Share |

Paimion parantola ansaitsee tulla nähdyksi

Lauantai 24.11.2018 - Sanna

Teimme "kaupunkiloman" Kaarinasta Saloon ja tutustuimme muutamaan kiinnostavaan design-liikkeeseen sekä Nanna Suden hehkuvaan näyttelyyn Veturitallissa. Totesin jälleen kerran, että saariston lisäksi Varsinais-Suomessa on paljon nähtävää ja siten potentiaalia matkailun kasvulle.
 
Lähes kaikki liputtavat tunnin junan puolesta. Samaan aikaan Turussa puuhataan historiamuseota ja Helsingissä arkkitehtuurimuseota. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on hankkiutumassa eroon Alvar Aallon suunnittelemasta legendaarisesta Paimion parantolasta, joka taas on niin arkkitehtuurin kuin designinkin mekka tuhansille alasta kiinnostuneelle ympäri maailman.
 
Mitä, jos parantola otetaan yhdeksi yhteiseksi agendaksemme Varsinais-Suomen matkailussa. Varsinaissuomalaiset vaikuttajat lobbaisivat sen puolesta, että parantolaan saataisiin itseoikeutetusti Suomen arkkitehtuurimuseo. Sinne voitaisiin tilojen niin salliessa tuoda myös historiamuseo synergiaetujen saamiseksi. Parantolasta muutama kerros varattaisiin hotellikäyttöön ja sen toiminta vuokrattaisiin ulos. Omistajana ei luonnollisesti voi jatkossa olla sairaanhoitopiiri vaan tähän tarvitaan oma säätiö. Säätiöön luultavasti löytyisi rahaa suomalaisten lisäksi maailmalta.
 
Matkailu ei katso kuntarajoja, eivätkä matkailijat yleensä tule vain yhden asian takia. Näistä syistä matkailu on asiakkaan näkökulmasta aina joukkuelaji.  Jos jätämme turistin itsekseen etsimään sopivia liikenneyhteyksiä esimerkiksi Salon asemalta Paimion parantolaan, turistivirtoja on turha odotella.
 
Rakentamalla valmiiksi tuotteistettuja päivämatkoja Helsingistä tai suoraan lentokentältä Salon kautta Paimioon, ympärivuotinen matkailu parantolaan olisi luotavissa. Tunnin juna edistäisi näiden tuotteiden kehittämistä entisestään. Helsingistä tulevia päivämatkailijoita ajatellen Varsinais-Suomesta löytyy paljon muutakin nähtävää, esimerkiksi Mathildedal, Fiskars ja Teijon kansallispuisto.
Parantolaretkeen yhdistyy helposti myös vierailu Turkuun ja silti ehtii illaksi takaisin Helsinkiin, jos se on välttämätöntä. Toisaalta, Helsingistä Paimion kautta Turkuun ja sieltä seuraavana päivänä laivalla Tukholmaan, on myös monelle ulkomaiselle matkailijalle kiinnostava tuote.
Paimion parantolaa myytäessä on todellakin nähtävä muitakin arvoja kuin siitä nyt saatava hinta. Tärkein taloudellinen hyöty sairaanhoitopiirille syntyy, kun sairaanhoitopiiri pääsee eroon raskaista ylläpitokustannuksista. Toivonkin, että asian merkitys matkailulle ja Suomen julkikuvalle maailmalla ymmärrettäisiin riittävissä määrin ja parantola saataisiin kulttuurihistoriallisen arvonsa mukaiseen julkiseen käyttöön. Paimion parantola ansaitsee tulla nähdyksi jatkossakin!
 
Olisiko tässä yhteinen varsinaissuomalainen matkailuhanke, jota lähteä laajalla rintamalla viemään eteenpäin?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matkailu, Arkkitehtuuri, Paimion parantola, Varsinais-Suomi

Mikä ihmeen elinvoima

Maanantai 3.4.2017 - Sanna

* Kirjoitus on julkaistu alkuperäisenä Y-lehden blogeissa. 

Tämän kevään kuntavaalien alla otsikoihin on noussut entistä enemmän elinvoima. Aiemmin on puhuttu elinkeinopolitiikasta, yritysvaikutuksista ja yritysmyönteisyydestä. Elinvoima on kuitenkin sanana laajempi ja kiteyttää oivallisesti sen, mitä syntyy lopputuloksena, kun kunnassa yritysasioita, palveluiden kehittämistä, infrastruktuuria, taloutta ja hyvinvointia kehitetään päämäärätietoisesti, osaavalla otteella.

Torikeskusteluissa menevätkin usein käsitteet sekaisin, kun kunnalta toivotaan toimenpiteitä lähikaupan tai postin säilyttämiseksi kylällä. Kunta ei sijaintipaikkapäätöksiä tee yksityisten yritysten puolesta, mutta kunta ja kuntapäättäjät edesauttavat mitä suurimmassa määrin palveluiden säilymistä taajamissa huolehtimalla niiden elinvoimaisuudesta.  

Kaksi tekijää, jotka itse nostin muun muassa Seutusanomien vaalipaneelissa 30.3. elinvoiman tärkeiksi tekijöiksi päätöksenteossa, ovat yhteistyö ja uudistumiskyky.

Yhteistyötä pitäisi kyetä tekemään monella eri tasolla. Yritysten kannattaa verkostoitua keskenään ja esimerkiksi kahvila ja kirjakauppa voivat siirtyä yhteen yhteiseen toimitilaan, jossa kumpikin yrittäjä huolehtii liikkeen ylläpidosta ja laajasta aukioloajasta yhdessä.

Yhteistyötä pitäisi tehdä enemmän kunnan ja yritysten välillä. Miksi kunnan kirjastossa ei voi olla yksityistä kahvilaa palveluita parantamassa? Yritysten ja kunnan yhteisellä kokeilukulttuurilla löydetään kenties kokonaan uusia tapoja tuottaa palveluita. Kuntien pitäisikin määritellä tietty summa budjetista, joilla vuosittain edistetään kokonaan uudenlaisia kokeiluita. Jos ollaan pelkkien kilpailutusten varassa, kunta tilaa vain sitä, minkä se jo tuntee. Uudet ratkaisut jäävät kokonaan kilpailutusten ulkopuolelle.

Yhteistyötä tulevaisuuden kunnassa tehdään tiiviisti myös kuntalaisten kanssa. Sähköiset kanavat avaavat reaaliaikaisen ja helppokäyttöisen foorumin, jossa mielipiteitä liikennejärjestelyistä tai kuntalaisten havaitsemia ongelmakohtia on helppo ilmoittaa ja kommentoida.

Yhteistyötä pitää mitä suurimmassa määrin tehdä myös muiden kuntien kanssa. Jos Varsinais-Suomessa jatketaan takavuosien muut vastaan Turku -meiningillä, me emme ole osa Suomen kasvukolmiota, vaan katsomme visusti sivusta, kun Helsinki ja Tampere kehittyvät. Nurkkakuntaisuuteen ja omahyväisyyteen ei siis kellään pitäisi nyt olla varaa!

Uudistumiskyvyllä taas tarkoitan herkkyyttä reagoida muutoksiin, heikkoihinkin signaaleihin ja elämistä vahvasti ajassa. Jos esimerkiksi suurin osa uusista yrityksistä on asiantuntijayrityksiä, joiden palvelut sijaitsevat pilvessä, tonttikaavoitus ja halliliiketoiminta eivät ehkä olekaan enää keskeisimpiä työkaluja elinvoiman ylläpitämiseksi. Yrityksen tarvitsevat toisenlaisia alustoja kasvulle ja kehitykselleen.

Jos tyytyväisenä olla öllötetään saavutettujen etujen ja menestyksen keskellä, verorahat valuvat ennen pitkää vanhojen, kallistuvien rakenteiden ylläpitoon ja samalla palvelut heikkenevät, verot nousevat. On selvää, että jatkuvasti nousevat veroäyrit, jäykät palvelurakenteet ja kutistuva palvelutarjonta eivät lisää kunnan elinvoimaa - eikä vetovoimaa.

Elinvoima on käsitteenä innostava ja se voidaan ymmärtää varsin laajasti kuntalaisten, yritysten ja ympäristön elinvoimana. Ei siis mikään vähäpätöinen tehtävä tuleville kuntapäättäjille!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yrittäjyys, Varsinais-Suomi, Elinvoima, Elinkeinopolitiikka, Talous

Tupsulakkeja Turkuun

Tiistai 21.3.2017 - Sanna

Diplomi-insinöörikoulutuksen lisääminen Turussa on herättänyt runsasta keskustelua ja asiaa on myös erikseen selvitetty. Syksyllä Turussa käynnistyy konetekniikan DI-koulutus eli insinööreistä koulutetaan diplomi-insinöörejä Tampereen teknillisen yliopiston ja Turun yliopistojen yhteistyönä.

Positiivisen rakennemuutoksen vuoksi tehdyssä koulutusselvityksessä selvitysasiamies ei kuitenkaan esittäne omaa DI-koulutusta Turun yliopistolle. Esillä ovat olleet kone- ja materiaalitekniikan koulutusohjelmat, joita jo opetetaan muissa teknillisissä yliopistoissamme.

Valmistuin tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Tampereelta vuonna 2002. Kesä- ja lopputyöpaikan hankkiminen vaati varsin vahvaa panostusta itseltä, sillä valmista yrityskontaktiverkostoa ei Turun seudulla ollut, toisin kuin harjoitustöiden jäljiltä Tampereella. Lähetin tuolloin vielä käytössä olleita paperisia hakemuksia 40 kappaletta, jotka johtivat neljään kesätyötarjoukseen. Valitsin Wärtsilän moottoritehtaan, jossa lähes koko silloinen johto oli Tampereelta valmistuneita diplomi-insinöörejä.

Kokemukseni kuvaa lähinnä sitä, että opiskelijan on vaikeampi sijoittua lähes 200 kilometrin päähän opiskelupaikastaan töihin. Toisaalta yritysten luontainen yhteistyö kauempana sijaitsevaan yliopistoyksikköön jää vähäiseksi. Yhteistä vuoropuhelua ei pääse syntymään, vaikka Otaniemen, Lappeenrannan ja Tampereen vararehtorit niin maalailivat (tammikuu TS). Yritykset eivät ryhdy etsimään yhteistä kehitys- ja verkostoitumispintaa etäyksiköistä.  

Turussa voitaisiin tehdä kokonaan uudenlainen koulutuskokeilu diplomi-insinöörien kouluttamiseksi. Kandivaihe hoidettaisiin pääosin ammattikorkeakoulun kautta. Tämän jälkeen maisterivaiheeseen siirtyvällä olisi mahdollisuus valita Åbo Akademin suuntautumisvaihtoehdoista tai Turun yliopiston DI-ohjelmista.

Turun yliopiston DI-ohjelmia lisättäisiin palvelemaan sekä soteuudistusta että maakunnallisia painopistealueitamme. Teollisuusyhteiskuntaan nojaavan tuotantotalouden diplomi-insinöörikoulutuksen sijaan mahdollista olisi hankkia palvelutalouden DI-koulutus. Siihen voitaisiin yhdistää kauppakorkean talouspuolen ohella suuntautumisvaihtoehtona terveys- ja sosiaalipuolta, siten että valmistuvan olisi mahdollisuus työllistyä myös tulevien soteorganisaatioiden johtotehtäviin.

Laivanrakennuksen diplomi-insinöörikoulutus voitaisiin varsin perustelluin syin siirtää Otaniemestä Turkuun, insinöörikoulutus täältä jo löytyykin. Lisäksi koulutusohjelmissa kannattaisi huomioida  logistiikkaosaaminen, IT- ja elintarviketeknologia sekä bioteknologia, jotka ovat olleet jo pitkään tärkeitä tukijalkoja Varsinais-Suomelle. Niiden koulutusohjelmien, joita jo muuallakin tarjotaan, ei kannattane niinkään Turun yliopiston omana ohjelmana tavoitella.

Varsinais-Suomen on nyt päämäärätietoisesti ajettava diplomi-insinöörikoulutuksen lisäämistä täällä. Tämä on tuhannen taalan paikka Varsinais-Suomelle, jossa aina on kärsitty teknisen koulutuksen vajeesta. ”Sivukonttoreiden” kautta tekninen osaaminen ei tänne institutionalisoidu. On luonnollista, että olemassa olevat korkeakouluyksiköt tätä vastustavat, sillä vaarana on opetuksen supistuminen niissä. Vaikka Suomella ei ole varaa jokaiseen kylään perustaa korkeakouluja ja keskittämisellä saadaan skaalaetuja, Turun koulutus ei olisi mikään tyhjästä rakennettu yksikkö.

Turun yliopistossa on vahva matematiikan-, fysiikan-, kemian- ja tietojärjestelmätieteiden opetus ja tutkimuspohja. Ne voivat tarjota jopa vankemman tieteellisen pohjan kuin vahvasti soveltavaan tutkimukseen nojautuva erillisyksikkö kuten esimerkiksi Tampereen teknillinen yliopisto on. 

2 kommenttia . Avainsanat: Oikea osaaminen, DI-koulutus, Varsinais-Suomi, Korkeakoulu

Nyt jos koskaan

Perjantai 17.3.2017 - Sanna

Sote- ja maakuntajuna kiitää eteenpäin kiihtyvällä tahdilla, kuntavaalit ovat ovella. Viime kuntavaalien aikaan puhuttiin jopa kuntien pakkoliitoksista ja moni kuntapäättäjä oli varsin turhautunut tilanteeseen.

Kuntaliitoksia on Varsinais-Suomessa tehty kuluneella valtuustokaudella vain kriisikuntien osalta. Monenlaista yhteistyötä on virinnyt kuntien kesken ja muun muassa Kaarina, Lieto, Paimio ja Sauvo yhdistää laskentapalveluitaan.

Samaan aikaan Varsinais-Suomi on muuttunut positiivisen rakennemuutoksen alueeksi. Teollisuus vetää monella suunnalla ja työvoimaa haalitaan ympäri Suomen, myös rajojemme ulkopuolelta.

Jotta tämä ei jää vain suhdanteen iloiseksi oikuksi, varsinaissuomalaisten päättäjien on puhallettava yhteen hiileen. Asetelma Turku vastaan muut on toivottavasti jo menneisyyden haamuja. Turku on meidän alueemme pääkaupunki ja menestyäksemme meidän on kaikkien huolehdittava myös Turun menestyksestä.

Yhteisen tahtotilan avulla on meillä mahdollisuus saada myös toivottuja infrahankkeita alueelle. 8-tie pitää kunnostaa Nousiaisista eteenpäinkin, johtuen satamien sijainnista. 9-tiellä ei ole hurraamista ja tunnin juna on kaikkien toivelistalla. Ohikulkutie on onneksi jo saanut rahoitusta sen muuttamiseksi vihdoin nelikaistaiseksi. Föli on parantanut seudullista joukkoliikennettä hienolla tavalla.

Infrahankkeiden lisäksi on huolehdittava oikeasta osaamisesta. Diplomi-insinöörikoulutuksen saaminen Turun yliopistoon on ykkösprioriteetti. Koulutuksessa painopisteinä pitäisi olla meriklusterin lisäksi muut vahvat teollisuuden alamme logistiikasta elintarviketeollisuuteen ja teknologiaosaamiseen, julkisen sektorin ja terveysalan palvelutuotannon johtamista unohtamatta. Osaamista ja investointeja tarvitaan myös matkailun osalta, sillä Turku ja saaristo ovat hienoja matkailuvalttejamme.

Toivottavasti jokainen ehdokassitoumuksen allekirjoittanut henkilö kokee alueellisen yhteistyön tärkeänä päämääränä. Sote- ja maakuntauudistus toteutuessaan näyttää, onko kuntarajojen muuttamiselle tulevaisuudessa tarvetta. Toistaiseksi on kuitenkin parasta katsoa tämä uudistus käyttöönoton yli ja vasta sitten miettiä, mitä kannattaa tehdä seuraavaksi.

Vastakkainasettelulla ja keskinäisellä nokittelulla emme varmasti ole osa Suomen kasvukolmiota, vaan Suomi jatkaa kehitystä duopolina, Helsingin ja Tampereen välisessä kasvukäytävässä. Nyt jos koskaan meillä on huikeat mahdollisuudet menestyä myös pitkällä aikavälillä. Pidetään siitä huolta yhdessä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhteistyö, Varsinais-Suomi, Yrittäminen, Työ, Menestys

Tupsulakkeja tarvitaan Turussa lisää

Tiistai 14.2.2017 - Sanna

Diplomi-insinöörikoulutuksen lisääminen Turussa on herättänyt runsasta keskustelua erityisesti varsinaissuomalaisissa medioissa, mistä pääosa on ollut Turun osalta myönteistä - ja hyvä niin.

Valmistuin tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Tampereelta vuonna 2002. Kesä- ja lopputyöpaikan hankkiminen vaati varsin vahvaa panostusta itseltä, sillä valmista yrityskontaktiverkostoa ei Turun seudulla ollut, toisin kuin harjoitustöiden jäljiltä Tampereella. Lähetin tuolloin vielä käytössä olleita paperisia hakemuksia 40 kappaletta, jotka johtivat neljään kesätyötarjoukseen. 

Kokemukseni kuvaa lähinnä sitä, että opiskelijan on vaikeampi sijoittua lähes 200 kilometrin päähän opiskelupaikastaan töihin kuin opiskelupaikkakunnalle. Toisaalta yritysten luontainen yhteistyö kauempana sijaitsevaan yksikköön jää vähäiseksi. Yhteistä vuoropuhelua ei pääse syntymään, vaikka Otaniemen, Lappeenrannan ja Tampereen vararehtorit niin Turun Sanomissa tammikuussa maalailivat.

Turussa voitaisiin tehdä kokonaan uudenlainen koulutuskokeilu diplomi-insinöörien kouluttamiseksi. Kandivaihe hoidettaisiin pääosin ammattikorkeakoulun kautta. Tämän jälkeen maisterivaiheeseen siirtyvällä olisi mahdollisuus valita Åbo Akademin suuntautumisvaihtoehdoista tai Turun yliopiston DI-ohjelmista. Jo nyt opetusministeriö on linjannut, että ammattikorkeakoulut voisivat myydä opintojaksoja yliopistoille. 

Turun yliopiston DI-ohjelmia lisättäisiin palvelemaan sekä soteuudistusta että maakunnallisia painopistealueitamme. Jo osittain katoamassa olevaan teollisuusyhteiskuntaan nojaavan tuotantotalouden diplomi-insinöörikoulutuksen sijaan mahdollista olisi hankkia palvelutalouden DI-koulutus, jossa kauppakorkean tuottama talous- ja markkinointiosaaminen olisi avainroolissa. 

Yhtenä ohjelmavaihtoehtona voitaisiin nähdä myös terveys- ja sosiaalipuolen johtamiskoulutus siten että valmistuvan olisi mahdollisuus työllistyä myös tulevien soteorganisaatioiden johtotehtäviin.

Laivanrakennuksen diplomi-insinöörikoulutus voitaisiin varsin perustelluin syin siirtää Otaniemestä Turkuun, laivanrakennuksen insinöörikoulutus täältä jo löytyykin. Lisäksi koulutusohjelmissa kannattaisi huomioida ainakin logistiikkaosaaminen, IT- ja elintarviketeknologia sekä bioteknologia, jotka ovat olleet jo pitkään tärkeitä tukijalkoja Varsinais-Suomelle.

Varsinais-Suomen on nyt päämäärätietoisesti ajettava diplomi-insinöörikoulutuksen lisäämistä täällä. On luonnollista, että olemassa olevat korkeakouluyksiköt tätä vastustavat, sillä vaarana on opetuksen supistuminen niissä. Vaikka Suomella ei ole varaa jokaiseen kylään perustaa korkeakouluja ja keskittämisellä saadaan skaalaetuja, Turun koulutus ei olisi mikään tyhjästä rakennettu yksikkö.

Turun yliopistossa on vahva matematiikan-, fysiikan-, kemian- ja tietojärjestelmätieteiden opetus ja tutkimuspohja. Ne voivat tarjota jopa vankemman tieteellisen pohjan kuin vahvasti soveltavaan tutkimukseen nojautuva erillisyksikkö kuten esimerkiksi Tampereen teknillinen yliopisto on. Insinöörikoulutuksella on Turussa maineikkaat perinteet ja onhan Åbo Akademista ja Turun yliopistosta jo joitakin kymmeniä tupsulakkeja valmistunut. Yksikään diplomi-insinööri ei työurastaan selviä ymmärtämättä talouden perusteita tai myynnin merkitystä. Siksi tiivis yhteistyö Turun yliopistoon kuuluvan kauppakorkeakoulun kanssa tarjoaisi valmistuville hyvän osaamispohjan. 

Toivottavasti tupsulakkiopiskelijoita nähdään Turun katukuvassa jatkossa muutenkin kuin keväisin, Saaristolaivuritutkinnon yhteydessä. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koulutuspolitiikka, Oikea osaaminen, Yrittäminen, Turku, Varsinais-Suomi

Matkailijaa eivät kuntarajat kiinnosta

Keskiviikko 25.1.2017 - Sanna

* Kirjoitus on alunperin julkaistu 25.1. Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehden blogissa. 

Kävin viikonloppuna Matkamessuilla Helsingissä. Parhaiten rakennettu osasato tai alue oli ehdottomasti Suomen Saaristo, jossa yhteistyössä palveluitaan esittelivät kunnat ja matkailukohteet Hangosta Poriin. Jäin kaipaamaan vastaavia kokonaisuuksia myös muilta.

Edes suomalainen matkailija ei yleensä ole lähdössä Siilinjärvelle tai Askolaan lomalle, vaan kohteet valitaan akselilla Itä-Suomi, Lappi, Pohjanmaa jne. Yhteinen aluemarkkinointi onkin parasta, mitä matkailijalle voi tarjota. Kenties messualueetkin kannattaisi jatkossa selkeämmin jakaa näiden mukaan ja vielä ulkomaatkin Eurooppaan, Aasiaan jne. Myös muualta tuleva matkailija valitsee ensisijaisesti jonkin alueen kohteekseen suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta. Italiasta kaikki tuntevat Toscanan tai Piemonten, Saksasta Bayerin tai Reinin laakson, mutta jäsentyvätkö kotimaan kohteet samalla tavalla meille itsellemmekään?

Poikkesin Itä-Suomen alueelta löytyvien kohteiden osastoille. Valitettavan monessa ei osattu kertoa kokonaisuudessaan alueen palveluista, eikä alueen palvelut myöskään löytyneet yhdeltä yhteiseltä sivustolta, vaan majoitusta kehotettiin etsimään kuntien alta. Sellaiseen harva matkailija ryhtyy.

Pidetään siis täällä Varsinais-Suomessakin mielessä, että Turkua ja kenties Naantalia lukuun ottamatta matkailijoille eivät kuntarajat ole olennaisia. Markkinoinnissa ja brändin rakennuksessa meidän tuleekin vahvistaa varsinaissuomalaisuuttamme ja sen erityislatuisuutta kokonaisuutena. Eivät ruokaperinteemme noudata kuntarajoja, saati niiden raaka-aineet tai hienoimmat retkeilyreitistötkään.

Helsingin Sanomissa 22.1. kirjoitettiin Lapin matkailijoista, joille kaivataan kipeästi kielitaitoisia oppaita. Eräs yrittäjä näki kuitenkin ongelmaksi sen, että kaikki tarjoavat yhtä ja samaa husky- tai moottorikelkkasafaria, massahotellia, vaikka ulkomaalaiset hakevat täältä hiljaisuutta ja puhdasta luontoa.

Tarvitaanko välttämättä massiivisia sirkushuveja vai onko viime vuosina vahvistunut trendi pienestä ja aidosta tullut valtavirraksi? Minua ainakin perinteiset hotellikompleksit vuodesta toiseen samanlaisina säilyvine aamiaisineen ovat alkaneet kyllästyttää. Etenkin lasten kanssa matkaillessa, pienestä hotellihuoneesta ei ole kenellekään iloa. Eivätkä ne ikimuistoisimmat lomamuistotkaan aina synny Disneylandissa vaan kenties jostain yllättäen löytyneestä ihanasta kahvilasta, paikallisen mummon vuokraamasta huoneesta oman talonsa alakerrassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matkailu, Varsinais-Suomi, Yrittäjyys, Kunnat

Onnea Lieto!

Torstai 12.1.2017 - Sanna

*Kirjoitus on alunperin julakistu Varsinais-Suomen Y-lehdessä 12.1.

Varsinais-Suomen yritysmyönteisimmäksi kunnaksi on Kaarinan tilalle kirinyt Lieto. Saavutus on hieno, eikä se suinkaan tule pelkällä onnella tai tuurilla, vaan kovalla työllä.

Yritysmyönteisyys rakentuu varsin monelle seikalle, alkaen kunnan yleisestä ilmapiiristä niin kuntalaisten, virkamiesten kuin kuntapäättäjienkin keskuudessa. Se on kunnan, yrittäjäyhdistysten ja yritysten yhteispeliä. Se on myös alueellisten ja paikallisten toimijoiden yhteistyötä, sillä kaikkea ei voi, eikä kannata tehdä omalla porukalla.

Päivän Turun Sanomat suosittelee aiempaa äänikuningatarta Kaarinaa katsomaan peiliin. Kommentti on kaikessa totuudellisuudessan aiheellinen. Kymmenen vuotta sitten kehitetyt toimintamallit eivät ehkä enää palvele tässä ajassa.

Kaarinan kaupunginhallituksen 13 jäsenestä vain yksi on yrittäjä. Valtuutettujen osuus on suurempi, mutta Kaarina ei harjoita esimerkiksi päätöksenteossa systemaattista yritysvaikutusten arviointia.

Liedossa kuntaliitoksen jälkeenkin on vain yksi vahva yrittäjäyhdistys. Kaarinassa, joka tosin kooltaan on suurempi, on edelleen kaksi yhdistystä.

Kaarinassa kaupunki ja yrittäjät ovat yhdistäneet voimansa yhteiseen elinkeinoyhtiöön, joka tarjoaa monenlaista lähipalvelua paikallisille yrityksille. Kaarinan Kehitys on yksi Kaarinan yritysmyönteisyyden keskeisiä tekijöitä. Silti kentällä kuulee toiveita vielä maanläheisemmästä neuvonnasta tai yhteisprojekteista yritysten ja yhtiön välillä.

Kaupungin hankintapäätösten tekijät ovat avainasemassa. Tehdäänkö tarjouspyyntöjä tai kilpailutuksia, joiden kriteerit mahdollistavat hankinnat mahdollisimman kaukaa vai onko paikallisella pientoimijoilla mahdollisuuksia. Lakiin on turha vedota, sillä se antaa paljon mahdollisuuksia, joita on vaan osattava käyttää, jos paikallisyritysmyönteisyyttä vaan löytyy.

Yhä suurempi osa yrittäjistämme on itsensätyöllistäjiä, yksinyrittäjiä tai mikroyrityksiä, joiden osaaminen ja palvelutkin kulkevat pilvessä. Pilveä varten ei tarvita tonttia, hallia, eikä sorviakaan, vaan yhteisöllisiä muuntautuvia, kasvun mahdollistavia toimisto- ja työskentelytiloja. Lähimmät ratkaisut tällaiselle löytyvät Turusta, jossa taas ongelmaksi voivat muodostua logistiikka ja pysäköinti, kun kauempaa tultaessa tulee käyttäneeksi omaa autoa.

Kuntavaalivuotena toivoisi, että jokaisessa varsinaissuomalaisessa kunnassa olisi riittävästi yrittäjäehdokkaita – ja jatkossa valtuutettuja, myös avainpaikoilla. Ehdokkaiden pitäisi myös muistaa yhteistyön merkitys laajemmin kuin omassa kotikunnassa.

Meidän varsinaissuomalaisten menestystä ei lopulta ratkaista keskinäisellä kilpailulla vaan meidän on menestyttävä yhdessä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Siksi on kyettävä rakentamaan tulevaisuutta nimenomaan yhdessä, kunta- tai yhdistysrajat välillä unohtaen. Harva yrittäjä hyötyy uudesta komeasta tiestä, jos se päättyy oman kunnan rajalle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yrittäjyys, Varsinais-Suomi

Turku maan kakkoseksi

Sunnuntai 15.11.2015 - Sanna Vauranoja

Riitta Monto ruotii ansiokkaasti Turun Sanomien pääkirjoituksessa Turun ja Tampereen eroja: miksi Tampere menestyy paremmin kuin Turku. Tampereella käydessä tulee tunne kuin vertaisi Helsinkiä New Yorkiin. Toisaalta, Tampereella opiskelleena ja asuneena, Turku on silti paras kaupunki, jonka itse olen Suomesta löytänyt.

Havainnot päätöksenteon ketteryydestä ovat epäilemättä oikeita. Myös yhteistyön sujumattomuus kehyskuntien kanssa on yksi osatekijä. On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi Lempäälässä on Ideapark kuten Mylly Raisiossa, Pirkkalassa lentokenttäkeskittymä, kuntaliitoksia ei ole tehty ja ympäristökunnissa vielä vauraampaa väkeä kuin täällä. Emme siis saa päästää itseämme liian helpolla.

Soteuudistus muuttaa koko kunta-ajatusta radikaalisti. Nyt näköpiirissä ovat rakenteet, joissa yhteistyö muuttuu mahdollisuudesta välttämättömyydeksi – ja hyvä niin.

Mikään hallintorakenneuudistus ei koskaan vedä vertoja ajattelutapojen muutokselle. Ja niitä pitäisi ravistella tällä meillä päin. Turussa voitaisiin opetella ajattelemaan naapurikuntia vahvoina kumppaneina, kuten monet yritykset suhtautuvat omaan verkostoonsa. Turun ei tarvitse tuottaa kaikkia palveluita itse, vaan osan se on ulkoistanut verkostoonsa naapureilleen.

Naapureissa pitäisi taas vihdoin ymmärtää, että ei olisi menestystarinaa nimeltä Kaarina tai Lieto, jos ei kyljessä olisi sellaista vetovoimatekijää kuin Turku. Olemme siis puolin ja toisin vahvasti riippuvaisia toisistamme ja sen tosiasian hyväksyminen on toimivan yhteistyön ja uudenlaisen kulttuurin perusta.

Oikeasti asiat lopulta tapahtuvat ihmisten kesken, sinun ja minun. Miten minä tänään voin rakentaa yhteistyötä naapureihin, voisinko soittaa tutulle Turkuun ja ideoida uutta yhteistyömallia. Puhunko kahvipöytäkeskustelussa naapurista, että se nyt on sellainen… vai osoitanko arvostusta, myös arkipuheissa.

Vahvemman yhdessä tekemisen ohella toivoisin enemmän kuuntelutaitoa ja vähemmän kateutta. Siinä missä amerikkalainen näkee naapurin uuden auton ja ajattelee, mitä voin tehdä, että saisin vähän hienomman, tuumitaan täällä: toivottavasti naapuri menettää autonsa. Kateus estää meitä vetämästä kotiinpäin.

Kuuntelu tarkoittaa sitä, että hankkeita, joille ei ole tarvetta, ei jäädä härkäpäisesti jumittamaan päätöksenteossa. Näistä hankkeista ei muodostu ”juttuja”, mikäli ne edustavat liian pienen ryhmän etuja. Jos alueen asukkaat tarvitsevat toriparkkia, rakennetaan se. Jos alueen asukkaat vastustavat koko hanketta, unohdetaan se. Jos alueen yrittäjät toimivat peliteollisuudessa tai terveysteknologiassa, ei tungeta heitä logistiikkakeskittymään tai biolaaksoon, vaan tuetaan näitä toimialoja menestymään entistäkin paremmin.

Tänne tarvitaan enemmän arkipäiväistä yhteistyötä ja kuuntelutaitoa, vähemmän kateutta. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varsinais-Suomi, Kilpailukyky, Yhteistyö, Asenne