Kuka kaipaa lankapuhelinta ? sote-palveluita on uskallettava uudistaa

Sunnuntai 26.11.2023

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 25.11.2023

Vuonna 1990 valtaosa meistä soitti puhelunsa lankapuhelimella. Jos piti jättää viesti, se tehtiin puhelinvastaajaan. Ne meistä, joilla oli tuolloin jo kännykkä, se oli viiden kilon mötikkä, jota raahattiin auton ja kodin väliä. Harva osasi odottaa aikaa, jolloin kaikki soittaminen siirtyisi langattomiin kännyköihin.

Vuonna 1990 jokaisessa kunnassa oli vähintään yksi terveyskeskus ja oma vuodeosasto. Potilaskertomukset kirjattiin paperille ja talletettiin potilaskansioon. Jos tietoja tarvittiin toisessa hoitopaikassa, se piti faksata tai lähettää postilla.

Näiden yli 30 vuoden aikana arkemme on muuttunut huomattavasti. Fakseja, lankapuhelimia tai kirjoituskoneita ei löydy enää juuri mistään. 90-luvun aikana totuimme käyttämään ensin NMT-puhelimia, lähettämään sähköpostia tietokoneella, seuraavaksi GSM-puhelimia ja tekstiviestejä. 2000-luvulla kokeilimme kommunikaattoreita, sosiaalista mediaa ja nykyään käytämme kosketusnäytöllisiä älypuhelimia, joista löytyy asiointiyhteys melkein mihin vaan kirkosta Kelaan, kotijumpasta digilehtiin. Entä sote-palvelut, miten ne ovat arkemme mukana muuttuneet?

Aluevaltuusto päätti 15.11. Varhan palvelustrategiasta. Tarkempaa palveluverkkoa suunniteltaessa sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöliittymiä on uskallettava uudistaa vastaamaan asukkaidemme arkea. Nuoret ja perheet asioisivat mielellään digitaalisissa kanavissa aina kuin mahdollista, työikäisille digitaaliset, liikkuvat ja joustavat palvelukanavat ja -pisteet ovat arkipäivää. Mitä suurempi osa ikääntyneistämme on tottunut työikäisenä käyttämään tekniikkaa, sen helpompaa se on eläkkeelläkin. Jos kahdeksan kymmenestä asiakkaastamme käyttäisi osin digitaalisia palveluita, meillä on mahdollisuus palvella paremmin myös perinteisissä kanavissa. Digipalveluiden lisäämisessä ei ole kysymys joko tai - vaan sekä että ratkaisusta.

Seiniä tuskin kukaan haluaa säilyttää juuri sellaisina kuin ne ovat olleet viimeiset vuosikymmenet. Tällöin tarjoaisimme asiakkaillemme lankapuhelinta ja faksia. Palveluverkkoa on rakennettava huomattavasti rohkeammin ja kunnianhimoisemmin. Välttämättä asiakkaamme eivät osaa odottaa tai pyytää kaikkia niitä käyttöliittymiä, joita muutamassa vuodessa ryhdymme pitämään parhaina.

Kaikilla ei ole omia laitteita tai yhteyksiä, joten voimme hankkia helppokäyttöisiä digipisteitä esimerkiksi kauppoihin tai kirjastoihin. Digipalveluita pitää olla tarjolla myös virka-ajan ulkopuolella esimerkiksi mielenterveyspalveluissa, toivottavasti myös terveydenhuollon muissa vastaanottopalveluissa. Digikanavat tukevat myös ammattilaisten keskinäistä viestintää ja konsultaatiomahdollisuuksia vastaanottotilanteissa.

On kuitenkin täysin realistista tavoitella, että Varhan palveluita löytyy jatkossakin jokaisesta Varsinais-Suomen kunnasta esimerkiksi sote-pisteinä. Palvelut tai ammattilaiset voivat liikkua pyörillä lähemmäs asiakkaitamme. Palvelupiste voikin sijaita apteekissa, jossa olisi sairaanhoitajan vastaanotto, näytteenotto tai rokotuspiste. Kiinteissä palvelupisteissä voi toimia Varhan sote-palveluiden lisäksi kunnan hyte-toimijoita, yrityksiä hierojasta kampaajaan sekä järjestöjen vapaaehtoisia ja yhdistystoimintaa. Ne voivat sijaita myös kauppakeskuksissa tai muissa luonnollisissa asiointipaikoissa. Vuodeosasto omassa kunnassa ei takaa kunnan elinvoimaa, mutta palveluverkkoa on tarpeen kehittää yhdessä kuntiemme kanssa.

Palveluverkkoa rakennettaessa on varmistettava ennen muuta ammattilaisten saatavuus jokaiseen palvelupisteeseen. Yhdenvertaisuuden periaatetta noudattaen emme voi maksaa lääkäristä kolminkertaista hintaa yhdessä tai kahdessa palvelupisteessä, jos samalla summalla saamme kolme lääkäriä toisaalle.

On siis tavoiteltava asiakkaidemme parasta. Talous ei ole itseisarvo, mutta terve talous on edellytys toimiville palveluille myös tulevaisuudessa. Pelkät seinät eivät asukkaitamme hoida vaan ammattilaiset ja toimivat, monikanavaiset sekä moniammatilliset palvelut, joita tarjoamme yhdessä kumppaneidemme kanssa.

Sanna Vauranoja
Aluehallituksen puheenjohtaja, Varha (kok.)

Ville Valkonen
Kansanedustaja ja hyvinvointialuevaltuutettu, Varha (kok.)

Tulevaisuuden neuvola

Keskiviikko 22.2.2023

Minulla on haave. Haave siitä, että uskaltautuisimme uudistamaan neuvolaa perheiden muuttuneita tarpeita vastaavaksi.

Istuin toissa viikolla junassa matkalla Helsinkiin ja vastapäisellä paikalla oli äiti pienen vauvansa ja ystävättärensä kanssa. Hän kertoi ystävälleen, miten heti syntymän jälkeen äiti sysättiin sivuun ja kaikki neuvolakäyntien keskustelut liittyivät ainoastaan ja vain vauvaan. Tuoreen äidin kokemus ei juurikaan eroa omista kokemuksistani viimeisen 16 vuoden ajalta.

Näitä kokemuksia ei kuitenkaan pidä lukea niin, että äidit tai perheet eivät arvostaisi neuvolatoimintaa. Syksyllä Varsinais-Suomen Terveydenhoitajayhdistyksen hallituksen kanssa käymäni keskustelun perusteella oma ymmärrykseni laajeni neuvolahenkilökunnan työhön liittyvien ristipaineiden osalta.

Neuvolahenkilöstö tunnistaa perheiden muuttuneet tarpeet, mutta neuvolatyötä ohjataan lain ja toisaalta valtakunnallisten ohjeiden ja kriteereiden kautta. Jos edellytyksenä on karrikoidusti seuloa riisitautia, tuberkuloosia ja täitä asiakkailta, ei aikaa juuri jää keskustelulle, kohtaamiselle ja perheen vuorovaikutuksen tukemiselle, vaikka henkilökunta tarpeen tunnistaakin.

Toinen tunnistettu haaste liittyy koulutukseen ja osaamiseen. Äitiysneuvolassa tehtävät tutkimukset ja raskauteen liittyvät mahdolliset riskit ovat hyvin erityyppisiä kuin syntyneen vauvan kasvuun ja terveyteen liittyvät seikat. Vaatii siis hyvin laaja-alaista osaamista neuvolahenkilökunnalta tunnistaa raskaushepatoosin alkavat oireet, vauvan motoristen taitojen kehitysviivästymä, äidin raskauden jälkeisestä masennuksesta, päihteiden liikakäytöstä tai perheväkivallasta puhumattakaan. Toisaalta, mitä pidempi yhteinen historia neuvolatyöntekijällä ja perheellä on, sitä helpompi on nähdä, jos asiat eivät ole kunnossa.

Kolmas haaste syntyy juuri tästä laajasta osaamiskirjosta, jonka johdosta neuvolatoiminta on rakentunut pikemmin professio- kuin asiakaslähtöseksi. Meillä on äitiys-, lasten-, perhe- ja kasvatusneuvola sekä kouluterveydenhuolto, -kuraattori, -psykologi ja -koutsi. Kenen puoleen perheen, lapsen tai nuoren tulee siis kääntyä missäkin asiassa?

Valtakunnallisesti neuvolatoiminnalle annetuissa ohjeissa, kriteereissä ja teetätettävissä tutkimuksissa pitäisi arvioida esimerkiksi viiden vuoden välein, mitkä ovat perheiden ja lasten viisi kriittisinä haastetta tällä hetkellä ja panostaa niihin. Emme voi lisätä vuosi vuodelta aina vaan uusia tutkimuksia ja kyselyitä neuvolakäynnille edellisten oheen, vaan meidän pitää priorisoida suurimmat riskit.

Oma haaveeni Varhassa on se, että voisimme rakentaa yhden yhteisen perheneuvolamallin. Perheneuvolaan otetaan ensimmäisen kerran yhteyttä, kun haaveillaan raskaudesta tai raskaustesti on näyttänyt positiivista. Perhe irtaantuu perheneuvolasta, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Erikseen ei enää olisi äitiysneuvolaa, lastenneuvolaa ja kouluterveydenhuoltoa vaan perhe kävisi samalla terveydenhoitajalla raskaudesta aikuisuuteen.

Toki tuolle 18 vuoden jaksolle epäilemättä osuisi henkilövaihdoksia liittyen työpaikan vaihtoihin, eläköitymiseen ja muihin elämänmuutoksiin, mutta ne eivät ajoittuisi lähtökohtaisesti aina kaikkein kriittisimpään nivelvaiheeseen: syntymään, koulun aloitukseen tai yläkouluun siirtymiseen. Murrosikäisen nuoren kanssa viestintä on kovin erilaista kuin vauvan, joten voisi olla perusteltua tehdä vaihdos jossain vaiheessa riippuen ehkä työntekijän omasta osaamisesta ja motivaatiosta. Alakouluissakin opettajavaihdos saatetaan tehdä alkuluokkien, ensimmäisen neljän vuoden tai vasta yläkouluun siirryttäessä.

Mitä perheneuvolassa sitten tapahtuisi? Tietyt fyysiset seulonnat raskaana olevan äidin virtsanäytteestä lapsen punnitsemiseen ja pituuden mittaamiseen voitaisiin toteuttaa neuvolan odotustilassa itse tai jopa kotona. Perhe voisi kirjata arvot OmaKantaan, josta terveydenhoitaja voisi seurata muutoksia. Käynnillä voitaisiin tehdä tarkempia mittauksia, mikäli silmämääräisesti tai omamittausten perusteella olisi havaittavissa jotain poikkeavaa.

Tapaamisella keskityttäisiin perheen kokonaishyvinvointiin: vanhempien jaksamiseen, lapsen hyvinvointiin ja turvallisuudentunteeseen, kognitiivisten taitojen kehittymiseen ja perheen vuorovaikutukseen. Rokotukset voitaisiin antaa käynnin yhteydessä. Motoriset taidot voitaisiin arvioida vauvaiän jälkeen varhaiskasvatuksessa ja koululiikunnassa. Mikäli mittauksissa tai keskusteluissa ilmenisi jotain erityistä, terveydenhoitaja etsisi Perhekeskuksesta oikean ammattilaisen tai tiimin pohtimaan perheen tilannetta ja perhe saisi nopeasti apua omasta tutusta Perhekeskuksesta.

Jos perheen aikuisilla ilmenisi käynnin yhteydessä terveyshuolia, oma terveydenhoitaja ohjaisi asiakkaan oikean palvelun pariin kenties jopa voimalla varata ajan lääkärille, sairaanhoitajalle, hammashoitoon, laboratorioon tai fysioterapiaan. Omalääkärin sijaan perheellä olisi siis omahoitaja, jolta saisi apua ja neuvoa tarvittaessa koko perheen haasteisiin, ei vain lapsen terveyteen.

Koko perheen auttaminen perustuu siihen, että lapsen etu on koko perheen hyvinvointi. Mikäli vanhempi on masentunut tai kärsii somaattisesta sairaudesta, koko perhe sairastaa usein siinä samalla. Vertaistukea ja erilaisia virtuaaliryhmiä terveelliseen ruokavalioon, nukkumiseen, medioiden turvalliseen käyttöön ja liikkumiseen voitaisiin järjestää koko Varhan alueella sähköisen Perhekeskuksen kautta.

Tällainen kokonaisvaltaisempi perheneuvola tukisi myös Suomen perhepoliittisia tavoitteita. Syntyvyys on alhainen Suomessa osittain siksi, että moni ensimmäisen lapsensa saanut perhe kokee suurta riittämättömyyttä ja yksin jäämisen tunnetta, jos esimerkiksi isovanhemmat asuvat kaukana, eikä tukiverkkoja ole.

Parhaimmillaan oma terveydenhoitaja tuntisi myös kolmannen sektorin tarjoamat verkostot ja palvelut. Jos perhe tuntisi itsensä esimerkiksi yksinäiseksi, terveydenhoitaja voisi neuvoa MLL:n perhekahvilaan tai avoimeen leikkipuistotoimintaan.

Kirjoitin aiemmin ennaltaehkäisevistä palveluista ja niiden roolista hyvinvointialueella. Jos panostamme laajaan koko väestöryhmän ennaltaehkäiseviin interventioihin, niillä on saatava paras mahdollinen vaikuttavuus. On myös kysyttävä palveluita käyttäviltä asiakkailta, mihin he ovat tyytyväisiä ja mitä pitäisi tehdä toisin. Tässä yksi asiakasnäkökulma. Sitä saa vapaasti käyttää perheneuvolan kehittämiseen.  

Kuka välittäisi lapsista ja nuorista?

Torstai 19.1.2023

Mitä sitä peittelemään, olen todella pöyristynyt ja erittäin pahoillani Wilma -sotkusta. Jos Wilma on jollekulle tuntematon, kyse ei ole naapurin Wilmasta, jolta unohtuu korjata koiran jätökset puutarhastani, vaan koulujen ja kotien välille luotu yhteydenpitokanava. Wilmassa ilmoitetaan poissaoloista, opettajat antavat palautetta päivästä ja opiskeluhuolto, esimerkiksi terveydenhoitaja viestii terveystarkastuksista. Kesällä 2021 hyväksyttyjen hyvinvointialuelakien perusteella opiskeluhuollon henkilöstö siirrettiin sivistyspalveluista hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen.

Yli vuosi sitten useat asiantuntijatahot, kuten Psykologiliitto otti vahvasti kantaa muutokseen. Heidän huolensa oli, miten yhteistyö kahden erillisen organisaation välillä toimii lasten ja nuorten parhaaksi, kun tietosuoja on tiukka ja sitä tulkitaan Suomessa vielä tiukemmin. Koko kuluneen vuoden Kuntaliitto pyysi opetusministeriöltä kannanottoa, miten Wilman kanssa tulee kunnissa toimia. Vastaus saatiin opetushallitukselta 16.12.2022 eli kaksi viikkoa ennen hyvinvointialueiden aloitusta. Linjaus oli siitä hieno, että siinä sekä kiellettiin että kehotettiin Wilman käytön jatkaminen opiskeluhuollossa. Asia siis jätettiin kylmästi kuntien vastuulle.

Varsinais-Suomessa kuntien kanssa oli vielä kolme viikkoa ennen siirtymää yhteisymmärrys, että Wilman käyttö jatkuu normaalisti siirtymän jälkeen myös hyvinvointialueen opiskeluhuollon työntekijöillä. Opetushallituksen epämääräisen linjauksen jälkeen sivistysjohtajat pyysivät juristilta asiaan lausunnon ja lopputuloksena päivää ennen joulua 23 kuntaa 27:stä kielsi Wilman käytön jatkamisen. Kysymys oli yksinkertaisesti kunnan selustan turvaamisesta, ei suinkaan lasten, nuorten tai perheiden edusta.

Käytännössä esimerkiksi jos haluaisin koulun terveydenhoitajalta rokotuksen lapselleni, minun pitäisi muistaa kahden eri koulun opiskeluhuollon sähköpostiosoitteet ja lähettää asianosaiselle terveydenhoitajalle sähköpostia asiasta. Normaali sähköposti ei ole mitenkään salattu eikä suinkaan tietoturvallinen. Mitään terveystietoja tai henkilötunnuksia ei pidä koskaan lähettää normaalilla sähköpostilla eli miten kunnat tässä toimintamallissa varmistavat viestinnän tietotuvallisuuden. Entä miten erotetaan oppilaat toisistaan, jos koulussa on kaksi Matti Virtasta?

Kuntien tekemä linjaus on erityisen hämmentävä kolmesta syystä. Ensinnäkin, he ovat täysin laittomasti nykyisen tulkinnan valossa antaneet Wilman käyttöoikeuksia ostopalveluna hankitulle opiskeluhuollolle vuosikausia. Toisekseen esimerkiksi pääosa Pirkanmaan kunnista on päätynyt jatkamaan Wilman käyttöä entiseen tapaan, kunnes opetusministeriöltä saadaan asiaan yksiselitteinen ohje. Onko laki siis eri siellä kuin täällä? Kolmanneksi, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä koulutetaan jatkuvasti tietoturvalliseen työskentelyyn. Turun Sanomissa (24.12.) esitetty väite, että opiskeluhuollon työntekijät saisivat suotta 1200 oppilaan tiedot näkyville, kun tarve on esimerkiksi 50:lle, on harhaanjohtava. Näin asia on myös asiakas- ja potilastietojärjestelmissä vaikka sote-keskuksessa: henkilöstöllä on pääsy kaikkien potilaiden tietoihin. Jokainen työntekijämme kuitenkin tietää, että vain omia asiakkaita on lupa katsoa ja käynneistä asiakastiedoissa jää lokitieto. Onko koulujen henkilökunnalle täysin selvää, että esimerkiksi yläkoulun historian opettajalla ei ole mitään asiaa lapsen matematiikan suorituksiin? Entä, kuinka monella rehtorilla on aikaa tulostella oppilaan tietoja opiskeluhuollon tarpeisiin? Onko tämä työajan järkevää käyttöä? Ovatko tulosteet tai muu tiedon toimitustapa miten tietoturvallinen?

Mitä vielä tulee valtiohallinnon toimintaan tässä asiassa, toivon, että en kuule vaalikevään aikana kertaakaan opetuksesta vastaavan ministerin tyhjää puhetta lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisesta. Wilman käytön jatkumisen turvaaminen olisi ollut yksinkertaisin ja itsestään selvin teko nimenomaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tämä olisi voitu ratkaista vuoden 2022 aikana joko lainsäädäntöä muuttamalla tai antamalla kunnille ajoissa yksiselitteisen ohjeen Wilman käytön jatkumisesta.

Ihminen edellä

Sunnuntai 9.1.2022

Mitä tarkoittaa, kun puhun mielelläni siitä, että alueuudistus tehdään ihminen edellä?

Alueuudistusta ollaan puuhattu yli kymmenen vuotta. Samaan aikaan kunnissa on kirjattu useita strategiapapereita asiakas- ja asukaslähtöisyydestä.

Alueuudistuksessa palveluketjut rakennetaan ihminen edellä. Se tarkoittaa ensimmäisen yhteydenoton helppoutta: tiedän minne olen yhteydessä, miten ja mihin aikaan.

Se tarkoittaa asian etenemistä ripeästi ja niin, että ihminen tietää koko ajan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kenenkään ei kuulu jäädä viikoiksi odottamaan epätietoisena, mitä syöpädiagnoosilel seuraavaksi tapahtuu. Parhaimmillaan näemme OmaKannasta tai muusta asiakastietojärjestelmästä asian etenemisen. Lähetteet ja sanelut eivät jää makaamaan jonoihin, vaan ne etenevät palvelussa ilman viiveitä. 

Se tarkoittaa myös sitä, että asia hoituu yhdeltä luukulta: ihmistä ei pompotella eri organisaatioiden välillä hämmentyneenä.

Kun rakennamme ihminen edellä palveluita, kokonaisvaltainen hyvinvointi on tavoitteena. Se tarkoittaa esimerkiksi ikäihmisen kaatuessa lonkan leikkaushoidon lisäksi kodin esteettömyyden varmistamista ja mahdollisen kotiavun hankkimista ilman, että ikäihminen itse soittelee asiasta ympäriinsä. Se tarkoittaa syöpädiagnoosin ja hoitojen rinnalla toimeentulon, mielenterveyden ja perheen tukemista. Se tarkoittaa pikkulapsiperheissä koko perheen voinnin tarkkailua ja tukea neuvolassa pelkän riisitaudin ehkäisyn sijaan.

Ihminen edellä tarkoittaa asukaslähtöisyyden lisäksi ihmisten tasapuolista kohtelua koko Varsinais-Suomessa. Me emme kehitä palveluita ”kaupunkilais- tai maalaisjärjellä” vaan me rakennamme toimivat palvelut koko Varsinais-Suomeen kaikille varsinaissuomalaisille. Ihmisellä on oikeus hyvään elämään ja tarvittaviin palveluihin, asuipa hän ruutukaava-alueella tai 30 kilometrin päässä siitä.

Ihminen edellä tarkoittaa myös eri ammattiryhmien tasapuolista kohtelua ja henkilöstön sitouttamista palveluiden ja työn kehittämiseen. Se tarkoittaa hyvää johtamista ja tervettä organisaatiokulttuuria siilojen ja jäykkien hierarkioiden sijaan. Se tarkoittaa sitä, että oma työ on suunniteltu järkevästi, eikä aika kulu "vääriin asioihin" esimerkiksi kolmen eri järjestelmän ylläpitoon lääkärivastaanotolla. 

Ihminen edellä tarkoittaa palveluiden rakentamista järkevyysperiaatteella ei ideologiasta käsin. Jos me kykenemme rakentamaan toimivimman palvelun järkevään hintaan yksityisen tai järjestön toimesta, me emme roiku julkisessa palvelutarjonnassa vain ideologisista syistä. 

Tätä kaikkea tarkoittaa ihminen edellä: asukaslähtöisiä palveluita, alueen asukkaiden,  ammattiryhmien ja palvelutuottajien tasapuolista kohtelua. 

Perheet keskiöön

Torstai 6.1.2022

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja mielenterveydestä ollaan puhuttu aivan ansaitusti enenevissä määrin viimeisen vuoden aikana. Koronapandemian aiheuttamat koulusulut ja niiden vaikutukset ovat olleet pysäyttävä esimerkki siitä, miten perheissä voidaan.

Joka syksy kuntien budjettityössä pähkitään, miten voimme vastata alati kasvavaan tuen tarpeeseen kouluissa. Omien kouluvuosieni jälkeen kouluihin on saatu koulunkäynnin avustajat, koulukuraattorit ja koulupsykologit. Osassa kouluista tai kunnista on myös sairaanhoitajia hoitamassa oireilevia oppilaita. 

Perheiden merkitystä ei voi olla korostamatta liikaa, sillä perheet jäävät nyky-yhteiskunnassamme yllättävän yksin. Ensin neuvolahenkilö on tähän saakka vaihtunut heti syntymän jälkeen. Neuvolassa käydään ensimmäisen vuoden jälkeen kerran vuodessa, jonka jälkeen lapsi siirtyy kouluterveydenhuoltoon. Siellä vanhemmat pyydetään mukaan vain harvakseltaan. Mihin vanhempi siis ottaa yhteyttä kasvatushuolineen?

Moni perhe jää yksin huolineen myös tukiverkkojen näkökulmasta. Isovanhemmat saattavat asua kaukana ja omat ystäväperheet elävät aivan yhtä ruuhkaisia vuosia. Kuka siis voisi helpottaa perheen taakkaa kaikkein hektisimpinä vuosina?

Kaarinassa ollaan jo pitkään kehitetty perhekeskuksia tukemaan lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään. Painotus on oikea, sillä lapsi tai nuori ei yleensä ole saari avomerellä, jonka ongelmia voitaisiin ratkoa irrallaan muusta perheestä ja kasvuympäristöstä.

Oppilashuollon, erityisesti kuraattorien ja psykologien resurssin ollessa rajallinen, on usein järkevintä panostaa heidän työaikaansa kouluissa yksilötyöskentelyn sijaan koko työyhteisön tukemiseen. Miten opettaja voisi tukea luokassa oppilaitaan? Miten erottaa selkeästi oirehtiva lapsi tavallisesta murrosiän käytöksestä? Millaisia keinoja opettajalla on haastavien tilanteiden käsittelyyn luokassa?

Kun lapsi tai nuori tarvitsee henkilökohtaisempaa apua, on järkevää siirtyä perhekeskuksen moniammatillisten palveluiden piiriin. Ja tällöin keskiöön nostetaan koko perheen tukeminen ei vain lapsen tilanteen kartoittaminen.

Perhekeskusten toiminta on sotealueellakin pidettävä matalan kynnyksen toimintana, mihin kuka tahansa lapsi, nuori tai vanhempi voi soittaa neuvoa huoliinsa. Tilanteen mukaan suunnitellaan perhekeskuksessa sopiva toimintamalli ja apu. Psykiatrinen erikoissairaanhoito on raskain hoitomuoto, eikä hoitoketjun pitäisi pääsääntöisesti mennä koulusta suoraan erikoissairaanhoidon jonoon. On paljon hyödyllisempää tukea siis

1)      Koko perhettä matalan kynnyksen periaatteella

2)      Kouluyhteisöä

3)      Vakavissa tilanteissa lähettää lapsi tai nuori erikoissairaanhoitoon

Pidetään siis hyvä huoli lapsista ja nuoristamme auttamalla ja tukemalla perheitä. Kun perheissä voidaan hyvin, myös lapsella on hyvä olla. Ja sitä kautta psykiatrisen erikoissairaanhoidon ja toisaalta lastensuojelun tarve ei jatkuvasti kasva.

Mielenterveyden tukeminen osaksi syöpähoitoja

Torstai 4.11.2021

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 4.11.2021

Syöpään sairastuu Suomessa vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Syöpäsairaiden mielenterveyden parissa toimineen psykoterapeutin Florence Schmittin mukaan (TS 7.8.2020) kolmannes syöpään sairastuneista masentuu. Elämä muuttuu syöpädiagnoosin jälkeen perusteellisesti ja sairastunut joutuu pohtimaan vaikeita kysymyksiä, käymään läpi voimakkaita tunnereaktioita: epätietoisuutta, surua, pelkoa ja järkytystä.  

Psyykkiset haasteet vaikuttavat sairastuneen ihmissuhteisiin. Mahdolliset fyysiset muutokset, uupuminen ja kivut ovat osa syövän sairastamista ja hoitoja. Lääketieteellisten hoitojen rinnalle tarvittaisiin ehdottomasti psyko-onkologista osaamista psyykkisen ja sosiaalisen kuntoutumisen tueksi. Syöpähoitojen läpikäyminen, niistä toipuminen tai sopeutuminen elämään syövän kanssa vaatii rinnalle asiantuntijan, jonka kanssa kokemuksia voi läpikäydä. Psyykkistä tukea tarvitsee myös sairastuneen perhe tai muu lähipiiri. 

TYKS kuuluu syövän hoitotuloksiltaan jopa maailman kärkeen. Sairastuneille ja heidän läheisilleen on tarjolla vertaistoimintaa ja erilaisia sopeutumisryhmiä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimesta. Varsinaista psyykkistä hoitoa ja tukea ei syöpähoitoihin kuitenkaan automaattisesti kuulu. Sekä Tampereella että HUS-alueella syöpään sairastunut saa tukea psykososiaalisesta yksiköstä. Miksei Turussa? 

Onkologialla eli syöpätautien toimialueella toimiva psykologian ammattilainen tukisi sekä työyhteisöä että potilaita. Tukemalla henkilökunnan valmiuksia kohdata sairastunutta sekä auttamalla heitä ottamaan mielialaan ja mielenterveyteen liittyvät kysymykset esiin asiakaskohtaamisissa, voidaan matalalla kynnyksellä tukea potilaiden mielenterveyttä. Tarjoamalla keskusteluapua potilaalle ja lähipiirille heti diagnoosin jälkeen, hoitojen aikana ja myös niiden päättyessä, voitaisiin ennaltaehkäistä mielenterveyden ongelmia, työkyvyn, elämänhallinnan ja elämänilon menetystä.  

Monelle kriisi syntyy vasta akuutin vaiheen jälkeen, kun on aikaa ja tilaa käsitellä tapahtunutta. Samalla kontakti sairaalaan saattaakin päättyä. Tällöin sairaudesta selvinnyt tai sen kanssa elävä jää pohdintoineen täysin yksin, kun seuraavaa kontrolli on esimerkiksi vasta vuoden kuluttua. Tunne-elämän vaikeuksissa ja tarpeessa käsitellä äärimmäisen haastavaa sairautta tarvitaan vankkaa asiantuntijaosaamista, jota tarjoaa mielenterveyden ammattilainen. 

Onkologialle toivomme perustettavaksi psykoterapeutin tai psykologin tointa tukemaan sekä kliinisestä hoidosta vastaavaa tiimiä, potilaita että heidän läheisiään syöpähoitojen aikana ja hoitojen päättyessä. Asiaa ei voi sälyttää pelkästään järjestöjen harteille, vaikka niissä hyvää työtä tehdäänkin. Kustannusvaikutuksiltaan tämä on positiivinen: välittömästi psykiatristen ongelmien ja diagnoosien vähenemisenä sekä välillisesti yhteiskunnalle toiminta- ja työkyvyn säilymisenä sekä sairastuneiden parempana elämänlaatuna. 

Toivomme, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto sisällyttää lisäyksen jo vuoden 2022 budjettiin.  

Anna Nieminen
Sanna Vauranoja                    
Kaarina 

Matalan kynnyksen mielenterveysohjelma

Tiistai 1.6.2021

17.5. JÄTETTY VALTUUSTOALOITE MATALAN KYNNYKSEN MIELENTERVEYSOHJELMASTA KAARINAAN

Koronarajoitukset ovat kurittaneet eniten lapsia, nuoria, ikääntyneitä ja yksinäisiä ihmisiä kaikissa ikäluokissa. Samaan aikaan muun muassa TYKS:n nuorisopsykiatrinen osasto on ruuhkautunut pahasti ja mielenterveyden haasteiden sekä avun tarve kasvaa, mitä pidempään rajoituksia joudutaan jatkamaan.

Poikkeustilan aiheuttamia psyykkisiä haasteita voidaan ryhtyä hoitamaan mahdollisimman nopeasti, jos tahtoa ja resursseja löytyy. Toivomme, että Kaarinan kaupungissa laaditaan nopealla aikataululla matalan kynnyksen mielenterveysohjelma, jonka avulla ennaltaehkäistään isompia psyykkisiä ongelmia syntymästä ja raskaamman palvelutarpeen kehittymistä.

Käytännössä mielenterveysohjelman turvin voitaisiin tarjota lyhytkestoista, yhdestä viiteen kertaan, keskusteluapua ammattilaisen kanssa ilman psykiatrista lausuntoa tai muita diagnooseja. Keskusteluapua olisi tarjolla mahdollisimman lyhyellä odotusajalla myös muuna kuin virka-aikana ja koulujen lukuvuoden ulkopuolella etävastaanottoja hyödyntäen.

Mielenterveysohjelman pohjalta arvioidaan mahdollisen lisämäärärahan tarve, jonka kaupunginvaltuusto päättää ohjelman valmistuttua, kuitenkin lokakuun 2021 loppuun mennessä.