Tulevaisuuden neuvola

Keskiviikko 22.2.2023

Minulla on haave. Haave siitä, että uskaltautuisimme uudistamaan neuvolaa perheiden muuttuneita tarpeita vastaavaksi.

Istuin toissa viikolla junassa matkalla Helsinkiin ja vastapäisellä paikalla oli äiti pienen vauvansa ja ystävättärensä kanssa. Hän kertoi ystävälleen, miten heti syntymän jälkeen äiti sysättiin sivuun ja kaikki neuvolakäyntien keskustelut liittyivät ainoastaan ja vain vauvaan. Tuoreen äidin kokemus ei juurikaan eroa omista kokemuksistani viimeisen 16 vuoden ajalta.

Näitä kokemuksia ei kuitenkaan pidä lukea niin, että äidit tai perheet eivät arvostaisi neuvolatoimintaa. Syksyllä Varsinais-Suomen Terveydenhoitajayhdistyksen hallituksen kanssa käymäni keskustelun perusteella oma ymmärrykseni laajeni neuvolahenkilökunnan työhön liittyvien ristipaineiden osalta.

Neuvolahenkilöstö tunnistaa perheiden muuttuneet tarpeet, mutta neuvolatyötä ohjataan lain ja toisaalta valtakunnallisten ohjeiden ja kriteereiden kautta. Jos edellytyksenä on karrikoidusti seuloa riisitautia, tuberkuloosia ja täitä asiakkailta, ei aikaa juuri jää keskustelulle, kohtaamiselle ja perheen vuorovaikutuksen tukemiselle, vaikka henkilökunta tarpeen tunnistaakin.

Toinen tunnistettu haaste liittyy koulutukseen ja osaamiseen. Äitiysneuvolassa tehtävät tutkimukset ja raskauteen liittyvät mahdolliset riskit ovat hyvin erityyppisiä kuin syntyneen vauvan kasvuun ja terveyteen liittyvät seikat. Vaatii siis hyvin laaja-alaista osaamista neuvolahenkilökunnalta tunnistaa raskaushepatoosin alkavat oireet, vauvan motoristen taitojen kehitysviivästymä, äidin raskauden jälkeisestä masennuksesta, päihteiden liikakäytöstä tai perheväkivallasta puhumattakaan. Toisaalta, mitä pidempi yhteinen historia neuvolatyöntekijällä ja perheellä on, sitä helpompi on nähdä, jos asiat eivät ole kunnossa.

Kolmas haaste syntyy juuri tästä laajasta osaamiskirjosta, jonka johdosta neuvolatoiminta on rakentunut pikemmin professio- kuin asiakaslähtöseksi. Meillä on äitiys-, lasten-, perhe- ja kasvatusneuvola sekä kouluterveydenhuolto, -kuraattori, -psykologi ja -koutsi. Kenen puoleen perheen, lapsen tai nuoren tulee siis kääntyä missäkin asiassa?

Valtakunnallisesti neuvolatoiminnalle annetuissa ohjeissa, kriteereissä ja teetätettävissä tutkimuksissa pitäisi arvioida esimerkiksi viiden vuoden välein, mitkä ovat perheiden ja lasten viisi kriittisinä haastetta tällä hetkellä ja panostaa niihin. Emme voi lisätä vuosi vuodelta aina vaan uusia tutkimuksia ja kyselyitä neuvolakäynnille edellisten oheen, vaan meidän pitää priorisoida suurimmat riskit.

Oma haaveeni Varhassa on se, että voisimme rakentaa yhden yhteisen perheneuvolamallin. Perheneuvolaan otetaan ensimmäisen kerran yhteyttä, kun haaveillaan raskaudesta tai raskaustesti on näyttänyt positiivista. Perhe irtaantuu perheneuvolasta, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Erikseen ei enää olisi äitiysneuvolaa, lastenneuvolaa ja kouluterveydenhuoltoa vaan perhe kävisi samalla terveydenhoitajalla raskaudesta aikuisuuteen.

Toki tuolle 18 vuoden jaksolle epäilemättä osuisi henkilövaihdoksia liittyen työpaikan vaihtoihin, eläköitymiseen ja muihin elämänmuutoksiin, mutta ne eivät ajoittuisi lähtökohtaisesti aina kaikkein kriittisimpään nivelvaiheeseen: syntymään, koulun aloitukseen tai yläkouluun siirtymiseen. Murrosikäisen nuoren kanssa viestintä on kovin erilaista kuin vauvan, joten voisi olla perusteltua tehdä vaihdos jossain vaiheessa riippuen ehkä työntekijän omasta osaamisesta ja motivaatiosta. Alakouluissakin opettajavaihdos saatetaan tehdä alkuluokkien, ensimmäisen neljän vuoden tai vasta yläkouluun siirryttäessä.

Mitä perheneuvolassa sitten tapahtuisi? Tietyt fyysiset seulonnat raskaana olevan äidin virtsanäytteestä lapsen punnitsemiseen ja pituuden mittaamiseen voitaisiin toteuttaa neuvolan odotustilassa itse tai jopa kotona. Perhe voisi kirjata arvot OmaKantaan, josta terveydenhoitaja voisi seurata muutoksia. Käynnillä voitaisiin tehdä tarkempia mittauksia, mikäli silmämääräisesti tai omamittausten perusteella olisi havaittavissa jotain poikkeavaa.

Tapaamisella keskityttäisiin perheen kokonaishyvinvointiin: vanhempien jaksamiseen, lapsen hyvinvointiin ja turvallisuudentunteeseen, kognitiivisten taitojen kehittymiseen ja perheen vuorovaikutukseen. Rokotukset voitaisiin antaa käynnin yhteydessä. Motoriset taidot voitaisiin arvioida vauvaiän jälkeen varhaiskasvatuksessa ja koululiikunnassa. Mikäli mittauksissa tai keskusteluissa ilmenisi jotain erityistä, terveydenhoitaja etsisi Perhekeskuksesta oikean ammattilaisen tai tiimin pohtimaan perheen tilannetta ja perhe saisi nopeasti apua omasta tutusta Perhekeskuksesta.

Jos perheen aikuisilla ilmenisi käynnin yhteydessä terveyshuolia, oma terveydenhoitaja ohjaisi asiakkaan oikean palvelun pariin kenties jopa voimalla varata ajan lääkärille, sairaanhoitajalle, hammashoitoon, laboratorioon tai fysioterapiaan. Omalääkärin sijaan perheellä olisi siis omahoitaja, jolta saisi apua ja neuvoa tarvittaessa koko perheen haasteisiin, ei vain lapsen terveyteen.

Koko perheen auttaminen perustuu siihen, että lapsen etu on koko perheen hyvinvointi. Mikäli vanhempi on masentunut tai kärsii somaattisesta sairaudesta, koko perhe sairastaa usein siinä samalla. Vertaistukea ja erilaisia virtuaaliryhmiä terveelliseen ruokavalioon, nukkumiseen, medioiden turvalliseen käyttöön ja liikkumiseen voitaisiin järjestää koko Varhan alueella sähköisen Perhekeskuksen kautta.

Tällainen kokonaisvaltaisempi perheneuvola tukisi myös Suomen perhepoliittisia tavoitteita. Syntyvyys on alhainen Suomessa osittain siksi, että moni ensimmäisen lapsensa saanut perhe kokee suurta riittämättömyyttä ja yksin jäämisen tunnetta, jos esimerkiksi isovanhemmat asuvat kaukana, eikä tukiverkkoja ole.

Parhaimmillaan oma terveydenhoitaja tuntisi myös kolmannen sektorin tarjoamat verkostot ja palvelut. Jos perhe tuntisi itsensä esimerkiksi yksinäiseksi, terveydenhoitaja voisi neuvoa MLL:n perhekahvilaan tai avoimeen leikkipuistotoimintaan.

Kirjoitin aiemmin ennaltaehkäisevistä palveluista ja niiden roolista hyvinvointialueella. Jos panostamme laajaan koko väestöryhmän ennaltaehkäiseviin interventioihin, niillä on saatava paras mahdollinen vaikuttavuus. On myös kysyttävä palveluita käyttäviltä asiakkailta, mihin he ovat tyytyväisiä ja mitä pitäisi tehdä toisin. Tässä yksi asiakasnäkökulma. Sitä saa vapaasti käyttää perheneuvolan kehittämiseen.  

Neuvolaa ja perhepalveluita kehitetään VarHassa asiakkaiden ja ammattilaisten yhteistyöllä

Lauantai 15.10.2022

Olen todella ilahtunut, että viikko sitten Turun Sanomissa (8.10) ollut haastatteluni on luettu ja vieläpä herättänyt ihmiset keskustelemaan tulevan hyvinvointialueemme palveluista. 

Olen saanut useilta perheiltä palautetta, että erityisesti neuvolaan liittyvät kokemukseni olivat koettu samankaltaisina ja neuvolapalveluiden kehittäminen edelleen vastaamaan nykyisiä perheitä ja perheiden kokemia haasteita olivat kannatettavia.

Keskusteluun osallistui myös Varsinais-Suomen terveydenhoitajayhdistyksen hallitus (TS 15.10.). Monipuoliset näkökulmat aiheen ympärillä osoittavat, miten tärkeästä ja arvokkaasta palvelusta neuvolassa onkaan kyse.

VarHassa olemme jo strategiatyössä halunneet nostaa asukkaat ja asiakkaat tekemisemme keskiöön. Me olemme olemassa: turvaamassa, parantamassa ja pelastamassa nimenomaan asukkaitamme joka päivä. Jotta voimme arvioida, miten onnistumme tässä työssä, meille on tärkeää kuulla asukkaidemme palaute työstämme. Yksikään palaute, vaikka se tulisi poliitikolta, ei ole meille VarHassa vain subjektiivinen kokemus, vaan arvokas tieto onnistumisestamme ja mahdollisista kehittämistarpeistamme.   

Neuvolapalvelua kehitetään VarHassa kansallisten ohjeiden, hyvinvointialueella sopimiemme palvelukriteereiden ja palvelupolkujen sekä asiakastarpeiden perusteella. Onnistumme parhaiten tekemällä tätä työtä tiiviisti yhdessä niin ammattilaisten, poliitikkojen kuin asukkaidemmekin kanssa.

Toivotan Varsinais-Suomen terveydenhoitajayhdistyksen hallituksen tapaamaan minua syksyn aikana. Voimme siten parhaiten rakentaa ystävällistä ja vaikuttavaa yhteistyötä ja neuvolapalveluita asukkaillemme.

Kohtaamattomuus on kallista

Perjantai 31.5.2019

***Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 31.5.2019

Soteuudistuksen uusin kierros käynnistyy tänä kesänä. Uudistuksille on asetettu tärkeitä tavoitteita vaikuttavuudesta saatavuuden paranemiseen, tasavertaisista palveluista talouden tasapainottamiseen.

Turun Sanomat kirjoitti (26.5.) neuvoloiden toiminnasta, jonka on koettu olevan liikaa lomakkeiden täyttöä, punnituksia ja mittauksia, kun vanhempien henkinen tukeminen, keskustelu ja ylipäätään kohtaaminen jäävät käynneillä väliin tai vähiin.

Kouluihin on lisätty vuosien saatossa merkittävästi kuraattoreiden ja koulupsykologien palveluita sekä pienryhmäopetusta erityistä tukea vaativille oppilaille. Silti, lapsia ja nuoria syrjäytyy kiihtyvällä tahdilla.

Kevään aikana käytiin kiihkeää keskustelua vanhustenhoidon laadusta. Sen sijaan, että olisimme todella puhuneet laadusta: mitä on vanhusten hyvä hoito ja mikä kuuluu yhteiskunnan vastuulle, keskustelu typistyi määrään. Laatua keskustelussa määritti yksinkertaistetusti vain se, paljonko hoitajia tarvitaan per hoidettava.

Arkikokemukset eri palveluissa ja niissä ilmenevissä ongelmissa tiivistyy yhteen sanaan: kohtaamattomuus. Me selvitämme, tutkimme, diagnosoimme, mitoitamme ja koordinoimme, mutta aito kohtaaminen jää siinä hötäkässä prosessien, standardien, suositusten ja byrokratian jalkoihin.

Samaan aikaan tutkittu tosiasia on, että lapsella tai nuorella jo yksi turvallinen aikuinen auttaa tasapainoisen mielen rakentumiseen. Mielenterveyden suojatekijät ehkäisevät mielenterveyden ongelmia, sen kautta esimerkiksi päihteiden ongelmakäyttöä ja lopulta myös syrjäytymistä.

Patenttiratkaisuksi lähes kaikkiin ongelmiin esitetään resurssien lisäämistä. Uskallan kuitenkin väittää, että resurssien lisääminen kategorisesti kaikkialle ei ole ratkaisu nyt esillä olevaan ongelmaan. Ratkaisu on ihmisten nostaminen palveluiden keskipisteeksi kohtaamalla. Kohtaaminen taas edellyttää työyhteisöiltä uudenlaista kulttuuria ja uudenlainen kulttuuri muutosjohtajuutta.

Pelkästään tällä kulttuurin muutoksella on mahdollista saavuttaa viime hallituskaudella asetetut tavoitteet saatavuuden parantamisesta kustannusten kasvun pysäyttämiseen sotepalveluissa. Kysymys kuuluu, uskallammeko me kohdata vai laadimmeko jälleen uuden hallintorakenteen kohtaamisen välttämiseksi?