Miksi terve talous on niin tärkeä

Torstai 30.12.2021

Kun puhutaan elintärkeistä palveluista, kuka kehtaa samalla puhua taloudesta!?

Tällaista logiikkaa kuulee tasaisin väliajoin päätöksenteossa. Samaa ideologiaa viljelee nykyinen hallituksemme. Kaikkea enemmän, kaikkea lisää, rahalla ei ole mitään väliä. Velkaannumme hurjaa vauhtia ja kun tätä velkarahalla kuplitettua nousukautta seuraa vääjäämättä laskukausi, meillä ei enää ole yhtään pelivaraa elvyttää taloutta.

Talouspuhe kuulostaa jonkun korvaan kylmältä ja sydämettömältä, mutta itse asiassa, se on juuri päinvastoin. Kuvitellaan tilanne, että emme lainkaan laskisi, mikä on menojen ja tulojen välinen suhde. Lopulta veroprosentti nousisi sataan tai edessämme olisi konkurssi, kun lainarahaa ei enää saisi tai korot nousisivat tuntuvasti.

Kuinka moni lopulta on halukas laittamaan veroihin reilusti yli puolet tuloistaan? Kuinka monessa kotitaloudessa elintasoa täydennetään lisäämällä jatkuvasti pikavippejä ja lainaa: siis ruokaa, vessapaperia ja sähköä velaksi? Entä mikä on todellinen veroprosenttimme, kun pelkkä ansiotulovero on tuntuva, kuntaverot, arvonlisävero, muut kulutusverot ja kiinteistöverot tulevat siihen päälle. Itseasiassa valtaosa työssäkäyvistä ihmisistä maksaa tuloistaan jo nyt yli puolet veroina.

Kun lisäämme uusia palveluita tai teemme uusia kiinteistöjä, samaan aikaan jostain pitäisi myös luopua. On liian helppoa vain aina lisätä kaikkea miettimättä, mikä on jäänyt vanhaksi ja tarpeettomaksi. Budjettiriihessä kaikilla on jokin täysin välttämätön uudistus, joka on tehtävä, mutta yhteisymmärrystä toiseen suuntaan on vaikeampi löytää. 

Ajattelutavasta konkreettisena esimerkkinä on omakotitalon lämmitys. Aiemmin taloa on lämmitetty puupannulla. Omakotitalon asukkaat päättävät tehdä investoinnin vaivattomaan maalämpöön. Investoinnin jälkeen puupannusta voidaan luopua, eikä kenenkään tarvitse joka päivä kantaa sisään korillista puita, sytyttää pannua ja lisätä puita.

Myös julkisella sektorilla tehdään uudistuksia ja kehitystyötä. Sen tuloksena ”puupannusta” voitaisiin luopua, mutta harmillisen usein maalämpöä käytetään vain silloin tällöin ja siinä rinnalla lämmitetään vanha kunnon puupannu. Tai vaikka puupannua ei enää lämmitetä, sen lämmitykseen tarvittu henkilökunta jatkaa ”maalämpökoordinaattoreina”.

Vaikka tämä on toki yksinkertaistettu esimerkki investoinneista, siinä piilee totuuden siemen. Kun aikamme elämme yli varojen, nostamme veroja ja otamme päälle velkaa, jotta uudistusten lisäksi kaikki voisi pysyä ennallaan, meillä ei ole enää mahdollisuutta tehdä uusi investointeja. Meillä ei ole varaa ylläpitää toimivia palveluita, saati panostaa uusiin innovaatioihin ja parhaisiin lääkkeisiin.

Huolehtimalla tulojen ja menojen tasapainosta sekä kohtuullisesta verotasosta, voimme taata toimivat palvelut ja uusien innovaatioiden hyödyntämisen. Terve talous luo turvallisuutta ja mahdollisuuksia tulevaisuuteen: saamme erinomaista palvelua, hoitoa ja apua jatkossakin. Kun lisäämme uusia palveluita tai investoimme parempiin laitteisiin, samalla pitää miettiä, mistä voisimme luopua, mikä on jo aikansa elänyt toimintatapa. 

Tasapainoinen ja terve talous takaa siis toimivat palvelut ja vastuulliset päättäjät ymmärtävät tämän yhtälön.

Entäs lapset?

Sunnuntai 12.3.2017 - Sanna

Aamun Helsingin Sanomissa (12.3.) on kooste kotitalousvähennyksen historiasta ja nykytilasta. Parhaimmillaan vähennystä sai tehdä 3000 euroon, nyt summa on 2400 euroa, mutta tänä vuonna ennakkoperintärekisteriin merkityltä yritykseltä ostetusta kotityöstä saa vahentää 40 sijaan 50 prosenttia. Kotitalousvähennys on kuitenkin edelleen vahvasti kohdistettu kotiin, ei sen asukkaisiin. 

Keskustelu käy kuumana perhevapaiden uudistamisesta ja työn sekä perheen joustavasta yhdistämisestä. Yksi työkalu tämän tavoitteen toteuttamisessa voisi olla kotitalousvähennyksen laajentaminen lasten ja miksei myös vanhusten hoitoon. 20% vähennysoikeus työntekijän palkasta pitäisi kuitenkin korottaa. 

Jo nykyisellä vähennykseen oikeuttavalla 2400 eurolla per puoliso saisi ostettua mukavasti lastenhoitopalvelua kuukautta kohden. Todennäköistä on kuitenkin se, että lastenhoitajat mieluummin toimisivat työntekijöinä kuin yrittäjinä. Tutun ja turvallisen lastenhoitajan sitouttaminen olisi helpompaa, jos tarjolla olisi tietty säännöllinen tulo ja kuukausittainen tuntimäärä. Kotitalousvähennyksen laajentaminen edesauttaisi näitä seikkoja huomattavasti. Summan korottaminen taas lisäisi työtä, verotuloja ja vähentäisi pimeää työtä. 

Toivottavasti tämä kotitalousvähennys voidaan ottaa perhevapaiden uudistuksen yhteyteen agendalle hallituksessa. Vai onko sekin kenties perussuomalaisten ideologiaa vastaan, kuten kotihoidontuen uudistaminen?

Ratkaisuja n:o 2 - Passiivisesta omistajuudesta aktiiviseen

Torstai 15.1.2015 - Sanna Vauranoja

Lue kirjoitukseni suoraan Uuden Suomen Puheenvuorossa. 

Ratkaisuja n:o 1 - Työllisyys lisää kilpailukykyä

Sunnuntai 11.1.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julakistu Helsingin Sanomissa 10.1.2015

ETLA esitteli 8.1. omat lääkkeensä Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Esitettyjä ratkaisuja olivat mm. palkan sivukulujen alentaminen, jonka HS (9.1.) arvioi lämmittävän vain hetken, ja työajan pidennys 37,5:stä 40 tuntiin.

Palkan sivukulujen alentaminen todellakin syö eläkevarantoja. Mikäli tällä toimenpiteellä haluttaisiin kilpailukyvyn ohella parantaa työllisyyttä, huojennukset voitaisiin kohdentaa ensimmäisiin työntekijöihin. 

Sivukulujen huojennus voitaisiin tehdä määräaikaiseksi ensimmäistä 1-5 työntekijää kohden tai se voitaisiin porrastaa ensimmäisen työntekijän osalta esimerkiksi 20% nykyisestä, toisen 40% jne. Määräaikainen huojennus voisi nousta portaittain täyteen arvoon muutaman vuoden kuluessa, jolloin siitä ei syntyisi työsuhteen jatkumisen estettä eikä  huojennusoikeus syntyisi juuri taannehtivasti.

Suomessa on 160 000 yksinyrittäjää. Jos näistä neljänneskin palkkaisi 1-5 uutta työntekijää, voitaisiin synnyttää keskimäärin jopa 80 000 uutta työpaikkaa. Tarve olisi arvioiden mukaan 200 000 uudelle työpaikalle. 

Sivukulujen huojennuksen kohdentaminen mikroyrityksiin ei ensitöikseen parantaisi vientiteollisuuden kilpailukykyä, mutta auttaisi pienet yritykset kasvu-uralle. Kun yksinyrittäjä voisi palkata itselleen apua, yrityksellä olisi suurempi mahdollisuus kasvaa, kun kaikista rutiineista ei tarvitsisi yksin huolehtia ja myyntityölle jäisi enemmän aikaa.  Työllisyyden ja kasvun parantuessa se parantaisi välillisesti kilpailukykyämme. 

Vajaaksi jäävät eläkevarat voitaisiin rahoittaa työttömyyskorvausten käytön vähenemisellä ja työttömyyskorvausta paremmalla palkkatulojen verokertymällä. Voitaisiinpa jopa Keskustan maalaileman kasvurahaston hyödyntämistä tässä selvittää. Kyseessähän on nimenomaan kasvuun tähtäävä toimenpide. 

Mutta ratkaiseeko kilpailukykyämme työtuntien pidennys, kun toimialamme muuttuvat yhä enemmän tietointensiivisiksi toimistotöiksi. Mitataanko tuottavuutta tulevaisuudessa työtunteina vai jonain muuna. Palkkojen jäädyttäminen määräajaksi ja palkkojen paikallisesti sovittava alennus tuntuisivat äkkiseltään tehokkaammilta keinoilta parantaa kilpailukykyämme.