Uudistaminen ei pääty uudistukseen

Tiistai 4.1.2022

Alueuudistukseen ei kannata suhtautua niin, että nyt tehdään hampaat irvessä tämä uudistus ja sen jälkeen ollaan kuin ellun kanat kymmeniä vuosia. Edellisestä, terveyskeskuksiin liittyvästä uudistuksesta, on kulunut jo 50 vuotta.

Omassa ajatusmaailmassani alueella pitää ottaa käyttöön heti aluksi kokeilukulttuuri ja jatkuvan uudistamisen periaate. Nyt aloitamme yhdellä tavalla ja sitä toimintamallia lähdetään kehittämään vuosi vuodelta paremmaksi. Uudistus ei siis näytä 2023 samalta kuin se on vuonna 2029, saati 2034. Tyypillistä varsinaissuomalaista helmasyntiä: me osaamme kaiken paremmin, ei kannata tässä uudistuksessa jumittaa, vaan opitaan myös muilta.

Kokeilukulttuuri liittyy organisaatiokulttuurin ja arvojen lisäksi kiinteästi yhteistyöhön ja kilpailutuksiin. Uusia innovaatioita tarjoavat yritykset törmäävät liian usein siihen, että kyseistä ratkaisua ei osata edes kysyä, joten sille ei järjestetä kilpailutustakaan. Kun taas ratkaisua ehdottaa suoraan, pitää se ensin kilpailuttaa, jotta palvelu voidaan valita. Kilpailutus on hyvä asia, mutta mikäli kilpailutukseen sisällytetään uuden innovaation yksityiskohtia kilpailijoiden nähtäville, se ei palvele kenenkään etua pitkällä aikavälillä.

Alueella pitäisi varata hankintalain sallimissa rajoissa kokeilubudjetti uusille innovaatioille. Jos siis joku tarjoaa uutta ratkaisua, jota ei vielä markkinoilla laajemmin ole, se voidaan pilotoida ilman kilpailutusta. Mikäli pilotissa on saatu hyviä tuloksia vaikuttavuudesta, ratkaisu kilpailutetaan pysyväksi toimintamalliksi.

Niin paljon huippuosaamista kuin julkisella sektorilla onkin, kaikki uudet ideat ja innovaatiot eivät asu vain viranhaltijoissa. Me tarvitsemme tiivistä yhteistyötä ja toistemme kiritystä yritysten ja järjestöjen kanssa, jotta toiminta pysyy ajan hermolla. Me tarvitsemme jatkuvaa vaikuttavuuden arviointia, tutkimustulosten seuraamista ja vuoropuhelua muiden alueiden kanssa, jotta voimme uudistaa ja parantaa joka päivä. Yhteistyö Varsinais-Suomen oppilaitosten ja korkeakoulujen kanssa on oltava jatkuvaa muutenkin kuin yliopistollisessa keskussairaalassa. Virheistä on voitava oppia ilman, että niistä kertomiseen liittyy pelkoja. Onnistumiset pitää voida jakaa, ilman että se synnyttää kateutta. 

Kokeilukulttuuri on pohjimmiltaan sitä, että uskalletaan kokeilla, vaikka lopputuloksesta ei ole täyttä varmuutta. Itse asiassa, niin lapsetkin oppivat kaikki tärkeimmät taitonsa: kokeilemalla kunnes onnistuu.

Avainsanat: Aluevaalit, Sote, Innovaatiot, Uusi tapa; Johtaminen

Hyviä ehdokkaita Kaarinassa

Sunnuntai 23.5.2021

Muutama viikko sitten avasin ajatuksiani siitä, miksi en lähtenyt ehdolle näihin kuntavaaleihin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että en olisi edelleen kiinnostunut kuntien uudistamisesta tai pitäisi luottamustyötä erityisen tärkeänä ja arvokkaana tehtävänä.
 
Kuluneiden 10 vuoden aikana olen saanut tutustua moneen huipputyyppiin politiikan saralla. Nyt kun vaalit lähestyvät, ajattelin kertoa teille muutamasta huippuehdokkaasta Kaarinassa.
 
Esittelen teille aakkosjärjestyksessä ne, joiden kanssa olen tehnyt kaikkein tiiveintä yhteistyötä, kokenut jakavani saman arvomaailman (tasa-arvo, avoimuus, rohkeus, uudistaminen) ja joiden kanssa olen käynyt yhteisiä taisteluita näiden arvojen puolesta.
Hyviä tyyppejä ja erinomaisia ehdokkaita on siis monia muitakin, mutta näiden henkilöiden kanssa on minulla ollut ilo ja onni tehdä erityisen tiivistä yhteistyötä politiikassa. 
1) Päivi Lehtovaara
Päiviin tutustuin viime kuntavaalien alla vuonna 2017. Ja onneksi tutustuin. Olen ihaillut Päivin loputonta ahkeruutta niin luottamustehtävissä mm. vapaa-ajan lautakunnan puheenjohtajana kuin yhdistystyössä. Päivi jaksaa perehtyä asioihin erittäin huolellisesti, käydä keskusteluita useiden henkilöiden kanssa monipuolisen kokonaiskuvan muodostamiseksi ja kykenee tekemään myös vaikeita päätöksiä. Kun Päivi on muodostanut näkemyksensä, ei mielipiteen, vaan monipuolisten faktojen kautta, Päivi uskaltaa toimia näkemyksensä pohjalta, vaikka rapa roiskuisikin. 
Päivi ei pelkästään tyydy tekemään päätöksiä vaan näkee vaivaa ja puurtaa pyytettömästi yhdistystyössä. Ideoida ja suunnitella osaa meistä moni, mutta kun pitää tarttua toimeen, tekijöitä on usein vähemmän. Päivi on kuitenkin yksi niistä. 
Lue lisää Päivistä.
2) Ulla Myntt-Rinne
Ullaan olen tutustunut vuonna 2013, kun molemmat olimme ensimmäistä kautta kaupunginvaltuustossa. Yhteistyömme tiivistyi entisestään vuonna 2017, kun aloitimme kaupunginhallituksessa ja siellä olemme purjehtineet yhdessä monien tyrskyjen läpi. 
Ullan tunnen rauhallisena päättäjänä, joka ei turhia hötkyile. Ulla perehtyy asioihin huolella, tuntee Kaarinan ja kaarinalaiset syntymästään saakka ja tietää työnsä kautta niin kaavoituksesta kuin teknisestä puolestakin. Vaikka Ulla on rauhallinen, se ei tarkoita, ettei Ulla uskaltaisi puuttua asioihin tarvittaessa, kertoa oman näkemyksensä ja seistä niiden takana, vaikka vastustustakin olisi. 
Lue lisää Ullasta.
3) Malla Rannikko-Laine
Malla on tuulahdus tulevaisuutta. Arvostan erityisesti Mallaa hänen ennakkollulottomista uusista ajatuksistaan, mutta myös ahkerasta puurtamisesta kaarinalaisten lapsiperheiden eteen muun maussa sivistyslautakunnassa. 
Malla on sivistyspuolen lisäksi perehtynyt joukkoliikenneratkaisuihin Föli -lautakunnassa. Malla näkee myös lähitulevaisuutta pidemmälle ympäristö- ja ilmastoasioissa ja rohkenee tehdä uusia innovatiivisia avauksia. Tasa-arvon ja avoimuuden vankkumaton kannattaja. 
Lue lisää Mallasta.
4) Hanna Sirkiä
Tutustuin Hannan ensimmäisen kerran vuonna 2012 kuntavaalien alla, mutta löysimme yhteisiä ajatuksia ja päämääriä vuodesta 2017 alkaen, kun molemmat tulimme valituiksi kaupunginhallitushuoneeseen. 
Hanna on perehtynyt erityisesti nuorten tilanteeseen Kaarinassa toimiessaan yläkoulun historian opettajana. Hanna uskaltaa ajaa nuorten ja koulujen asiaa päämäärätietoisen rohkeasti, vaikka edessä olisi kuinka kovaa vastustusta. 
Vaikka olemme Hannan kanssa matkan varrella olleet vahvasti myös eri mieltä asioista, arvostan Hannan rohkeutta seistä oman näkemyksensä ja vakaumuksensa takana. 
Lue lisää Hannasta. 
5) Marja Vaiste
Marja on yrittäjänä suuri esikuvani. Akateeminen koulutus ja ura pörssiyhtiössä vaihtui 25 vuotta sitten yrittäjyyteen ja loppu Tuorlan Majatalossa on historiaa. Monen ikätoverin jo nauttiessa eläkepäivistä, Marjan auto löytyy Majatlon parkkipaikalta niin arkena kuin sunnuntainakin aamusta iltaan. 
Marjan kanssa aloitimme yhtä aikaa valtuustossa 2013 ja lähes aina olemme olleet päätettävistä asioista samaa mieltä. Erityisen ihailtavaa Marjassa on loputon innostus, halu ja kyky uudistaa. Marja ei todellakaan ole mikään menneiden toimintatapojen säilyttäjä, vaan rohkenee uudistaa prosesseja ja toimintatapoja, kun näkee sen tarpeelliseksi. Marjalla on laajat verkostot ja huikea kokemus luottamustyöstä niin yrittäjissä, paikallispolitiikassa kuin seurakuntatehtävissäkin. Marja ei kuitenkaan koskaan tee numeroa omasta jäätävän kovasta osaamisestaan ja Marja arvostaa suuresti myös kulttuuria sen eri muodoissa. 
Lue lisää Marjasta.
6) Anne-Mari Virolainen
Anne-Marilla on tietysti valtava kokemus niin kansainvälisestä, valtakunnan kuin paikallispolitiikastakin. On huikeaa, että Anne-Mari on nyt ehdolla Kaarinan kaupunginvaltuustoon! 
Olen tuntenut Anne-Marin useita vuosia politiikan myötä ja erityisen tiivistä yhteistyötä teimme vuonna 2019, kun toimin hänen eduskuntavaalikampajassa kampanjapäällikkönä. Siitä lähtien olemme vaihtaneet säännöllisesti ajatuksia politiikan kuumimmista perunoista. 
Anne-Marin  aivan poikkeuksellinen piirre on kyky puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kukapa meistä ei olisi tavannut poliitikkoa, joka puhuu ympäripyöreitä, siis vähän jokaiselle jotakin. Anne-Mari sen sijaan uskaltaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja myös kertoo oman kantansa asioihin. Anne-Marin osaamista, kokemusta ja verkostoja me tarvitsemme Kaarinassa uudistusten jatkamiseksi, johtamisen kehittämiseksi ja Turun seudun yhteistyön rakentamiseen.
Lue lisää Anne-Marista. 

Avainsanat: Kuntavaalit, Avoimuus, Tasa-arvo, Uusi tapa

Valtuustoaloite sähköisestä neuvola-ajanvarauksesta

Maanantai 13.3.2017 - Sanna

Olemme kokoomusryhmässä tehneet useita aloitteita valtuustokauden aikana. Keskeistä niissä on ollut asukkaiden palvelun parantaminen ketterämmäksi tai kaupungin johtamisen kehittäminen tehokkaammaksi. Myös liikenneasioihin olemme ottaneet aloitteillamme kantaa. Kaikki tekemämme aloitteet ovat luettavissa sivuiltamme

Valtuustonkokouksessa 13.3. käsittelimme aloitteiden tilaa. Muun muassa iltapäivystys on vihdoin saatu yli 30 000 asukkaan Kaarinaan, kun työterveyspalvelut ulkoistettiin. Nyt Mehiläinen ottaa vastaan myös iltaisin Kaarinan terveyskeskuksessa. Tämä on myös hyvä esimerkki valinnanvapauden tuomista mahdollisuuksista. 

Maanantaina 13.3. jätimme neljä uutta aloitetta. Minua on jo pitkään mietityttänyt puhelimitse tapahtuva neuvola-ajanvaraus, joka hankaloittaa perheiden elämää aivan suotta. Tässä laatimani aloite: 

VALTUUSTOALOITE SÄHKÖISESTÄ AJANVARAUKSESTA NEUVOLAAN

Kaarinassa on mahdollista varata aika 5- ja 6-vuotiaiden lastenneuvolaan. Muuten sekä äitiys- että lastenneuvolaan varataan aika soittamalla omalle neuvolahenkilölle arkisin kello 12-13. Jonotus ei ole mahdollinen, vaan numeroon on soitettava niin kauan uudelleen, että linja on vapaa.

Ajanvaraus puhelimitse on monella tapaa hankala. Jos vanhempi työskentelee avokonttorissa tai ylipäätään esimerkiksi asiakaspalvelutyössä, puhelimessa roikkuminen tiettynä kellonaikana on hankalaa. Myöskään puolison huomioiminen ajanvarauksessa on mahdotonta, sillä harva pariskunta on yhdessä kalentereidensa kanssa kello 12-13 arkisin.

Budjettikäsittelyssä syksyllä 2016 esitimme jo sähköiseen ajanvaraukseen siirtymistä. Uudistamme kehitysehdotuksemme valtuustoaloitteella.

Sähköinen järjestelmä on jo olemassa, sillä ajanvaraus onnistuu 5- ja 6-vuotiaiden osalta. Muutoksen myötä voidaan samalla harkita, että erillisestä soittoajasta luovuttaisiin. Tällöin vapautuisi aikaa vastaanottotyöhön ja toisaalta yhden neuvolahenkilön aika puhelin- ja chatneuvontaan kello 8-16. Raskausmyrkytys tai muut huolenaiheet kun eivät aina noudata kelloa. Puhelinpäivystys voisi olla kiertävä vuoro kaikkien neuvolatyöntekijöiden kesken, jolloin kukaan ei olisi puhelimessa pelkästään.

Ketterien sähköisten palveluiden, asiakaslähtöisyyden ja lapsiperheiden puolesta

Kaarinan Kokoomuksen valtuustoryhmä 

Avainsanat: Lapset, Digitalisaatio, Uusi tapa, Asiakaslähtöisyys

Ookko nää viälä henkissä?

Tiistai 3.11.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julkaistu 3.11. Uuden Suomen Puheenvuorossa

Slaavilaismelankoliseen mieleemme on istutettu vuosikymmeniä, että positiivisuus on pessusta, pessimisti ei pety. Suomessa vaikeneminen on kultaa ja onnea kätketään viinan sekä kansanlaulujen voimalla. Tyhjännaurajista varoitellaan kuin susista 1800-luvun pihapattoolla ja innostuminen on saanut oman mielialahäriökoodinsa. 

Alan tulla yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että ensimmäinen asia, joka täällä vaatii suurimman - ja vaikeimman rakennemuutoksen, ovat suomalaiset ajattelumallit. Siinä, missä me näemme hankaluuksia, vaikeuksia ja heikkouksia, on meidän ryhdyttävä systemaattisesti etsimään mahdollisuuksia. 

Otetaan esimerkiksi suomalaisten ikääntyminen. Pää riipuksissa me kuljemme pohtimassa, miten tästä ikärakenteen muutoksesta oikein selvitään. Kun joku alle 70-vuotias kolkuttelee maamme rajoilla halunaan tehdä töitä ja rakentaa turvallinen nuoren ihmisen arki sekä perhe Suomen ikiroutaiseen kulttuuriympäristöön, hänet mieluiten passitetaan takaisin lähtöpisteeseen. Ikärakenne ei korjaannu tämäntyyppsiillä nuorilla. Haluamme erityyppisiä nuoria, eikä ehkä niitäkään, koska niillä voi olla jotain uusia, pelottavia ajatuksia. 

Meillä myös järkytytään nousevista vanhuspalveluiden kustannuksista. Ensin pakotetaan kaikki muuttamaan Helsinkiin ja ottamaan täysin kohtuuton asuntolaina asumishommiin. Sitten ihmetellään, kun mummot yksinään siellä korvessa koittavat selviytyä, eikä omaisia näy missään. Sama mummo sitten lopulta saadaan hoivakodin hellään huomaan, jossa kotouttamisvaiheeseen kuuluu tehdä muistisairautta potevasta neliraajahalvattu. On nimittäin helpompaa kuihduttaa mummo petiin kuin antaa niiden soheltaa kärryjen ja keppiensä kanssa täysin villinä ja vapaana hoivakodin käytävillä. Neliraajahalvautus onnistuu alle kuukaudessa: ei vaan tarjota liikuntaa. 

Liikuntaa, joka ylläpitäisi toimintakykyä ja elämänlaatua, meillä taas ei ole varaa tarjota kuin korkeintaan kerran viikossa ja sen ohjaamiseen tarvitaan vähintään neljän vuoden korkeakoulututkinto. Järkyttävää tässä on enää se, että kuinka moni on mahtanut ilman minkään sortin tutkintoa ja ammattitaitoa tehdä jumppaa kotona Jane Fondan koiranpissaliikkeiden innoittamana. Siitä on syytä käynnistää selvitys ja mahdollisesti naistenlehdet pitäisi kieltää. 

Suomessa halutaan tietysti myös tehdä digiloikka. Vaarana on kuitenkin, että ihmisten kohtaaminen jotenkin loppuisi siinä loikassa kokonaan ja siksi pitää tarkoin miettiä, mitä sitten lopulta oikein digitalisoidaan. Saahan mummo kohdata ihmisen kotipalvelussa, kun ovella käydään huutamassa, että "ookko nää viälä henkissä?". Digitalisaation kärkihankkeeksi päätetään valita paperitulosteiden skannaaminen pdf-dokumenteiksi. 

Jos joku täällä keksii alkaa harjoittaa palveluliiketoimintaa, jolla mummon elämänlaatua voitaisiin kohentaa vielä vaikka siellä kotona asuessa, jo alkaa todellinen huoli ja murhe vaivata. On mahdollista, että luottamuksellista tietoa, kuten henkilön nimi, päätyy vääriin käsiin. On myös mahdollista, että naapurin Pekka saa maksettua moisella kapitalistisella ryöstöpalveluliiketoiminnalla itselleen palkkaa. Eikä tiedä, vaikka naapurin Pekallakin niitä kansainvälisiä pääomasijoittajia ja veroparatiisiyhtiöitä on taustallaan. Hyvin voi olla, kun sillä on se hieno autokin.

Ja kuka on miettinyt vientitasetta. Mummon hyvinvointi ei nimittäin ole mikään oikea Tuote, jonka suunnitteli insinööri. Oikea tuote on suunniteltu mieluiten ilman asiakasta. Sille on tehty kattavat kannattavuuslaskelmat, jossa myynti ja markkinointi eivät kuulu todellisen Tuotteen kulurakenteisiin. Hyvä tuote myy kyllä itse itsensä. Oikea Tuote ei ole mitään toistemme paitojen tai selkien pesemistä, sellaista palveluhömpötystä, vaan kovan luokan vientibisnestä. Jos oikea Tuote voidaan suinkin tehdä konepajassa ihan oikeassa tuotantohallissa, se on hyvä ja sille löytyy varmasti Tekes- Tykys ja Elys -rahoitusta. 

Jos kaikesta tästä ponnistelustamme ja ikääntymisen ennaltaehkäisystä huolimatta mummo vanhenee ja niitä mummoja alkaa olla enemmistö suomalaisista, voitaisiinhan täällä ryhtyä etsimään parhaita käytäntöjä mummojen elämänlaadun, toimintakyvyn ja julkisen sektorin kustannustehokkuuden ylläpitämiseksi. Sellaisille tuote- ja palveluinnovaatioille voisi olla vaikka millaista vientipotentiaalia ja kaikki haluaisivat matkustaa Suomeen katsomaan uudenlaisia seniorikyliä ja ketteriä toimintatapojamme. Mutta meillä on täällä Suomessa nyt tämä koulutusvientiprojekti. Eikä meillä ole muita projekteja.

Avainsanat: Ikääntyminen, Uusi tapa, Yrittäminen, Johtaminen

Kunnon kunta

Perjantai 25.9.2015

Kohta kolme vuotta olen ollut mukana paikallispolitiikassa. Havaintoni päätöksenteon ja toimintamallien tehokkuudesta ja toimivuudesta eivät ole pelkästään mairittelevia.

Uskomuksiin ja ideologioihin jumittaminen hankaloittaa liian usein järkevien päätösten tekemistä. Tästä oivana esimerkkinä on valinta julkisen ja yksityisen palvelutuotannon välillä. Vaikka ratkaisut pitäisi puolin ja toisin tehdä tapauskohtaisesti, pöydässä on usein vääristyneitä uskomuksia, kuten yritysten voitot maksaa aina kuntalaiset tai oma palvelutuotanto on aina kalliimpaa. Kumpikin väite on tuulesta temmattu: kustannustaso pitää vain kyetä laskemaan ja vertailemaan. Voitontavoittelu johtaa yleensä myös tehokkuuden lisääntymiseen, joten väite on epätosi. Tehokkuus voi johtaa laadun heikkenemiseen ja sitä kautta välilliset kustannukset kasvavat. Toinenkin uskomus on epätosi.

Ala-arvoinen hankintaosaaminen usein tukee näistä uskomuksia. Kunnat tuhtaavat töitä markkinaoikeudelle ja lisäksi kuntalaiset eivät suinkaan saa edullisinta eivätkä parasta palvelua. Kilpailutusten valmistelu ilman avointa vuoropuhelua, mittava byrokratia ja kilpailutusten laajuus ovat joitakin havainnollisia ongelmia, sopimustekniikasta sitten puhumattakaan. 

Omenat ja banaanit. Kunnissa ei vain verrata omenoita ja banaaneita keskenään, vaan yleensä pöydällä on omenat ja banaanipuut, elleivät peräti banaaniplantaasit. Tämä ilmenee parhaiten taas nyt syksyllä, kun kunnanvaltuutetut ryhtyvät puimaan budjetteja. Keskustelun keskiöön voivat nousta esimerkiksi kouluihin hankittavien värikynien määrä tai ulkoilmapuistoon hankittavan ruohonleikkurin tyyppi. Isot linjat solahtavat valtuutettujen sormien läpi hiljaa ja huomaamatta. 

Tämän vuoksi soteuudistus pitää saada eteenpäin vielä tänä vuonna, siten, että viimeistään keväällä 2017 sotealueet käynnistävät toimintansa. Kaikkien kuntien budjeteista vähintään puolet menevät soteen ja värikyniä tai magneettilaitteiden käyttöasteita ei vain voi puida samoissa pöydissä. Veronkannolle on kumpaankin, kuntaan ja sotealueelle asetettava katto.

Nurkkakuntaisuus on yksi kuntakeskeisyyden surullisista ilmiöistä. Jos ihmisten mieliin syöpyy ajatus siitä, että me vaan täällä osaamme tehdä asioita, ollaan jo valmiiksi metsässä. Ovet ja ikkunat kannattaisi avata niin yritysten, yhteisöiden kuin muiden kuntienkin suuntaan ja kaikilla mahdollisilla konsteilla etsiä uusia yhteistyömuotoja sekä parhaita käytäntöjä. Virkamiehen tehtävänä ei ole kesiä kaikkea itse, eikä varsinkaan polkupyörää aina uudelleen. Päätöksentekijöiden tehtävänä ei ole pohtia, saadaanko Pena ja minä jatkossakin riittävästi valtaa, vaan sitä, että saako Pena, minä ja kaikki muut mahdollisimman hyvät palvelut mahdollisimman kustannustehokkaasti. 

Aluepolitiikka on jatkoa nurkkapatriotismille. Aluepolitiikalla on torpattu moni elintärkeä uudistus, vain siksi, että oman vallan säilymisen lisäksi kaikilla pitäisi olla yhtä hyvien palveluiden sijaan palvelut kaikkialla, laadusta ja kustannuksista välittämättä. Palvelut voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään: päivittäisiin tai viikottaisiin, joita tarvitaan lähellä, kuukausittaisiin tai vuosittaisiin, jotka voivat olla jo kauempana ja muutaman kerran elämässä ehkä tarvittaviin palveluihin, jotka voinevat olla kaukanakin.  Tästä hyvänä esimerkkinä on poliisiasemat: kumpi on tärkeämpää seinät vai turvallisuus? Rahojen käyttö partioiden ylläpitoon vai vuokranmaksuun?

Kuvitelmat Suomen korruptoitumattomuudesta voitaneen lopettaa. Suomen tapa on kuitenkin jännä moneen muuhun maahan verrattuna. Täällä korruptio tapahtuu yksityisen rahan sijaan julkisilla varoilla. Virkamiehiä voidellaan budjettirahoilla tekemään myönteisiä esityksiä, työ- tai ostosopimuksilla suositaan sopivia henkilöitä tekemään myötämielistä työtä tai päätöksiä.

Kahdella pallilla istuminen. Kunnan omat virkamiehet voivat toimia kunnissa jatkossakin johtavissa luottamusasemissa. Kaikilla ei tällöin pysy puurot erillään velleistä. Ja toiset sekottavat niitä Bamix kädessä päivästä toiseen häikäilemättömän tietoisesti. 

Kuntien johtaminen ja etenkin henkilöstön oikeudenmukainen kohtelu. Välillä pohdin, voiko lakeja ja yhteisiä työpaikan sääntöjä myös vapaasti rikkoa, jos sattuu olemaan oikeiden henkilöiden kaveri. Kaverijohtamisesta seuraa yleensä se, että työsuhteita ei tarvittaessa pureta, vaan kaikki kukkaset saavat kukkia vaan. Säännönmukainen sääntöjen rikkomisen mahdollisuus murentaa työyhteisöjen moraalia.

Luopumisen vaikeus. Suomen luottamustehtäviä suurimpia kaupunkeja lukuunottamatta vaivaa demografinen vääristymä. 50-80-lukulaisia politiikassa on aivan liian vähän mukana. Tämä tarkoittaa sitä, että päätöksenteossa ei kuulu aktiiviväestön, työssäkäyvän, lapsiperheen eikä ruuhkavuosien ääni. Kun uudemmat polvet tulevat politiikkaan, he kestävät harjoittelijan tehtäviä, junnaamista ja kähmintää korkeintaan kaksi kautta. Sen jälkeen viimeistään huomaa, että aika kannattaa ennemmin käyttää työhön, perheeseen tai muihin harrastuksiin. 

Harhaisin ajatus on uskomus "jonkun muun rahoista". Tällöin raha ei tunnu koskaan loppuvan ja aina voi tehdä uusia esityksiä, ettei mitään sittenkään muuteta, leikata tai kehitetä. 

Näin äkkiseltään, perstuntumalla arvioituna tämän kaiken hintalappu julkisella sektorilla on 25% kustannuksista. Minä uskon, että julkiset palvelut voitaisiin tuottaa neljänneksen pienemmällä hintalapulla tai vaihtoehtoisesti nykyinen rahasumma voitaisiin käyttää neljänneksen parempiin palveluihin. Joku viisaampi voi tutkia hypoteesin paikkansapitävyyden. En väitä, että jokainen väittämä kirjoituksessani on tosi, mutta tuskin myöskään epätosi.

Avainsanat: Terve talous, Uusi tapa, Kunnat, Sote

Lapset mukaan yhteiskuntasopimukseen

Keskiviikko 8.7.2015 - Sanna Vauranoja

Suomi hidastaa kohti heinäkuun helteitä ja kesälomia. Kevät on käyty vaaleja ja niiden tuloksena saatu uusi hallitus. Hallitusohjelman keskiössä on talous, joka luonnollisesti on Suomessa saatava tervehtymään.

Itse vaalikentillä kiertäneenä on todettava, että ihmisiä ei juuri koskaan tuntunut huolettavan lapsiemme tulevaisuus. Kuumia puheenaiheita olivat ennen muuta aikuisten etuisuuksien säilyttäminen erityisesti eläkkeinä ja maahanmuuton torjuminen.

On surullista, miten pitkälti Suomessa ajattelumallit, lainsäädäntö ja päätöksenteko lähtevät nimenomaan aikuisten oikeuksista. Tästä erinomaisena esimerkkinä on sijaisvanhemmuus. Toisin kuin läntisissä sivistysvaltioissa, Suomessa lapsen palautusta biologisille vanhemmilleen yritetään vuodesta ja kerrasta toiseen. Ruotsissa sijoitus muuttuu kahden vuoden kuluttua pysyväksi. Onko aidosti lapsen etu, jos vuosia asuu sijaisperheessä ja tämän jälkeen palautetaan biologiseen kotiinsa, pahimmillaan päivän varoitusajalla? Kuinka monta mahdollisuutta yhteiskunta haluaa tarjota vanhemmuusharjoittelulle lapsen kustannuksella?

Homekoulut kuvastavat Suomen tilaa sivistysvaltiona. Koulu- ja päiväkotikannasta selkeästi yli puolessa kärsitään sisäilmaongelmista. Koska lapset eivät mene lakkoon, eivätkä juuri jää edes sairaslomalle, koulujen seinät maalataan ja todetaan, että ongelmat on nyt korjattu. Kukaan ei vaivaudu laskemaan, millaisia välillisiä terveyskustannuksia syntyy, kun lapset altistetaan pienestä pitäen homeille ja sisäilmaongelmille.

Turun Sanomat (1.7.) kirjoitti päihdeäitien onnistuneesta hoidosta. Jutussa kerrottiin miten tärkeää on, ettei hoidettavaa äiti loppuelämänsä ajan kadu hoitoon tuloaan. Kuka silloin katuu loppuelämänsä, jos lapsen annetaan jo kohtuun vaurioitua äidin päihteidenkäytön seurauksena?

Lapsiemme tulevaisuutta ei niinkään uhkaa tuloerojen kasvu vaan sivistyserojen kasvu. Kaikille ilmainen koulutusjärjestelmämme on rakennettu juuri näiden sivistyserojen ehkäisemiseksi. Koulutusjärjestelmää on rohkeasti uudistettava vastaamaan muuttuvan maailman vaatimuksia, ei niinkään leikkaamalla vaan luopumalla vanhentuneesta ja tarttumalla uusiin mahdollisuuksiin.

Pärjääkö maailmassa ja maailmalla parhaiten ”pakkokielen” vai mahdollisimman varhain aloitetun, monipuolisen kielitaidon turvin? Onko peruskoulussa tärkeää oppia nuoren tunnistamaan oppiaineet, joissa hän ei ollut erityisen hyvä vai säännönmukaisesti löytämään omat vahvuutensa, joiden varaan voi alkaa rakentamaan tulevaisuutta ja toimeentuloa? Peruskoulutodistuksen lisäksi jokaisen pitäisi saada koulusta mukaansa ”taitosalkku”, yksi A4, jossa kuvaillaan nuoren vahvuuksia ja taitoja opettajan, luokkakavereiden ja nuoren itsensä arvioimana.

Tuntuisi hyvältä, jos yhteiskuntasopimukseen voisimme sisällyttää myös lasten oikeuksien turvaamisen. Lapsilta ei pidä leikata yhtään lisää. Minusta kesäloma antaa hyvän hetken meille aikuisille pysähtyä miettimään, varmistammeko me vain itsekkäästi omia saavutettuja etujamme vai rakennammeko me parasta mahdollista tulevaisuutta lapsille ja lastenlapsillemme?

*Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 8.7.

Avainsanat: Lapset, Hyvä arki, Koulutus, Uusi tapa

Opintotukiuudistus

Sunnuntai 12.4.2015 - Sanna Vauranoja

Istuin syksyllä 1999 Prahassa eräässä mainiossa ravintolassa, kun ideoimme Erasmusopiskelijoiden kanssa uutta opintotukimallia. Mallissa olisi niin sanotusti lainapiikki auki ja osan lainasta saisi anteeksi, jos valmistuisi tavoiteajassa.

Onko nykyisen koulutusjärjestelmämme ideana, että mahdollisimman nopeasti hakeudutaan opintoihin, itselle vääriinkin, ja suoritetaan opinnot mahdollisimman nopeasti opintotuen varassa ilman työkokemusta. Työtä tekeviä nykymallissa rangaistaan tulorajoilla ja takautuvalla tukien takaisinperinnällä. 

Koulutusjärjestelmän tavoitteena on kaikille yksilöille tasavertaiset mahdollisuudet opiskella ja siten mahdollisuudet hankkia hyvä ammatti ja toimeentulo. Yhteiskunnan tavoitteena on saada osaavaa työvoimaa työmarkkinoille mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti. Yhteiskunnan tekemänä investointina kesken jääneet opinnot, työttömyyteen johtavat tai venähtäneet opinnot eivät ole tavoiteltavia. Tarkoituksena on siis lisätä väestön sivistystä ja osaamista, mutta koulutus sinänsä ei ole itseisarvo – vai onko.

Osaaminen on koulutusta laajempi käsite, missä yhteiskunnan koulutuspanokset muuttuvat sivistykseksi, kilpailukyvyksi, innovaatioiksi ja tuotoksiksi, joista saadaan toimeentuloa ja vaurautta.

”Prahan” mallissa olisi opintolainalla perusosa ja lisäosa. Perusosa vastaisi nykyistä opintorahaa ja mahdollisesti asumistukea yhteensä, lisäosalla voisi olla jokin yläraja, kuten nykyisellä opintolainallakin on nykyisessä mallissa. Perusosa olisi korotonta ja mikäli valmistuisi tutkinnolle annetussa tavoiteajassa, perusosan laina annettaisiin anteeksi. Tavoiteajan alittaminen voitaisiin edelleen palkita lisäosan osalta. Viivästyminen opinnoissa pienentäisi perusosan mitätöintiä portaittain, mutta korkoa tästä summasta ei joutuisi maksamaan. Maksettavaksi tuleva perusosa voisi kuitenkin olla verovähennyskelpoista ainakin osittain valmistumisen jälkeen. Lisäosa toimisi kuten nykyinen opintolainakin.

Malliin sisältyisi muutamia erittäin tärkeitä uudistuksia. Ensinnäkin, mitään tulorajoja ei enää olisi. Toisekseen, perusosaa olisi mahdollista käyttää opintojen aikana myös esimerkiksi kesällä, mutta perusosakuukaudet yhteensä olisi rajoitetut, kuten nykyisinkin. Tämä mahdollistaisi myös joidenkin palkattomien harjoittelujaksojen tekemisen opintojen aikana työkokemuksen kartuttamiseksi. Kolmas parannus olisi perusosan korotus perheellisille. Työnantajien kannalta opiskeluaikana saadut lapset olisivat positiivinen asia, jota kannattaisi yhteiskunnan tukea.

Mallissa pitäisi vielä miettiä, miten useamman tutkinnon tekeminen olisi mahdollista. Olisiko toiseen tutkintoon perusosa puolet ja kolmanteen kolmasosan ensimmäisen tutkinnon summasta. Entä, miten ratkaistaisiin opintosuuntien vaihtajien tilanne? Piikki voisi olla henkilökohtainen ja käytetyt kuukauden kuluttaisivat omaa pottia.

Lopuksi tietysti herää kysymys, miksi tällainen muutos, joka ei käytännössä muuttaisi mitään tavoiteajassa valmistuvien osalta. Ja valmistumattomien ikiopiskelijoiden tilannetta se entisestään hankaloittaisi. Palataan alun tavoitteisiin. Yhteiskunnan tavoitteena on saada osaamista työmarkkinoiden käyttöön mahdollisimman nopeasti kohtuullisilla kustannuksilla.

Tämä malli motivoisi varmasti ja edesauttaisi todennäköisesti nuoria ottamaan itse vastuuta tuloksistaan lainamallin muodossa. Suomalainen opintotukimalli on vertaansa vailla maailmalla. Näillä muutoksilla opintotukea voitaisiin kehittää suuntaan, jossa opiskelijaa suoraan palkitaan tavoitteellisesta toiminnasta. Tärkeää on myös, että opiskelijaa ei työnteosta rangaista kuten nyt tapahtuu. Malli voisi toimia ainakin siirtymäajalla ennen kuin yhteiskuntamme on valmis perustuloon, jolla myös opintotuet korvattaisiin. 

Avainsanat: Koulutus, Oikea osaaminen, Opintotuki, Perustulo, Uusi tapa