Paikalleen emme voi jäädä - liikenneratkaisuja on tehtävä

Lauantai 28.1.2017 - Sanna


Olemme jälleen valtavan murroksen edessä, aivan kuten aikanaan hevoskärryt liikenteessä korvautuivat tehdasvalmisteisilla autoilla. Robottiautot voivat olla arkipäivää lähivuosina ja liikennettä ollaan avaamassa kilpailulle. Erityisen tärkeitä ovat päästörajoitteet ja -tavoitteet: olemme sitoutuneet vähentämään liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasolle. 

Valittavanamme on kaksi vaihtoehtoa: pysäyttää kehitys polkemalla pelkkää jarrupoljinta tai ohjaamalla muutosta hallitusti rattia ja vaihteita käyttäen. Eteenpäin pääsyn kannalta toimivampi on jälkimmäinen vaihtoehto.
 
Viime aikoina keskustelu liikenteen ympärillä on ollut kiihkeää, missä tosiasiat ovat paikoitellen unohtuneet. Uudistuksen toteutumisen tavoitteina on perusteltua pitää neljää kulmakiveä: liikenneverkon korjausvelan pienentäminen, liikenteen ilmastotavoitteet, liikenteen palveluiden edistäminen ja kaiken kaikkiaan pitkäjänteisempi liikennesuunnittelu.
 
Liikenneministeri Anne Berner tuli julkisuuteen liikenneverkkoselvityksen tuotoksilla, joka oli aiheeseen mielenkiintoinen ja herättelevä keskustelunavaus. Avauksia ei pidä ottaa valmiina esityksinä, vaan niiden pohjalta voidaan ryhtyä seulomaan parhaita ratkaisuja edellä mainitut tavoitteet huomioon ottaen.
 
Liikennepolitiikan merkittäviä uudistuksia on aiemmin valmisteltu vuonna 2014 parlamentaarisessa työryhmässä. Paula Risikon (kok.) johtama työryhmä tarkasteli liikenneväylien korjausvelkaa ja esitti ratkaisuja, joilla korjausvelan kasvu voidaan pysäyttää, korjausvelkaa vähentää. Ratkaisuihin tarttui nykyinen hallitus 600 miljoonan ohjelmalla, jonka turvin liikenneverkkojen korjausvelka ei tällä hallituskaudella kasva.
 
Parlamentaarisen työryhmän tutkimat rahoitusmallit liikenneinvestointien rahoittamiseksi jäivät pääosin pölyttymään pöytälaatikkoon, aivan kuten nyt uhkaa käydä Bernerin selvitykselle. Aineksia liikenteen uudistamiseen löytyy myös muualta, esimerkiksi Ruotsissa ollaan verotuksella edistetty sähköautojen lisääntymistä liikenteessä. Robotisaatiota, yhteiskäyttöautojen hyödyntämistä tai joustavaa julkista liikennettä voidaan monin eri tavoin edistää työmatkalippuun tai työsuhdeautoon vertautuvilla liikkumiseduilla.
 
Suunta ja matkan tavoitteet meillä on onnistuneesti määriteltynä ja niistä vallitsee melko hyvä yhteisymmärrys. Erilaisia selvityksiä ja avauksia on tehty ja nyt on aika ryhtyä valikoimaan esityksistä ne parhaiten Suomeen ja meidän toivottuun tulevaisuuteemme istuvat ratkaisut. Toivottavasti jo lähiaikoina liikenneasioissa päästään eteenpäin, hallitusti ohjauspyörää käyttäen. 

Avainsanat: Liikenne, Tulevaisuus