Kuka vastaa elinvoimastaLauantai 24.8.2024 Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 24.8.2024 Hyvinvointialueilla on erittäin keskeinen rooli sekä alueiden että koko Suomen elinvoiman vahvistamisessa vaikka alueilla ei lakisääteisiä velvoitteita elinvoiman ylläpitämiseen ole. Pelkästään Varsinais-Suomen hyvinvointialue ostaa palveluita lähes 800 miljoonalla ja tarvikkeita 200 miljoonalla, yhteensä siis miljardilla. Ilman yrityksiä ja kolmannen sektorin toimintaa eivät hyvinvointialueet tule toimeen. Se, mitä, keneltä ja miten ostamme, vaikuttaa vääjäämättä alueen yrityksiin, järjestöihin, asukkaisiin, kuntien talouteen ja kokonaisvaurauteemme. Hyvinvointialueen kilpailutuksiin on voitava osallistua niin mikro- kuin suuryritystenkin. Mikäli kriteerit ovat liian laajoja ja seikkaperäisiä, on mahdollista, että vaatimukset täyttäviä yhteistyökumppaneita ei ole tai ostopalvelun sisältö ja sen myötä hinnat eivät vastaa omaa tuotantoa. Tuottamalla palveluita yhteistyössä yritysten ja järjestöjen kanssa, hyvinvointialue saa vertailutietoa omalle toiminnalle, sen laadulle ja kustannuksille. Kilpailutuksissa tarvitaan riittävää hankintaosaamista ja avointa markkinavuoropuhelua. Valvonta sopimuksen aikana tulee olla systemaattista ja kaikkia palveluntuottajia tulee kohdella yhdenvertaisesti. Palveluseteleitä laajasti hyödyntämällä toteutuu niin asiakkaiden valinnanvapaus kuin kaiken kokoisten yritysten mahdollisuus tarjota palvelua. Palvelusetelit edellyttävät myös vähemmän kilpailutustyötä ja hallintoa hyvinvointialueelta. Osa hankinnoista jää kansallisen kilpailutusrajan alapuolelle ja tällöin hankinta voidaan tehdä suorahankintana. Usein esimerkiksi 10 000 euron ylittäviin ostoihin pyydetään kolme kirjallista tarjousta. Jos nuo tarjoukset pyydetään vain tutuilta yrityksiltä, uudet yritykset eivät koskaan pääse edes tarjoamaan julkiselle sektorille. Pienhankinnat on saatava julkisesti näkyville Varhan verkkosivuille. Kun yritys kehittää uuden toimintatavan, tuotteen tai laitteen, samat kilpailutussäädökset koskevat myös innovaatioita. Jos hyvinvointialue ei ole innovaatiosta edes kuullut, sitä ei myöskään kilpailuteta. Jos taas innovaation yksityiskohdat avataan kilpailutusdokumentteihin, innovaatiota pääsevät hyödyntämään heti myös kilpailijat, jotka eivät sitä ole kehittäneet. Jos kilpailutukselta vaaditaan aina enemmän kuin yksi tarjous, miten uusi innovaatio voi menestyä. Jatkuva vuoropuhelu yritysten ja Varhan välillä on keskeisessä roolissa, jotta uusia innovaatioita voidaan testata ja kehittää hyvinvointialueen ja yrityksen hyödyksi. Mikäli uusien tuotteiden tai palveluiden yhteiskehitystä ei voida toteuttaa hankintalain puitteissa hyvinvointialueilla, sitä on tehtävä yhteistyössä esimerkiksi korkeakoulujemme kanssa. Hyvinvointialueiden on osaltaan huolehdittava uusien innovaatioiden edistämisestä, jotta suomalaiset terveys- ja hyvinvointiteknologian innovaatiot kehittyvät ja kasvavat myös vientituotteiksi. Kilpailutuksissa on siis vältettävä monimutkaisia, lakivaatimukset ylittäviä hankintakriteereitä, huolehdittava riittävän pienistä osa-hankinnoista tai niiden mahdollistamisesta, edistettävä palveluseteleitä, julkaistava pienhankinnat hyvinvointialueen verkkosivuilla sekä mahdollistettava innovatiiviset hankinnat ja uusien innovaatioiden pääsy hyvinvointialueille. Alueiden ja Suomen elinvoima sekä kilpailukyky rakentuvat osaltaan myös hyvinvointialueilla. Se edellyttää osaavia hankintoja, avointa vuoropuhelua ja ennakkoluulotonta yhteistyötä. Sanna Vauranoja Laura Riski |
Avainsanat: Elivoima, Kilpailukyky, Innovaatiot, TKI, Hankinta |
Turku maan kakkoseksiSunnuntai 15.11.2015 - Sanna Vauranoja Riitta Monto ruotii ansiokkaasti Turun Sanomien pääkirjoituksessa Turun ja Tampereen eroja: miksi Tampere menestyy paremmin kuin Turku. Tampereella käydessä tulee tunne kuin vertaisi Helsinkiä New Yorkiin. Toisaalta, Tampereella opiskelleena ja asuneena, Turku on silti paras kaupunki, jonka itse olen Suomesta löytänyt. Havainnot päätöksenteon ketteryydestä ovat epäilemättä oikeita. Myös yhteistyön sujumattomuus kehyskuntien kanssa on yksi osatekijä. On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi Lempäälässä on Ideapark kuten Mylly Raisiossa, Pirkkalassa lentokenttäkeskittymä, kuntaliitoksia ei ole tehty ja ympäristökunnissa vielä vauraampaa väkeä kuin täällä. Emme siis saa päästää itseämme liian helpolla. Soteuudistus muuttaa koko kunta-ajatusta radikaalisti. Nyt näköpiirissä ovat rakenteet, joissa yhteistyö muuttuu mahdollisuudesta välttämättömyydeksi – ja hyvä niin. Mikään hallintorakenneuudistus ei koskaan vedä vertoja ajattelutapojen muutokselle. Ja niitä pitäisi ravistella tällä meillä päin. Turussa voitaisiin opetella ajattelemaan naapurikuntia vahvoina kumppaneina, kuten monet yritykset suhtautuvat omaan verkostoonsa. Turun ei tarvitse tuottaa kaikkia palveluita itse, vaan osan se on ulkoistanut verkostoonsa naapureilleen. Naapureissa pitäisi taas vihdoin ymmärtää, että ei olisi menestystarinaa nimeltä Kaarina tai Lieto, jos ei kyljessä olisi sellaista vetovoimatekijää kuin Turku. Olemme siis puolin ja toisin vahvasti riippuvaisia toisistamme ja sen tosiasian hyväksyminen on toimivan yhteistyön ja uudenlaisen kulttuurin perusta. Oikeasti asiat lopulta tapahtuvat ihmisten kesken, sinun ja minun. Miten minä tänään voin rakentaa yhteistyötä naapureihin, voisinko soittaa tutulle Turkuun ja ideoida uutta yhteistyömallia. Puhunko kahvipöytäkeskustelussa naapurista, että se nyt on sellainen… vai osoitanko arvostusta, myös arkipuheissa. Vahvemman yhdessä tekemisen ohella toivoisin enemmän kuuntelutaitoa ja vähemmän kateutta. Siinä missä amerikkalainen näkee naapurin uuden auton ja ajattelee, mitä voin tehdä, että saisin vähän hienomman, tuumitaan täällä: toivottavasti naapuri menettää autonsa. Kateus estää meitä vetämästä kotiinpäin. Kuuntelu tarkoittaa sitä, että hankkeita, joille ei ole tarvetta, ei jäädä härkäpäisesti jumittamaan päätöksenteossa. Näistä hankkeista ei muodostu ”juttuja”, mikäli ne edustavat liian pienen ryhmän etuja. Jos alueen asukkaat tarvitsevat toriparkkia, rakennetaan se. Jos alueen asukkaat vastustavat koko hanketta, unohdetaan se. Jos alueen yrittäjät toimivat peliteollisuudessa tai terveysteknologiassa, ei tungeta heitä logistiikkakeskittymään tai biolaaksoon, vaan tuetaan näitä toimialoja menestymään entistäkin paremmin. Tänne tarvitaan enemmän arkipäiväistä yhteistyötä ja kuuntelutaitoa, vähemmän kateutta. |
Avainsanat: Varsinais-Suomi, Kilpailukyky, Yhteistyö, Asenne |
Rasti ruutuunTiistai 15.9.2015 Olen iloisesti yllättynyt, miten niin moni suomalainen vastustaa perjantain mielenosoituksia ja aikoo pysyä töissä. Lähes 70 000 ihmistä on pelkästään Facebooktapahtumassa ilmoittanut olevansa perjantaina töissä - ja olevansa ylpeä siitä. Samaan aikaan on myös perustettu kansalaisaloite ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamiseksi. Puhtaasti eniten minua pöyristyttää, että työntekijäliitot, jotka nyt yhteiskuntasopimuksen kaadettuaan huutelevat yhdistymisvapausoikeuksiensa ja muun asiaan liittymättömän perään, eivät kykene esittämään yhden yhtäkään selvää paperia siitä, millä tuo 5% saadaan kasaan. Ilmeisesti monelle mielenilmaukseen osallistuvalle on itselleenkin tullut epäilys, jopa häpeä, ettei tässä nyt sillälailla työnantajaa kohtaan osoiteta mieltä, vaan hallitusta. Ollaan tosi kiitollisia työpaikasta, jota ollaan kaikin keinoin kuitenkin hävittämässä. Kuka taloudelliset menetykset korvaa työantajille ja tekemättömät työt perjantaina tekee? Onko olemassa kuitenkin 'joku muu' keneltä voidaan leikata, ettei vaan minulta? Olisiko ollut parempi, jos hallitus olisi laatinut monivalintapaperin, jossa olisi eri toimenpiteitä ja niiden perässä kustannusvaikutus esimerkiksi näin: Lomarahojen poisto xx m€ Ammattiliitot olisivat tästä sitten keskenään sopimalla poimineet vähiten ikävät uudistukset, kunhan valintojen yhteissumma vastaisi tuota 5% kilpailukykytavoitetta. Kyllä minusta palkkansa voi käyttää monenlaiseen turhuuteen, kuten tupakkaan, uhkapeleihin tai ammattiliiton jäsenmaksuun. Laittomia lakkoja, vailla päämäärää olevia mielenilmauksia, jarruttamista, vastustamista ja Suomen kurjistamista on nyt näissä kerhoissa tarjolla. Silläkin rahalla voisi viettää perjantain ahkeroinnin päälle rentouttavan viikonlopun suomalaisessa kylpylässä - ja pitää Suomen kulutuskysynnän pyörimässä, työpaikat ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelut Suomessa. Toivottavasti perjantaina sataa kaatamalla. |
Avainsanat: Ay-liike, Työ, Hallituksen esitys, Kilpailukyky, Terve talous |
Tunneista tuloksiaMaanantai 6.4.2015 - Sanna Vauranoja Mitä enemmän perehdyn eri rooleissa suomalaiseen työnteon kulttuuriin, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että täällä ollaan aivan liikaa tekevinämme asioita, vähemmän saadaan varsinaisesti aikaiseksi. Viime aikoina ollaan keskusteltu työajan pidennyksistä kilpailukyvyn parantamiseksi. Tavoite kilpailukyvyn kasvattamisesta on sinänsä oikea ja välttämätön, mutta keino tavoitteen saavuttamiseen vaikuttaa väärältä. Itse asiassa työajan mittaaminen on vapauttanut meidät tulosten aikaansaamisesta, riittää, kun viettää työpaikalla sovitun tuntimäärän. Työtuntien mittaaminen toimi Fordin aikoina 1900-luvun alussa erinomaisesti. Se toimii perinteisessä tehdastyössä edelleen kohtalaisen hyvin. Mutta se istuu huonosti yhä kasvavaan tietotyöhön, jossa tehdyt tunnit eivät itse asiassa kerro työn tuloksista yhtään mitään. Tämä asettaa esimiestyön ja johtamisen aiempaa vaativampaan raamiin, jossa esimiehen on ymmärrettävä hyvin tarkasti, mitä työllä tavoitellaan ja milloin siinä ollaan onnistuttu. Meitä Suomessa vaivaa syndrooma, jossa liian moni on tekevinään asioita. Tämän ilmiön ruotiminen voidaan aloittaa eduskunnasta. Millaiset tulostavoitteet kansanedustajille asetetaan, kun vaalikauden työ alkaa? Miksi kansanedustajille, jotka nauttivat palkkaa yhteisistä varoistamme, ei ole selvää tulosarviointia? Riittääkö, että eduskunnassa viettää neljä vuotta vai pitäisikö siellä syntyä myös tulosta? Yrittäjien kanssa keskustellessani nousee esiin sama ilmiö koulutuksen osalta. Meillä koulutetaan korkeasti, mutta valmistuneiden kyky ratkaista asiakkaiden ongelmia ihan oikeasti on osin kehno. Koulutusinvestoinnin tärkein tehtävä on tuottaa osaamista, joita yritykset ja organisaatiot tarvitsevat, joista edelleen niiden asiakkaat ovat valmiita maksamaan. Liian monen työpäivän pääsisältönä on kulkea palaverista toiseen. Kun palaveriaika loppuu neljän maissa, vajaat kahdeksan tuntia onkin jo täynnä. On aika siirtyä vapaalle. Pahinta jälkeä tämä palaveri- ja koulutushöttö saa aikaan esimerkiksi terveydenhuollossa ja vanhusten hoidossa. Suurestakaan lailla säädetystä hoitajamitoituksesta ei paljon iloa ole, jos nuo 0,5 hoitajaa per asukas ovat suurimman osan päivästä palaverissa tai tietokoneella hoitamassa hallinnollisia asioita. Mitoitukseen pitäisikin kirjata yksi asia, että hoitohenkilökunnan työajasta vähintään 90% menee asiakkaiden tai potilaiden kohtaamiseen. Työajan pidentäminen ei kilpailukyvyn puutteita taida ratkaista. Kiinnitetään pikemminkin huomiota kolmeen asiaan: koulutusjärjestelmän kykyyn tuottaa todellista osaamista, esimiesten kykyyn ottaa vallan ohella vastuuta organisaation aikaansaannoksista ja työajan mittaamisessa tuntien sijaan tuloksilla. Kyllä siinä väkisin kilpailukykykin paranee. |
Avainsanat: Työ, Johtaminen, Kilpailukyky |
Ratkaisuja n:o 1 - Työllisyys lisää kilpailukykyäSunnuntai 11.1.2015 - Sanna Vauranoja *Kirjoitus on julakistu Helsingin Sanomissa 10.1.2015 ETLA esitteli 8.1. omat lääkkeensä Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Esitettyjä ratkaisuja olivat mm. palkan sivukulujen alentaminen, jonka HS (9.1.) arvioi lämmittävän vain hetken, ja työajan pidennys 37,5:stä 40 tuntiin. |
Avainsanat: Yrittäminen, Yrittäjyys, Verotus, Kilpailukyky |