Äänestä yhteistyön puolesta

Maanantai 10.1.2022


Vaalien alla moni pohtii, voinko äänestää muun kuin oman kunnan ehdokasta tai pitäisikö äänestää sotealan työntekijää. Kysymykset ovat tärkeitä ja ensin pitää pysähtyä vaalimatematiikan äärelle.

Jos kaikki varsinaissuomalaiset äänestävät oman kunnan ehdokasta, lopputuloksena suurimman kaupungin ehdokkaat hyötyvät. Käytännössä siis pienempien kuntien ehdokkaat eivät mene läpi ja varmuudella läpi menee enemmistö suurimpien kaupunkien ehdokkaista. Aluevaltuustoon valikoituu siis pääasiassa ”kaupunkilaisjärkeä”.

Jos kaikki valitsevat pelkästään sotealan työntekijöitä, sekä valmistelijoina että päättäjinä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät. Siis sotealan hallinnosta, palveluista ja palkoista päättävät ihmiset, jotka itse työskentelevät samassa organisaatiossa.

Oma filosofiani on, että aluevaltuustossa tärkein arvo on ”kaupunkilais- tai maalaisjärjen” sijaan yhteistyö. Yhteistyön avulla me kykenemme katsomaan koko alueen parasta, ei vain oman kunnan tilannetta. Jos jokainen valtuutettu näkee vain oman kunnan rajoille saakka, olemme koonneet yhteiseen aluevaltuustoon kunnanvaltuustot pienoiskoossa. Jos ajatuksena on säilyttää kaikki ennallaan, miksi edes teemme alueuudistusta?

Alueuudistuksen valmistelusta vastaavat sote ja pelastusalan ammattilaiset. Alueen ylintä päätäntävaltaa tulevat käyttämään aluevaltuusto ja hallitus. Luottamustyössä yksi tärkeimmistä tehtävistä on hahmottaa kokonaisuus ja huolehtia koko alueen ja kaikkien eri ammattiryhmien tasapuolisesta kohtelusta. 

Yhteistyötä tarvitaan siis luottamushenkilöiden kesken toimivien palveluiden rakentamiseksi kaikille varsinaissuomalaisille, mutta yhteistyötä tarvitaan myös viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden, eri ammattiryhmien ja eri palvelutuottajien suuntaan. Yhteistyötä on rakennettava myös eri alueiden kesken: uutta pyörää ei kannata keksiä kaikkialle.  

Vastakkainasettelua kaupungin ja maaseudun välille emme tarvitse vaan me rakennamme toimivat palvelut koko alueelle, sen kaikille asukkaille, työntekijöille ja palvelutuottajille yhteistyöllä - ja vain yhteistyöllä.

Avainsanat: Aluevaalit, Sote, Pelastustoimi, Palvelut, Yhteistyö