Tupsulakkeja Turkuun

Tiistai 21.3.2017 - Sanna

Diplomi-insinöörikoulutuksen lisääminen Turussa on herättänyt runsasta keskustelua ja asiaa on myös erikseen selvitetty. Syksyllä Turussa käynnistyy konetekniikan DI-koulutus eli insinööreistä koulutetaan diplomi-insinöörejä Tampereen teknillisen yliopiston ja Turun yliopistojen yhteistyönä.

Positiivisen rakennemuutoksen vuoksi tehdyssä koulutusselvityksessä selvitysasiamies ei kuitenkaan esittäne omaa DI-koulutusta Turun yliopistolle. Esillä ovat olleet kone- ja materiaalitekniikan koulutusohjelmat, joita jo opetetaan muissa teknillisissä yliopistoissamme.

Valmistuin tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Tampereelta vuonna 2002. Kesä- ja lopputyöpaikan hankkiminen vaati varsin vahvaa panostusta itseltä, sillä valmista yrityskontaktiverkostoa ei Turun seudulla ollut, toisin kuin harjoitustöiden jäljiltä Tampereella. Lähetin tuolloin vielä käytössä olleita paperisia hakemuksia 40 kappaletta, jotka johtivat neljään kesätyötarjoukseen. Valitsin Wärtsilän moottoritehtaan, jossa lähes koko silloinen johto oli Tampereelta valmistuneita diplomi-insinöörejä.

Kokemukseni kuvaa lähinnä sitä, että opiskelijan on vaikeampi sijoittua lähes 200 kilometrin päähän opiskelupaikastaan töihin. Toisaalta yritysten luontainen yhteistyö kauempana sijaitsevaan yliopistoyksikköön jää vähäiseksi. Yhteistä vuoropuhelua ei pääse syntymään, vaikka Otaniemen, Lappeenrannan ja Tampereen vararehtorit niin maalailivat (tammikuu TS). Yritykset eivät ryhdy etsimään yhteistä kehitys- ja verkostoitumispintaa etäyksiköistä.  

Turussa voitaisiin tehdä kokonaan uudenlainen koulutuskokeilu diplomi-insinöörien kouluttamiseksi. Kandivaihe hoidettaisiin pääosin ammattikorkeakoulun kautta. Tämän jälkeen maisterivaiheeseen siirtyvällä olisi mahdollisuus valita Åbo Akademin suuntautumisvaihtoehdoista tai Turun yliopiston DI-ohjelmista.

Turun yliopiston DI-ohjelmia lisättäisiin palvelemaan sekä soteuudistusta että maakunnallisia painopistealueitamme. Teollisuusyhteiskuntaan nojaavan tuotantotalouden diplomi-insinöörikoulutuksen sijaan mahdollista olisi hankkia palvelutalouden DI-koulutus. Siihen voitaisiin yhdistää kauppakorkean talouspuolen ohella suuntautumisvaihtoehtona terveys- ja sosiaalipuolta, siten että valmistuvan olisi mahdollisuus työllistyä myös tulevien soteorganisaatioiden johtotehtäviin.

Laivanrakennuksen diplomi-insinöörikoulutus voitaisiin varsin perustelluin syin siirtää Otaniemestä Turkuun, insinöörikoulutus täältä jo löytyykin. Lisäksi koulutusohjelmissa kannattaisi huomioida  logistiikkaosaaminen, IT- ja elintarviketeknologia sekä bioteknologia, jotka ovat olleet jo pitkään tärkeitä tukijalkoja Varsinais-Suomelle. Niiden koulutusohjelmien, joita jo muuallakin tarjotaan, ei kannattane niinkään Turun yliopiston omana ohjelmana tavoitella.

Varsinais-Suomen on nyt päämäärätietoisesti ajettava diplomi-insinöörikoulutuksen lisäämistä täällä. Tämä on tuhannen taalan paikka Varsinais-Suomelle, jossa aina on kärsitty teknisen koulutuksen vajeesta. ”Sivukonttoreiden” kautta tekninen osaaminen ei tänne institutionalisoidu. On luonnollista, että olemassa olevat korkeakouluyksiköt tätä vastustavat, sillä vaarana on opetuksen supistuminen niissä. Vaikka Suomella ei ole varaa jokaiseen kylään perustaa korkeakouluja ja keskittämisellä saadaan skaalaetuja, Turun koulutus ei olisi mikään tyhjästä rakennettu yksikkö.

Turun yliopistossa on vahva matematiikan-, fysiikan-, kemian- ja tietojärjestelmätieteiden opetus ja tutkimuspohja. Ne voivat tarjota jopa vankemman tieteellisen pohjan kuin vahvasti soveltavaan tutkimukseen nojautuva erillisyksikkö kuten esimerkiksi Tampereen teknillinen yliopisto on. 

Avainsanat: Oikea osaaminen, DI-koulutus, Varsinais-Suomi, Korkeakoulu

Miksi tasapainoinen talous on niin tärkeä

Tiistai 14.3.2017 - Sanna

Tutkimusten mukaan (TS 14.3.) enemmistö kuntavaaleissa äänestävistä pitää talousasioita yhtenä tärkeimmistä kuntavaalikysymyksistä. Tieto ilahduttaa, sillä kokoomus on perinteisesti ollut valtiovarainministeripuolue ja kirstunvartija. Niin myös Kaarinassa. 

Jatkuvat veronkorotukset eivät palvele asukkaita, eivätkä kunnan yrittäjiä. Ihmiset haluavat maksaa toimivista palveluista, mutta eivät pöhöttyneistä tavoista toimia. 

Viime syksynä emme kannattaneet kuntaveron nostoa 0,5 prosentilla. Varsinais-Suomessa kuntaveroa nostivat muun muassa Vehmaa ja Pyhäranta, jotka kärsivät jatkuvasta muuttotappiosta ja pieninä kuntina liian kapeista hartioista tuottaa mm. sotepalveluita. Kaarina ei yli 30 000 asukkaalla luonnollisesti kuulu tähän ryhmään.

Kaiken kukkuraksi kaupunki teki yllättäen lähes 5 miljoonan ylijäämäisen tuloksen vuodelta 2016. Kiky-sopimus tullee pienentämään kaupungin henkilöstömenoja vuodesta 2016 vähintään 2% vaikka budjetissa arvioitiin vaikutus vain 1 prosentiksi. Henkilöstömenot ovat puolet noin 170 miljoonan kokonaisbudjetistamme. 

Monesti kuulee riipaisevia vertauksia, että mikäli veroa ei säännöllisesti korotettaisi, lapset ja vanhukset kärsivät. Tämä on populistinen väittämä vailla todenperää. Keskeinen kysymys on siitä, halutaanko asioita tehdä uusilla tavoilla vai tyydytäänkö tuttuun ja turvalliseen. Tuttu ja turvallinen on helpompaa, sillä mitään ei tarvitse muuttaa, eikä uutta oppia. 

Työikäiset elävät sähköisessä maailmassa ja on enää varsin harvoja ammatteja, joihin tietokoneet eivät liittyisi mitenkään. Työikäisille on turha tarjota hankalia paperisia palveluita, joissa lupahakemuksia lähetellään postissa tai aikoja varataan puhelimella soittamalla. Sähköiset palvelut eivät edellytä läheskään samalla tavalla ihmisen läsnäoloa kuin aiemmat toimintamallit. Se, että esimerkiksi kaikki ikääntyneet tai syrjäytyneet eivät kykene sähköisiin palveluihin, ei voi olla este sille, että 90 prosentille tarjotaan kevyempiä ja ketterämpiä palveluita. Tiettyjä ryhmiä voidaan jakossakin palvella perinteisin tavoin. 

Soteuudistuksen myötä yli puolet Kaarinan budjetista ja henkilöstöstä siirtyy maakunnalle. On selvää, että emme tarvitse enää samaa määrää tukipalveluita ja hallintohenkilöstöä. Muutosta ei kuitenkaan voida tehdä yhdessä yössä ja niinpä esimerkiksi hallintoa kannattaisi keventää hallitusti pidemmällä aikavälillä eläköitymisiä hyödyntämällä ja toimenkuvia yhdistelemällä. Se olisi inhimillisin ratkaisu. 

Panostukset elinvoimaan myös keventävät tarvetta veronkorotuskille. Mitä monipuolisempi ja menestyvämpi pk-yrityssektori kunnasta löytyy, sen paremmin kunta menestyy. Menestys rakentuu yhteisöveroille, mutta myös työntekijöiden palkoista kertyville tuloille. Elinvoimaiset palvelut vetävät edelleen lisää yrityksiä ja asukkaita kuntaan, jolloin positiivinen kierre on valmis. 

Kokoomuksen ehdokkaat ovat yhteisesti asettaneet tärkeimmäksi tavoitteeksemme, että veroja ei seuraavalla valtuustokaudella koroteta. Veronkorotuksista on tullut ikävä automaatti ja päättäjät vuoden korotuksettoman jakson jälkeen itsekin ajattelevat, että jaahas, taas on aika korottaa. 

Näin ei todellakaan ole, mutta korottamatta jättäminen edellyttää innovatiivisia ratkaisuja ja ennen muuta yhteistä tahtotilaa uudistaa palvelutuotantoamme ketterämmäksi ja kevyemmäksi: tehdä asioita toisin.

Lisäksi mittavat investoinnit aina vain uusiin seiniin pitää miettiä tarkkaan. Uusi kirjasto tai koulu ovat Kaarinassa perusteltuja. Mutta miksi kaupunki investoi yli miljoonan Hovirinnan rantasaunaan, kun oivallisen saunan ja kesäkahvilan saisi reippaasti alle puolella miljoonalla? Kyllä minäkin pidän avantouinnista, mutta ei sen näin hulppeaa tarvitse olla. Investointiperiaate voisikin olla, että asiallisen hommat hoidetaan, mutta liioitteluun ei meillä ole varaa. 

Avainsanat: Talous, Terve talous, Tasapainoinen talous, Oikea osaaminen, Verot

Tupsulakkeja tarvitaan Turussa lisää

Tiistai 14.2.2017 - Sanna

Diplomi-insinöörikoulutuksen lisääminen Turussa on herättänyt runsasta keskustelua erityisesti varsinaissuomalaisissa medioissa, mistä pääosa on ollut Turun osalta myönteistä - ja hyvä niin.

Valmistuin tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Tampereelta vuonna 2002. Kesä- ja lopputyöpaikan hankkiminen vaati varsin vahvaa panostusta itseltä, sillä valmista yrityskontaktiverkostoa ei Turun seudulla ollut, toisin kuin harjoitustöiden jäljiltä Tampereella. Lähetin tuolloin vielä käytössä olleita paperisia hakemuksia 40 kappaletta, jotka johtivat neljään kesätyötarjoukseen. 

Kokemukseni kuvaa lähinnä sitä, että opiskelijan on vaikeampi sijoittua lähes 200 kilometrin päähän opiskelupaikastaan töihin kuin opiskelupaikkakunnalle. Toisaalta yritysten luontainen yhteistyö kauempana sijaitsevaan yksikköön jää vähäiseksi. Yhteistä vuoropuhelua ei pääse syntymään, vaikka Otaniemen, Lappeenrannan ja Tampereen vararehtorit niin Turun Sanomissa tammikuussa maalailivat.

Turussa voitaisiin tehdä kokonaan uudenlainen koulutuskokeilu diplomi-insinöörien kouluttamiseksi. Kandivaihe hoidettaisiin pääosin ammattikorkeakoulun kautta. Tämän jälkeen maisterivaiheeseen siirtyvällä olisi mahdollisuus valita Åbo Akademin suuntautumisvaihtoehdoista tai Turun yliopiston DI-ohjelmista. Jo nyt opetusministeriö on linjannut, että ammattikorkeakoulut voisivat myydä opintojaksoja yliopistoille. 

Turun yliopiston DI-ohjelmia lisättäisiin palvelemaan sekä soteuudistusta että maakunnallisia painopistealueitamme. Jo osittain katoamassa olevaan teollisuusyhteiskuntaan nojaavan tuotantotalouden diplomi-insinöörikoulutuksen sijaan mahdollista olisi hankkia palvelutalouden DI-koulutus, jossa kauppakorkean tuottama talous- ja markkinointiosaaminen olisi avainroolissa. 

Yhtenä ohjelmavaihtoehtona voitaisiin nähdä myös terveys- ja sosiaalipuolen johtamiskoulutus siten että valmistuvan olisi mahdollisuus työllistyä myös tulevien soteorganisaatioiden johtotehtäviin.

Laivanrakennuksen diplomi-insinöörikoulutus voitaisiin varsin perustelluin syin siirtää Otaniemestä Turkuun, laivanrakennuksen insinöörikoulutus täältä jo löytyykin. Lisäksi koulutusohjelmissa kannattaisi huomioida ainakin logistiikkaosaaminen, IT- ja elintarviketeknologia sekä bioteknologia, jotka ovat olleet jo pitkään tärkeitä tukijalkoja Varsinais-Suomelle.

Varsinais-Suomen on nyt päämäärätietoisesti ajettava diplomi-insinöörikoulutuksen lisäämistä täällä. On luonnollista, että olemassa olevat korkeakouluyksiköt tätä vastustavat, sillä vaarana on opetuksen supistuminen niissä. Vaikka Suomella ei ole varaa jokaiseen kylään perustaa korkeakouluja ja keskittämisellä saadaan skaalaetuja, Turun koulutus ei olisi mikään tyhjästä rakennettu yksikkö.

Turun yliopistossa on vahva matematiikan-, fysiikan-, kemian- ja tietojärjestelmätieteiden opetus ja tutkimuspohja. Ne voivat tarjota jopa vankemman tieteellisen pohjan kuin vahvasti soveltavaan tutkimukseen nojautuva erillisyksikkö kuten esimerkiksi Tampereen teknillinen yliopisto on. Insinöörikoulutuksella on Turussa maineikkaat perinteet ja onhan Åbo Akademista ja Turun yliopistosta jo joitakin kymmeniä tupsulakkeja valmistunut. Yksikään diplomi-insinööri ei työurastaan selviä ymmärtämättä talouden perusteita tai myynnin merkitystä. Siksi tiivis yhteistyö Turun yliopistoon kuuluvan kauppakorkeakoulun kanssa tarjoaisi valmistuville hyvän osaamispohjan. 

Toivottavasti tupsulakkiopiskelijoita nähdään Turun katukuvassa jatkossa muutenkin kuin keväisin, Saaristolaivuritutkinnon yhteydessä. 

Avainsanat: Koulutuspolitiikka, Oikea osaaminen, Yrittäminen, Turku, Varsinais-Suomi

Avointa dataa

Torstai 19.5.2016 - Sanna

Kirjoitus julkaistu alunperin Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Meitä suomalaisia on reilut viisi miljoonaa. Me kilpailemme globaaleilla markkinoilla osaamisellamme, emme hinnalla. Siksi niin iso osa nuorista halutaan saattaa mahdollisimman korkean koulutusputken läpi. 

Olen usein miettinyt, että miksi emme saman tein muuttaisi koko koulutuslogiikkaamme avoimeksi. Suomessahan kaikki koulut ja korkeakoulut ovat julkisin varoin rahoitettuja. Miksi niiden synnyttämät aineistot eivät voisi siten olla kaikkien saatavilla?

Maria Lassila-Merisalo ja Sinikka Luokkanen kirjoittavat Helsingin Sanomien Vieraskynässä 16.5. että ammattikorkeakouluille pitäisi saada oma julkaisufoorumi. Olisin valmis viemään idean huomattavasti pidemmälle, sillä suomalaiselle lukijalle, yrittäjälle, poliitikolle, opsikelijalle tai työntekijälle ei ole merkityksellistä, onko tieto tuotettu ammattikorkeassa, yliopistossa tai peruskoulussa, mikäli tieto on relevanttia.

Opetusministeriö voisi polkaista käyntiin portaalin rakentamisen, jonne oletetaan kaikkien suomalaisten julkisten opinahjojen toimittavan materiaalia: opetusmateriaaleja, tutkielmia, graduja, lisensiaattitöitä ja väitöskirjoja. Opetusministeriö voisi samalla tarjota kanavan opetuksen lähettämiseen livenä ja jopa tallenteiden tarjoamiseen. 

Normaalit tekijänoikeudet olisivat tietysti voimassa eli materiaalia saisi vapaasti lukea tai katsoa, mutta sen lataaminen, käyttäminen tai jatkojalostaminen edellyttäisi luvan pyytämistä sen tekijältä. Portaalissa olisi mahdollisuus myös lahjoittaa tekijälle haluamansa summa.

Yksityiset koulutus- ja valmennusyritykset joutuisivat maksamaan tietyn summan, mikäli haluaisivat tuoda omia materaalejaan portaaliin. Yksityisten tuottamat materiaalit voisivat olla myös käyttäjille maksullisia. Julkisesti tuotettu materiaali olisi kaikkien saatavilla ilmaiseksi, koska niiden tuottaminen on kustannettu verovaroin.  

Järkyttävää, sanoisivat monet. Mutta miksi? Kaikilla suomalaisilla olisi mahdollisuus kehittyä ja sivistää itseään ajasta ja paikasta riippumatta. Välivuodelle jäänyt opiskelija voisi opiskella jo ensimmäisen vuoden aineistoa ja suorittaa tentit tutkinto-opiskelijaksi päästyään. Tutkinnot myönnettäisiin vain opinto-oikeuden saaneille. Tosin, opiskelijaksi pääsisi ylioppilastodistuksella, ei pääsykokeilla. Koska aineisto olisi aina saatavilla, opinnot alkaisivat perinteisen syksyn ohella vaikka neljä kertaa vuodessa. 

Mikä parasta, kuka tahansa meistä matti- ja maijameikäläisistä voisi halutessaan opiskella esimerkiksi ranskan kieltä tai tutustua helposti oman alan uusimpaan tutkimukseen ja näin päivittää omat tietonsa. Hyötyisivät niin työntekijät kuin työnantajat. 

En näe, että näinä avoimen datan aikoina tästä toimintamallista juuri olisi haittaa. Opettajat ja yritykset voisivat tarjota materiaalisensa oheen maksullista yksityis- tai ryhmäopetusta etäyhteyksien avulla. Osaamistaso nousisi, joku joskus saattaisi lukeakin suurella vaivalla tehdyn tutkimuksen, opintoajat lyhenisivät, innovaatiot yrityksissä lisääntyisivät ja Suomesta tulisi jälleen Pisa-menestykseen verrattava tiedon kärkimaa, jota kaikki kävisivät benchmarkkaamassa. 

Kuinka monta kertaa on todettava, että 2000-luvulla tieto on yhä valtaa, mutta vain jaettuna. Toimisiko tällainen ratkaisu tiedon jakamiseen ja osaamisen kehittämiseen täällä Pohjolassa?

Avainsanat: Koulutus, Sivisty, Korkeakoulut, Oikea osaaminen

Opintotukiuudistus

Sunnuntai 12.4.2015 - Sanna Vauranoja

Istuin syksyllä 1999 Prahassa eräässä mainiossa ravintolassa, kun ideoimme Erasmusopiskelijoiden kanssa uutta opintotukimallia. Mallissa olisi niin sanotusti lainapiikki auki ja osan lainasta saisi anteeksi, jos valmistuisi tavoiteajassa.

Onko nykyisen koulutusjärjestelmämme ideana, että mahdollisimman nopeasti hakeudutaan opintoihin, itselle vääriinkin, ja suoritetaan opinnot mahdollisimman nopeasti opintotuen varassa ilman työkokemusta. Työtä tekeviä nykymallissa rangaistaan tulorajoilla ja takautuvalla tukien takaisinperinnällä. 

Koulutusjärjestelmän tavoitteena on kaikille yksilöille tasavertaiset mahdollisuudet opiskella ja siten mahdollisuudet hankkia hyvä ammatti ja toimeentulo. Yhteiskunnan tavoitteena on saada osaavaa työvoimaa työmarkkinoille mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti. Yhteiskunnan tekemänä investointina kesken jääneet opinnot, työttömyyteen johtavat tai venähtäneet opinnot eivät ole tavoiteltavia. Tarkoituksena on siis lisätä väestön sivistystä ja osaamista, mutta koulutus sinänsä ei ole itseisarvo – vai onko.

Osaaminen on koulutusta laajempi käsite, missä yhteiskunnan koulutuspanokset muuttuvat sivistykseksi, kilpailukyvyksi, innovaatioiksi ja tuotoksiksi, joista saadaan toimeentuloa ja vaurautta.

”Prahan” mallissa olisi opintolainalla perusosa ja lisäosa. Perusosa vastaisi nykyistä opintorahaa ja mahdollisesti asumistukea yhteensä, lisäosalla voisi olla jokin yläraja, kuten nykyisellä opintolainallakin on nykyisessä mallissa. Perusosa olisi korotonta ja mikäli valmistuisi tutkinnolle annetussa tavoiteajassa, perusosan laina annettaisiin anteeksi. Tavoiteajan alittaminen voitaisiin edelleen palkita lisäosan osalta. Viivästyminen opinnoissa pienentäisi perusosan mitätöintiä portaittain, mutta korkoa tästä summasta ei joutuisi maksamaan. Maksettavaksi tuleva perusosa voisi kuitenkin olla verovähennyskelpoista ainakin osittain valmistumisen jälkeen. Lisäosa toimisi kuten nykyinen opintolainakin.

Malliin sisältyisi muutamia erittäin tärkeitä uudistuksia. Ensinnäkin, mitään tulorajoja ei enää olisi. Toisekseen, perusosaa olisi mahdollista käyttää opintojen aikana myös esimerkiksi kesällä, mutta perusosakuukaudet yhteensä olisi rajoitetut, kuten nykyisinkin. Tämä mahdollistaisi myös joidenkin palkattomien harjoittelujaksojen tekemisen opintojen aikana työkokemuksen kartuttamiseksi. Kolmas parannus olisi perusosan korotus perheellisille. Työnantajien kannalta opiskeluaikana saadut lapset olisivat positiivinen asia, jota kannattaisi yhteiskunnan tukea.

Mallissa pitäisi vielä miettiä, miten useamman tutkinnon tekeminen olisi mahdollista. Olisiko toiseen tutkintoon perusosa puolet ja kolmanteen kolmasosan ensimmäisen tutkinnon summasta. Entä, miten ratkaistaisiin opintosuuntien vaihtajien tilanne? Piikki voisi olla henkilökohtainen ja käytetyt kuukauden kuluttaisivat omaa pottia.

Lopuksi tietysti herää kysymys, miksi tällainen muutos, joka ei käytännössä muuttaisi mitään tavoiteajassa valmistuvien osalta. Ja valmistumattomien ikiopiskelijoiden tilannetta se entisestään hankaloittaisi. Palataan alun tavoitteisiin. Yhteiskunnan tavoitteena on saada osaamista työmarkkinoiden käyttöön mahdollisimman nopeasti kohtuullisilla kustannuksilla.

Tämä malli motivoisi varmasti ja edesauttaisi todennäköisesti nuoria ottamaan itse vastuuta tuloksistaan lainamallin muodossa. Suomalainen opintotukimalli on vertaansa vailla maailmalla. Näillä muutoksilla opintotukea voitaisiin kehittää suuntaan, jossa opiskelijaa suoraan palkitaan tavoitteellisesta toiminnasta. Tärkeää on myös, että opiskelijaa ei työnteosta rangaista kuten nyt tapahtuu. Malli voisi toimia ainakin siirtymäajalla ennen kuin yhteiskuntamme on valmis perustuloon, jolla myös opintotuet korvattaisiin. 

Avainsanat: Koulutus, Oikea osaaminen, Opintotuki, Perustulo, Uusi tapa

Iso kuva

Torstai 19.3.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julkaistu 19.3. Kaarinan Uutisissa, Kuntapäättäjän kulmassa. 

Politiikassa voidaan päättää eteen tuoduista asioista tai poliitikot voivat päättää asiat, joita tuodaan eteemme päätettäväksi. Lauantain 14.3. TS Extrassa konkaripoliitikko Osmo Soininvaara toteaa, että ”Enemmän kuin puolueista, [yhteiskunnan] eteenpäinmeno riippuu henkilöistä. Hallitus tarvitsee näkemysministereitä.”

Ei pelkästään Suomen hallitus, vaan kuntien hallitukset, siinä missä yritysten hallituksetkin tarvitsevat näkemyspäättäjiä. Tarvitaan päätöksentekijöitä, joilla on kykyä katsoa kuluvan kvartaalin tai budjettikauden yli vuosien päähän tulevaisuuteen: mihin olemme menossa. On hahmotettava asioiden syy-seuraus suhteet kaavoituksesta koulupaikkatarpeisiin tai verotuksen, kaavoituksen ja työpaikkojen väliset riippuvuudet. On kyettävä tekemään valintoja myös siitä, mitä tämä kunta, maa tai yritys ei ole. Tällaista näkemystä voidaan kutsua myös isoksi kuvaksi. 

Iso kuva on kyettävä muuttamaan valinnoiksi, päätöksiksi ja edelleen teoiksi. Näitä on vaikea tehdä, jos isosta kuvasta ei saada aikaan yhteisymmärrystä. Yleensä, mitä vaikeammat ajat ovat, sitä helpompi on muodostaa yhteisymmärrys niin puolueissa kuin puolueiden kesken sekä tehdä tarvittavat päätökset. Hämmentävää on se, että käsillämme on erittäin haastavat ajat, mutta yhteisymmärrystä ei esimerkiksi eduskunnassa tuntunut löytyvän. Vai onko meillä vielä erimielisyyttä siitä, onko nyt huonot vai hyvät ajat?

Näkemyspäättäjän vastakohta on etupoliitikko. Etupoliitikot ajavat edustamansa joukon etuja, välittämättä siitä, miten se vaikuttaa kokonaisuuteen. On aivan eri asia tuoda päätöksentekoon yhden ryhmän asiantuntemusta ja näkemystä kuin ajaa yhden ryhmittymän etuja sivuille katsomatta. Etupolitikointiin meillä ei ole varaa.

Parasta, mitä poliitikot voivat nyt luvata niin kuntalaisille kuin kansalaisillekin, on, että emme lupaa mitään, emme ainakaan lisää etuisuuksia. Terve talous saavutetaan menojen ja tulojen tasapainolla. Nyt menoja on niin kunnissa kuin valtiolla enemmän kuin tuloja. Erotusta ei voida paikata veroja kiristämällä, ei myöskään lisää velkaa ottamalla. Vaihtoehdoiksi jää verokertymän kasvattaminen lisää työtä tekemällä, menojen leikkaaminen ja tuttujen asioiden tekeminen, mutta uudella tavalla.

Sanna Vauranoja
Kaarinan kaupunginvaltuutettu (kok.)

Avainsanat: Politiikka, Oikea osaaminen, Näkemys, Etupolitikointi

Keneltä kotitalousvähennyksen nosto olisi pois?

Perjantai 16.1.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julkaistu 16.1. Kunnallislehdessä

Seppo Villa nosti Kunnallislehdessä 13.1. esiin erittäin tärkeän ja samalla yksinkertaisen tavan lisätä työllisyyttä Suomessa: kotitalousvähennyksen noston. 

Kotitalousvähennyksen ylärajan pitäminen keinotekoisesti alhaalla vähentää palveluiden käyttöä ja sitä kautta palveluyritysten toimintamahdollisuuksia Suomessa. Lisäksi se lisää harmaata taloutta, ruuhkavuosiaan elävien lapsiperheiden kiirettä, vanhusten laitoshoidon tarvetta jne. 

Jos kotitalousvähennyksen ylärajaa nostettaisiin merkittävästi, suomalaiset yksityistaloudet voisivat käyttää merkittäviäkin summia palveluiden ostoon. Huolestuneet kyseenalaistavat mallin, koska näiden osalta tuloverokertymä toki pienenisi. Samasta työstä kuitenkin maksettaisiin pääosin 24 % arvonlisävero ja edelleen työllistynyt yrittäjä maksaisi veroja yrityksestään tai palkastaan sekä työntekijät edelleen palkastaan veroa. Parasta mallissa olisi nuorten ja työttömien työllistyminen. 

Suomessa itse tekemisestä on tehty loputon hyve. Vaikka työelämä vaatii monelta entistäkin enemmän tunteja ja tekemistä, silti pitäisi kaikista muistakin velvoitteista suoriutua itse. Me korkeakoulutamme nuoriamme ja samalla luomme odotusarvon, että koti ja auto pitäisi siivota ja korjata ihan itse.

Ainakin minä ilmoittaudun kotitalousvähennyksen noston puolestapuhujaksi. Sillä lisäämme kotimaista kysyntää, parannamme työllisyyttä, parannamme verokertymää, vähennämme harmaata taloutta, voimme keskittyä omiin osaamisalueisiimme ja todennäköisesti pidennämme myös monen ikääntyvän mahdollisuuksia asua pidempään kotona. On kovin hankala nähdä, keneltä kotitalousvähennysoikeuden kasvattaminen olisi pois?

Avainsanat: Verot, Kottalousvähennys, Oikea osaaminen, Työ