U-sairaalalle uusi elämä

Lauantai 13.2.2021

Kun Turkuun saapuu melkein mistä suunnasta vaan, yksi maamerkki on 1960-luvulla rakennettu U-sairaala. Sairaanhoitopiiri on lähivuosina luopumassa U-sairaalan käytöstä, kun uusi T3-sairaala valmistuu.  

U-sairaalaa ei kannata tutkimusten mukaan korjata nykymuotoiseen sairaalakäyttöön. Sen sijaan sille voisi olla muuta käyttöä laajamittaisen, lähes betoniin saakka tehtävän peruskorjauksen jälkeen. Sairaalan purkaminen kokonaan maksaisi miljoonia euroja.  

Moottoritielle on suunniteltu uutta kantta, jonka rakentaminen on nyt jäissä (TS 19.1.). Samalla uutta ratkaisua etsitään ammattiopiston kampusta varten, jota oli suunniteltu rakennettavaksi tuon kannen yhteyteen. Kupittaan alue on erityisen vetovoimaista ja kansi tullee rakennettavaksi jossain vaiheessa, mutta ammattiopiston tarpeet ovat akuutimmat. 

Ehdotan, että ammattiopiston tilojen rakentamista U-sairaalaan voitaisiin selvittää. Mikäli koko U-sairaalaa ei tarvita oppilaitoksen tai oppilaitosten käyttöön, voisi TYS:n olla kiinnostunut ylimpien kerroksien muuttamisesta opiskelija-asunnoiksi. Rakennus voisi tosin kiinnostaa myös muita oppilaitoksia tai asuntorakennuttajia, sen verran hulppeat maisemat ja erinomainen sijainti sairaalalla on.  

Aiempina vuosina ilmenneet sisäilmaongelmat eivät olisi ongelma, mikäli rakennus peruskorjattaisiin ns. ”runkoon saakka”. Tontti sijaitsee sairaala-alueen ytimessä, mutta terveydenhoito muuttuu tulevaisuudessa yhä enemmän päiväkirurgiseen ja teknologiakeskeisempään suuntaan. Valtavia sairaalakiinteistöjä vuodeosastoineen ei siis enää tulevaisuudessa tarvittane samassa määrin kuin menneillä vuosikymmenillä.  

Taloudellisten seikkojen lisäksi U-sairaalalla on myös kaupunkikuvallista merkitystä. Se edustaa hyvin tyypillistä 1960-luvulla yleistynyttä sairaala-arkkitehtuuria. Samankaltaista sairaala-arkkitehtuuria on nähtävissä muun muassa Tampereella ja Helsingissä. Rakennus on omassa rakennustyylissään upea, eikä sikäli sen purkaminen olisi tavoiteltavaa, vaikka sitä ei olekaan suojeltu. Kaikkia purkamiseen liittyviä virheitä ei ole tehty 60- ja 70-luvulla vaan myös tässä ajassa on arkkitehtuuria, joka ei meidän silmissämme nauti suurta arvostusta ja se puretaan.  

Uutta elämää U-sairaalalle kannattaisi ainakin selvittää. Ja selvitysten aikana olisi hienoa, jos joku valokuvaaja koostaisi sairaalan viimeiset vuodet sairaalatoiminnassa upeaksi kuvakirjaksi. Taloon liittyy meillä varsinaissuomalaisilla poikkeuksellisen suuria tunteita: siellä on synnytty, parannuttu tai kuoltu, yli 50 vuoden ajan.  

Avainsanat: TYKS, Arkkitehtuuri, Ammattiopisto, Kampus

Hyvää Joulua - ja arkea TYKSin synnytysosastolle!

Tiistai 23.12.2014 - Sanna Vauranoja

Kuopukseni synnyttyä vuonna 2010, olen aktiivisesti ottanut kantaa U-sairaalan tilaan lasten ja naistensairaalana. Jo tuolloin synnytysosastolla tehtiin remonttia, hiljattain lattioihin oli asennettu asbestilaattoja, katosta valui mustaa tahnaa ja seinät oli puoliväliin ilmiselvässä homeessa. 

AVI on toistuvasti ottanut kantaa sairaalan tilaan ja vaatinut väistötiloja tai riittäviä sisäilmakorjauksia. Osa U-sairaalassa työskennelleistä osastoista on päässyt muuttamaan vuonna 2013 valmistuneeseen T2-sairaalaan, mutta muun muassa synnytykset, naistentaudit, nenä- ja kurkkutaudit, kliininen neurofysiologia, keskoset ja syöpäsairaat lapset joutuvat yhä selviytymään U-sairaalan tiloissa.

Synnytysosastolla tehtiin alle kaksi vuotta sitten remontti, mutta ongelmat - ja riskit jatkuvat edelleen.

Mietimme myymäämme Hyvän Arjen Kalenterille sopivaa lahjoituskohdetta ja pohdinnan jälken lahjoituskohteeksi valikoitui nimenomaan TYKSin synnytysosasto U-sairaalassa. 

Maanantaina 22.12. meillä olikin suuri ilo lahjoittaa kertyneet hyvän arjen lahjoitusvarat synnytysosastolle. Varoja kertyi peräti 915 kappaletta! Lahjoituksen otti vastaan osastonhoitaja  Christel Lindqvist (kuvassa vasemmalla). Lahjoitus oli tarkoitettu nimenomaan henkilöstön voimavarojen ja jaksamisen parantamiseksi. Henkilökuntahan on avainasemmassa, miten synnytykset ja uusi elämä osastolla alkaa. 

Tämän myötä haluan toivottaa oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua! Nyt on aika levätä ja kerätä voimia uuteen vuoteen. 

lahjoitus_tyksiin.jpg



Avainsanat: TYKS, Lahjoitus, Hyvä arki