Share |

Turku maan kakkoseksi

Sunnuntai 15.11.2015 - Sanna Vauranoja

Riitta Monto ruotii ansiokkaasti Turun Sanomien pääkirjoituksessa Turun ja Tampereen eroja: miksi Tampere menestyy paremmin kuin Turku. Tampereella käydessä tulee tunne kuin vertaisi Helsinkiä New Yorkiin. Toisaalta, Tampereella opiskelleena ja asuneena, Turku on silti paras kaupunki, jonka itse olen Suomesta löytänyt.

Havainnot päätöksenteon ketteryydestä ovat epäilemättä oikeita. Myös yhteistyön sujumattomuus kehyskuntien kanssa on yksi osatekijä. On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi Lempäälässä on Ideapark kuten Mylly Raisiossa, Pirkkalassa lentokenttäkeskittymä, kuntaliitoksia ei ole tehty ja ympäristökunnissa vielä vauraampaa väkeä kuin täällä. Emme siis saa päästää itseämme liian helpolla.

Soteuudistus muuttaa koko kunta-ajatusta radikaalisti. Nyt näköpiirissä ovat rakenteet, joissa yhteistyö muuttuu mahdollisuudesta välttämättömyydeksi – ja hyvä niin.

Mikään hallintorakenneuudistus ei koskaan vedä vertoja ajattelutapojen muutokselle. Ja niitä pitäisi ravistella tällä meillä päin. Turussa voitaisiin opetella ajattelemaan naapurikuntia vahvoina kumppaneina, kuten monet yritykset suhtautuvat omaan verkostoonsa. Turun ei tarvitse tuottaa kaikkia palveluita itse, vaan osan se on ulkoistanut verkostoonsa naapureilleen.

Naapureissa pitäisi taas vihdoin ymmärtää, että ei olisi menestystarinaa nimeltä Kaarina tai Lieto, jos ei kyljessä olisi sellaista vetovoimatekijää kuin Turku. Olemme siis puolin ja toisin vahvasti riippuvaisia toisistamme ja sen tosiasian hyväksyminen on toimivan yhteistyön ja uudenlaisen kulttuurin perusta.

Oikeasti asiat lopulta tapahtuvat ihmisten kesken, sinun ja minun. Miten minä tänään voin rakentaa yhteistyötä naapureihin, voisinko soittaa tutulle Turkuun ja ideoida uutta yhteistyömallia. Puhunko kahvipöytäkeskustelussa naapurista, että se nyt on sellainen… vai osoitanko arvostusta, myös arkipuheissa.

Vahvemman yhdessä tekemisen ohella toivoisin enemmän kuuntelutaitoa ja vähemmän kateutta. Siinä missä amerikkalainen näkee naapurin uuden auton ja ajattelee, mitä voin tehdä, että saisin vähän hienomman, tuumitaan täällä: toivottavasti naapuri menettää autonsa. Kateus estää meitä vetämästä kotiinpäin.

Kuuntelu tarkoittaa sitä, että hankkeita, joille ei ole tarvetta, ei jäädä härkäpäisesti jumittamaan päätöksenteossa. Näistä hankkeista ei muodostu ”juttuja”, mikäli ne edustavat liian pienen ryhmän etuja. Jos alueen asukkaat tarvitsevat toriparkkia, rakennetaan se. Jos alueen asukkaat vastustavat koko hanketta, unohdetaan se. Jos alueen yrittäjät toimivat peliteollisuudessa tai terveysteknologiassa, ei tungeta heitä logistiikkakeskittymään tai biolaaksoon, vaan tuetaan näitä toimialoja menestymään entistäkin paremmin.

Tänne tarvitaan enemmän arkipäiväistä yhteistyötä ja kuuntelutaitoa, vähemmän kateutta. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varsinais-Suomi, Kilpailukyky, Yhteistyö, Asenne

Rasti ruutuun

Tiistai 15.9.2015

Olen iloisesti yllättynyt, miten niin moni suomalainen vastustaa perjantain mielenosoituksia ja aikoo pysyä töissä. Lähes 70 000 ihmistä on pelkästään Facebooktapahtumassa ilmoittanut olevansa perjantaina töissä - ja olevansa ylpeä siitä. Samaan aikaan on myös perustettu kansalaisaloite ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamiseksi. 

Puhtaasti eniten minua pöyristyttää, että työntekijäliitot, jotka nyt yhteiskuntasopimuksen kaadettuaan huutelevat yhdistymisvapausoikeuksiensa ja muun asiaan liittymättömän perään, eivät kykene esittämään yhden yhtäkään selvää paperia siitä, millä tuo 5% saadaan kasaan. Ilmeisesti monelle mielenilmaukseen osallistuvalle on itselleenkin tullut epäilys, jopa häpeä, ettei tässä nyt sillälailla työnantajaa kohtaan osoiteta mieltä, vaan hallitusta. Ollaan tosi kiitollisia työpaikasta, jota ollaan kaikin keinoin kuitenkin hävittämässä. Kuka taloudelliset menetykset korvaa työantajille ja tekemättömät työt perjantaina tekee? Onko olemassa kuitenkin 'joku muu' keneltä voidaan leikata, ettei vaan minulta?

Olisiko ollut parempi, jos hallitus olisi laatinut monivalintapaperin, jossa olisi eri toimenpiteitä ja niiden perässä kustannusvaikutus esimerkiksi näin:

Lomarahojen poisto xx m€
Sunnuntailisät zz m€
Arkipyhät yy m€
Liiton jäsenmaksun verovähennysoikeuden poisto bb m€
Pekkaspäivien poisto cc m€
...

Ammattiliitot olisivat tästä sitten keskenään sopimalla poimineet vähiten ikävät uudistukset, kunhan valintojen yhteissumma vastaisi tuota 5% kilpailukykytavoitetta. 

Kyllä minusta palkkansa voi käyttää monenlaiseen turhuuteen, kuten tupakkaan, uhkapeleihin tai ammattiliiton jäsenmaksuun. Laittomia lakkoja, vailla päämäärää olevia mielenilmauksia, jarruttamista, vastustamista ja Suomen kurjistamista on nyt näissä kerhoissa tarjolla. Silläkin rahalla voisi viettää perjantain ahkeroinnin päälle rentouttavan viikonlopun suomalaisessa kylpylässä - ja pitää Suomen kulutuskysynnän pyörimässä, työpaikat ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelut Suomessa.

Toivottavasti perjantaina sataa kaatamalla. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ay-liike, Työ, Hallituksen esitys, Kilpailukyky, Terve talous

Tunneista tuloksia

Maanantai 6.4.2015 - Sanna Vauranoja

Mitä enemmän perehdyn eri rooleissa suomalaiseen työnteon kulttuuriin, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että täällä ollaan aivan liikaa tekevinämme asioita, vähemmän saadaan varsinaisesti aikaiseksi.

Viime aikoina ollaan keskusteltu työajan pidennyksistä kilpailukyvyn parantamiseksi. Tavoite kilpailukyvyn kasvattamisesta on sinänsä oikea ja välttämätön, mutta keino tavoitteen saavuttamiseen vaikuttaa väärältä. Itse asiassa työajan mittaaminen on vapauttanut meidät tulosten aikaansaamisesta, riittää, kun viettää työpaikalla sovitun tuntimäärän.

Työtuntien mittaaminen toimi Fordin aikoina 1900-luvun alussa erinomaisesti. Se toimii perinteisessä tehdastyössä edelleen kohtalaisen hyvin. Mutta se istuu huonosti yhä kasvavaan tietotyöhön, jossa tehdyt tunnit eivät itse asiassa kerro työn tuloksista yhtään mitään. Tämä asettaa esimiestyön ja johtamisen aiempaa vaativampaan raamiin, jossa esimiehen on ymmärrettävä hyvin tarkasti, mitä työllä tavoitellaan ja milloin siinä ollaan onnistuttu. 

Meitä Suomessa vaivaa syndrooma, jossa liian moni on tekevinään asioita. Tämän ilmiön ruotiminen voidaan aloittaa eduskunnasta. Millaiset tulostavoitteet kansanedustajille asetetaan, kun vaalikauden työ alkaa? Miksi kansanedustajille, jotka nauttivat palkkaa yhteisistä varoistamme, ei ole selvää tulosarviointia? Riittääkö, että eduskunnassa viettää neljä vuotta vai pitäisikö siellä syntyä myös tulosta?

Yrittäjien kanssa keskustellessani nousee esiin sama ilmiö koulutuksen osalta. Meillä koulutetaan korkeasti, mutta valmistuneiden kyky ratkaista asiakkaiden ongelmia ihan oikeasti on osin kehno. Koulutusinvestoinnin tärkein tehtävä on tuottaa osaamista, joita yritykset ja organisaatiot tarvitsevat, joista edelleen niiden asiakkaat ovat valmiita maksamaan.

Liian monen työpäivän pääsisältönä on kulkea palaverista toiseen. Kun palaveriaika loppuu neljän maissa, vajaat kahdeksan tuntia onkin jo täynnä. On aika siirtyä vapaalle. Pahinta jälkeä tämä palaveri- ja koulutushöttö saa aikaan esimerkiksi terveydenhuollossa ja vanhusten hoidossa. Suurestakaan lailla säädetystä hoitajamitoituksesta ei paljon iloa ole, jos nuo 0,5 hoitajaa per asukas ovat suurimman osan päivästä palaverissa tai tietokoneella hoitamassa hallinnollisia asioita. Mitoitukseen pitäisikin kirjata yksi asia, että hoitohenkilökunnan työajasta vähintään 90% menee asiakkaiden tai potilaiden kohtaamiseen.  

Työajan pidentäminen ei kilpailukyvyn puutteita taida ratkaista. Kiinnitetään pikemminkin huomiota kolmeen asiaan: koulutusjärjestelmän kykyyn tuottaa todellista osaamista, esimiesten kykyyn ottaa vallan ohella vastuuta organisaation aikaansaannoksista ja työajan mittaamisessa tuntien sijaan tuloksilla. Kyllä siinä väkisin kilpailukykykin paranee. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työ, Johtaminen, Kilpailukyky

Ratkaisuja n:o 1 - Työllisyys lisää kilpailukykyä

Sunnuntai 11.1.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julakistu Helsingin Sanomissa 10.1.2015

ETLA esitteli 8.1. omat lääkkeensä Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Esitettyjä ratkaisuja olivat mm. palkan sivukulujen alentaminen, jonka HS (9.1.) arvioi lämmittävän vain hetken, ja työajan pidennys 37,5:stä 40 tuntiin.

Palkan sivukulujen alentaminen todellakin syö eläkevarantoja. Mikäli tällä toimenpiteellä haluttaisiin kilpailukyvyn ohella parantaa työllisyyttä, huojennukset voitaisiin kohdentaa ensimmäisiin työntekijöihin. 

Sivukulujen huojennus voitaisiin tehdä määräaikaiseksi ensimmäistä 1-5 työntekijää kohden tai se voitaisiin porrastaa ensimmäisen työntekijän osalta esimerkiksi 20% nykyisestä, toisen 40% jne. Määräaikainen huojennus voisi nousta portaittain täyteen arvoon muutaman vuoden kuluessa, jolloin siitä ei syntyisi työsuhteen jatkumisen estettä eikä  huojennusoikeus syntyisi juuri taannehtivasti.

Suomessa on 160 000 yksinyrittäjää. Jos näistä neljänneskin palkkaisi 1-5 uutta työntekijää, voitaisiin synnyttää keskimäärin jopa 80 000 uutta työpaikkaa. Tarve olisi arvioiden mukaan 200 000 uudelle työpaikalle. 

Sivukulujen huojennuksen kohdentaminen mikroyrityksiin ei ensitöikseen parantaisi vientiteollisuuden kilpailukykyä, mutta auttaisi pienet yritykset kasvu-uralle. Kun yksinyrittäjä voisi palkata itselleen apua, yrityksellä olisi suurempi mahdollisuus kasvaa, kun kaikista rutiineista ei tarvitsisi yksin huolehtia ja myyntityölle jäisi enemmän aikaa.  Työllisyyden ja kasvun parantuessa se parantaisi välillisesti kilpailukykyämme. 

Vajaaksi jäävät eläkevarat voitaisiin rahoittaa työttömyyskorvausten käytön vähenemisellä ja työttömyyskorvausta paremmalla palkkatulojen verokertymällä. Voitaisiinpa jopa Keskustan maalaileman kasvurahaston hyödyntämistä tässä selvittää. Kyseessähän on nimenomaan kasvuun tähtäävä toimenpide. 

Mutta ratkaiseeko kilpailukykyämme työtuntien pidennys, kun toimialamme muuttuvat yhä enemmän tietointensiivisiksi toimistotöiksi. Mitataanko tuottavuutta tulevaisuudessa työtunteina vai jonain muuna. Palkkojen jäädyttäminen määräajaksi ja palkkojen paikallisesti sovittava alennus tuntuisivat äkkiseltään tehokkaammilta keinoilta parantaa kilpailukykyämme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yrittäminen, Yrittäjyys, Verotus, Kilpailukyky