Hoitajamitoitus oli arvovalinta

Torstai 9.3.2023

Viime eduskuntavaalien ratkaisevaksi teemaksi nousi vanhustenhuollon tila Suomessa. Vasemmisto tarjosi ratkaisuksi hoitajamitoituksen nostoa ympärivuorokautiseen hoivaan. Valtakunnallinen tavoite on kuitenkin ollut panostaa ensisijaisesti toimivaan ja vaikuttavaan kotihoitoon sekä vähentää ympärivuorokautisen hoivan tarvetta.

Erittäin moni asiantuntija, Kokoomus mukaanlukien, katsoivat, että kategorinen mitoituksen nosto johtaa merkittävään henkilöstöpulaan muissa vanhuspalveluissa, paikkojen vähenemiseen ympärivuorokautisessa hoivassa ja henkilöstövajeesta johtuen entistä harvemman ikääntyneen pääsyyn kotihoidon tai ympärivuorokautisen hoivan piiriin.

Kaikki esillä olleet uhkakuvat ovat toteutuneet ja samaan aikaan mitoituksen nostaminen 0.7:ään jouduttiin siirtämään joulukuun alkuun. Käytännössä seuraava eduskunta joutuu perumaan mitoituksen noston. Uhkakuvat ovat siis toteutuneet, mutta lopullista mitoituksen nostoa ei saatu aikaan. Kyseessä on jättimäinen virhe, joka syntyi alan toimijoiden ja asiantuntijoiden näkemyksistä piittaamaton populistinen vaalipropaganda. 

Mitoituksen nostovaateen aiheuttamat välilliset ongelmat näkyvät kaikissa vanhuspalveluissa, mutta myös laajasti terveydenhuollossa ja esimerkiksi vammaispalveluissa. Mitoituksen osittainen nosto on johtanut siihen, että kaikki liikenevät työntekijät haalitaan ympärivuorokautiseen hoivaan tai siellä suljetaan paikkoja. Näin työntekijöitä puuttuu jatkuvasti myös kotihoidosta ja edelleen pula heijastuu terveydenhuoltoon ja vammaispalveluihin.

Työntekijöistä on huutava pula, rekrytointiin ja palkkaamiseen menee entistä enemmän aikaa ja rahaa. Surullisinta tässä on se, että laskun maksamme me suomalaiset niin kiristyvinä menoina, veroina kuin menetettynä hoivana ja jopa terveytenä.

Eduskuntavaalit ovat jälleen ovella. Kannattaa todella tarkasti tutustua, millaisia muutoksia puolueet ajavat: ovatko ne oikeasti vastuullisia vai kuulostavatko ne vain älyttömän kivalta ratkaisulta äärimmäisen monimutkaiseen ongelmaan. Kaikkea nimittäin on näissäkin vaaleissa tarjolla.

Tulevaisuuden neuvola

Keskiviikko 22.2.2023

Minulla on haave. Haave siitä, että uskaltautuisimme uudistamaan neuvolaa perheiden muuttuneita tarpeita vastaavaksi.

Istuin toissa viikolla junassa matkalla Helsinkiin ja vastapäisellä paikalla oli äiti pienen vauvansa ja ystävättärensä kanssa. Hän kertoi ystävälleen, miten heti syntymän jälkeen äiti sysättiin sivuun ja kaikki neuvolakäyntien keskustelut liittyivät ainoastaan ja vain vauvaan. Tuoreen äidin kokemus ei juurikaan eroa omista kokemuksistani viimeisen 16 vuoden ajalta.

Näitä kokemuksia ei kuitenkaan pidä lukea niin, että äidit tai perheet eivät arvostaisi neuvolatoimintaa. Syksyllä Varsinais-Suomen Terveydenhoitajayhdistyksen hallituksen kanssa käymäni keskustelun perusteella oma ymmärrykseni laajeni neuvolahenkilökunnan työhön liittyvien ristipaineiden osalta.

Neuvolahenkilöstö tunnistaa perheiden muuttuneet tarpeet, mutta neuvolatyötä ohjataan lain ja toisaalta valtakunnallisten ohjeiden ja kriteereiden kautta. Jos edellytyksenä on karrikoidusti seuloa riisitautia, tuberkuloosia ja täitä asiakkailta, ei aikaa juuri jää keskustelulle, kohtaamiselle ja perheen vuorovaikutuksen tukemiselle, vaikka henkilökunta tarpeen tunnistaakin.

Toinen tunnistettu haaste liittyy koulutukseen ja osaamiseen. Äitiysneuvolassa tehtävät tutkimukset ja raskauteen liittyvät mahdolliset riskit ovat hyvin erityyppisiä kuin syntyneen vauvan kasvuun ja terveyteen liittyvät seikat. Vaatii siis hyvin laaja-alaista osaamista neuvolahenkilökunnalta tunnistaa raskaushepatoosin alkavat oireet, vauvan motoristen taitojen kehitysviivästymä, äidin raskauden jälkeisestä masennuksesta, päihteiden liikakäytöstä tai perheväkivallasta puhumattakaan. Toisaalta, mitä pidempi yhteinen historia neuvolatyöntekijällä ja perheellä on, sitä helpompi on nähdä, jos asiat eivät ole kunnossa.

Kolmas haaste syntyy juuri tästä laajasta osaamiskirjosta, jonka johdosta neuvolatoiminta on rakentunut pikemmin professio- kuin asiakaslähtöseksi. Meillä on äitiys-, lasten-, perhe- ja kasvatusneuvola sekä kouluterveydenhuolto, -kuraattori, -psykologi ja -koutsi. Kenen puoleen perheen, lapsen tai nuoren tulee siis kääntyä missäkin asiassa?

Valtakunnallisesti neuvolatoiminnalle annetuissa ohjeissa, kriteereissä ja teetätettävissä tutkimuksissa pitäisi arvioida esimerkiksi viiden vuoden välein, mitkä ovat perheiden ja lasten viisi kriittisinä haastetta tällä hetkellä ja panostaa niihin. Emme voi lisätä vuosi vuodelta aina vaan uusia tutkimuksia ja kyselyitä neuvolakäynnille edellisten oheen, vaan meidän pitää priorisoida suurimmat riskit.

Oma haaveeni Varhassa on se, että voisimme rakentaa yhden yhteisen perheneuvolamallin. Perheneuvolaan otetaan ensimmäisen kerran yhteyttä, kun haaveillaan raskaudesta tai raskaustesti on näyttänyt positiivista. Perhe irtaantuu perheneuvolasta, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Erikseen ei enää olisi äitiysneuvolaa, lastenneuvolaa ja kouluterveydenhuoltoa vaan perhe kävisi samalla terveydenhoitajalla raskaudesta aikuisuuteen.

Toki tuolle 18 vuoden jaksolle epäilemättä osuisi henkilövaihdoksia liittyen työpaikan vaihtoihin, eläköitymiseen ja muihin elämänmuutoksiin, mutta ne eivät ajoittuisi lähtökohtaisesti aina kaikkein kriittisimpään nivelvaiheeseen: syntymään, koulun aloitukseen tai yläkouluun siirtymiseen. Murrosikäisen nuoren kanssa viestintä on kovin erilaista kuin vauvan, joten voisi olla perusteltua tehdä vaihdos jossain vaiheessa riippuen ehkä työntekijän omasta osaamisesta ja motivaatiosta. Alakouluissakin opettajavaihdos saatetaan tehdä alkuluokkien, ensimmäisen neljän vuoden tai vasta yläkouluun siirryttäessä.

Mitä perheneuvolassa sitten tapahtuisi? Tietyt fyysiset seulonnat raskaana olevan äidin virtsanäytteestä lapsen punnitsemiseen ja pituuden mittaamiseen voitaisiin toteuttaa neuvolan odotustilassa itse tai jopa kotona. Perhe voisi kirjata arvot OmaKantaan, josta terveydenhoitaja voisi seurata muutoksia. Käynnillä voitaisiin tehdä tarkempia mittauksia, mikäli silmämääräisesti tai omamittausten perusteella olisi havaittavissa jotain poikkeavaa.

Tapaamisella keskityttäisiin perheen kokonaishyvinvointiin: vanhempien jaksamiseen, lapsen hyvinvointiin ja turvallisuudentunteeseen, kognitiivisten taitojen kehittymiseen ja perheen vuorovaikutukseen. Rokotukset voitaisiin antaa käynnin yhteydessä. Motoriset taidot voitaisiin arvioida vauvaiän jälkeen varhaiskasvatuksessa ja koululiikunnassa. Mikäli mittauksissa tai keskusteluissa ilmenisi jotain erityistä, terveydenhoitaja etsisi Perhekeskuksesta oikean ammattilaisen tai tiimin pohtimaan perheen tilannetta ja perhe saisi nopeasti apua omasta tutusta Perhekeskuksesta.

Jos perheen aikuisilla ilmenisi käynnin yhteydessä terveyshuolia, oma terveydenhoitaja ohjaisi asiakkaan oikean palvelun pariin kenties jopa voimalla varata ajan lääkärille, sairaanhoitajalle, hammashoitoon, laboratorioon tai fysioterapiaan. Omalääkärin sijaan perheellä olisi siis omahoitaja, jolta saisi apua ja neuvoa tarvittaessa koko perheen haasteisiin, ei vain lapsen terveyteen.

Koko perheen auttaminen perustuu siihen, että lapsen etu on koko perheen hyvinvointi. Mikäli vanhempi on masentunut tai kärsii somaattisesta sairaudesta, koko perhe sairastaa usein siinä samalla. Vertaistukea ja erilaisia virtuaaliryhmiä terveelliseen ruokavalioon, nukkumiseen, medioiden turvalliseen käyttöön ja liikkumiseen voitaisiin järjestää koko Varhan alueella sähköisen Perhekeskuksen kautta.

Tällainen kokonaisvaltaisempi perheneuvola tukisi myös Suomen perhepoliittisia tavoitteita. Syntyvyys on alhainen Suomessa osittain siksi, että moni ensimmäisen lapsensa saanut perhe kokee suurta riittämättömyyttä ja yksin jäämisen tunnetta, jos esimerkiksi isovanhemmat asuvat kaukana, eikä tukiverkkoja ole.

Parhaimmillaan oma terveydenhoitaja tuntisi myös kolmannen sektorin tarjoamat verkostot ja palvelut. Jos perhe tuntisi itsensä esimerkiksi yksinäiseksi, terveydenhoitaja voisi neuvoa MLL:n perhekahvilaan tai avoimeen leikkipuistotoimintaan.

Kirjoitin aiemmin ennaltaehkäisevistä palveluista ja niiden roolista hyvinvointialueella. Jos panostamme laajaan koko väestöryhmän ennaltaehkäiseviin interventioihin, niillä on saatava paras mahdollinen vaikuttavuus. On myös kysyttävä palveluita käyttäviltä asiakkailta, mihin he ovat tyytyväisiä ja mitä pitäisi tehdä toisin. Tässä yksi asiakasnäkökulma. Sitä saa vapaasti käyttää perheneuvolan kehittämiseen.  

Nyt ennaltaehkäistään

Keskiviikko 1.2.2023

Oletko joskus kuullut sanottavan, että meidän pitäisi panostaa ennaltaehkäisyyn? Erinomainen ajatus, nyökyttelemme. Mutta mitä ennaltaehkäisy oikeastaan tarkoittaa tai mitä me sillä ymmärrämme.

Koko väestötason ennaltaehkäisyä on esimerkiksi neuvolatoiminta, rokotukset ja seulonnat. Kohdennettua ennaltaehkäisyä taas ovat diabeteksen ennaltaehkäisy painonhallinnalla tai kotihoidon piirissä olevan ikääntyneen toimintakyvyn ja tasapainon ylläpito kaatumisten ehkäisemiseksi. Lasketaanko ennaltaehkäisyksi esimerkiksi aivoinfarktin ennaltaehkäiseminen verenpainelääkityksellä vai onko se jo pikemminkin oikeaan aikaan, ajoissa annettua hoitoa.  

Kysymys ennaltaehkäisyn määritelmistä on olennainen, kun rakennamme Varhalle palvelustrategiaa. Jos valitsemme, että painopisteen tulee olla ennaltaehkäisyssä korjaavien palveluiden sijaan, herää kysymys, kuinka laajoja väestötason interventioita aiotaan ottaa käyttöön ja mitä niillä saavutetaan.

Ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä pohdittaessa on mietittävä myös seuraavaa vaihetta: mitä esimerkiksi ikäihmisten neuvolatoiminnasta seuraa. Mikäli neuvolassa seulotaan esimerkiksi verenpainetta, tasapainoa ja painoindeksiä, asioiden toteaminen itsessään ei vielä ongelmaa ratkaise. Ihminen tietää jo peilikuvankin perusteella, jos painoa on päässyt kertymään. Sitä varten ei suinkaan tarvitse ajaa neuvolaan. Tarvitaan matalan kynnyksen painohallintaryhmiä, ravitsemus- ja liikuntaneuvontaa lähellä ihmisen arkea tai vähintäänkin verkon välityksellä. Jos taas neuvolassa todetaan heikentynyt tasapaino, kuka järjestää tasapainoharjoituksia: hyvinvointialue vai asuinkunta?  

Oma filosofiani lähtee siitä, että meidän tehtävämme hyvinvointialueena on panostaa ajoissa annettuihin vaikuttaviin palveluihin, kaikkein vaikuttavimpaan väestötason ennaltaehkäisyyn ja kohdennettuun ennaltaehkäisyyn. Jos verikokeessa ilmenee diabeteksen esiaste tai verenpaine on koholla, meidän tehtävänämme on etsiä oikea ammattilainen ja huolehtia avun piiriin pääsystä oikea-aikaisesti. Kun palvelutarve on todettu, meidän tehtävänämme on panostaa oikeanlaisiin eli vaikuttaviin palveluihin. Voidaanko diabeteksen puhkeaminen estää painonhallintaryhmällä ja liikuntareseptillä? Saadaanko verenpaine laskuun elämäntapaohjauksella vai tarvitaanko lääkitys?

Väestötasolle tarjottavia ennaltaehkäiseviä palveluita on otettava käyttöön erittäin huolellisen vaikuttavuusarvioinnin perusteella ja olemassa olevia ennaltaehkäiseviä palveluita taas arvioitava ja uudistettava säännöllisten vaikuttavuusarvioiden pohjalta. Tästä esimerkkinä äitiys- ja lastenneuvolat, joiden tekemää seulontaa ja perheiden neuvontaa tulee uudistaa säännöllisesti sen mukaan, mikä nähdään kyseisessä väestöryhmässä merkittävimpinä ja kalleimpina haasteina. Tällä hetkellä se ei ole lasten aliravitsemus vaan esimerkiksi mielenterveyden ja voimavarojen riittäminen perheissä. Miten neuvolakäynnillä voitaisiin panostaa enemmän mielenterveyteen, jaksamiseen ja perheen vuorovaikutuksen parantamiseen ei niinkään mittanauhan tai vaa’an kanssa mittaamiseen? Voitaisiinko mittaukset suorittaa itsenäisesti odotustilassa ja kirjata OmaKantaan digitaalisesti.

Yksi keskeinen ennaltaehkäisyn muoto on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Hyvinvointialueille annettava rahoitukseen on varattu varsin vähän tähän, joten merkittävin vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä jää asuinkunnille, järjestöille, yrityksille ja tietysti meille ihmisille itsellemme.

Kun seuraavan kerran kuulet näkemyksen, jossa puhutaan ennaltaehkäisystä ratkaisuna kaikkeen, kannattaa kysyä, mitä sillä tarkalleen ottaen tarkoitetaan.

Hyvinvointialueille tarvitaan kirkas digistrategia

Maanantai 23.1.2023

Työkyky keskiöön

Keskiviikko 14.9.2022

Meillä Suomessa on pitkään vallinnut työkulttuuri, missä joko töitä tehdään sata prosenttisesti tai töitä ei tehdä ollenkaan. Perhevapaiden takia osittainen työaika alkaa olla jo arkipäivää, mutta työpanoksen säätely työkykysyistä ei ole kovinkaan yleistä tai edes hyväksyttyä.

Minulla oli tilaisuus kuulla tänään Turun työllisyyspalveluiden ammattilaisia ja omat ajatukseni avartuivat työkyvyn suhteen merkittävästi. Tässä johtopäätöksiä näistä oppimistani asioista.

Kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa, työkyky pitää nostaa sille kuuluvaan asemaan. Työkyky ei ole suinkaan vain työterveystuottajien asia vaan työkyvystä tulee huolehtia laajemmin. Erityisen haavoittuvia ovat työterveyden ulkopuolelle tipahtavat työttömät, pitkäaikaistyöttömistä puhumattakaan.

Työkyvystä huolehtiminen liittyy lähes kaikkeen, missä työikäiset asukkaamme asioivat. Kun esimerkiksi työikäinen loukkaantuu tai tarvitsee tekoniveltä, jokainen päivä pois työstä on sekä työnantajalle että  yhteiskunnallemme hukkaa. Ihmisiä ei pidä säilyttää hoitojonoissa, vaan työkyvystä pitäisi kantaa huolta.

Kun ihminen joutuu pitkälle sairaslomalle, vaarana voi olla työkyvyttömyys. Tai tarkemmin katsottuna työkyky voi alentua esimerkiksi puoleen, mutta työkyky ei todennäköisesti kokonaan katoa. Työkyky ei myöskään ole ajallisesti vakio vaan esimerkiksi uupumuksen tai masennuksen myötä työkyky voi tilapäisesti laskea, mutta palautua oikeanlaisella kuntoutuksella takaisin sataan prosenttiin.

Vaikka työkyky alenisi pysyvästi, työmarkkinoiden pitäisi kyetä ottamaan vastaan myös alentuneen työkyvyn tuottama työpanos etenkin, kun kärsimme varsin mittavasta työvoimapulasta useilla aloilla. Esimerkiksi jos pitkäaikaistyöttömiä on 100 000, joiden keskimääräinen jäljellä oleva työkyky olisi 50 prosenttia, meillä on käyttämättä 50 000 henkilötyövuoden panos.

Erityisen merkityksellistä tämä on sosiaali- ja terveysalalla. On varsin erikoista, että vuonna 2021 pitkäaikaisesti työttömänä oli yli 10 000 sote-alan työntekijää. Jos kyseessä on alentunut työkyky, olisi sote-työnantajien syytä tarkastella omia toimintatapojaan, jotta alentunut työkyky ei estäisi työntekoa. Mikäli keskimääräinen työkyky on tässä joukossa 50%, meillä on käyttämättä 5 000 sote-ammattilaisen laskennallinen työpanos. Vaikka ala kärsii käsinkosketeltavasta työvoimapulasta, järjestelmämme mahdollistaa pitkäaikaistyöttömyyden.

Kun ihminen jää työttömäksi, hän tippuu pois työterveyden piiristä. Erilaisissa hankkeissa on pyritty rakentamaan siltaa työterveyden ja oman terveyskeskuksen välille. Jatkossa hyvinvointialueella kannattaa nostaa työkykyasiat omaksi tiimikseen sote-keskuksissa. Oma tavoitteeni Varsinais-Suomessa on, että sote-keskusten alle perhekeskusten ja toimintakykykeskusten rinnalle saamme moniammatillisen työkykykeskuksen.

Työkykykeskuksen moniammatillinen tiimi voitaisiin rakentaa yhteistyössä ulkoisten toimijoiden kanssa. Esimerkiksi kunnille siirtyvät työllisyyspalvelut, Kela ja järjestöt olisivat keskeisiä kumppaneita omille terveys- ja sosiaalipalveluillemme. Työkykytiimissä työskentelisi mahdollisesti työllisyyskoordinaattori ja työkykyvalmentaja yhteistyössä edellä mainittujen tahojen kanssa.

Työkyky ei tietystikään ole vain julkisen palvelun asia. Tarvitsemme työllistymiseen tiivistä yhteistyötä työnantajien kanssa. Moni työnantaja kehuu pitkäaikaistyöttömiä huippurekrytoinneiksi. Työmoraali ja into tehdä työtä sekä sitoutuminen työnantajaan ovat erinomaisia. Tästä meidän pitäisi puhua enemmän!

Ratkaisu kaikkeen

Perjantai 9.9.2022

Hoitajamitoitus oli kaikkien huulilla eduskuntavaalien alla 2019. Tutkittu tieto ja lukuisat asiantuntijanäkökulmat kaikuivat kuin kuuroille korville. Hoitajamitoitus oli ratkaisu kaikkeen, faktoista viis.

Kaikki mitoitukseen liittyvät riskit ovat käyneet tai käymässä toteen. Koska hallitus todennäköisesti tiesi jo hallituskauden alussa, että ratkaisu on mahdoton, se jätti taktisista syistä mitoituksen voimaantulon aivan hallituskauden loppuun. Nyt sitä ollaan siirtämässä seuraavan hallituksen siivottavaksi. Mitoitusta tuskin tullaan seuraavina vuosikymmeninä toteuttamaan. 

Vanhustenhuollon ja koko sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kriisi on eskaloitunut viimeisten vuosien aikana. Hoiva- ja vuodeosastopaikkoja on jouduttu sulkemaan, koska mitoitusten edellyttämää henkilökuntaa ei ole. Tämä on johtanut leikkausten viivästymiseen sairaaloissa, koska jo leikattuja potilaita ei kyetä siirtämään uusien potilaiden alta sairaalasta terveyskeskuksiin. Samaan aikaan ympärivuorokautisen hoidon kriteerit täyttävät vanhukset jäävät ilman hoivapaikkaa, koska paikkoja joudutaan sulkemaan liian vähäisen henkilöstön vuoksi.

Alan houkuttelevuus on kärsinyt erittäin suuren kolauksen mm. käynnissä olevan työehtosopimusriidan vuoksi. Jos useamman vuoden ajan kaikkialla hoetaan, että hoitajien työ on raskasta, alipalkattua ja kamalaa, kuinka moni alalle enää hakeutuu? Olisitko itse 16-vuotiaana lähtenyt alalle, josta kaikki puhuvat pelkästään pahaa?

Hoitajamitoitus ei todellisuudessa ratkaise juuri mitään havaituista vanhuspalveluiden tai terveydenhuollon ongelmista. Hoitajamitoituksesta puhuminen vertautuu junamatkaan Turusta Helsinkiin. Haluan päästä Turusta Helsinkiin ja tärkeimpänä laatukriteerinä pidettäisiin junassa työvuorossa olevan henkilökunnan määrää. Todellisuudessa asiakkaalle merkitsee junan pysyminen aikataulussa, junalipun hinta, matkustustavan hiilijalanjälki, vessan siisteys ja se, saako junassa lämmintä kahvia tai työskentelyrauhaa.

Hoitajamitoituksen sijaan olisikin huomattavasti olennaisempaa puhua palvelutasosta. Millaista palvelutasoa siisteyden, viihtyisyyden, ravitsemuksen, hygienian, lääkityksen, kulttuuritarjonnan, sosiaalisen kanssakäymisen ja kuntoutuksen osalta me sitoudumme yhteiskuntana järjestämään. Palvelutason määrittäminen takaisi tietyn palvelun laadun vanhukselle, ei suinkaan pelkkä hoitajamitoitus.

On erittäin perusteltua, että kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit tekevät asiasta välikysymyksen: https://www.sttinfo.fi/tiedote/oppositio-jattaa-valikysymyksen-vanhus--ja-terveyspalveluiden-kriisiytymisesta?publisherId=69819275&releaseId=69950586&lang=fi. Hallitus ei voi kaikkea jättää seuraavan hallituksen hoidettavaksi vaan nyt olisi vastuunkannon aika.

Tuhkaa vai tervettä yhteistyötä?

Torstai 8.9.2022

Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden 2022 alussa. Kuntien toiminnoista ja budjeteista siirtyy noin puolet hyvinvointialueille. Uudistus tulee, haluttiin sitä tai ei.

Kunnille tämä tarkoittaa täysin uutta tilannetta, jonka osa kunnista näkee uhkana ja osa mahdollisuutena. Etenkin pienempien kuntien tilannetta uudistus pääsääntöisesti helpottaa.

Siirtymävaiheessa kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyö on kriittistä monella tavalla. Viestinnän rooli korostuu, kun siirtyvien työntekijöiden tiedon tarve tulevasta, mutta samalla epävarmuus lisääntyvät. Tietoa ja tulevaisuuden suuntaa kaipaavat kuntiin jäävät työntekijät. Eikä kuntien johto tai luottamushenkilötkään elä muutoksen keskellä tyhjiössä.

Siirtymävaiheeseen liittyy paljon juridisia ja järjestelmäasioita. Esimerkiksi tietojärjestelmätunnukset ja mahdollisesti uusien järjestelmien käyttö edellyttävät käyttökoulutusta siirtyville työntekijöille. Tuhannet kuntien tekemät sopimukset, sotekiinteistöjen tulevat vuokrasopimukset ja sotehenkilöstön käytössä olevat laitteet vaativat aktiivista tiedon keräämistä, tiedon luovuttamista, neuvotteluita ja tietojen yhteismitallistamista. Hyvinvointialueet voivat käynnistymishetkellä tarvita virka-apua kunnilta, jotta palkat, laskujen maksu, asiakasmaksut ja sosiaalietuisuudet saadaan hoidettua asian mukaisesti.

Siirtymävaiheen realistinen budjetointi kunnissa on, tai olisi ollut, keskeistä hyvinvointialueen rahoitukselle. Alueen kuntien tilinpäätöstiedot vuodelta 2021 ja talousarviot 2022 vaikuttavat suoraan alueelle myönnettävään rahoituspohjaan. Mitä suurempi kunta, sitä suurempi vahinko, jos palvelut ja budjetointi ovat kunnassa alimitoitettuja. Jos siis kunnassa sote on nähty vain säästökohteena ja palvelutarjonta alittaa selkeästi lakisääteisen palvelutarpeen, luvassa on mittavia ongelmia hyvinvointialueella. Tuleva rahoitus voi heittää kymmeniä miljoonia.

Siirtymävaiheen jälkeen yhteistyön tarve ei missään tapauksessa lakkaa, vaan sen merkitys entisestään korostuu. Esimerkkinä yhteistyön tarpeesta ovat opiskeluhuollon (koulupsykologit, kuraattorit, terveydenhoitajat) tiivis yhteistyö kuntien sivistystoimen ja koulujen kanssa tai hyvinvointialueen palveluverkkoon liittyvien kaavoitustarpeiden huomioiminen.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen jää vähintään 90 prosenttisesti kuntien vastuulle. Hyvinvointialueen käytössä jatkossa oleva terveyden ja hyvinvoinnin kokonaisdata on kyettävä tarjoamaan analysoituna kuntien käyttöön, jotta ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä esimerkiksi liikuntapakkoja lapsille tai harrastusryhmiä senioreille pystytään tarkemmin suunnittelemaan ja kohdentamaan kunnissa.

Meillä Varsinais-Suomessa on pitkä historia yhteistyön tekemättömyyden osalta. Tästä konkreettisina esimerkkeinä on erillisten tietojärjestelmien hurja määrä tai valmistelun pysäyttäminen edellisen hallituskauden jäljiltä.

Tällaiseen nurkkakuntaisuuteen meillä on jatkossa entistäkin vähemmän varaa. Me varsinaissuomalaiset menestymme Suomen, Pohjoismaiden ja Euroopan mittakaavassa vain yhteistyötä tekemällä. Yksikään taho tässä kokonaisuudessa ei ole omnipotentti, vaan luvassa on tiivis symbioosi. Hyvinvointialueet huolehtivat tulevaisuudessa omalta osaltaan kuntien asukkaiden turvasta ja terveydestä, etenkin silloin, kun apua tarvitaan. Kunnat taas tukevat ihmisten hyvinvointia, jotta korjaavia toimenpiteitä hyvinvointialueella ei tarvittaisi.  

Tavoitteenamme on kääntää uusi sivu yhteistyön onnistumiseksi Varsinais-Suomessa. Haluan, että me tiivistämme vuoropuhelua eri tavoin kuntien kanssa ja teemme tätä historian suurinta palvelu-uudistusta nimenomaan yhdessä. Hyvinvointialueella me kykenemme ottamaan vastaan myös kritiikkiä, kun sille on aihetta. Tuhkan sirottelu toistemme päälle ei edistä kenenkään tulevaisuutta.

Ennen ei ollut paremmin

Lauantai 7.5.2022

Minulla on ollut mielettömän hieno mahdollisuus seurata erityisen läheltä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valmistelua kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta aluehallituksen puheenjohtajana nyt kaksi kuukautta.

Olen todella vaikuttunut siitä sitoutumisen ja aherruksen määrästä, jota meidän pieni, mutta äärimmäisen osaava ja tehokas valmisteluporukka tekee. Iso kiitos asioiden ripeästä etenemisestä kuuluu heille!

Me tuoreet päättäjät olemme valinneet hyvinvointialueelle johtajan, päättäneet toimielin eli päätöksenteko-organisaation muutoksista ja tulosaluejohtajatasosta (eli organisaation toinen taso) aluevaltuustossa. Seuraavaksi tehtävänämme on ratkaista aluehallituksessa hyvinvointialueen koko henkilöstöorganisaatio 1.1.2023 alkaen. Kysymyksessä on 23 000 ammattilaisen työmaa, joten mistään pienestä päätöksestä ei ole kyse.

Tähän saakka meillä on ollut 31 erillistä sote-organisaatiota Varsinais-Suomessa. Jatkossa meillä on yksi hyvinvointialue, joka palvelut järjestää ja omalta osaltaan myös tuottaa. Jotta 23 000 ihmisen organisaatiota on mahdollista ohjata ja johtaa, meille tulee kuusi tulosaluetta: pelastuspalvelut, ikääntyneiden palvelut, sote-palvelut, TYKS sairaalapalvelut, konsernipalvelut ja järjestämisen palvelut.

Kun siirtymä on hoidettu onnistuneesti, siirrämme katseet pidemmälle tulevaisuuteen. Tavoitteenamme on tarjota toimivat ja vaikuttavat palvelu jokaiselle varsinaissuomalaiselle sekä huolehtia terveestä taloudesta, jotta palvelut toimivat tulevaisuudessakin. Näiden kahden tavoitteen saavuttamisessa riittää varmasti tehtävää vielä vuosiksi eteenpäin.

Kun organisaatiomalli toivottavasti saadaan päätökseen alkavan viikon perjantaina, siirrymme rakentamaan hyvinvointialueelle strategiaa. Strategia ei ole mikään pölyttyvä mappi johdon arkistossa, vaan se on tiekartta meille kaikille hyvinvointialueen parissa toimiville. Se vastaa kysymyksiin miksi olemme olemassa, millainen hyvinvointialue haluamme olla ja miten sellaiseksi tullaan.

Kiitos!

Maanantai 24.1.2022

Edellisen kerran olen ollut ehdolla viisi vuotta sitten kuntavaaleissa ja olin jo unohtanut, miltä se tuntuu, kun olet kuuluttanut ympäri kyliä, että minä haluaisin tuon tehtävän. Siis kymmenet ellei sadat tuhannet ihmiset tietävät haaveestasi julkisesti ja sitten sen toteutuminen punnitaan "suorassa lähetyksessä".

Vaalit menivät yli kaikkien odotusten. Kyllä tavoitteenani oli paikka aluevaltuustossa, mutta näin hienosta tuloksesta en uskaltanut edes haaveilla. Valtavan iso kiitos jokaiselle minuun luottaneelle äänestäjälleni!

On sanomattakin selvää, että yli 1400:ää ihmistä ei tavoiteta edes normaaleina aikoina pelkästään "torilla", mutta etenkin näissä koronavaaleissa tukitiimin ja tukijoiden arvo ja merkitys olivat omaa luokkaansa. Fiksujen äänestäjieni ohella haluankin kiittää jokaista teitä rinnallani, tukenani ja takanani seissyttä rohkeaa ihmistä.

Vähäinen ei ole myöskään perheen ja rakkaiden merkitys. Kotona arjen pitää pyöriä ja ruuan on oltava lämmintä, olinpa kampanjoimassa tai päätöksenteossa. Kiitos maailman parhaille kotijoukoilleni, jotka tämän työn mahdollistatte ennen ja jälkeen vaalien!

Yksityinen vai julkinen sotepalvelu?

Maanantai 17.1.2022

Alueuudistusta johdetaan tiedolla

Sunnuntai 16.1.2022

Meillä on osuva sanonta: saat, mitä mittaat. Mutta miksi mittaaminen on niin tärkeää?

Mittareita ei kannata miettiä irrallisena osana vaan niiden tehtävänä on kuvata, olemmeko menossa oikeaan suuntaan. Tarvitaan siis suunta.

Tärkeimmät tavoitteet alueuudistuksessa ovat toimivat palvelut jokaiselle varsinaissuomalaiselle ja terve talous. Millaiset mittarit näille tavoitteille voitaisiin laatia?

Palveluiden toimivuuden määrittävät ensisijaisesti tietysti palveluita käyttävät asukkaat. Palautekysely pitää ottaa käyttöön kaikissa palveluissa. Yksinkertaisimmillaan asiakkaat saavat puhelimeensa kyselyn palvelua käytettyään: kuinka hyvänä pidit saamaasi palvelua, saitko sitä ajoissa, oliko palvelu helposti saavutettavissa. Kokemus arvioidaan asteikolla 1-5.

Terveen talouden mittari on annetun budjetin pito. Olemmeko onnistuneet tuottamaan suunnitellut palvelut annetun rahamäärän sisällä.

Jotta ylipäätään voimme rakentaa toimivat palvelut ja terveen talouden, siihen tarvitaan osaava ja innostunut henkilöstö. Tärkeä mittari olisi siis henkilöstön saatavuus, pysyvyys ja tyytyväisyys.

Toimivat palvelut rakennetaan yritysten, järjestöjen ja julkisen sektorin tiiviillä yhteistyöllä. Kiinnostavaa tietoa palvelutuottajien osalta on käytettyjen palveluseteleiden määrä ja kokonaisarvo, ostopalveluiden kokonaisarvo sekä ostettujen palveluiden arvo varsinaissuomalaisilta yrityksiltä. Järjestöpuolella mittarit voisivat olla asiakaskontaktien kokonaismäärä ja hankittujen palveluiden kokonaisarvo. Yritysten ja järjestöjen pitää myös pystyä mittaamaan asiakastyytyväisyyttä.

Päättäjänä nämä mittarit tarvitaan reaaliajassa päättäjien työpöydälle. Ei todellakaan riitä, että mittarit saadaan kasaan kerran vuodessa, kun asioihin ei voi enää vaikuttaa. Mittaaminen on myös jatkuvaa kehittämistä, mittareiden ja tavoitearvojen säätämistä. Alueuudistusta johdetaan ennen muuta tiedolla. 

Järkevät järjestelmät

Torstai 13.1.2022

Tietojärjestelmien merkityksestä on osattu puhua vajaat kymmenen vuotta julkisuudessa. Erikoissairaanhoidossa ollaan rakennettu uusia potilastietojärjestelmiä, kuten Apotti HUS:ssa. Myös Varsinais-Suomessa on ollut oma UNA-hanke käynnissä potilastietojärjestelmän uusimiseksi.

Ohjelmistokehitys on monimutkaista, riskialtista ja kallista puuhaa. Ensimmäinen olennainen kysymys järjestelmien osalta liittyy siihen, kuinka järkevää meidän on rakentaa reilun viiden miljoonan väestölle useita erillisiä järjestelmiä.

Kun siirrytään Varsinais-Suomeen, sotepalveluistamme löytyy 42 eri järjestelmää. Määrä kertoo siitä, että hankinnan yksi keskeisimpiä kriteereitä on ollut ottaa eri järjestelmä kuin naapurilla.

Kun mietitään järjestelmiä asukkaiden kannalta, ikävintä on, jos tieto ei siirry järjestelmien välillä. Käyt esimerkiksi labrassa ja röntgenissä yksityisellä ja sinut lähetetään erikoissairaanhoitoon. Siellä joudutaankin ottamaan uudet säteilyrasitusta aiheuttavat kuvat, koska aiemmat kuvat eivät ole TYKS:n lääkärin luettavissa. Tai lääkäri ei näe kaikkia käytössäsi olevia lääkkeitä ja sinulle määrätään lääke, joka ei sovi yhteen aiemman lääkkeen kanssa.

Järjestelmien vaikutukset näkyvät myös päivittäisessä työssä. Kuulemani palautteen mukaan terveyskeskuslääkärin vastaanottoaikaan voi sisältyä kolmen erillisen järjestelmän päivittämistä. Niistä kaksi jumiutuu jatkuvasti ja vastaanotosta leijonan osa kuluukin järjestelmäpäivityksiin itse potilaan kohtaamisen sijaan. Pahimmillaan tietoa ei voida tallentaa ja jonkun pitää ne kirjata jälkikäteen.

Tilastotiedon mukaan Varsinais-Suomessa on keskimäärin 1 500 000 terveyskeskuslääkärikäyntiä vuodessa. Jos jokaisella vastaanotolla yksi minuutti kuluu järjestelmien kanssa tarpeettomaan taisteluun, se tarkoittaa yhteensä 25 000 tuntia vuodessa eli lähes 20 lääkärin koko vuosityöaika kuluu järjestelmien parissa kliinisen työn sijaan. Tämä aika on potilastyöstä pois.

On selvää, että järjestelmiä meillä tulee olemaan jatkossakin, mutta tärkeä kysymys on kuinka monta ja millaista työpanosta ne edellyttävät.

Lienee realistista hyväksyä, että kokonaan uutta kaiken kattavaa tietojärjestelmää meillä ei ole käytössä vuoden 2023 alussa. Sen sijaan tarvitaan vaiheittainen suunnitelma kohti yhtä järjestelmää. Siirtymäajalla kuntien mahdollisuuksia tehdä uusia järjestelmäpäätöksiä pitää rajoittaa. Ensimmäisessä vaiheessa siirrytään esimerkiksi 42 järjestelmästä alle kymmeneen ja toisessa vaiheessa yhteen järjestelmään.

Palvelutuottajien pitää pystyä rakentamaan oma integraationsa tulevaan järjestelmään kuitenkin niin, että myös pienet yritykset pystyvät tarjoamaan palveluitaan. Siirtymävaiheessa voidaan esimerkiksi rakentaa yksi yhteinen ylläpitonäkymä kaikille ja sieltä tiedot siirretään tarvittaviin järjestelmiin rajapintojen avulla.

Yksi merkittävä haaste järjestelmien osalta on niiden rahoitus. Kahden miljardin vuosibudjettia ei voida käyttää vain järjestelmiin. Esimerkiksi EU:lta on mahdollista saada rahoitusta hankkeelle.

Tietojärjestelmien osalta päämääränä on yksi yhteinen järjestelmä, joka on mieluiten sama kuin muilla alueilla ja varmuudella keskustelee Omakannan suuntaan reaaliajassa. Ihminen voi sairastua myös muualla kuin kotikulmillaan. Tavoitteena järjestelmälle on käytettävyys, joustavuus ja kustannustehokkuus.

Ilo irti digistä

Keskiviikko 12.1.2022

Digitalisaatio ja teknologia vilahtelee usein puheissa, kun puhutaan tulevaisuuden sotepalveluista ja siitä, miten palveluiden ja talouden tasapaino rakennetaan. Ja kyllä, digitaalisista palveluista on apua moneen asiaan.

Perustimme oman digitaalisia liikunta- ja elämyspalveluita ikäihmisille tuottavan yrityksen vuonna 2013. Voin kertoa monta tarinaa muutosvastarinnasta. Eräänkin kerran minut naurettiin ulos asiakkaan luota saatesanoilla: ei meidän mummot mitään joogaa.

No, eipä palvelussa mitään astangajoogaa hoivakodeille ole vaan fysioterapeuttien ja kokeneiden vanhusliikunnan ohjaajien ohjaamia liikuntaharjoitteita tuolilla, tuolin kanssa tai vuoteessa.

Sittemmin moni asia on muuttunut ja viimeistään koronapandemian iskettyä hyökyaallon lailla etenkin vanhusten hoivakoteihin, digitalisaatio on tullut ihan luontevaksi osaksi arkea ’vauvasta vaariin’. Monessa tilanteessa digi on tarjonnut ainoan turvallisen ikkunan läheisiin ihmisiin ja ulkomaailmaan. 

Digipalvelut ovat kohdanneet vahvaa vastustusta myös kuntapäättäjän roolissa. Yli viisi vuotta sitten ryhdyin puhumaan kotikunnassani sähköisestä ajanvarauksesta neuvolaan ja etävastaanotosta terveyskeskukseen. Ei minua ulos naurettu, mutta sähköisen ajanvarauksen saaminen neuvolaan kesti 3-4 vuotta, etävastaanottojen saaminen vielä pidempään. 

Koen, että yrittäjyyteni kautta minulla on varsin realistinen käsitys siitä, mitä digitalisaatiolla voidaan ja mitä sillä ei voida tehdä. Työni kautta on syntynyt tuntumaa siihen, millaisia vaiheita ja tekemistä onnistunut  muutos edellyttää. Olen myös nähnyt, miten pandemian keskellä koville joutunut henkilökunta haluaa tehdä parhaansa perushoivan äärellä, eikä jatkuvasti perehtyä uusiin teknologioihin tai toimintatapoihin. Ja olen saanut nähdä huikeita innostumisia, kun yli 90-vuotiaat ottavat teknologiaa haltuun. 

Koronapandemia sai kaltaiseni digifriikin näkemään digitalisaation toisen puolen. Me emme suinkaan voi korvata kaikkea teknologialla. Yksinäisyydestä kärsivälle ikääntyneelle ei riitä kuvapuhelin, jonka avulla pari kertaa päivässä huhuillaan, oletko hengissä. Digitalisaation tarkoitus ei saa olla kaikkien ihmiskontaktien korvaaminen, vaan asioinnin helpottaminen. Jos kotihoidon käynneistä kaksi voidaan korvata etäyhteyksin, se kolmas saisi olla pidempi rauhassa tehty käynti, koska aikaa ei enää kulu niin paljon pelkkiin matkoihin.

Toimintakykyä voidaan pitää yllä ravitsemuksella, riittävällä levolla, oikealla lääkityksellä ja puhtaudella, mutta rinnalle tarvitaan säännöllistä kuntouttavaa liikuntaa ja sosiaalisia suhteita. Niitäkin voidaan tarjota etäyhteyksin. 

Mitä nuoremmista asukkaista on kyse, sitä mielekkäämpänä digipalvelut koetaan. Nuorten mielenterveyspalveluissa digi tarjoaa matalan kynnyksen ratkaisuja, joiden pariin nuori hakeutuu helpommin kuin fyysiseen palveluun. 

Kun teemme digistrategiaa alueen palveluihin, meidän on huolehdittava muutosviestinnästä niin asukkaille kuin henkilökunnallekin sekä palveluiden saavutettavuudesta. Saavutettavuus tarkoittaa, että asukkailla on tarvittavat laitteet, verkkoyhteydet ja osaaminen. Näiden lisäksi moneen palveluun tarvitaan pankkitunnukset.

Näistä kaikista meidän pitää huolehtia samalla kun otamme seuraavia digiaskeleita. Tässäkin on edettävä rohkeasti kokeillen, aktiivisesti viestien ja kokemuksia herkästi kuunnellen. Digitalisaatiosta on apua todella moneen, mutta se ei ole ratkaisu kaikkeen.

Äänestä yhteistyön puolesta

Maanantai 10.1.2022

Vaalien alla moni pohtii, voinko äänestää muun kuin oman kunnan ehdokasta tai pitäisikö äänestää sotealan työntekijää. Kysymykset ovat tärkeitä ja ensin pitää pysähtyä vaalimatematiikan äärelle.

Jos kaikki varsinaissuomalaiset äänestävät oman kunnan ehdokasta, lopputuloksena suurimman kaupungin ehdokkaat hyötyvät. Käytännössä siis pienempien kuntien ehdokkaat eivät mene läpi ja varmuudella läpi menee enemmistö suurimpien kaupunkien ehdokkaista. Aluevaltuustoon valikoituu siis pääasiassa ”kaupunkilaisjärkeä”.

Jos kaikki valitsevat pelkästään sotealan työntekijöitä, sekä valmistelijoina että päättäjinä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät. Siis sotealan hallinnosta, palveluista ja palkoista päättävät ihmiset, jotka itse työskentelevät samassa organisaatiossa.

Oma filosofiani on, että aluevaltuustossa tärkein arvo on ”kaupunkilais- tai maalaisjärjen” sijaan yhteistyö. Yhteistyön avulla me kykenemme katsomaan koko alueen parasta, ei vain oman kunnan tilannetta. Jos jokainen valtuutettu näkee vain oman kunnan rajoille saakka, olemme koonneet yhteiseen aluevaltuustoon kunnanvaltuustot pienoiskoossa. Jos ajatuksena on säilyttää kaikki ennallaan, miksi edes teemme alueuudistusta?

Alueuudistuksen valmistelusta vastaavat sote ja pelastusalan ammattilaiset. Alueen ylintä päätäntävaltaa tulevat käyttämään aluevaltuusto ja hallitus. Luottamustyössä yksi tärkeimmistä tehtävistä on hahmottaa kokonaisuus ja huolehtia koko alueen ja kaikkien eri ammattiryhmien tasapuolisesta kohtelusta. 

Yhteistyötä tarvitaan siis luottamushenkilöiden kesken toimivien palveluiden rakentamiseksi kaikille varsinaissuomalaisille, mutta yhteistyötä tarvitaan myös viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden, eri ammattiryhmien ja eri palvelutuottajien suuntaan. Yhteistyötä on rakennettava myös eri alueiden kesken: uutta pyörää ei kannata keksiä kaikkialle.  

Vastakkainasettelua kaupungin ja maaseudun välille emme tarvitse vaan me rakennamme toimivat palvelut koko alueelle, sen kaikille asukkaille, työntekijöille ja palvelutuottajille yhteistyöllä - ja vain yhteistyöllä.

Ihminen edellä

Sunnuntai 9.1.2022

Mitä tarkoittaa, kun puhun mielelläni siitä, että alueuudistus tehdään ihminen edellä?

Alueuudistusta ollaan puuhattu yli kymmenen vuotta. Samaan aikaan kunnissa on kirjattu useita strategiapapereita asiakas- ja asukaslähtöisyydestä.

Alueuudistuksessa palveluketjut rakennetaan ihminen edellä. Se tarkoittaa ensimmäisen yhteydenoton helppoutta: tiedän minne olen yhteydessä, miten ja mihin aikaan.

Se tarkoittaa asian etenemistä ripeästi ja niin, että ihminen tietää koko ajan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kenenkään ei kuulu jäädä viikoiksi odottamaan epätietoisena, mitä syöpädiagnoosilel seuraavaksi tapahtuu. Parhaimmillaan näemme OmaKannasta tai muusta asiakastietojärjestelmästä asian etenemisen. Lähetteet ja sanelut eivät jää makaamaan jonoihin, vaan ne etenevät palvelussa ilman viiveitä. 

Se tarkoittaa myös sitä, että asia hoituu yhdeltä luukulta: ihmistä ei pompotella eri organisaatioiden välillä hämmentyneenä.

Kun rakennamme ihminen edellä palveluita, kokonaisvaltainen hyvinvointi on tavoitteena. Se tarkoittaa esimerkiksi ikäihmisen kaatuessa lonkan leikkaushoidon lisäksi kodin esteettömyyden varmistamista ja mahdollisen kotiavun hankkimista ilman, että ikäihminen itse soittelee asiasta ympäriinsä. Se tarkoittaa syöpädiagnoosin ja hoitojen rinnalla toimeentulon, mielenterveyden ja perheen tukemista. Se tarkoittaa pikkulapsiperheissä koko perheen voinnin tarkkailua ja tukea neuvolassa pelkän riisitaudin ehkäisyn sijaan.

Ihminen edellä tarkoittaa asukaslähtöisyyden lisäksi ihmisten tasapuolista kohtelua koko Varsinais-Suomessa. Me emme kehitä palveluita ”kaupunkilais- tai maalaisjärjellä” vaan me rakennamme toimivat palvelut koko Varsinais-Suomeen kaikille varsinaissuomalaisille. Ihmisellä on oikeus hyvään elämään ja tarvittaviin palveluihin, asuipa hän ruutukaava-alueella tai 30 kilometrin päässä siitä.

Ihminen edellä tarkoittaa myös eri ammattiryhmien tasapuolista kohtelua ja henkilöstön sitouttamista palveluiden ja työn kehittämiseen. Se tarkoittaa hyvää johtamista ja tervettä organisaatiokulttuuria siilojen ja jäykkien hierarkioiden sijaan. Se tarkoittaa sitä, että oma työ on suunniteltu järkevästi, eikä aika kulu "vääriin asioihin" esimerkiksi kolmen eri järjestelmän ylläpitoon lääkärivastaanotolla. 

Ihminen edellä tarkoittaa palveluiden rakentamista järkevyysperiaatteella ei ideologiasta käsin. Jos me kykenemme rakentamaan toimivimman palvelun järkevään hintaan yksityisen tai järjestön toimesta, me emme roiku julkisessa palvelutarjonnassa vain ideologisista syistä. 

Tätä kaikkea tarkoittaa ihminen edellä: asukaslähtöisiä palveluita, alueen asukkaiden,  ammattiryhmien ja palvelutuottajien tasapuolista kohtelua. 

Vaalien yleisimmät kysymykset

Lauantai 8.1.2022

Aluevaalit järjestetään sunnuntaina 23.1. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 12.1. ja päättyy tiistaina 18.1. Aluevaalit järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Varsinais-Suomen alueeseen kuuluu koko maakunta saaristosta Pyhärantaan, Loimaalle ja Saloon. 

Tässä tärkeimpiä kysymyksiä vaaleihin liittyen. 

Mistä aluevaaleissa on kyse?

Kyseessä ovat sosiaalipalvelut eli esimerkiksi lastensuojelu tai vanhuspalvelut, terveyspalvelut eli lääkärivastaanotto, rokotukset tai sairaalahoito sekä pelastustoimi eli esimerkiksi ambulanssit ja palokunta. Tiivistetysti on siis kyse elintärkeistä, jopa eloonjäämispalveluista.

Voinko äänestää muun kuin oman kotikuntani ehdokasta?

Vaalialueena Varsinais-Suomessa on koko maakunta Pyhärannasta Paraisille, Ukista Saloon ja Loimaalta Turkuun. Äänestää voit ketä tahansa Varsinais-Suomessa ehdolla olevaa reilusti yli 700 ehdokasta.

Jos äänestämme vain oman kunnan edustajia, valtuustoon valitaan pääasiassa suurimman kaupungin ehdokkaat. Oma ehdokas kannattaa siis valita osaamisen, kokemuksen ja näkemyksen pohjalta, ei vain omaa asuinkuntaa tuijottamalla. 

Lämpimästi suosittelen kokoomuslaista ehdokasta, erityisesti numeroa 731.

Jos uudistus ylipäätään tuntuu typerältä, jätänkö kokonaan äänestämättä?

Uudistukseen liittyvät lait on hyväksytty eduskunnassa. Jos uudistuksen raamit tuntuvat olevan pielessä, siihen voi vaikuttaa vasta seuraavissa eduskuntavaaleissa. Sen sijaan näissä aluevaaleissa voidaan uudistuksesta tehdä niin hyvä kuin se tällä lainsäädännöllä ylipäätään on mahdollista. Siksi kannattaa ja suorastaan pitää äänestää näissä aluevaaleissa vaikka uudistus tuntuisikin typerältä. 

Miksi olen ehdolla aluevaaleissa?

Soteasiat ovat olleet intohimon kohteena nämä 10 vuotta politiikassa. Olen toiminut Kaarinan sotelautakunnan puheenjohtajana, sairaanhoitopiirissä useissa eri luottamustehtävissä ja kaupunginhallituksessa olin ryhmämme 'sotevastaava'. Yritykseni tuottaa liikuntaa ja elämyksiä ikääntyneille digitaalisesti Ilopiste.fi -elämyspalvelussa. Toimin tällä hetkellä myös Lounais-Suomen lihastautiyhdistyksen puheenjohtajana. 

Koen, että aluevaltuustossa tarvitaan laaja-alaista soteosaamista, poliittista kokemusta ja näkemystä siitä, mihin olemme menossa. Tarvitaan ihmisiä, jotka kohtelevat tasapuolisesti alueen asukkaita, eri ammattiryhmiä ja palveluntuottajia. En ole ehdolla joka paikkaan vaan aidosti sinne, mihin minulla on annettavaa.

Miten aikani riittää alueen asioihin?

En ollut ehdolla kuntavaaleissa, koska soteasiat ovat oma intohimoni ja ne siirtyvät 1.1.2023 pois kuntien vastuulta. En ole ehdolla joka paikkaan vaan aidosti sinne, mihin minulla on intohimoa ja annettavaa.

Millaista poliittista kokemusta minulla on?

Olen toiminut Kaarinan sotelautakunnan puheenjohtajana, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä useissa eri luottamustehtävissä valtuustosta tarkastuslautakuntaan,  Kaarinan kaupunginhallituksessa ja Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana.

Olen Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen. Toimin Peimarin koulutuskuntayhtymä Livian hallituksen puheenjohtajana ja järjestöpuolella Lounais-Suomen lihastautiyhdistyksen puheenjohtajana. 

Tunnen poliittisia toimijoita eri puolueista koko Varsinais-Suomen alueella ja sen ulkopuolellakin. Politiikka onkin mitä suurimassa määrin joukkuepeliä ja yhteistyötä!

Mikä on uudistuksen tavoite?

Uudistusta ei kannata tehdä ajatuksella: kunhan kaikki säilyy ennallaan. Silloin me vain lisäämme yhden hallintoportaan, mutta mikään ei muutu. Tavoitteena pitää olla toimivat palvelut jokaiselle varsinaissuomalaiselle. Toimivat palvelut syntyvät, kun rakennamme

1) Oikeat palvelut

2) Oikeaan aikaan

3) Oikeaan paikkaan

4) Ihminen edellä

Kun puhumme oikeista palveluista, valinta pitää tehdä tiedolla ja tutkimustuloksilla ei niinkään mielipiteillä. Palvelut pitää tuottaa silloin, kun tarve on eli lääkäriin pääsee ajoissa ja paloauto saapuu nopeasti, kun palaa. Palvelut on tuotettava oikeaan paikkaan eli usein tarvittavat palvelut lähelle ihmistä ja esimerkiksi kerran elämässä tarvittavat palvelut voivat sijaita kauempanakin. Tärkeintä on muistaa, että palvelut ovat ihmisiä eli asukkaita varten!

Tärkeää on pitää kirkkaana mielessä, että kyse on sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista. Siksi itse käytän mieluiten termiä sotepe-palvelut, sotepe-uudistus. 

Mitkä ovat tärkeimmät teemani?

Politiikka ei ole mitään arkielämästä irrallaan olevaa ketkuilua tai kähmintää, vaan politiikassa päätetään meidän jokaisen arkeen vaikuttavista asioista. Aluevaltuustossa päättäjien keskeinen tehtävä on rakentaa toimivat palvelut jokaiselle varsinaissuomalaiselle ja huolehtia terveestä taloudesta. Näiden avulla syntyy hyvä arki. 

Toimivat palvelut syntyvät, kun valitsemme oikeat palvelut, oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan ihminen edellä. Toimivat palvelut syntyvät, kun valitsemme palvelut tiedolla ja teemme ratkaisut yhteistyöllä. 

Julkinen vai yksityinen?

Uudistus pitää rakentaa koko alueen ja eri palvelutuottajien yhteistyöllä. Sotealue järjestää palvelut ja määrittää palvelutason kriteerit, mutta tuottajiksi me tarvitsemme yksityistä sektoria, järjestöjä ja toki julkista. Toimivia palveluita ei voida rakentaa vain julkisen sektorin voimin!

Millaista osaamista aluevaltuustossa tarvitaan?

Kun valitaan valtuutettuja aluevaltuustoon, tarvitaan ihmisiä, joilla on laaja-alainen osaaminen sotepalveluista, kokemusta poliittisesta päätöksenteosta ja sen reunaehdoista sekä näkemystä siitä, mihin olemme matkalla. Osaaminen, taloustuntemus, kokemus ja näkemys on uskallettava rohkeasti myös käyttää.

Millaista osaamista minulta löytyy?

Aluevaltuutetun on kyettävä hahmottamaan kokonaisuus ja kohdeltava tasapuolisesti niin alueen asukkaita, alueella työskenteleviä ammattiryhmiä kuin palvelun tuottajiakin. En edusta yhtä ammattikuntaa, vaan pikemmin niistä jokaista. Ymmärrän keskuskaupungin, kehyskuntien ja maaseudun tarpeet.

Toimin yrittäjänä, viranhaltijana korkeakoulussa ja päättäjänä kolmannella sektorilla. En ole politiikassa untuvikko, mutta en myöskään ehdolla joka paikkaan. Olen ehdolla, koska minulla on vahva intohimo soteasioiden kehittämiseen, osaamista, kokemusta, näkemystä - ja rohkeutta. 

Liike on lääke

Perjantai 7.1.2022

Me tarvitsemme yrityksiä!

Keskiviikko 5.1.2022

Kuntien budjeteista keskimäärin puolet ovat palveluostoja yrityksiltä. Yritysten ja julkisen sektorin yhteistyö on tiivistä ja merkittävää niin sotepalveluissa, teknisellä puolella kuin esimerkiksi lasten päivähoidossakin.

Valtaosan näistä ostopalveluista tuottavat suomalaiset pien- ja perheyritykset. Ajatellaan vaikka kotipalvelua, jota ikääntyneet voivat hankkia palveluseteleiden turvin. Näitä kotihoidon, ulkoilun, siivouksen ja kotisairaanhoidon mikro- ja yksinyrittäjiä on Suomessa tuhansia. Palkkataso, eläkekertymä tai yrityksen maksamat osingot tuskin ovat aihe kenellekään suureen kateuteen. Työ on raskasta ja vaativaa, työpäivät venyvät varmasti yli virka-ajan.

Tiistaina 4.1. Ylen aluevaalikeskustelussa vasemmistoliiton edustaja tuomitsi "yksityistämisen" ja syytti yrityksiä 10 prosentin välistävedosta. Tässä kommentissa tiivistyy yksi tärkeimmistä seikoista, miksi aluevaaleissa äänestäjien pitää olla hereillä.

Sotelait on valmisteltu vihervasemmistolaisen ideologian pohjalta, jossa yritykset ovat kaiken pahan alku ja juuri. Edes ministerinä työskennelleet päättäjät eivät ymmärrä yritystoiminnan ja julkisen sektorin toimintalogiikan eroa. On täysin eri asia suunnitella ja pyörittää toimintaa ajatuksella, että koko tämän vuoden budjetti on saatava kulumaan kuin se, että yritystoiminta on kyettävä pitämään kannattavana, jotta voimme jatkaa toimintaa myös ensi vuonna ja mahdollisesti palkata uuden työntekijän.

Olen osallistunut kolmen vuoden tutkimushankkeeseen, jonka osana tutkin tätä organisaatioiden toiminta-ajatusta ja sen vaikutusta tehokkuuteen. On siis suorastaan kommunistinen ajatus kuvitella, että on olemassa yksi absoluuttinen tuotantokustannus kaikille organisaatioille, mistä sitten yritykset nipistävät voiton verran itselleen. Tuotantokustannukset syntyvät henkilöstökuluista, tietojärjestelmistä, prosesseista ja mikä tärkeintä, johtamisesta ja organisaatiokulttuurista. Yksi voi siis tuottaa halutun palvelun 100 eurolla, kun toisella siihen kuluu 120 euroa. 

Mikäli päättäjillä on päivänkään kokemus arkielämästä, ymmärretään kyllä, että me tarvitsemme jatkossakin tuhansia yrittäjiämme tuottamaan sosiaali- ja terveyspalveluita sopimustuottajina,  ostopalveluna ja palveluseteleillä. Me onnistumme toteuttamaan hoitotakuun ja muut palveluiden parantamisen tavoitteet ainoastaan ja vain tiiviillä yhteistyöllä yritysten ja järjestöjen kanssa. Vai kuvitteleeko joku aidosti, että esimerkiksi tuhannet kotisiivoajat siirtyvät jatkossa alueille virkamiehiksi?

Jatkossa päättäjien tulee ymmärtää, että palveluiden järjestäminen ja niiden tuottaminen on eri asia. Sotealueet järjestävät palvelut ja asettavat palvelutasokriteerit, kustannushaarukan ja valvonnan. Tuottajat, siis yritykset, järjestöt ja julkisen sektorin yksiköt tuottavat palvelut sotealueen antamien kriteereiden mukaisesti. Kaikkia palvelutuottajia on kyettävä valvomaan; myös julkisen sektorin tuottajia. 

Tuntuu aidosti loukkaavalta, kun entinen ministeri syyttää julkisesti meitä yrittäjiä "välistä vetäjiksi". Itse ajattelen, että me tuotamme hyviä ja laadukkaita palveluita asiakkaillemme, kehitämme uusia innovaatioita yhteiskuntaan. Aina joukkoon mahtuu myös niitä, joita säännöt eivät koske. Mutta niinhän se taitaa olla missä tahansa organisaatiossa, myös julkisella puolella. 

Toivon, että Varsinais-Suomessa yhteistyön merkitys ymmärretään ja kykenemme rakentamaan toimivat palvelut ihminen, ei ideologia, edellä. Annetaan arvo kaikkien meidän työlle, olipa se yrityksissä, järjestöissä tai julkisella sektorilla!

Uudistaminen ei pääty uudistukseen

Tiistai 4.1.2022

Alueuudistukseen ei kannata suhtautua niin, että nyt tehdään hampaat irvessä tämä uudistus ja sen jälkeen ollaan kuin ellun kanat kymmeniä vuosia. Edellisestä, terveyskeskuksiin liittyvästä uudistuksesta, on kulunut jo 50 vuotta.

Omassa ajatusmaailmassani alueella pitää ottaa käyttöön heti aluksi kokeilukulttuuri ja jatkuvan uudistamisen periaate. Nyt aloitamme yhdellä tavalla ja sitä toimintamallia lähdetään kehittämään vuosi vuodelta paremmaksi. Uudistus ei siis näytä 2023 samalta kuin se on vuonna 2029, saati 2034. Tyypillistä varsinaissuomalaista helmasyntiä: me osaamme kaiken paremmin, ei kannata tässä uudistuksessa jumittaa, vaan opitaan myös muilta.

Kokeilukulttuuri liittyy organisaatiokulttuurin ja arvojen lisäksi kiinteästi yhteistyöhön ja kilpailutuksiin. Uusia innovaatioita tarjoavat yritykset törmäävät liian usein siihen, että kyseistä ratkaisua ei osata edes kysyä, joten sille ei järjestetä kilpailutustakaan. Kun taas ratkaisua ehdottaa suoraan, pitää se ensin kilpailuttaa, jotta palvelu voidaan valita. Kilpailutus on hyvä asia, mutta mikäli kilpailutukseen sisällytetään uuden innovaation yksityiskohtia kilpailijoiden nähtäville, se ei palvele kenenkään etua pitkällä aikavälillä.

Alueella pitäisi varata hankintalain sallimissa rajoissa kokeilubudjetti uusille innovaatioille. Jos siis joku tarjoaa uutta ratkaisua, jota ei vielä markkinoilla laajemmin ole, se voidaan pilotoida ilman kilpailutusta. Mikäli pilotissa on saatu hyviä tuloksia vaikuttavuudesta, ratkaisu kilpailutetaan pysyväksi toimintamalliksi.

Niin paljon huippuosaamista kuin julkisella sektorilla onkin, kaikki uudet ideat ja innovaatiot eivät asu vain viranhaltijoissa. Me tarvitsemme tiivistä yhteistyötä ja toistemme kiritystä yritysten ja järjestöjen kanssa, jotta toiminta pysyy ajan hermolla. Me tarvitsemme jatkuvaa vaikuttavuuden arviointia, tutkimustulosten seuraamista ja vuoropuhelua muiden alueiden kanssa, jotta voimme uudistaa ja parantaa joka päivä. Yhteistyö Varsinais-Suomen oppilaitosten ja korkeakoulujen kanssa on oltava jatkuvaa muutenkin kuin yliopistollisessa keskussairaalassa. Virheistä on voitava oppia ilman, että niistä kertomiseen liittyy pelkoja. Onnistumiset pitää voida jakaa, ilman että se synnyttää kateutta. 

Kokeilukulttuuri on pohjimmiltaan sitä, että uskalletaan kokeilla, vaikka lopputuloksesta ei ole täyttä varmuutta. Itse asiassa, niin lapsetkin oppivat kaikki tärkeimmät taitonsa: kokeilemalla kunnes onnistuu.

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Perjantai 31.12.2021 klo 10:59

Kuinka helppoa onkaan sanoa, että tarvitsemme palvelut oikeaan aikaan, mutta miten se tehdään käytännössä.

Olen opiskellut tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisessä korkeakoulussa. Meille puhuttiin opintojen aikana paljon tuotannosta, jossa eri osat ja itse valmis tuote valmistui juuri oikeaan aikaan. Tällöin sitä ei ole tarvetta varastoida tai siirrellä suotta paikasta toiseen.

Uskon, että sama periaate pätee myös sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluihin. Kukaan ei halua, että palava talo sammutetaan vasta ensi viikolla tai reistaileva sydän tutkittaisiin kuukauden kuluttua. Palvelut on kyettävä tuottamaan oikeaan aikaan.

Koska palveluiden tarve ei ole jatkuvasti vakio, palveluverkko on rakennettava joustavaksi. Ratkaisu ei suinkaan ole, että mitoitamme palvelut suurimman kysynnän mukaan. Tämä tarkoittaisi, että pitäisimme esimerkiksi tehohoidon laite-, tila- ja henkilöstömäärän pahimman koronapandemian vaatimalla tasolla.

Joustava palvelutaso kyetään rakentamaan ainoastaan ja vain julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyöllä. Kun tarvitsemme kaiken liikenevän kapasiteetin tehohoitoon julkisella puolella, henkilöstö voidaan siirtää muista yksiköistä tehohoitoon. Siellä syntyvä vajaus paikataan hankkimalla vähemmän vaativat palvelut yksityiseltä sektorilta. Pelkkään yksityiseen sektorille painotettuun palvelutuotantoideologiaan meillä ei todellakaan ole varaa.

Oikeaan aikaan tuotetut palvelut edellyttävät myös toimivia tietojärjestelmiä. Meidän ei pidä ottaa samoja magneettikuvia ensin työterveyshuollossa ja seuraavaksi julkisessa sairaalassa vaan esteetön tiedon liikkuminen eri järjestelmien välillä on turvatta toimivalla suunnittelulla. On olennainen kysymys, tarvitaanko viiden miljoonan asukkaan Suomessa ylipäätään niin monta eri järjestelmää.  

Hallituksen kaavailema viikossa lääkäriin on mielenkiintoinen esimerkki populistisesta lähestymistavasta, etenkin kun siihen liittyy vahva yritysvastainen ideologia. Viikon takuu on sinänsä kannatettava, mutta siihen me emme pääse ilman joustavia ja älykkäitä palveluseteleitä, yksityistä sektoria ja omahoitajajärjestelmää. Tästä hyvä esimerkki löytyy Itä-Suomesta.

Mikäli oma sotekeskus ei pysty tarjoamaan vastaanottoaikaa mieluiten alle viikossa, henkilö ohjataan yksityiselle. Mikäli pelkkä käynti ei riitä vaan tarvitaan lisätutkimuksia, palvelusetelin on sovituin kriteerein taivuttava myös siihen. Kukaan ei hyödy siitä, että kuulee ihomuutoksen vaativan näytteenottoa, mutta tiedon saatuaan palaa julkisen sektorin jonoon odottamaan useaksi viikoksi näytepalan ottoa.

Mitä paremmin kykenemme jo alussa seulomaan puhelimessa tai kuvapuhelussa asukkaan tarvitseman oikean palvelun, sitä varmemmin kykenemme tarjoamaan palvelun myös oikeaan aikaan. Jos oikeasti tarve olisi käynnille sairaanhoitajan vastaanotolla tai sosiaaliohjaajalla, on täysin turhaa ruuhkauttaa lääkärivastaanotto odottamalla lääkärin toteavan henkilön tarvitsevan haavahoitajaa, ei lääkäriä.

Siksi pidän tärkeänä, että tuotamme oikeat palvelut, oikeaan aikaan.