kaipaavat kuntiin jäävät työntekijät. Eikä kuntien johto tai luottamushenkilötkään elä muutoksen keskellä tyhjiössä. Siirtymävaiheeseen liittyy paljon juridisia ja järjestelmäasioita. Esimerkiksi tietojärjestelmätunnukset ja mahdollisesti uusien järjestelmien käyttö edellyttävät käyttökoulutusta siirtyville työntekijöille. Tuhannet kuntien tekemät sopimukset, sotekiinteistöjen tulevat vuokrasopimukset ja sotehenkilöstön käytössä olevat laitteet vaativat aktiivista tiedon keräämistä, tiedon luovuttamista, neuvotteluita ja tietojen yhteismitallistamista. Hyvinvointialueet voivat käynnistymishetkellä tarvita virka-apua kunnilta, jotta palkat, laskujen maksu, asiakasmaksut ja sosiaalietuisuudet saadaan hoidettua asian mukaisesti. Siirtymävaiheen realistinen budjetointi kunnissa on, tai olisi ollut, keskeistä hyvinvointialueen rahoitukselle. Alueen kuntien tilinpäätöstiedot vuodelta 2021 ja talousarviot 2022 vaikuttavat suoraan alueelle myönnettävään rahoituspohjaan. Mitä suurempi kunta, sitä suurempi vahinko, jos palvelut ja budjetointi ovat kunnassa alimitoitettuja. Jos siis kunnassa sote on nähty vain säästökohteena ja palvelutarjonta alittaa selkeästi lakisääteisen palvelutarpeen, luvassa on mittavia ongelmia hyvinvointialueella. Tuleva rahoitus voi heittää kymmeniä miljoonia. Siirtymävaiheen jälkeen yhteistyön tarve ei missään tapauksessa lakkaa, vaan sen merkitys entisestään korostuu. Esimerkkinä yhteistyön tarpeesta ovat opiskeluhuollon (koulupsykologit, kuraattorit, terveydenhoitajat) tiivis yhteistyö kuntien sivistystoimen ja koulujen kanssa tai hyvinvointialueen palveluverkkoon liittyvien kaavoitustarpeiden huomioiminen. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen jää vähintään 90 prosenttisesti kuntien vastuulle. Hyvinvointialueen käytössä jatkossa oleva terveyden ja hyvinvoinnin kokonaisdata on kyettävä tarjoamaan analysoituna kuntien käyttöön, jotta ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä esimerkiksi liikuntapakkoja lapsille tai harrastusryhmiä senioreille pystytään tarkemmin suunnittelemaan ja kohdentamaan kunnissa. Meillä Varsinais-Suomessa on pitkä historia yhteistyön tekemättömyyden osalta. Tästä konkreettisina esimerkkeinä on erillisten tietojärjestelmien hurja määrä tai valmistelun pysäyttäminen edellisen hallituskauden jäljiltä. Tällaiseen nurkkakuntaisuuteen meillä on jatkossa entistäkin vähemmän varaa. Me varsinaissuomalaiset menestymme Suomen, Pohjoismaiden ja Euroopan mittakaavassa vain yhteistyötä tekemällä. Yksikään taho tässä kokonaisuudessa ei ole omnipotentti, vaan luvassa on tiivis symbioosi. Hyvinvointialueet huolehtivat tulevaisuudessa omalta osaltaan kuntien asukkaiden turvasta ja terveydestä, etenkin silloin, kun apua tarvitaan. Kunnat taas tukevat ihmisten hyvinvointia, jotta korjaavia toimenpiteitä hyvinvointialueella ei tarvittaisi. Tavoitteenamme on kääntää uusi sivu yhteistyön onnistumiseksi Varsinais-Suomessa. Haluan, että me tiivistämme vuoropuhelua eri tavoin kuntien kanssa ja teemme tätä historian suurinta palvelu-uudistusta nimenomaan yhdessä. Hyvinvointialueella me kykenemme ottamaan vastaan myös kritiikkiä, kun sille on aihetta. Tuhkan sirottelu toistemme päälle ei edistä kenenkään tulevaisuutta. |
|
Avainsanat: Yhteistyö, Hyvinvointialueet, Sote, Varsinais-Suomi |
