Hyviä ehdokkaita Kaarinassa

Sunnuntai 23.5.2021


Muutama viikko sitten avasin ajatuksiani siitä, miksi en lähtenyt ehdolle näihin kuntavaaleihin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että en olisi edelleen kiinnostunut kuntien uudistamisesta tai pitäisi luottamustyötä erityisen tärkeänä ja arvokkaana tehtävänä.
 
Kuluneiden 10 vuoden aikana olen saanut tutustua moneen huipputyyppiin politiikan saralla. Nyt kun vaalit lähestyvät, ajattelin kertoa teille muutamasta huippuehdokkaasta Kaarinassa.
 
Esittelen teille aakkosjärjestyksessä ne, joiden kanssa olen tehnyt kaikkein tiiveintä yhteistyötä, kokenut jakavani saman arvomaailman (tasa-arvo, avoimuus, rohkeus, uudistaminen) ja joiden kanssa olen käynyt yhteisiä taisteluita näiden arvojen puolesta.
Hyviä tyyppejä ja erinomaisia ehdokkaita on siis monia muitakin, mutta näiden henkilöiden kanssa on minulla ollut ilo ja onni tehdä erityisen tiivistä yhteistyötä politiikassa. 
1) Päivi Lehtovaara
Päiviin tutustuin viime kuntavaalien alla vuonna 2017. Ja onneksi tutustuin. Olen ihaillut Päivin loputonta ahkeruutta niin luottamustehtävissä mm. vapaa-ajan lautakunnan puheenjohtajana kuin yhdistystyössä. Päivi jaksaa perehtyä asioihin erittäin huolellisesti, käydä keskusteluita useiden henkilöiden kanssa monipuolisen kokonaiskuvan muodostamiseksi ja kykenee tekemään myös vaikeita päätöksiä. Kun Päivi on muodostanut näkemyksensä, ei mielipiteen, vaan monipuolisten faktojen kautta, Päivi uskaltaa toimia näkemyksensä pohjalta, vaikka rapa roiskuisikin. 
Päivi ei pelkästään tyydy tekemään päätöksiä vaan näkee vaivaa ja puurtaa pyytettömästi yhdistystyössä. Ideoida ja suunnitella osaa meistä moni, mutta kun pitää tarttua toimeen, tekijöitä on usein vähemmän. Päivi on kuitenkin yksi niistä. 
Lue lisää Päivistä.
2) Ulla Myntt-Rinne
Ullaan olen tutustunut vuonna 2013, kun molemmat olimme ensimmäistä kautta kaupunginvaltuustossa. Yhteistyömme tiivistyi entisestään vuonna 2017, kun aloitimme kaupunginhallituksessa ja siellä olemme purjehtineet yhdessä monien tyrskyjen läpi. 
Ullan tunnen rauhallisena päättäjänä, joka ei turhia hötkyile. Ulla perehtyy asioihin huolella, tuntee Kaarinan ja kaarinalaiset syntymästään saakka ja tietää työnsä kautta niin kaavoituksesta kuin teknisestä puolestakin. Vaikka Ulla on rauhallinen, se ei tarkoita, ettei Ulla uskaltaisi puuttua asioihin tarvittaessa, kertoa oman näkemyksensä ja seistä niiden takana, vaikka vastustustakin olisi. 
Lue lisää Ullasta.
3) Malla Rannikko-Laine
Malla on tuulahdus tulevaisuutta. Arvostan erityisesti Mallaa hänen ennakkollulottomista uusista ajatuksistaan, mutta myös ahkerasta puurtamisesta kaarinalaisten lapsiperheiden eteen muun maussa sivistyslautakunnassa. 
Malla on sivistyspuolen lisäksi perehtynyt joukkoliikenneratkaisuihin Föli -lautakunnassa. Malla näkee myös lähitulevaisuutta pidemmälle ympäristö- ja ilmastoasioissa ja rohkenee tehdä uusia innovatiivisia avauksia. Tasa-arvon ja avoimuuden vankkumaton kannattaja. 
Lue lisää Mallasta.
4) Hanna Sirkiä
Tutustuin Hannan ensimmäisen kerran vuonna 2012 kuntavaalien alla, mutta löysimme yhteisiä ajatuksia ja päämääriä vuodesta 2017 alkaen, kun molemmat tulimme valituiksi kaupunginhallitushuoneeseen. 
Hanna on perehtynyt erityisesti nuorten tilanteeseen Kaarinassa toimiessaan yläkoulun historian opettajana. Hanna uskaltaa ajaa nuorten ja koulujen asiaa päämäärätietoisen rohkeasti, vaikka edessä olisi kuinka kovaa vastustusta. 
Vaikka olemme Hannan kanssa matkan varrella olleet vahvasti myös eri mieltä asioista, arvostan Hannan rohkeutta seistä oman näkemyksensä ja vakaumuksensa takana. 
Lue lisää Hannasta. 
5) Marja Vaiste
Marja on yrittäjänä suuri esikuvani. Akateeminen koulutus ja ura pörssiyhtiössä vaihtui 25 vuotta sitten yrittäjyyteen ja loppu Tuorlan Majatalossa on historiaa. Monen ikätoverin jo nauttiessa eläkepäivistä, Marjan auto löytyy Majatlon parkkipaikalta niin arkena kuin sunnuntainakin aamusta iltaan. 
Marjan kanssa aloitimme yhtä aikaa valtuustossa 2013 ja lähes aina olemme olleet päätettävistä asioista samaa mieltä. Erityisen ihailtavaa Marjassa on loputon innostus, halu ja kyky uudistaa. Marja ei todellakaan ole mikään menneiden toimintatapojen säilyttäjä, vaan rohkenee uudistaa prosesseja ja toimintatapoja, kun näkee sen tarpeelliseksi. Marjalla on laajat verkostot ja huikea kokemus luottamustyöstä niin yrittäjissä, paikallispolitiikassa kuin seurakuntatehtävissäkin. Marja ei kuitenkaan koskaan tee numeroa omasta jäätävän kovasta osaamisestaan ja Marja arvostaa suuresti myös kulttuuria sen eri muodoissa. 
Lue lisää Marjasta.
6) Anne-Mari Virolainen
Anne-Marilla on tietysti valtava kokemus niin kansainvälisestä, valtakunnan kuin paikallispolitiikastakin. On huikeaa, että Anne-Mari on nyt ehdolla Kaarinan kaupunginvaltuustoon! 
Olen tuntenut Anne-Marin useita vuosia politiikan myötä ja erityisen tiivistä yhteistyötä teimme vuonna 2019, kun toimin hänen eduskuntavaalikampajassa kampanjapäällikkönä. Siitä lähtien olemme vaihtaneet säännöllisesti ajatuksia politiikan kuumimmista perunoista. 
Anne-Marin  aivan poikkeuksellinen piirre on kyky puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kukapa meistä ei olisi tavannut poliitikkoa, joka puhuu ympäripyöreitä, siis vähän jokaiselle jotakin. Anne-Mari sen sijaan uskaltaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja myös kertoo oman kantansa asioihin. Anne-Marin osaamista, kokemusta ja verkostoja me tarvitsemme Kaarinassa uudistusten jatkamiseksi, johtamisen kehittämiseksi ja Turun seudun yhteistyön rakentamiseen.
Lue lisää Anne-Marista. 

Avainsanat: Kuntavaalit, Avoimuus, Tasa-arvo, Uusi tapa