Paras mahdollinen lapsuus

Maanantai 26.8.2024

Minulla oli suuri ilo ja kunnia pitää maanantaina 26.8. Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöjen, Lastensuojelun keskusliiton ja Varhan yhteisessä tilaisuudessa Paras mahdollinen lasten hyvinvointialue, avauspuheenvuoro yhdessä Ulla Siimeksen kanssa. Puheenvuoroni itselle erityisen tärkeään aiheeseen:

Paras mahdollinen lasten hyvinvointialue – paras mahdollinen lapsuus

Varhan hallituksen puheenjohtajana ja kolmen kouluikäisen vanhempana, minulla on yhä haaveita.

Haave siitä, että me kykenisimme rakentamaan lisää yhteisöllisyyttä lastemme arkeen.
Haave siitä, että me osaisimme olla enemmän aikuisia lapsille ja nuorille.
Haave siitä, että me näkisimme lapset ja perheet kokonaisina ongelmien, diagnoosien ja professioiden sijaan.

Ennen koko suku ja kylä kasvattivat lapsia. Viimeisen 40 vuoden aikana olemme siirtyneet aina vain yksilökeskeisempään suuntaan, missä perheet koittavat selvitytä omillaan, kuka mitenkin.

Varhaiskasvatuksen ja koulun ympärille pitää rakentaa vielä tiiviimpi perheiden, järjestöjen ja harrastusten yhteisö. Koulujen pitäisi olla lapsiperheiden arjen pumppuja, jossa hoituvat niin neuvola- tai terveydenhoitajakäynnit kuin osa vapaa-ajastakin harrastusten muodossa.

Oman lapsen entisessä päiväkodissa järjestettiin niin kevätpiknikkejä kuin talkoitakin. Molemmissa yhdessä tekemällä tutustui niin lapsiin kuin heidän vanhempiinsa. On huomattavasti helpompaa sopia niin yökyläilystä kuin lasten riitojen selvittämisestä, kun ollaan aikuisetkin tuttuja.

Haave siitä, että olisimme enemmän aikuisia suhteessa lapsiimme liittyy esimerkiksi älylaitteisiin. Kun koulu ilmoittaa tiukentavansa linjaa älylaitteiden osalta, me vanhemmat keskitymme kyseenalaistamaan, onko linja jo liiankin tiukka tai onko juuri tästä älylaitteesta tiedotettu etukäteen.

Miksi me edes keskustelemme omien älylaitteiden käytöstä koulussa? Mihin niitä aidosti tarvitaan? Tai kenen edusta on kyse, kun me rajaamme 13-vuotiaan terveystiedot vanhemmilta ja sen johdosta yksinkertaisenkin korvatulehduksen hoitamiseen tarvitaan jos minkälaista lupalappua vanhemman ja oman lapsen välille. Keneltä me siis lasta suojelemme? Wilman -käyttöoikeuksista sitten puhumattakaan.

Haaveeni siitä, etä me näkisimme lapset ja perheet enemmän kokonaisina ongelmien, diagnoosien ja professioiden sijaan, liittyy erityisesti meihin hyvinvointialueina. Meillä on upea yli 100-vuotias neuvola ja laaja oppilashuolto kouluissa. Olemme kuitenkin lokeroineet perheiden elämän tarkkoihin professiokohtaisiin lokeroihin: raskaustestistä synnytykseen kuulut äitiysneuvolaan, sen jälkeen vanhemmat siirtyvät taustalle ja vastasyntynyt lastenneuvolaan. Kun on aika aloittaa koulu, neuvola jää taa ja siirrytään kouluterveydenhuoltoon jälleen uuden ammattilaisen turviin.

Jos matkan varrella perheellä on ongelmia, pitäisi itse tunnistaa, onko tämä nyt perheneuvolan, kasvatusneuvolan vai kenties perhekeskuksen asia. Jos nuorella on ongelmia, hänen pitäisi itse tietää, auttaako ongelmassa terveydenhoitaja, kuraattori, koulupsykologi, psykiatrinen sairaanhoitaja, koulukoutsi, tsemppari, koulu-Lauri vai kouluvaari.

Minulla on haave, että meillä olisi yksi Perhekeskus raskaustestistä täysikäisyyteen, missä oma terveydenhoitaja julkisi perheen rinnalla myös suurissa nivelkohdissa: synnytyksessä, koulun aloituksessa, yläkouluun siirtymisessä. Oman terveydenhoitajan puoleen voisi aina kääntyä ja jos ongelma edellyttäisi muita ammattilaisia, oma hoitaja etsisi oikeat henkilöt. Ammattilainen voisi löytyä järjestöistä, sote-keskuksesta tai Perhekeskuksen moniammatillisesta tiimistä.

Kuulen jo kritiikin, miten tämä käytännössä voitaisiin toteuttaa. On selvää, että 18 vuoden aikana oma terveydenhoitaja toki vaihtusi mutta ei lähtökohtaisesti kriittisissä nivelkohdissa. Mikäli ryhdymme nyt rakentamaan yhteisöllistä Perhekeskusta perheiden, varhaiskasvatuksen ja koulun ympärille, 10 vuoden kuluttua se olisi jo arkipäivää. Koulun käytävällä voisi tulevaisuudessa tulla vastaan vauva tai taapero vanhempineen, matkalla oman terveydenhoitajan luo Perhekeskuksen tiloihin. 

Lopetetaan lasten lokerointi ja elämään kuuluvien mutkien ja haasteiden hoitaminen vain tiukissa professiosiiloissa. Eri professioita me tietysti tarvitsemme, mutta perheelle tittelit tai taustalla oleva lainsäädäntö ei ole välttämättä se tärkein seikka. Moni asia voisi ratketa myös pienemmällä tuella ottamalla perheet ja heidän tarpeensa aidosti huomioon.

Olemme Varhassa ottamassa ensimmäiset askeleet kohti parasta mahdollista lasten hyvinvointialuetta, kun lapsiperheiden palvelut ensi vuoden alussa yhdistetään yhden sateenvarjon alle omaksi tulosryhmäkseen, laajaksi Perhekeskukseksi. Myös lastensuojelun asiakkailla on toivottavasti tulevaisuudessa oikeus asioida Perhekeskuksessa muiden perheiden tapaan, ei erikseen sosiaali- ja vammaispalveluissa.

Jos vielä saamme lapsiin keskittyvät lääkärit osaksi Perhekeskusten palveluita ja ikäkaarimallin koko Varhan organisaation perustaksi, olemme päässeet jo pitkälle kohti parasta mahdollista lapsuutta.

Avainsanat: Lapset, Nuoret, Asiakaslähtöisyys, Yhteisöllisyys, Perhekeskus

Oikeat palvelut oikeaan aikaan oikeaan paikkaan

Perjantai 19.1.2024

Julkaistu Helsingin Sanomissa 19.1.2024

Aleksi Raudasoja nostaa esiin tärkeän näkökulman (HS 2.1.) hyvinvointialueiden talouden tasapainotukseen: vaikuttaviin hoitoihin keskittymisen. Juustohöylällä voidaan tehostaa toimintaa muutamilla prosenteilla, mutta sillä ei saavuteta kaikkia tarvittavia säästöjä. Höylä voi johtaa lopulta kalliimpiin tai vaikuttamattomampiin hoitoihin. Alueilla ja valtakunnallisesti lainsäädännöllä on tähdättävä siihen, että järjestämme oikeat palvelut, oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan.

Vaikuttavuus on keskeisessä roolissa hyvinvointialeuiden strategioissa. Vaikuttavuuden hyödyntämisessä on kuitenkin vielä valtavasti tehtävää. Lisää lihaa luiden ympärille kaivataan muun muassa sosiaalipalveluissa: mistä todella on hyöytä esimerkiksi huostaanottojen ehkäisemiseksi. On uskaltauduttava keskustelemaan kansallisesti vaikuttamattomimpien hoitojen ja palveluiden karsimisesta; ratkaisuja ei pidä jättää tehtäväksi vain hyvinvointialueilla, saati yksittäisissä asiakaskohtaamisissa.

Alalla puhutaan häiriökysynnästä (failure demand). Termin tausta ja suomennos on perusteltu, mutta siihen kätkeytyy myös yksi sote-palveluidemme ydinongelmista: organisaatiolähtöisyys asiakaslähtöisyyden sijaan. Kysehän on myös häiriötarjonnasta: asiakas ohjataan väärän tai vaikuttamattoman palvelun pariin. Jos asiakasohjaus olisi kunnossa, toistuvasti esimerkiksi päivystykseen ilman todellista terveysongelmaa hakeutuva asiakas tunnistettaisiin sosiaalista kanssakäyntiä tarvitsevaksi, ei akuuttiterveydenhuoltoa kaipaavaksi potilaaksi. Tarkemman palvelutarpeen arvioinnin kautta hänet voitaisiin ohjata kolmannen sektorin tarjoaman ryhmätoiminnan pariin.

Oikeat palvelut oikeaan paikkaan on yksi hyvinvointialueiden keskeisistä talouden tasapainotuskeinoista. Ivalon terveyskeskuksen arkea (2.1.) kuvaava artikkeli havainnollisti hyvin etävastaanottojen mahdollisuuksia. Tiheämmin asutuilla alueilla voitaisiin aivan yhtä hyvin hyödyntää chatiä, puheluita ja kuvapuheluita suurelle osalle väestöä palvelu- ja hoidontarpeen arvioinnissa. Palveluverkkoa suunniteltaessa myös erilaiset sotepisteet, joissa kokenut sairaanhoitaja ottaa asiakkaat vastaan ja konsultoi lääkäriä digitaalisesti käynnin aikana, tullevat olemaan arkipäivää.

Digitaalisuus ei tarkoita vain etävastaanottoja, se tarkoittaa myös prosessien digitalisointia. Yksinkertaisimmillaan paperiset lomakkeet korvataan digitaalisina, terveystiedot myös kuvantamisen osalta tarjotaan reaaliajassa OmaKannan kautta päällekkäisten tutkimusten välttämiseksi, saneluissa hyödynnetään teknologiaa, jättimäisten ’ratkaisu kaikkeen’ apt-järjestelmien sijaan niiden päälle mahdollistetaan erilaisten sairaus- ja tarvekohtaisten sovellusten rakentaminen, asiakasohjausta kehitetään asiakkuudenhallintaohjelmilla ja tekoälyä ryhdytään hyödyntämään kansallisilla, ei pelkästään hyvinvointialuekohtaisilla investoinneilla.

Rakenteellinen uudistus on nyt toteutettu, seuraavaksi alueilla alkaa työ toimintamallien, teknologioiden, sisältöjen ja johtamisen kehittämiseksi. Tässä tarvitaan kaikkia sotepe-palveluihin liittyviä tahoja kouluista ministeriöihin, yrityksistä yhteisöihin, asukkaista ammattilaisiin mukaan yhteiseen työhön.

Sanna Vauranoja
Aluehallituksen pj, Varha

Helinä Perttu
Aluehallituksen pj, Keusote

Avainsanat: Sote, Sotepe, Hyvinvoitnialueet, Vaikuttavuus, Asiakaslähtöisyys

Valtuustoaloite sähköisestä neuvola-ajanvarauksesta

Maanantai 13.3.2017 - Sanna

Olemme kokoomusryhmässä tehneet useita aloitteita valtuustokauden aikana. Keskeistä niissä on ollut asukkaiden palvelun parantaminen ketterämmäksi tai kaupungin johtamisen kehittäminen tehokkaammaksi. Myös liikenneasioihin olemme ottaneet aloitteillamme kantaa. Kaikki tekemämme aloitteet ovat luettavissa sivuiltamme

Valtuustonkokouksessa 13.3. käsittelimme aloitteiden tilaa. Muun muassa iltapäivystys on vihdoin saatu yli 30 000 asukkaan Kaarinaan, kun työterveyspalvelut ulkoistettiin. Nyt Mehiläinen ottaa vastaan myös iltaisin Kaarinan terveyskeskuksessa. Tämä on myös hyvä esimerkki valinnanvapauden tuomista mahdollisuuksista. 

Maanantaina 13.3. jätimme neljä uutta aloitetta. Minua on jo pitkään mietityttänyt puhelimitse tapahtuva neuvola-ajanvaraus, joka hankaloittaa perheiden elämää aivan suotta. Tässä laatimani aloite: 

VALTUUSTOALOITE SÄHKÖISESTÄ AJANVARAUKSESTA NEUVOLAAN

Kaarinassa on mahdollista varata aika 5- ja 6-vuotiaiden lastenneuvolaan. Muuten sekä äitiys- että lastenneuvolaan varataan aika soittamalla omalle neuvolahenkilölle arkisin kello 12-13. Jonotus ei ole mahdollinen, vaan numeroon on soitettava niin kauan uudelleen, että linja on vapaa.

Ajanvaraus puhelimitse on monella tapaa hankala. Jos vanhempi työskentelee avokonttorissa tai ylipäätään esimerkiksi asiakaspalvelutyössä, puhelimessa roikkuminen tiettynä kellonaikana on hankalaa. Myöskään puolison huomioiminen ajanvarauksessa on mahdotonta, sillä harva pariskunta on yhdessä kalentereidensa kanssa kello 12-13 arkisin.

Budjettikäsittelyssä syksyllä 2016 esitimme jo sähköiseen ajanvaraukseen siirtymistä. Uudistamme kehitysehdotuksemme valtuustoaloitteella.

Sähköinen järjestelmä on jo olemassa, sillä ajanvaraus onnistuu 5- ja 6-vuotiaiden osalta. Muutoksen myötä voidaan samalla harkita, että erillisestä soittoajasta luovuttaisiin. Tällöin vapautuisi aikaa vastaanottotyöhön ja toisaalta yhden neuvolahenkilön aika puhelin- ja chatneuvontaan kello 8-16. Raskausmyrkytys tai muut huolenaiheet kun eivät aina noudata kelloa. Puhelinpäivystys voisi olla kiertävä vuoro kaikkien neuvolatyöntekijöiden kesken, jolloin kukaan ei olisi puhelimessa pelkästään.

Ketterien sähköisten palveluiden, asiakaslähtöisyyden ja lapsiperheiden puolesta

Kaarinan Kokoomuksen valtuustoryhmä 

Avainsanat: Lapset, Digitalisaatio, Uusi tapa, Asiakaslähtöisyys