Puhutaan rahasta

Sunnuntai 26.4.2020

Monissa korona-ajan puheenvuoroissa on tuomittu kylmäsydämisiksi kapitalisteiksi ne, jotka uskaltavat mainita tässä ajassa sanan talous. Ihmisarvoa ja ihmishenkeä eivät taloudesta puhuvat kunnioita, vaan kylmäverinen talousajattelu on vallannut epäinhimilliset sydämet.

On todella pelottavaa, että tämä olettamus ei asu pelkästään sosiaalisen median syövereissä, vaan ajatusta viljellään jopa valtakunnan politiikassa ja medioissa. Talous ja terveys nähdään jotenkin vastakkaisina asioina ja ihmiset kykenevät välittämään vain jommasta kummasta. Ruotsalaiset ovat jo aikaa sitten tuomittu talouskansaksi, jolle ihmishenki ei ollut minkään arvoinen.

Palataan takaisin aikaan ennen koronaa. Kuntien taloustilanteet ovat Suomessa kovin erilaisia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hammaslääkäriin tai terveyskeskuslääkärin vastaanotolle toisaalla pääsee viikossa, huonoimmissa kunnissa aikaa saa odottaa kuukausia. Tämä odotusajan pitenemä voi maksaa ihmishengen, jos kyseessä on ientulehdus, joka johtaa kuolemaan äkillisen leikkauksen komplikaationa tai mikäli lääkärikäyntiä edellyttävä oire on agressiivinen syöpä, joka oltaisiin voitu parantaa aiemmalla diagnoosilla.

Näiden kahden erilaisen tilanteen yhteinen nimittäjä on kunnan talous. Lisäksi tilanteeseen vaikuttavat toki kunnan sijainti ja johtaminen.

Mikäli nyt tuijotamme vain tätä hetkeä, pidämme yhteiskuntaa suljettuna rokotteen tuloon saakka esimerkiksi seuraavan vuoden, olemme kyllä onnistuneet ehkä välttämään suden, mutta kulman takana meitä odottaa karhu.

Vuoden sulkutoimenpiteet johtavat lomautuksiin, irtisanomisiin ja konkursseihin. Kun samaan aikaan sekä kuluttajien että yritysten taloustilanne heikkenee merkittävästi, kuntien ja valtion verotulokertymät laskevat rajusti. Ostovoima pienenee ja lamaan johtavassa kierteessä palveluita ja kulutustarvikkeita tarjoavat yritykset ovat entistä huonommassa tilanteessa.

Vasemmistolainen patenttiratkaisu kaikkeen ovat verokorotukset ja lainarahan lisääminen. Veronkorotuksilla rokotamme siis entisestää sitä pienenevää joukkoa, jonka toimeentulo säilyy ennallaan ja edelleen näidenkin ostovoima ja taloustilanne heikkenee. Kun kaikki valtiot ja organisaatiot tarvitsevat lainaa suuria määriä lisää samaan aikaan, velan hinta nousee eli korot nousevat. Tämä vaikeuttaa kaikkien yhteiskunnan jäsenten tilannetta, jos asuntojen arvot laskevat ja samaan aikaan asunnon maksuun hankitun lainan hinta nousee. Pahimmillaan lainaa on enemmän, mitä asunnosta myydessä saa. Näin tapahtui 90-luvulla.

Kun kunnan verotulot sakkaavat, lainan hinta nousee eikä veronkorotuksillakaan saavuteta entistä verokertymää, tulopuoli kunnassa on ongelmissa. Pitkäaikaiset sulkutoimet johtavat sosiaalisten ongelmien merkittävään kasvuun, vanhusten toimintakyvyn heikkenemiseen, ympärivuorokautisen hoidon tarpeeseen  ja yleisesti julkisten palvelutarpeiden lisääntymiseen. Palvelutarpeiden kasvaessa kuntien menopuoli kasvaa ja yhtälö vain pahenee. Valtion ollessa yhtä heikossa hapessa, valtionosuuksia leikataan.

Mitä vaihtoehtoja jää jäljelle? Palveluiden leikkauksia, esimerkiksi terveyspalveluiden saatavuuden heikentämistä ja sosiaalisten ongelmien hoitamatta jättämistä.

Kaikilla näillä negatiivisen talouskierteen seurauksilla on ihmishenkiä uhkaavia vaikutuksia. Siitä aiheutuvien välillisten ja välittömien kuolemien määrät voidaan laskea pahimmillaan kymmenissä tuhansissa vuosittain Suomessa.

Kun puhutaan pandemiasta ja kun puhutaan taloudesta, ne kuuluvat nimenomaan samaan lauseeseen. Jokaisen, joka muuta väittää, on aika käydä kansantaloustieteen perusteet vaikkapa verkkokurssina ja vasta sen jälkeen on oikeutettu jatkamaan keskustelua aiheesta. Falskia tunteilua ja täysin epärealistista idealismia on varaa nyt harjoittaa vain fiktiivisen proosan nimissä.