Asiakkaan käyttöliittymä ratkaiseePerjantai 13.10.2023 Vuonna 1990 harva meistä puhui vielä Nokian NMT-puhelimella. Lankapuhelimet lauloivat ja tekstiviesteistä ei ollut vielä tietoakaan. Vuonna 2000 koko Suomi käytännössä jo puhui kännykkään, useinmiten nokialaiseen. Nokia takoi Suomelle rahaa, työpaikkoja ja vaurautta. Kosketusnäytöt olivat vielä utopiaa, mutta simpukkapuhelinta pidettiin järisyttävänä keksintönä. Vuoden 2005 paikkeilla Nokian ongelmat alkoivat kasvaa, kun kehitteillä olevasta kosketusnäytöstä luovuttiin. Tänä päivänä Nokian puhelinta käyttää kovin harva. Lähes kaikissa puhelimissa on kosketusnäyttö. Asiakkaan käyttöliittymät ovat tyystin erilaisia kuin Nokian puhelinliiketoiminnan kulta-aikana, saati lankapuhelinten aikaan. 2000-luvun alussa Suomi käynnisteli keskustelua terveyskeskusjärjestelmän uudistamistarpeista ja erityisesti sote-palveluiden rahoitushaasteista. Kymmenen vuotta myöhemmin oltiin PARAS-hankkeen syövereissä ja sote-uudistuksesta ehdittiin nähdä surullisen monta tuotantokautta ennen kuin varsinainen huipennus eli hyvinvointialueet aloittivat toimintansa. Miksi puhun Nokian kännyköistä yhtäkkiä suurella intohimolla? Koska tarinassa on kyse myös asiakkaan käyttöliittymistä. Vuonna 1990 me emme osanneet edes kaivata kännykkää, vuonna 2000 me emme osanneet edes kaivata kosketusnäyttöä, vuonna 2010 me emme viestitelleet WhatsApilla ja vasta vuonna 2020 etäpalavereista tuli kaikille arkipäivää. Miten terveyskeskuksen käyttöliittymä on muuttunut näiden vuosikymmenten aikana? Vuonna 2023 hyvinvointialueet painivat kasvavan palvelutarpeen, nousevien kustannusten ja tiukkenevan rahoituksen keskipisteessä. Osa hyvinvointialueista esimerkiksi Pirha ja Satakunta ovat jo ilmoittaneet pyrkivänsä karsimaan sotepe-palveluverkkoa isolla kädellä. Varsinais-Suomessakin palveluverkkoon eli asiakkaan käyttäliittymiin tulee muutoksia. Olennaista ei kuitenkaan ole se, mistä luovumme, vaan se, miten asukkaat ja asiakkaamme saavat palvelunsa. Siis, mitä käyttöliittymiä tulee lankapuhelimien tilalle. Kun me mietimme uudistusta, on keskityttävä asiakkaan käyttöliittymien kehittämiseen. Kun tarve on lääkärille, mitä jos seuraavana aamuna suoritettavan usean tunnin ajanvaraussoittorumban sijaan saisikin heti yhteyden kotoa etälääkäriin tai -hoitajaan. Siis arki-iltana kello 19 kertoisi oireensa ensin chatiin ja tarvittaessa oireesta lähetettäisiin kuva tai avattaisiin kuvapuhelu. Mikäli asia ratkeaisi siltä istumalta, hyvä. Jos tarvittaisiin laboratorionäytettä tai röntgeniä, voisi varata samalla sähköisesti ajan mieluiten seuraavalle päivälle. Lääkäri tai hoitaja soittaisi tulosten tultua takaisin ja hoito suunniteltaisiin tulosten mukaan. Tai jos ennestään tutun hammashoitolan väki siirtyisikin pyörille ja yhden työpäivän kuskaushärdellin sijaan lapsen hammastarkastus hoidettaisiin koulun pihalla hammashoitola-autossa. Vastaanotolta voitaisiin avata kuvapuheluyhteys huoltajaan ja näin vanhempi kuulisi, mitä tarkastuksessa ilmenee. Näihin uudenlaisiin käyttöliittymiin on helppo löytää esteitä ja ongelmia. Koska meillä on ihmisiä, jotka eivät osaa käyttää digivastaanottoa, sitä ei saisi kehittää kenellekään. Ei, vaikka esimerkiksi ikääntynyt, jolla ei älypuhelinta ole, pääsisi nopeammin fyysiselle vastaanotolle, kun kynnelle kykenevät voisivat hyödyntää digikanavia. Kun Varha aloittaa päätöksenteon palveluverkosta, lähden siitä, että esitettävä malli sisältää kaiken sen, mitä me asiakkaille tulemme lähitulevaisuudessa tarjoamaan. Ei vain sitä, mistä me luovumme. Se tarkoittaa asiakkaan käyttöliittymiä kotona kotihoidosta kotisairaalaan ja digipalveluihin, lähipalveluita tutussa palvelupisteessä, omassa lähiapteekissa tai pyörillä kulkevissa palvelupisteissä, kirjastoon tai kauppaan tuotavia digipisteitä, etäämmällä sijaitsevia laajempia palvelu- ja osaamiskeskuksia sekä keskitettyjä sairaalapalveluita synnytyksineen ja leikkauksineen. Myös sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden käyttöliittymät muuttuvat, kun teknologia, liikkuminen ja ihmisten arki muuttuvat. Kaikkea uutta emme osaa vielä edes kysyä tai toivoa, mutta harva meistä kaipaa enää Nokian näppäinpuhelinta, saati lankapuhelimien aikaan puhelinpöydän ääreen nököttämään. |
Avainsanat: palveluverkko, Varha, sote, uudistus, terveyskeskus |
Kunta, maakunta, valtakuntaTorstai 1.3.2018 - Sanna Vuonna 2012 pidettyjen kuntavaalien suurin kysymys oli kuntien tulevaisuus. Matkan varrella oli väläytelty pakkoliitoksia ja erilaisilla hankenimillä kuntia kannustettiin yhdistymään. Täällä Varsinais-Suomessa liitoksia syntyi, joista merkittävin Salon seudulla, jossa kymmenen kuntaa yhdistyi yhdeksi Saloksi. Samalla muun muassa Piikkiö liittyi Kaarinaan, Mellilä Loimaaseen, Yläne Pöytyään ja pakotettuna Tarvasjoki myöhemmin Lietoon. Edellisten kuntavaalien jakolinjat kulkivat itsenäisyyden ja liitosten välillä. Erityisesti Turussa liitoksille nähtiin vahvat perustelut, kun taas kehyskunnissa mieliala oli aivan toinen. Koska kuntauudistus kohtasi niin vahvaa vastustusta, sen ajamisesta luovuttiin ja tilalle tulivat sote- ja erityisesti maakuntauudistus. Vanhat kunnon läänit, joita kovalla tohinalla kymmenen vuotta sitten lakkautettiin, kaivetaan nyt naftaliinista. Lääni ei kuitenkaan enää ole lääni, vaan tällä kertaa maakunta. Kaikkien näiden erilaisten interventioiden tuloksena jopa kansa on yhtämieltä siitä, että ihmisten terveys- ja sosiaalipalvelut kaipaavat remonttia. Koko kuntauudistuksen tärkein lähtökohta on siis sisäistetty. Samaan aikaan ihmisten vahvat näkemykset itsenäisyydestä tuntuvat laimentuneen. Ne, joiden kunnat on liitetty aikanaan isompaan, ovat selvinneet muutoksesta hengissä. Moni niistä, joka aiemmin vastusti kiihkeästi kuntaliitoksia, suhtautuu asiaan nykyään paljon pragmaattisemmin. Kunhan veroaste ei nouse pilviin, palvelut säilyvät laadukkaina tai jopa paranevat ja oma kylä jatkaa elinvoimaisena, ei kunnalla tunnu enää olevan niin suurta merkitystä, jos kyläparlamentteja on uskominen. Nuoret, jotka sitten viimekädessä pisimpään näiden meidän tekemiemme päätösten kanssa elävät, eivät tunnu olevan laisinkaan kiinnostuneita kuntarajoista. He todellakin elävät jo todeksi megatrendejä: kaupungistumista, teknologian nopeaa kehitystä ja ympäristöarvojen nousua. Jos ihminen liikkuu maailmassa tai Euroopassa kuin edelliset sukupolvet aiemmin korkeintaan kotiläänissä, kuntarajat tuskin ovat tärkein elämänlaatua määrittävä elementti. |
Miksi et lähtisi?Tiistai 31.1.2017 - Sanna Julkisuudessa käydään erikoista keskustelua kuntavaalien houkuttelevuudesta liittyen tulevaan maakuntauudistukseen. Epäillään, että kuntiin ei jää enää olennaisia asioita päätettäväksi, kun soteasiat siirtyvät maakunnille. Väittämä on hullunkurinen. Soteasiat kyllä muodostavat pääsääntöisesti yli 50% kuntien budjeteista. Niistä kuitenkin käytännössä päätetään yhdessä lautakunnassa, sosiaali- ja terveyslautakunnassa, tai kuten Kaarinassa puhumme, perusturvalautakunnassa. Muita lautakuntia on useita. Toki soteasiat tulevat nykyään osin myös hallitukseen ja valtuustoon. Olisi hyvä, että kunnissa tehtäisiin selvitys, kuinka moni valtuuston pykälistä liittyy soteasioihin. Todennäköisesti luku on jotain 10 prosentin paikkeilla, vaikka budjettivaikutus on tuo 50 prosenttia. Kun luottamuspaikoista kisataan vaalien jälkeen, sosiaali- ja terveysasiat eivät suinkaan ole halutuin alue ja harva ääniharava pyrkii nimenomaan soteasioiden äärelle. Kaavoitus, sivistys ja moni muu houkuttelee huomattavasti enemmän halukkaita. Soteasiat vaativat toisenlaista perehtymistä ja arkielämän kokemusta harvalla päättäjällä on kuin korkeintaan terveyskeskuksesta ja vanhustenhoidosta. Jo nyt erikoissairaanhoitoon liittyvät asiat päätetään maakuntatasolla. On siis kyse kummallisesta hokemasta ja todellisuuteen perustumattomasta uskomuksesta, että kuntapäättäjän työn mielekkyyttä ja merkittävyyttä maakuntauudistus nyt olisi radikaalisti vähentämässä. Päinvastoin, jatkossa kuntien päätöksenteossa keskitytään monesti helposti lähestyttävämpiin ja arkiosaamisella ymmärrettävämpiin asioihin. Lähde siis sinäkin mukaan vaikuttamaan omaan arkiympäristöösi ja sen palveluihin liikunnasta kouluun, päiväkodeista kaavoitukseen! Pykäliä kyllä riittää vastaisuudessakinJ.
|
Avainsanat: Vaalit 2017, Kuntavaalit, Soteuudistus |
Laatikkoleikkejä vai laittomuuksiaPerjantai 23.9.2016 - Sanna *Kirjoitus on julkaistu alunperin Kunnallislehdessä ja Turun Sanomissa Kunnianhimoisin tavoittein käynnistettiin Kaarinassa organisaatiouudistus työnimellä ASKEL lähes kaksi vuotta sitten. Uudistuksen tavoitteena oli parantaa asukkaiden palveluita niin sanotulla yhden luukun periaatteella ja tehostaa organisaation toimintaa sekä pitää henkilöstömenot kurissa. Reilu vuosi sitten osa puolueista halusi jäädyttää muutoksen kesken valtuustokautta, jotta kaikki saisivat pitää nykyiset luottamustehtävänsä ja asia siirtyi kuluvaan syksyyn. Vuoden ajan henkilöstö on kehittänyt ja työstänyt aihiota eteenpäin valtuuston antamien tavoitteiden pohjalta ja malli oli tänä syksynä valmis hyväksyttäväksi. Kaarinassa meillä on kuitenkin jo tullut tavaksi, että pitkäänkin tehty yhteinen valmistelu ei kaikille kelpaa, vaan muutamassa viikossa piirrettiin kaaviot uusiksi ja kaikki lautakunnat sekä hallitus velvoitettiin pitämään ylimääräiset kokoukset laatikkoleikin käsittelemiseksi. Ylimääräinen kokousrumbakaan ei luonnollisesti ole ilmainen. Pahinta on se, että luottamushenkilöiden valmistelemassa organisaatiossa oli lain vastaisia rakenteita. Onneksi edes tuo lapsus korjattiin valtuustossa 19.9. Laatikkoleikissä alkuperäiset tavoitteet näyttävät hämärtyneen. Puhutaan kauniisti sotevalmiudesta, mutta sote on sivuseikka, kun päätettiin esimerkiksi kansalaistoiminnan ja liikuntatoimen sijoittumisesta uudessa organisaatiossa. Vai onko liikunnanohjaus tai erityisliikunnan suunnittelu tekninen palvelu? Kokoomus on ollut mukana keskusteluissa, joissa nostimme tärkeänä esiin strategisen suunnittelun ja elinvoiman tuomisen organisaatiokaavioon niiden merkittävyyden vuoksi. Oikea paikka niille olisi ollut kaupunginjohtajan peukalon alla, jota ohjaisi lisäksi kaupunginhallituksen alainen jaos. Nyt päätetyssä organisaatiouudistuksessa ei vähene johtajat, eikä kustannukset. Kuntalaisille ei palveluita tuotetakaan yhden luukun periaatteella, vaan otimme aimo askeleen takaisin 80-luvulle, vahvasti funktionaaliseen organisaatioon. Kaarinan organisaatio siis piirrettiin klubiaskin kanteen kuten Valkeavuoren koulu, josta meinasi luottamushenkilövalmistelussa unohtua katto sekä ikkunat. Luottamustehtävät tarkoittavat kuntalaisilta saadun luottamuksen lisäksi myös luottamusta virkavastuulla työskenteleviin asiantuntijoihimme. Kokoomus ryhmänä haluaa irtisanoutua jatkuvasta epäluottamuksesta virkamiehiämme kohtaan. Meille myös lautakuntien asiaosaamisella on suuri arvo ja siksi johdonmukaisesti pysyimme kesäkuussa esitellyn esityksen takana, jota myös muun muassa perusturvalautakunta ja sivistyslautakunta tuolloin tukivat. Sen sijaan maanantaina päätetyn organisaation takana ja tukena on vaikea olla, jos siihen ei usko. Siksi jätimme jälleen eriävän mielipiteen, kuten edellisessä luottamushenkilövalmistelussa Valkeavuoren osalta. Jäämme ihmettelemään, miten organisaatiolle myydään uusi malli, jossa henkilöstön tekemä vuoden työ vedetään vessasta alas, alkuperäiset tavoitteet on unohdettu ja pelkäämme, että kuntalaisten rahaa palaa nykyistä enemmän, huonompiin palveluihin.Kaarinan kokoomuksen valtuustoryhmän psta
Sanna Vauranoja
|
Avainsanat: Kaarina, Organisaatiouudistus |
Uusia ratkaisumalleja yliopistoihinSunnuntai 22.11.2015 - Sanna Vauranoja * Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 22.11. Maisteritutkintojen leikkaaminen 20 prosentilla (artikkeli Turun Sanomissa 15.11.) on arkielämän näkökulmasta oikea. Väestöpohjaan nähden liian laajamittainen maisterikoulutus on ongelma sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta. Opiskelemaan pääsee korkeakouluun, vaikka oppimiskyky ei koko opiskelujakson aikana yllä tarvittavalle tasolle. Rahoitus perustuu osittain suoritettuihin tutkintoihin ja rimaa joudutaan laskemaan korkeakouluissakin tämän mukaisesti. Konkreettisia esimerkkejä tästä ovat oppilaat, jotka pyytävät 1 000-sivuisen englanninkielisen tenttikirjan tilalle ohutta suomenkielistä kirjaa, koska eivät selviä muuten. Tenteissä pelkästään suomen kielen kirjoittamistaidot kielioppeineen ovat osalla niin huonot, että vastauksia ei kunnolla kyetä arvioimaan. Liiallinen maisterikoulutus johtaa vääristyneisiin odotuksiin työelämässä. Vaikka tiedot ja taidot eivät riittäisi, opiskeluvaiheessa on luotu suuria odotuksia tehtävänkuvista ja palkkakehityksestä. Mikään ei ole niin kallista kuin tutkinto, joka ei johda työllistymiseen ja tarvitaan toinen kandi- sekä maisteritutkinto. Samojen oppiaineiden maisteritutkintoja tarjotaan jokaisessa yliopistossa ja vieläpä niiden satelliittiyksiköissäkin. Päälle päätteeksi maisteritutkintoja tarjoavat ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon muodossa myös ammattikorkeakoulut. Jos Suomen yliopistomaailmalta nyt jotain sopii toivoa, tarvitaan edunvalvonnan sijaan uudenlaisia ratkaisumalleja: mitä, miten ja miksi.Kanditutkinnot voitaisiin ohjata ammattikorkeaan ja mahdollista maisteritutkintoa ennen olisi vähintään vuoden harjoittelu- tai työskentelyjakso, jotta opiskelija varmistuu todellisesta motivaatiosta alalle. Maisteritutkintoja tarjoaisivat vain yliopistot. Kanditutkinnot voitaisiin rakentaa riittävän yleistieteellisiksi, esimerkiksi humanistinen, yhteiskunnallinen ja matemaattisluonnontieteellinen, jolloin oikean maisterialan valintamahdollisuudet laajenisivat. Harva tutkinto lopulta opettaa konkreettisia taitoja työhön, tavoitteena ovat pikemminkin metataidot, joilla hankkia kussakin tehtävässä tarvittavaa osaamista. Ammatti- ja tiedeyliopistot voitaisiin laittaa saman hallinnon alle, kuten nyt Tampere 3:ssa suunnitellaan. Näin saataisiin Turun yliopiston rehtori Väänäsen hahmottelemia hallinnollisia säästöjä. Jos toivotaan, että suomalaiset organisaatiot tähyäisivät heti alusta kansainvälisyyteen, eikö tutkintoihin pitäisi sisältyä automaattisesti vähintään puolen vuoden vaihto jossain ulkomaisessa yliopistossa? Kokemuksesta ei olisi millään alalla haittaa. Maisteritutkintoja ei voi eikä pidä kuitenkaan rakentaa pelkästään yrityselämän tarpeisiin. On aloja, joissa tieto ja tiede itsessään ovat yhteiskunnalle arvokkaita, vailla suoraa konkreettista sovellusmahdollisuutta yrityselämässä. Yleistieteelliset kanditutkinnot voitaisiin suunnata työelämän tarpeisiin, jolloin jokaisella kandiputkesta valmistuvalla olisi jo takataskussaan jotain, millä tehdä ansiotyötä maisteriopintojen aikana tai niiden jälkeen, jos oma teoreettisempi maisteriala ei vedä. Kanditutkintoja voitaisiin tarjota nykyinen ammatti- ja tiedekorkeakouluissa tarjottava määrä, maisteritutkintoja sen sijaan voidaan vähentää 20 prosentilla ilman, että Suomen kilpailukyky huonontuisi – päinvastoin. |
Avainsanat: Yliopistouudistus, Tiede, Osaaminen, Työelämä |
Luovutaan eläkeiästäPerjantai 10.4.2015 - Sanna Vauranoja *Kirjoitus on julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 17.3.2015 Eläkeikää nostettiin hiljattain 65 vuoteen. Päätös saatiin aikaan liian myöhään, koska SDP oli vastoin kaikkea asiasta tarjottua faktaa ja tutkimustietoa hirttäytynyt kestämättömään vaalilupaukseen, ettei eläkeikää nostettaisi. Vetkuttelusta johtuen todellinen tarve talous huomioon ottaen olisi jo 65:n ja 70 ikävuoden välillä. Vierailin menneellä viikolla Meyer Turun telakalla, jossa myös sivuttiin eläkeikää. Keskusteluissa nousi esiin, että vaativissa oloissa ulkona kylmässä työskentelevälle työntekijälle 65-vuottakin on paljon. Toisaalta, on töitä, joissa työkykyä riittäisi lähemmäs seitsemääkymmentä ikävuotta. Mitä, jos luopuisimmekin eläkeiästä ja siirtyisimme työvuosien laskemiseen. Täyden eläkkeen edellytyksenä olisi 40 vuotta työtä. Mikäli työt aloittaa 18-vuotiaana ja painaa hommia keskeytyksettä, eläkeikä koittaisi jo 58-vuotiaana. Jos taas opinnot venyvät ja työt aloitellaan siinä kolmenkympin kieppeillä, eläkkeelle jäätäisiin 70-vuotiaana. Lisävuosista voitaisiin palkita kuten nytkin ja vuosien jäädessä alle 40:een, eläke olisi ns. perustulo, mutta ei perustuisi omiin ansioihin. Äitiys- ja vanhempainvapaa olisi työssäoloaikaa, mutta sen sijaan hoitovapaata ei työvuosiin laskettaisi. Vuorotteluvapaata ei myöskään huomioitaisi työvuosiin, mutta vuorotteluvapaata saisi käyttää jatkossakin. Sairaseläkkeet voisivat jatkua nykyisen kaltaisena. Mikäli suorittaisi toisen tutkinnon aikuisena, täysipäiväinen opiskelu ei olisi työvuosiin laskettavaa, mutta tietyn viikkotuntimäärän ylittävä osa-aikainen työ laskettaisiin eläkkeeseen. Miten mallissa huomioidaan mahdolliset työttömyysjaksot? Miten yksityistä eläkevakuutusta voitaisiin hyödyntää? Mallissa on vielä paljon kehitettävää, mutta 40 vuoden selkeä työtavoite motivoisi nuoria työmarkkinoille, keski-ikäistyviä pysymään siellä ja nykyistä eläkeikää lähestyviä tekemään jotain muita töitä, jos omalla alalla ei työtä enää olisi tarjolla. Malli kannustaisi yrittäjämäiseen urakka-asenteeseen. Aikaa ei kulutettaisi eläkeikää odotellessa, vaan tehtäisiin työvuodet urakalla pois eläkkeen alta. Olisi mielenkiintoista kuulla jatkokehitysehdotuksia mallille. |
Avainsanat: Työ, Eläkeuudistus |
Periaate vai parannusSunnuntai 12.10.2014 - Sanna Vauranoja Kirjoitus on julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 11.10.2014 Kelan johto on kuluneen viikon aikana ilmaissut huolensa yksityisten terveyspalveluiden tulevaisuudesta, mikäli uusi sotelaki menee nykyisellään läpi. Kevään kaavailuista lakiluonnos on muuttunut siten, että raha ei seuraisikaan potilasta Ruotsin malliin, vaan käytännössä lähes kaikki terveyspalvelut tuotetaan julkisella puolella. Nykyisten sairaanhoitopiirien yläpuolelle ollaan muodostamassa kokonaan uusi hallintorakenne, viisi sotealuetta. Sotealueilla tulisi olemaan järjestämisvastuu ja ne hallinnoivat muun muassa IT-järjestelmiä, jotta ne olisivat yhteensopivat. Sotealueiden alapuolelle muodostetaan kuntayhtymiä tai valitaan vastuukuntia, joiden kautta sitten suuri osa palveluista tuotetaan. Suoraa tuottamisvastuuta sotealueelle ei mallissa voisi olla yrityksillä tai järjestöillä. Yksityisten lääkäriasemien mahdollisuudet tuottaa palveluita tasavertaisena näiden vastuukuntien tai kuntayhtymien kanssa käytännössä poistuu kokonaan. Yksityisten palvelutuottajien käyttö siis määräytyy vastuukunnan tai kuntayhtymän poliittisesta tahdosta, nähdäänkö yksityinen vaihtoehtona julkiselle vai ei. Yksityiset lääkäriasemat, jotka välttelevät suomalaisia veroja ja siirtävät Suomessa myös kelakorvauksilla synnytettyjä voittoja veroparatiiseihin, ovat olleet itse heikentämässä omaa mainettaan. Olipa uskomukset kuinka totta tahansa, ne vaikuttavat niin yleisön kuin päätöksentekijöiden näkemyksiin. Kansantaloudellisesti meillä on kuitenkin edessämme luottoluokituksiakin vakavampi tilanne: vanheneva eläköityvä väestö ja pienenevä työvoima. Tämän paketin hoitamiseen tarvitaan uusia innovaatioita, ketteryyttä ja ennen kaikkea tiukkaa taloudellista ohjausta. Julkisella sektorilla, niin arvokasta kansanterveydellistä työtä kuin tehdäänkin, toimitaan aina ”jonkun muun rahoilla”. Talousohjaus jää vääjäämättä pienempään rooliin kuin yrityksissä ja välttämättömät päätökset viivästyvät raskaan edustuksellisen demokratian vuoksi. Poteroihin meillä ei kuitenkaan ole varaa asettua, vaan yhtälön ratkaisemiseksi vaaditaan nyt ennen kaikkea joustavaa ajattelua. Kelan ulostulo on ensinnäkin täysin aiheellinen, Kelan osaamista meidän pitäisi kuunnella herkällä korvalla, mutta myös yksityisellä terveydenhuoltosektorilla olisi tehtävää maineensa parantamiseksi riittävän eettisenä toimijana. Jokaisen päättäjän, niin kunta-, alue- kuin valtakunnan tasolla pitäisi nyt pysähtyä pohtimaan omaan ajatteluun vaikuttavia uskomuksia ja ennakkoluuloja. Onko meille tärkeintä saavuttaa päämäärä eli tasapuolista ja kustannustehokasta terveyden- ja sosiaalihuoltoa suomalaisille vai puolustaa aatteellisia ajattelumalleja. Aatteellisiin poteroihin jumittaminen pahentaa kansalaisten terveyden polarisaatiota, kestävyysvajetta, yhteiskunnan jakautumista ja luottoluokituksen laskuakin. |
Avainsanat: Luottoluokitus, Sote, Uudistus |