Kuka kaipaa lankapuhelinta ? sote-palveluita on uskallettava uudistaa

Sunnuntai 26.11.2023

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 25.11.2023

Vuonna 1990 valtaosa meistä soitti puhelunsa lankapuhelimella. Jos piti jättää viesti, se tehtiin puhelinvastaajaan. Ne meistä, joilla oli tuolloin jo kännykkä, se oli viiden kilon mötikkä, jota raahattiin auton ja kodin väliä. Harva osasi odottaa aikaa, jolloin kaikki soittaminen siirtyisi langattomiin kännyköihin.

Vuonna 1990 jokaisessa kunnassa oli vähintään yksi terveyskeskus ja oma vuodeosasto. Potilaskertomukset kirjattiin paperille ja talletettiin potilaskansioon. Jos tietoja tarvittiin toisessa hoitopaikassa, se piti faksata tai lähettää postilla.

Näiden yli 30 vuoden aikana arkemme on muuttunut huomattavasti. Fakseja, lankapuhelimia tai kirjoituskoneita ei löydy enää juuri mistään. 90-luvun aikana totuimme käyttämään ensin NMT-puhelimia, lähettämään sähköpostia tietokoneella, seuraavaksi GSM-puhelimia ja tekstiviestejä. 2000-luvulla kokeilimme kommunikaattoreita, sosiaalista mediaa ja nykyään käytämme kosketusnäytöllisiä älypuhelimia, joista löytyy asiointiyhteys melkein mihin vaan kirkosta Kelaan, kotijumpasta digilehtiin. Entä sote-palvelut, miten ne ovat arkemme mukana muuttuneet?

Aluevaltuusto päätti 15.11. Varhan palvelustrategiasta. Tarkempaa palveluverkkoa suunniteltaessa sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöliittymiä on uskallettava uudistaa vastaamaan asukkaidemme arkea. Nuoret ja perheet asioisivat mielellään digitaalisissa kanavissa aina kuin mahdollista, työikäisille digitaaliset, liikkuvat ja joustavat palvelukanavat ja -pisteet ovat arkipäivää. Mitä suurempi osa ikääntyneistämme on tottunut työikäisenä käyttämään tekniikkaa, sen helpompaa se on eläkkeelläkin. Jos kahdeksan kymmenestä asiakkaastamme käyttäisi osin digitaalisia palveluita, meillä on mahdollisuus palvella paremmin myös perinteisissä kanavissa. Digipalveluiden lisäämisessä ei ole kysymys joko tai - vaan sekä että ratkaisusta.

Seiniä tuskin kukaan haluaa säilyttää juuri sellaisina kuin ne ovat olleet viimeiset vuosikymmenet. Tällöin tarjoaisimme asiakkaillemme lankapuhelinta ja faksia. Palveluverkkoa on rakennettava huomattavasti rohkeammin ja kunnianhimoisemmin. Välttämättä asiakkaamme eivät osaa odottaa tai pyytää kaikkia niitä käyttöliittymiä, joita muutamassa vuodessa ryhdymme pitämään parhaina.

Kaikilla ei ole omia laitteita tai yhteyksiä, joten voimme hankkia helppokäyttöisiä digipisteitä esimerkiksi kauppoihin tai kirjastoihin. Digipalveluita pitää olla tarjolla myös virka-ajan ulkopuolella esimerkiksi mielenterveyspalveluissa, toivottavasti myös terveydenhuollon muissa vastaanottopalveluissa. Digikanavat tukevat myös ammattilaisten keskinäistä viestintää ja konsultaatiomahdollisuuksia vastaanottotilanteissa.

On kuitenkin täysin realistista tavoitella, että Varhan palveluita löytyy jatkossakin jokaisesta Varsinais-Suomen kunnasta esimerkiksi sote-pisteinä. Palvelut tai ammattilaiset voivat liikkua pyörillä lähemmäs asiakkaitamme. Palvelupiste voikin sijaita apteekissa, jossa olisi sairaanhoitajan vastaanotto, näytteenotto tai rokotuspiste. Kiinteissä palvelupisteissä voi toimia Varhan sote-palveluiden lisäksi kunnan hyte-toimijoita, yrityksiä hierojasta kampaajaan sekä järjestöjen vapaaehtoisia ja yhdistystoimintaa. Ne voivat sijaita myös kauppakeskuksissa tai muissa luonnollisissa asiointipaikoissa. Vuodeosasto omassa kunnassa ei takaa kunnan elinvoimaa, mutta palveluverkkoa on tarpeen kehittää yhdessä kuntiemme kanssa.

Palveluverkkoa rakennettaessa on varmistettava ennen muuta ammattilaisten saatavuus jokaiseen palvelupisteeseen. Yhdenvertaisuuden periaatetta noudattaen emme voi maksaa lääkäristä kolminkertaista hintaa yhdessä tai kahdessa palvelupisteessä, jos samalla summalla saamme kolme lääkäriä toisaalle.

On siis tavoiteltava asiakkaidemme parasta. Talous ei ole itseisarvo, mutta terve talous on edellytys toimiville palveluille myös tulevaisuudessa. Pelkät seinät eivät asukkaitamme hoida vaan ammattilaiset ja toimivat, monikanavaiset sekä moniammatilliset palvelut, joita tarjoamme yhdessä kumppaneidemme kanssa.

Sanna Vauranoja
Aluehallituksen puheenjohtaja, Varha (kok.)

Ville Valkonen
Kansanedustaja ja hyvinvointialuevaltuutettu, Varha (kok.)

Asiakkaan käyttöliittymä ratkaisee

Perjantai 13.10.2023

Vuonna 1990 harva meistä puhui vielä Nokian NMT-puhelimella. Lankapuhelimet lauloivat ja tekstiviesteistä ei ollut vielä tietoakaan.

Vuonna 2000 koko Suomi käytännössä jo puhui kännykkään, useinmiten nokialaiseen. Nokia takoi Suomelle rahaa, työpaikkoja ja vaurautta. Kosketusnäytöt olivat vielä utopiaa, mutta simpukkapuhelinta pidettiin järisyttävänä keksintönä.

Vuoden 2005 paikkeilla Nokian ongelmat alkoivat kasvaa, kun kehitteillä olevasta kosketusnäytöstä luovuttiin. Tänä päivänä Nokian puhelinta käyttää kovin harva. Lähes kaikissa puhelimissa on kosketusnäyttö. Asiakkaan käyttöliittymät ovat tyystin erilaisia kuin Nokian puhelinliiketoiminnan kulta-aikana, saati lankapuhelinten aikaan.

2000-luvun alussa Suomi käynnisteli keskustelua terveyskeskusjärjestelmän uudistamistarpeista ja erityisesti sote-palveluiden rahoitushaasteista. Kymmenen vuotta myöhemmin oltiin PARAS-hankkeen syövereissä ja sote-uudistuksesta ehdittiin nähdä surullisen monta tuotantokautta ennen kuin varsinainen huipennus eli hyvinvointialueet aloittivat toimintansa.

Miksi puhun Nokian kännyköistä yhtäkkiä suurella intohimolla? Koska tarinassa on kyse myös asiakkaan käyttöliittymistä. Vuonna 1990 me emme osanneet edes kaivata kännykkää, vuonna 2000 me emme osanneet edes kaivata kosketusnäyttöä, vuonna 2010 me emme viestitelleet WhatsApilla ja vasta vuonna 2020 etäpalavereista tuli kaikille arkipäivää. Miten terveyskeskuksen käyttöliittymä on muuttunut näiden vuosikymmenten aikana?

Vuonna 2023 hyvinvointialueet painivat kasvavan palvelutarpeen, nousevien kustannusten ja tiukkenevan rahoituksen keskipisteessä. Osa hyvinvointialueista esimerkiksi Pirha ja Satakunta ovat jo ilmoittaneet pyrkivänsä karsimaan sotepe-palveluverkkoa isolla kädellä.

Varsinais-Suomessakin palveluverkkoon eli asiakkaan käyttäliittymiin tulee muutoksia. Olennaista ei kuitenkaan ole se, mistä luovumme, vaan se, miten asukkaat ja asiakkaamme saavat palvelunsa. Siis, mitä käyttöliittymiä tulee lankapuhelimien tilalle.

Kun me mietimme uudistusta, on keskityttävä asiakkaan käyttöliittymien kehittämiseen. Kun tarve on lääkärille, mitä jos seuraavana aamuna suoritettavan usean tunnin ajanvaraussoittorumban sijaan saisikin heti yhteyden kotoa etälääkäriin tai -hoitajaan. Siis arki-iltana kello 19 kertoisi oireensa ensin chatiin ja tarvittaessa oireesta lähetettäisiin kuva tai avattaisiin kuvapuhelu. Mikäli asia ratkeaisi siltä istumalta, hyvä. Jos tarvittaisiin laboratorionäytettä tai röntgeniä, voisi varata samalla sähköisesti ajan mieluiten seuraavalle päivälle. Lääkäri tai hoitaja soittaisi tulosten tultua takaisin ja hoito suunniteltaisiin tulosten mukaan.

Tai jos ennestään tutun hammashoitolan väki siirtyisikin pyörille ja yhden työpäivän kuskaushärdellin sijaan lapsen hammastarkastus hoidettaisiin koulun pihalla hammashoitola-autossa. Vastaanotolta voitaisiin avata kuvapuheluyhteys huoltajaan ja näin vanhempi kuulisi, mitä tarkastuksessa ilmenee.

Näihin uudenlaisiin käyttöliittymiin on helppo löytää esteitä ja ongelmia. Koska meillä on ihmisiä, jotka eivät osaa käyttää digivastaanottoa, sitä ei saisi kehittää kenellekään. Ei, vaikka esimerkiksi ikääntynyt, jolla ei älypuhelinta ole, pääsisi nopeammin fyysiselle vastaanotolle, kun kynnelle kykenevät voisivat hyödyntää digikanavia.

Kun Varha aloittaa päätöksenteon palveluverkosta, lähden siitä, että esitettävä malli sisältää kaiken sen, mitä me asiakkaille tulemme lähitulevaisuudessa tarjoamaan. Ei vain sitä, mistä me luovumme.

Se tarkoittaa asiakkaan käyttöliittymiä kotona kotihoidosta kotisairaalaan ja digipalveluihin, lähipalveluita tutussa palvelupisteessä, omassa lähiapteekissa tai pyörillä kulkevissa palvelupisteissä, kirjastoon tai kauppaan tuotavia digipisteitä, etäämmällä sijaitsevia laajempia palvelu- ja osaamiskeskuksia sekä keskitettyjä sairaalapalveluita synnytyksineen ja leikkauksineen.

Myös sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden käyttöliittymät muuttuvat, kun teknologia, liikkuminen ja ihmisten arki muuttuvat. Kaikkea uutta emme osaa vielä edes kysyä tai toivoa, mutta harva meistä kaipaa enää Nokian näppäinpuhelinta, saati lankapuhelimien aikaan puhelinpöydän ääreen nököttämään. 

Tulevaisuuden neuvola

Keskiviikko 22.2.2023

Minulla on haave. Haave siitä, että uskaltautuisimme uudistamaan neuvolaa perheiden muuttuneita tarpeita vastaavaksi.

Istuin toissa viikolla junassa matkalla Helsinkiin ja vastapäisellä paikalla oli äiti pienen vauvansa ja ystävättärensä kanssa. Hän kertoi ystävälleen, miten heti syntymän jälkeen äiti sysättiin sivuun ja kaikki neuvolakäyntien keskustelut liittyivät ainoastaan ja vain vauvaan. Tuoreen äidin kokemus ei juurikaan eroa omista kokemuksistani viimeisen 16 vuoden ajalta.

Näitä kokemuksia ei kuitenkaan pidä lukea niin, että äidit tai perheet eivät arvostaisi neuvolatoimintaa. Syksyllä Varsinais-Suomen Terveydenhoitajayhdistyksen hallituksen kanssa käymäni keskustelun perusteella oma ymmärrykseni laajeni neuvolahenkilökunnan työhön liittyvien ristipaineiden osalta.

Neuvolahenkilöstö tunnistaa perheiden muuttuneet tarpeet, mutta neuvolatyötä ohjataan lain ja toisaalta valtakunnallisten ohjeiden ja kriteereiden kautta. Jos edellytyksenä on karrikoidusti seuloa riisitautia, tuberkuloosia ja täitä asiakkailta, ei aikaa juuri jää keskustelulle, kohtaamiselle ja perheen vuorovaikutuksen tukemiselle, vaikka henkilökunta tarpeen tunnistaakin.

Toinen tunnistettu haaste liittyy koulutukseen ja osaamiseen. Äitiysneuvolassa tehtävät tutkimukset ja raskauteen liittyvät mahdolliset riskit ovat hyvin erityyppisiä kuin syntyneen vauvan kasvuun ja terveyteen liittyvät seikat. Vaatii siis hyvin laaja-alaista osaamista neuvolahenkilökunnalta tunnistaa raskaushepatoosin alkavat oireet, vauvan motoristen taitojen kehitysviivästymä, äidin raskauden jälkeisestä masennuksesta, päihteiden liikakäytöstä tai perheväkivallasta puhumattakaan. Toisaalta, mitä pidempi yhteinen historia neuvolatyöntekijällä ja perheellä on, sitä helpompi on nähdä, jos asiat eivät ole kunnossa.

Kolmas haaste syntyy juuri tästä laajasta osaamiskirjosta, jonka johdosta neuvolatoiminta on rakentunut pikemmin professio- kuin asiakaslähtöseksi. Meillä on äitiys-, lasten-, perhe- ja kasvatusneuvola sekä kouluterveydenhuolto, -kuraattori, -psykologi ja -koutsi. Kenen puoleen perheen, lapsen tai nuoren tulee siis kääntyä missäkin asiassa?

Valtakunnallisesti neuvolatoiminnalle annetuissa ohjeissa, kriteereissä ja teetätettävissä tutkimuksissa pitäisi arvioida esimerkiksi viiden vuoden välein, mitkä ovat perheiden ja lasten viisi kriittisinä haastetta tällä hetkellä ja panostaa niihin. Emme voi lisätä vuosi vuodelta aina vaan uusia tutkimuksia ja kyselyitä neuvolakäynnille edellisten oheen, vaan meidän pitää priorisoida suurimmat riskit.

Oma haaveeni Varhassa on se, että voisimme rakentaa yhden yhteisen perheneuvolamallin. Perheneuvolaan otetaan ensimmäisen kerran yhteyttä, kun haaveillaan raskaudesta tai raskaustesti on näyttänyt positiivista. Perhe irtaantuu perheneuvolasta, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Erikseen ei enää olisi äitiysneuvolaa, lastenneuvolaa ja kouluterveydenhuoltoa vaan perhe kävisi samalla terveydenhoitajalla raskaudesta aikuisuuteen.

Toki tuolle 18 vuoden jaksolle epäilemättä osuisi henkilövaihdoksia liittyen työpaikan vaihtoihin, eläköitymiseen ja muihin elämänmuutoksiin, mutta ne eivät ajoittuisi lähtökohtaisesti aina kaikkein kriittisimpään nivelvaiheeseen: syntymään, koulun aloitukseen tai yläkouluun siirtymiseen. Murrosikäisen nuoren kanssa viestintä on kovin erilaista kuin vauvan, joten voisi olla perusteltua tehdä vaihdos jossain vaiheessa riippuen ehkä työntekijän omasta osaamisesta ja motivaatiosta. Alakouluissakin opettajavaihdos saatetaan tehdä alkuluokkien, ensimmäisen neljän vuoden tai vasta yläkouluun siirryttäessä.

Mitä perheneuvolassa sitten tapahtuisi? Tietyt fyysiset seulonnat raskaana olevan äidin virtsanäytteestä lapsen punnitsemiseen ja pituuden mittaamiseen voitaisiin toteuttaa neuvolan odotustilassa itse tai jopa kotona. Perhe voisi kirjata arvot OmaKantaan, josta terveydenhoitaja voisi seurata muutoksia. Käynnillä voitaisiin tehdä tarkempia mittauksia, mikäli silmämääräisesti tai omamittausten perusteella olisi havaittavissa jotain poikkeavaa.

Tapaamisella keskityttäisiin perheen kokonaishyvinvointiin: vanhempien jaksamiseen, lapsen hyvinvointiin ja turvallisuudentunteeseen, kognitiivisten taitojen kehittymiseen ja perheen vuorovaikutukseen. Rokotukset voitaisiin antaa käynnin yhteydessä. Motoriset taidot voitaisiin arvioida vauvaiän jälkeen varhaiskasvatuksessa ja koululiikunnassa. Mikäli mittauksissa tai keskusteluissa ilmenisi jotain erityistä, terveydenhoitaja etsisi Perhekeskuksesta oikean ammattilaisen tai tiimin pohtimaan perheen tilannetta ja perhe saisi nopeasti apua omasta tutusta Perhekeskuksesta.

Jos perheen aikuisilla ilmenisi käynnin yhteydessä terveyshuolia, oma terveydenhoitaja ohjaisi asiakkaan oikean palvelun pariin kenties jopa voimalla varata ajan lääkärille, sairaanhoitajalle, hammashoitoon, laboratorioon tai fysioterapiaan. Omalääkärin sijaan perheellä olisi siis omahoitaja, jolta saisi apua ja neuvoa tarvittaessa koko perheen haasteisiin, ei vain lapsen terveyteen.

Koko perheen auttaminen perustuu siihen, että lapsen etu on koko perheen hyvinvointi. Mikäli vanhempi on masentunut tai kärsii somaattisesta sairaudesta, koko perhe sairastaa usein siinä samalla. Vertaistukea ja erilaisia virtuaaliryhmiä terveelliseen ruokavalioon, nukkumiseen, medioiden turvalliseen käyttöön ja liikkumiseen voitaisiin järjestää koko Varhan alueella sähköisen Perhekeskuksen kautta.

Tällainen kokonaisvaltaisempi perheneuvola tukisi myös Suomen perhepoliittisia tavoitteita. Syntyvyys on alhainen Suomessa osittain siksi, että moni ensimmäisen lapsensa saanut perhe kokee suurta riittämättömyyttä ja yksin jäämisen tunnetta, jos esimerkiksi isovanhemmat asuvat kaukana, eikä tukiverkkoja ole.

Parhaimmillaan oma terveydenhoitaja tuntisi myös kolmannen sektorin tarjoamat verkostot ja palvelut. Jos perhe tuntisi itsensä esimerkiksi yksinäiseksi, terveydenhoitaja voisi neuvoa MLL:n perhekahvilaan tai avoimeen leikkipuistotoimintaan.

Kirjoitin aiemmin ennaltaehkäisevistä palveluista ja niiden roolista hyvinvointialueella. Jos panostamme laajaan koko väestöryhmän ennaltaehkäiseviin interventioihin, niillä on saatava paras mahdollinen vaikuttavuus. On myös kysyttävä palveluita käyttäviltä asiakkailta, mihin he ovat tyytyväisiä ja mitä pitäisi tehdä toisin. Tässä yksi asiakasnäkökulma. Sitä saa vapaasti käyttää perheneuvolan kehittämiseen.  

Kuka välittäisi lapsista ja nuorista?

Torstai 19.1.2023

Mitä sitä peittelemään, olen todella pöyristynyt ja erittäin pahoillani Wilma -sotkusta. Jos Wilma on jollekulle tuntematon, kyse ei ole naapurin Wilmasta, jolta unohtuu korjata koiran jätökset puutarhastani, vaan koulujen ja kotien välille luotu yhteydenpitokanava. Wilmassa ilmoitetaan poissaoloista, opettajat antavat palautetta päivästä ja opiskeluhuolto, esimerkiksi terveydenhoitaja viestii terveystarkastuksista. Kesällä 2021 hyväksyttyjen hyvinvointialuelakien perusteella opiskeluhuollon henkilöstö siirrettiin sivistyspalveluista hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen.

Yli vuosi sitten useat asiantuntijatahot, kuten Psykologiliitto otti vahvasti kantaa muutokseen. Heidän huolensa oli, miten yhteistyö kahden erillisen organisaation välillä toimii lasten ja nuorten parhaaksi, kun tietosuoja on tiukka ja sitä tulkitaan Suomessa vielä tiukemmin. Koko kuluneen vuoden Kuntaliitto pyysi opetusministeriöltä kannanottoa, miten Wilman kanssa tulee kunnissa toimia. Vastaus saatiin opetushallitukselta 16.12.2022 eli kaksi viikkoa ennen hyvinvointialueiden aloitusta. Linjaus oli siitä hieno, että siinä sekä kiellettiin että kehotettiin Wilman käytön jatkaminen opiskeluhuollossa. Asia siis jätettiin kylmästi kuntien vastuulle.

Varsinais-Suomessa kuntien kanssa oli vielä kolme viikkoa ennen siirtymää yhteisymmärrys, että Wilman käyttö jatkuu normaalisti siirtymän jälkeen myös hyvinvointialueen opiskeluhuollon työntekijöillä. Opetushallituksen epämääräisen linjauksen jälkeen sivistysjohtajat pyysivät juristilta asiaan lausunnon ja lopputuloksena päivää ennen joulua 23 kuntaa 27:stä kielsi Wilman käytön jatkamisen. Kysymys oli yksinkertaisesti kunnan selustan turvaamisesta, ei suinkaan lasten, nuorten tai perheiden edusta.

Käytännössä esimerkiksi jos haluaisin koulun terveydenhoitajalta rokotuksen lapselleni, minun pitäisi muistaa kahden eri koulun opiskeluhuollon sähköpostiosoitteet ja lähettää asianosaiselle terveydenhoitajalle sähköpostia asiasta. Normaali sähköposti ei ole mitenkään salattu eikä suinkaan tietoturvallinen. Mitään terveystietoja tai henkilötunnuksia ei pidä koskaan lähettää normaalilla sähköpostilla eli miten kunnat tässä toimintamallissa varmistavat viestinnän tietotuvallisuuden. Entä miten erotetaan oppilaat toisistaan, jos koulussa on kaksi Matti Virtasta?

Kuntien tekemä linjaus on erityisen hämmentävä kolmesta syystä. Ensinnäkin, he ovat täysin laittomasti nykyisen tulkinnan valossa antaneet Wilman käyttöoikeuksia ostopalveluna hankitulle opiskeluhuollolle vuosikausia. Toisekseen esimerkiksi pääosa Pirkanmaan kunnista on päätynyt jatkamaan Wilman käyttöä entiseen tapaan, kunnes opetusministeriöltä saadaan asiaan yksiselitteinen ohje. Onko laki siis eri siellä kuin täällä? Kolmanneksi, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä koulutetaan jatkuvasti tietoturvalliseen työskentelyyn. Turun Sanomissa (24.12.) esitetty väite, että opiskeluhuollon työntekijät saisivat suotta 1200 oppilaan tiedot näkyville, kun tarve on esimerkiksi 50:lle, on harhaanjohtava. Näin asia on myös asiakas- ja potilastietojärjestelmissä vaikka sote-keskuksessa: henkilöstöllä on pääsy kaikkien potilaiden tietoihin. Jokainen työntekijämme kuitenkin tietää, että vain omia asiakkaita on lupa katsoa ja käynneistä asiakastiedoissa jää lokitieto. Onko koulujen henkilökunnalle täysin selvää, että esimerkiksi yläkoulun historian opettajalla ei ole mitään asiaa lapsen matematiikan suorituksiin? Entä, kuinka monella rehtorilla on aikaa tulostella oppilaan tietoja opiskeluhuollon tarpeisiin? Onko tämä työajan järkevää käyttöä? Ovatko tulosteet tai muu tiedon toimitustapa miten tietoturvallinen?

Mitä vielä tulee valtiohallinnon toimintaan tässä asiassa, toivon, että en kuule vaalikevään aikana kertaakaan opetuksesta vastaavan ministerin tyhjää puhetta lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisesta. Wilman käytön jatkumisen turvaaminen olisi ollut yksinkertaisin ja itsestään selvin teko nimenomaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tämä olisi voitu ratkaista vuoden 2022 aikana joko lainsäädäntöä muuttamalla tai antamalla kunnille ajoissa yksiselitteisen ohjeen Wilman käytön jatkumisesta.

Ihminen edellä

Sunnuntai 9.1.2022

Mitä tarkoittaa, kun puhun mielelläni siitä, että alueuudistus tehdään ihminen edellä?

Alueuudistusta ollaan puuhattu yli kymmenen vuotta. Samaan aikaan kunnissa on kirjattu useita strategiapapereita asiakas- ja asukaslähtöisyydestä.

Alueuudistuksessa palveluketjut rakennetaan ihminen edellä. Se tarkoittaa ensimmäisen yhteydenoton helppoutta: tiedän minne olen yhteydessä, miten ja mihin aikaan.

Se tarkoittaa asian etenemistä ripeästi ja niin, että ihminen tietää koko ajan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kenenkään ei kuulu jäädä viikoiksi odottamaan epätietoisena, mitä syöpädiagnoosilel seuraavaksi tapahtuu. Parhaimmillaan näemme OmaKannasta tai muusta asiakastietojärjestelmästä asian etenemisen. Lähetteet ja sanelut eivät jää makaamaan jonoihin, vaan ne etenevät palvelussa ilman viiveitä. 

Se tarkoittaa myös sitä, että asia hoituu yhdeltä luukulta: ihmistä ei pompotella eri organisaatioiden välillä hämmentyneenä.

Kun rakennamme ihminen edellä palveluita, kokonaisvaltainen hyvinvointi on tavoitteena. Se tarkoittaa esimerkiksi ikäihmisen kaatuessa lonkan leikkaushoidon lisäksi kodin esteettömyyden varmistamista ja mahdollisen kotiavun hankkimista ilman, että ikäihminen itse soittelee asiasta ympäriinsä. Se tarkoittaa syöpädiagnoosin ja hoitojen rinnalla toimeentulon, mielenterveyden ja perheen tukemista. Se tarkoittaa pikkulapsiperheissä koko perheen voinnin tarkkailua ja tukea neuvolassa pelkän riisitaudin ehkäisyn sijaan.

Ihminen edellä tarkoittaa asukaslähtöisyyden lisäksi ihmisten tasapuolista kohtelua koko Varsinais-Suomessa. Me emme kehitä palveluita ”kaupunkilais- tai maalaisjärjellä” vaan me rakennamme toimivat palvelut koko Varsinais-Suomeen kaikille varsinaissuomalaisille. Ihmisellä on oikeus hyvään elämään ja tarvittaviin palveluihin, asuipa hän ruutukaava-alueella tai 30 kilometrin päässä siitä.

Ihminen edellä tarkoittaa myös eri ammattiryhmien tasapuolista kohtelua ja henkilöstön sitouttamista palveluiden ja työn kehittämiseen. Se tarkoittaa hyvää johtamista ja tervettä organisaatiokulttuuria siilojen ja jäykkien hierarkioiden sijaan. Se tarkoittaa sitä, että oma työ on suunniteltu järkevästi, eikä aika kulu "vääriin asioihin" esimerkiksi kolmen eri järjestelmän ylläpitoon lääkärivastaanotolla. 

Ihminen edellä tarkoittaa palveluiden rakentamista järkevyysperiaatteella ei ideologiasta käsin. Jos me kykenemme rakentamaan toimivimman palvelun järkevään hintaan yksityisen tai järjestön toimesta, me emme roiku julkisessa palvelutarjonnassa vain ideologisista syistä. 

Tätä kaikkea tarkoittaa ihminen edellä: asukaslähtöisiä palveluita, alueen asukkaiden,  ammattiryhmien ja palvelutuottajien tasapuolista kohtelua. 

Perheet keskiöön

Torstai 6.1.2022

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja mielenterveydestä ollaan puhuttu aivan ansaitusti enenevissä määrin viimeisen vuoden aikana. Koronapandemian aiheuttamat koulusulut ja niiden vaikutukset ovat olleet pysäyttävä esimerkki siitä, miten perheissä voidaan.

Joka syksy kuntien budjettityössä pähkitään, miten voimme vastata alati kasvavaan tuen tarpeeseen kouluissa. Omien kouluvuosieni jälkeen kouluihin on saatu koulunkäynnin avustajat, koulukuraattorit ja koulupsykologit. Osassa kouluista tai kunnista on myös sairaanhoitajia hoitamassa oireilevia oppilaita. 

Perheiden merkitystä ei voi olla korostamatta liikaa, sillä perheet jäävät nyky-yhteiskunnassamme yllättävän yksin. Ensin neuvolahenkilö on tähän saakka vaihtunut heti syntymän jälkeen. Neuvolassa käydään ensimmäisen vuoden jälkeen kerran vuodessa, jonka jälkeen lapsi siirtyy kouluterveydenhuoltoon. Siellä vanhemmat pyydetään mukaan vain harvakseltaan. Mihin vanhempi siis ottaa yhteyttä kasvatushuolineen?

Moni perhe jää yksin huolineen myös tukiverkkojen näkökulmasta. Isovanhemmat saattavat asua kaukana ja omat ystäväperheet elävät aivan yhtä ruuhkaisia vuosia. Kuka siis voisi helpottaa perheen taakkaa kaikkein hektisimpinä vuosina?

Kaarinassa ollaan jo pitkään kehitetty perhekeskuksia tukemaan lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään. Painotus on oikea, sillä lapsi tai nuori ei yleensä ole saari avomerellä, jonka ongelmia voitaisiin ratkoa irrallaan muusta perheestä ja kasvuympäristöstä.

Oppilashuollon, erityisesti kuraattorien ja psykologien resurssin ollessa rajallinen, on usein järkevintä panostaa heidän työaikaansa kouluissa yksilötyöskentelyn sijaan koko työyhteisön tukemiseen. Miten opettaja voisi tukea luokassa oppilaitaan? Miten erottaa selkeästi oirehtiva lapsi tavallisesta murrosiän käytöksestä? Millaisia keinoja opettajalla on haastavien tilanteiden käsittelyyn luokassa?

Kun lapsi tai nuori tarvitsee henkilökohtaisempaa apua, on järkevää siirtyä perhekeskuksen moniammatillisten palveluiden piiriin. Ja tällöin keskiöön nostetaan koko perheen tukeminen ei vain lapsen tilanteen kartoittaminen.

Perhekeskusten toiminta on sotealueellakin pidettävä matalan kynnyksen toimintana, mihin kuka tahansa lapsi, nuori tai vanhempi voi soittaa neuvoa huoliinsa. Tilanteen mukaan suunnitellaan perhekeskuksessa sopiva toimintamalli ja apu. Psykiatrinen erikoissairaanhoito on raskain hoitomuoto, eikä hoitoketjun pitäisi pääsääntöisesti mennä koulusta suoraan erikoissairaanhoidon jonoon. On paljon hyödyllisempää tukea siis

1)      Koko perhettä matalan kynnyksen periaatteella

2)      Kouluyhteisöä

3)      Vakavissa tilanteissa lähettää lapsi tai nuori erikoissairaanhoitoon

Pidetään siis hyvä huoli lapsista ja nuoristamme auttamalla ja tukemalla perheitä. Kun perheissä voidaan hyvin, myös lapsella on hyvä olla. Ja sitä kautta psykiatrisen erikoissairaanhoidon ja toisaalta lastensuojelun tarve ei jatkuvasti kasva.

Mielenterveyden tukeminen osaksi syöpähoitoja

Torstai 4.11.2021

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 4.11.2021

Syöpään sairastuu Suomessa vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Syöpäsairaiden mielenterveyden parissa toimineen psykoterapeutin Florence Schmittin mukaan (TS 7.8.2020) kolmannes syöpään sairastuneista masentuu. Elämä muuttuu syöpädiagnoosin jälkeen perusteellisesti ja sairastunut joutuu pohtimaan vaikeita kysymyksiä, käymään läpi voimakkaita tunnereaktioita: epätietoisuutta, surua, pelkoa ja järkytystä.  

Psyykkiset haasteet vaikuttavat sairastuneen ihmissuhteisiin. Mahdolliset fyysiset muutokset, uupuminen ja kivut ovat osa syövän sairastamista ja hoitoja. Lääketieteellisten hoitojen rinnalle tarvittaisiin ehdottomasti psyko-onkologista osaamista psyykkisen ja sosiaalisen kuntoutumisen tueksi. Syöpähoitojen läpikäyminen, niistä toipuminen tai sopeutuminen elämään syövän kanssa vaatii rinnalle asiantuntijan, jonka kanssa kokemuksia voi läpikäydä. Psyykkistä tukea tarvitsee myös sairastuneen perhe tai muu lähipiiri. 

TYKS kuuluu syövän hoitotuloksiltaan jopa maailman kärkeen. Sairastuneille ja heidän läheisilleen on tarjolla vertaistoimintaa ja erilaisia sopeutumisryhmiä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimesta. Varsinaista psyykkistä hoitoa ja tukea ei syöpähoitoihin kuitenkaan automaattisesti kuulu. Sekä Tampereella että HUS-alueella syöpään sairastunut saa tukea psykososiaalisesta yksiköstä. Miksei Turussa? 

Onkologialla eli syöpätautien toimialueella toimiva psykologian ammattilainen tukisi sekä työyhteisöä että potilaita. Tukemalla henkilökunnan valmiuksia kohdata sairastunutta sekä auttamalla heitä ottamaan mielialaan ja mielenterveyteen liittyvät kysymykset esiin asiakaskohtaamisissa, voidaan matalalla kynnyksellä tukea potilaiden mielenterveyttä. Tarjoamalla keskusteluapua potilaalle ja lähipiirille heti diagnoosin jälkeen, hoitojen aikana ja myös niiden päättyessä, voitaisiin ennaltaehkäistä mielenterveyden ongelmia, työkyvyn, elämänhallinnan ja elämänilon menetystä.  

Monelle kriisi syntyy vasta akuutin vaiheen jälkeen, kun on aikaa ja tilaa käsitellä tapahtunutta. Samalla kontakti sairaalaan saattaakin päättyä. Tällöin sairaudesta selvinnyt tai sen kanssa elävä jää pohdintoineen täysin yksin, kun seuraavaa kontrolli on esimerkiksi vasta vuoden kuluttua. Tunne-elämän vaikeuksissa ja tarpeessa käsitellä äärimmäisen haastavaa sairautta tarvitaan vankkaa asiantuntijaosaamista, jota tarjoaa mielenterveyden ammattilainen. 

Onkologialle toivomme perustettavaksi psykoterapeutin tai psykologin tointa tukemaan sekä kliinisestä hoidosta vastaavaa tiimiä, potilaita että heidän läheisiään syöpähoitojen aikana ja hoitojen päättyessä. Asiaa ei voi sälyttää pelkästään järjestöjen harteille, vaikka niissä hyvää työtä tehdäänkin. Kustannusvaikutuksiltaan tämä on positiivinen: välittömästi psykiatristen ongelmien ja diagnoosien vähenemisenä sekä välillisesti yhteiskunnalle toiminta- ja työkyvyn säilymisenä sekä sairastuneiden parempana elämänlaatuna. 

Toivomme, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto sisällyttää lisäyksen jo vuoden 2022 budjettiin.  

Anna Nieminen
Sanna Vauranoja                    
Kaarina 

Matalan kynnyksen mielenterveysohjelma

Tiistai 1.6.2021

17.5. JÄTETTY VALTUUSTOALOITE MATALAN KYNNYKSEN MIELENTERVEYSOHJELMASTA KAARINAAN

Koronarajoitukset ovat kurittaneet eniten lapsia, nuoria, ikääntyneitä ja yksinäisiä ihmisiä kaikissa ikäluokissa. Samaan aikaan muun muassa TYKS:n nuorisopsykiatrinen osasto on ruuhkautunut pahasti ja mielenterveyden haasteiden sekä avun tarve kasvaa, mitä pidempään rajoituksia joudutaan jatkamaan.

Poikkeustilan aiheuttamia psyykkisiä haasteita voidaan ryhtyä hoitamaan mahdollisimman nopeasti, jos tahtoa ja resursseja löytyy. Toivomme, että Kaarinan kaupungissa laaditaan nopealla aikataululla matalan kynnyksen mielenterveysohjelma, jonka avulla ennaltaehkäistään isompia psyykkisiä ongelmia syntymästä ja raskaamman palvelutarpeen kehittymistä.

Käytännössä mielenterveysohjelman turvin voitaisiin tarjota lyhytkestoista, yhdestä viiteen kertaan, keskusteluapua ammattilaisen kanssa ilman psykiatrista lausuntoa tai muita diagnooseja. Keskusteluapua olisi tarjolla mahdollisimman lyhyellä odotusajalla myös muuna kuin virka-aikana ja koulujen lukuvuoden ulkopuolella etävastaanottoja hyödyntäen.

Mielenterveysohjelman pohjalta arvioidaan mahdollisen lisämäärärahan tarve, jonka kaupunginvaltuusto päättää ohjelman valmistuttua, kuitenkin lokakuun 2021 loppuun mennessä.

Puhutaan rahasta

Sunnuntai 26.4.2020

Monissa korona-ajan puheenvuoroissa on tuomittu kylmäsydämisiksi kapitalisteiksi ne, jotka uskaltavat mainita tässä ajassa sanan talous. Ihmisarvoa ja ihmishenkeä eivät taloudesta puhuvat kunnioita, vaan kylmäverinen talousajattelu on vallannut epäinhimilliset sydämet.

On todella pelottavaa, että tämä olettamus ei asu pelkästään sosiaalisen median syövereissä, vaan ajatusta viljellään jopa valtakunnan politiikassa ja medioissa. Talous ja terveys nähdään jotenkin vastakkaisina asioina ja ihmiset kykenevät välittämään vain jommasta kummasta. Ruotsalaiset ovat jo aikaa sitten tuomittu talouskansaksi, jolle ihmishenki ei ollut minkään arvoinen.

Palataan takaisin aikaan ennen koronaa. Kuntien taloustilanteet ovat Suomessa kovin erilaisia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hammaslääkäriin tai terveyskeskuslääkärin vastaanotolle toisaalla pääsee viikossa, huonoimmissa kunnissa aikaa saa odottaa kuukausia. Tämä odotusajan pitenemä voi maksaa ihmishengen, jos kyseessä on ientulehdus, joka johtaa kuolemaan äkillisen leikkauksen komplikaationa tai mikäli lääkärikäyntiä edellyttävä oire on agressiivinen syöpä, joka oltaisiin voitu parantaa aiemmalla diagnoosilla.

Näiden kahden erilaisen tilanteen yhteinen nimittäjä on kunnan talous. Lisäksi tilanteeseen vaikuttavat toki kunnan sijainti ja johtaminen.

Mikäli nyt tuijotamme vain tätä hetkeä, pidämme yhteiskuntaa suljettuna rokotteen tuloon saakka esimerkiksi seuraavan vuoden, olemme kyllä onnistuneet ehkä välttämään suden, mutta kulman takana meitä odottaa karhu.

Vuoden sulkutoimenpiteet johtavat lomautuksiin, irtisanomisiin ja konkursseihin. Kun samaan aikaan sekä kuluttajien että yritysten taloustilanne heikkenee merkittävästi, kuntien ja valtion verotulokertymät laskevat rajusti. Ostovoima pienenee ja lamaan johtavassa kierteessä palveluita ja kulutustarvikkeita tarjoavat yritykset ovat entistä huonommassa tilanteessa.

Vasemmistolainen patenttiratkaisu kaikkeen ovat verokorotukset ja lainarahan lisääminen. Veronkorotuksilla rokotamme siis entisestää sitä pienenevää joukkoa, jonka toimeentulo säilyy ennallaan ja edelleen näidenkin ostovoima ja taloustilanne heikkenee. Kun kaikki valtiot ja organisaatiot tarvitsevat lainaa suuria määriä lisää samaan aikaan, velan hinta nousee eli korot nousevat. Tämä vaikeuttaa kaikkien yhteiskunnan jäsenten tilannetta, jos asuntojen arvot laskevat ja samaan aikaan asunnon maksuun hankitun lainan hinta nousee. Pahimmillaan lainaa on enemmän, mitä asunnosta myydessä saa. Näin tapahtui 90-luvulla.

Kun kunnan verotulot sakkaavat, lainan hinta nousee eikä veronkorotuksillakaan saavuteta entistä verokertymää, tulopuoli kunnassa on ongelmissa. Pitkäaikaiset sulkutoimet johtavat sosiaalisten ongelmien merkittävään kasvuun, vanhusten toimintakyvyn heikkenemiseen, ympärivuorokautisen hoidon tarpeeseen  ja yleisesti julkisten palvelutarpeiden lisääntymiseen. Palvelutarpeiden kasvaessa kuntien menopuoli kasvaa ja yhtälö vain pahenee. Valtion ollessa yhtä heikossa hapessa, valtionosuuksia leikataan.

Mitä vaihtoehtoja jää jäljelle? Palveluiden leikkauksia, esimerkiksi terveyspalveluiden saatavuuden heikentämistä ja sosiaalisten ongelmien hoitamatta jättämistä.

Kaikilla näillä negatiivisen talouskierteen seurauksilla on ihmishenkiä uhkaavia vaikutuksia. Siitä aiheutuvien välillisten ja välittömien kuolemien määrät voidaan laskea pahimmillaan kymmenissä tuhansissa vuosittain Suomessa.

Kun puhutaan pandemiasta ja kun puhutaan taloudesta, ne kuuluvat nimenomaan samaan lauseeseen. Jokaisen, joka muuta väittää, on aika käydä kansantaloustieteen perusteet vaikkapa verkkokurssina ja vasta sen jälkeen on oikeutettu jatkamaan keskustelua aiheesta. Falskia tunteilua ja täysin epärealistista idealismia on varaa nyt harjoittaa vain fiktiivisen proosan nimissä.

Viina vie

Sunnuntai 9.2.2020

Tartun aiheeseen, josta puhuminen ja kirjoittaminen herättää paljon tunteita. Helsingin Sanomat tarttui eilen 8.2. tähän erittäin tärkeään ja ajankohtaiseen ongelmaan: suomalaisten ja erityisesti ikääntyneiden runsaaseen alkoholin käyttöön.

Me 70- ja 80-lukujen lapset lienemme viimeisiä sukupolvia, joiden nuoruudessa liiallinen alkoholinkäyttö oli vielä hyväksyttyä ja sopivaa. Nuoremmissa ikäluokissa meno vaikuttaa olevan jo siistimpää. Niin sanottuina kosteina ikäluokkina pidetään 60-luvulla ja sitä ennen syntyneitä. Nyt alle 50-vuotiaiden eli 70-luvulla ja sen jälkeen syntyneiden alkoholinkäyttö on jatkuvasti vähentynyt.

THL arvioi alkoholin suurkulutuksen suoriksi kustannuksiksi miljardi euroa. Todellinen luku on huomattavasti suurempi, kun laskuihin otetaan alkoholin aiheuttamat välilliset kustannukset. Uskaltanen arvioida, että liiallisen alkoholinkäytön kustannusvaikutukset ovat lähellä koko soteuudistuksen säästötavoitetta: kolmea miljardia.

Alkoholin suoriin terveysmenoihin ei lasketa usean sairauden synnyttämiä välillisiä terveyskuluja, joiden todennäköisyys kasvaa liiallisen alkoholin käytön seurauksena. Alkoholi lisää paino-ongelmia ja sitä kautta tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja, kakkostyypin diabetesta, sydän- ja verisuonisairauksia, dementiaa sekä syöpiä, psyykkisiä ja sosiaalisten suhteiden ongelmia unohtamatta. Voi olla, että kolme miljardiakin on alakantissa, jos edelleen otetaan laskuihin mukaan elämänhallinnan, työkyvyn, mielialan ja vastustuskyvyn lasku sekä näiden aiheuttamat sairaspoissaolot työstä.

Yksi käsitteellinen ongelma liittyy suomalaiseen alkoholikulttuuriin ja terveydenhuoltoon. Suurkulutuksen rajana pidetään naisilla 16 ja miehillä 24 annosta viikossa. Toistuvasti käytettynä nämä määrät ovat pikemmin alkoholismin raja. Suurkulutus sanana kuitenkin kuulostaa paljon lievemmältä ja vähemmän vaaralliselta.

Alkoholismi mielletään meillä tilaksi, jossa aamuryyppy maistuu, työ, asunto ja perhe ovat jo lähteneet. Suurkuluttajia eli alkoholia selkeästi liikaa käyttäviä ihmisiä Suomessa on kuitenkin tilastojen mukaan yli puoli miljoonaa. Se on varsin suuri luku: 10% koko väestöstämme. Monesti tässä väestöryhmässä asiat ovat vielä päällisin puolin kunnossa. 

Edelleen on paljon tilanteita, joissa Suomessa joutuu perustelemaan ja pahoittelemaan juomattomuutta. Juomista ei tarvitse perustella. Terveydenhuollossa asioidessa on todennäköisempää saada diagnoosi, resepti ja sairaslomaa, kuin joutua kertaakaan vastaamaan alkoholinkäyttöön liittyviin kysymyksiin. 

Asialle pitäisi todellakin tehdä nopeasti jotakin; ei vain miettiä, miten voisimme parantaa alkoholin saatavuutta.

Ryhdytään (yhteis)työhön

Tiistai 28.5.2019

Sote- ja kuntauudistusten kariuduttua hallitus toisensa jälkeen on ryhdyttävä ratkomaan tiensä päähän tulleita palvelumuotoja myös omaehtoisesti - odotteluun ei ole enää varaa. Yksi esimerkki 70-luvun jäänteestä ovat terveyskeskusten vuodeosastot, joita ajan henkeen löytyy jokaisesta kunnasta.

Kuntakohtaisia vuodeosastoja ylläpidetään isolla rahalla ja samaan aikaan erikoissairaanhoidossa päiväpolikliiniset toimenpiteet yleistyvät. Terveyskeskuksissa paikkoja täytetään sinne kuulumattomilla potilailla, jotta palvelun ylläpito olisi edes jotenkuten perusteltavissa. Vedotaan erikoissairaanhoidon siirtoviivemaksujen ehkäisyyn, kun osastoja ylläpidetään 60-70% käyttöasteella.

Vuodeosastojen toimenkuviin kuuluvat akuuttisairaanhoito, toimintakyvyltään heikentyneiden ikääntyneiden ja muistisairaiden säilöminen sekä saattohoito. Yhtälö on osaamisen ja inhimillisyyden kannalta mahdoton.

Akuutti sairaanhoito on varsin erilaista, riippuen onko kyseessä aivoverenkierron ongelmat, leikkauksen jälkihoito jne. Väestöpohja huomioon ottaen akuuttisairaudet voitaisiin keskittää 4-6 alueelliseen yksikköön: Saloon, Loimaalle, Ukiin, Turkuun ja johonkin Turun kehyskunnista ruotsinkielistä palvelua unohtamatta. Kun kyse on muutaman viikon hoitojaksosta, etäisyys kotiin voi hyvin olla yli 10 kilometriä. Myös alueelliset yksiköt voisivat erikoistua hieman.

Ikääntyneiden säilöminen vuodeosastoilla pitää saada loppumaan heti. Vuodeosastohoidon on todettu romahduttavan ikääntyneen toimintakyvyn, kolmen hengen ryhmähuone yhteisine vessoineen ja muine ankeuksineen ei ole laadukasta elämää. Kaksoispaikka vuodeosastolla ja ympärivuorokautisessa hoidossa vasta kallista onkin. Esimerkiksi suurin osa virtsatietulehduksista voitaisiin hoitaa hoitokodissa kotisairaalan tuella. Ongelmana taitavat olla hallinnon eri siilot: terveyspalvelut ja vanhuspalvelut hoidetaan eri organisaatioissa tai kotisairaalan palveluita ei automaattisesti tarjota yksityisiin hoitokoteihin. Kunta maksaa näin sekä vuodeosastohoidosta että hoitokotipaikasta.

Saattohoidon osalta kotiin vietävät palvelut ovat monesti se paras vaihtoehto. Jos ympärivuorokautista hoitoa tarvitaan, on suunnaton menetys, että Karina-koti nyt lopetetaan. Valinnanvapautta ei enää ole ja tarjolla ovat vain vuodeosastot, joissa kovin harva haluaisi viimeisiä aikojaan viettää. Saattohoitoa ei pidä kuntien miettiä vain oman kunnan sisällä vaan ratkaisut kannattaisi laatia yhteistyössä erikoissairaanhoidon ja alueen kuntien kanssa. Palliatiivisen hoito- ja osaamiskeskuksen perustaminen TYKS:n yhteyteen olisi välttämätöntä (TS 16.5.).

Kun uutta hallitusta odotellaan, meidän on Varsinais-Suomessa kehitettävä alueellista akuuttisairaanhoitoa erikoissairaanhoidon ja kotisairaaloiden välille, vähennettävä vuodeosastopaikkojen ylläpitoa vain varmuuden vuoksi ja ryhdyttävä ohjaamaan saattohoitoa kokonaisuutena.

Jäljelle jääviin osastohoidon yksiköihin tarvitaan vahvasti kuntouttava lähtökohta työlle. Toimintakyky ei saa hoidon aikana laskea vaan sen paraneminen on tärkeä päämäärä kaikessa muussa kuin saattohoidossa. Kunnissa kannattaisi miettiä vanhus- ja terveyspalveluiden yhdistämistä, jos ei sitä jo ole tehty.

Virkamies pysyköön lestissään

Perjantai 13.5.2016 - Sanna

Erityisesti vasemmistopoliitikot nostivat älläkän, kun Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty ilmoitti siirtyvänsä Terveystalon palvelukseen. Olen todella hämmästynyt keskustelun sisällöstä, jossa ajatellaan , että virkamies ei voisi siirtyä virasta yksityisen työnantajan palvelukseen, koska hänellä on julkisista palveluista jotain salaista tietoa. ? .

Keskustelun taso kertoo juuri niistä skeemoista ja ajattelumalleista, joita yhteiskunnassamme on ikävä kyllä aivan liikaa. Joitakin niistä mainitakseni, yritykset ovat pääsääntöisesti ylikansallisia Panamayhtiöitä. Yritykset tuottavat vain voittoa omistajilleen ja kaikki yritykset repivät voiton työntekijöisen selkänahasta. Julkinen palvelu on laadukasta, yksityisistä sen sijaan ei koskaan tiedä. Yksityiset palvelut ovat kalliimpia, koska hintojen päälle tulee voiton osuus. 

Minusta olisi aivan välttämätöntä, että virkamiehet työskentelisivät myös yksityisellä ja yksityiseltä sektorilta voisi siirtyä virkamieheksi. Olisi hienoa, jos virkamies ymmärtäisi yritysten realiteetit ja pyrkisi mieluummin tekemään yhteistyötä yritysten kanssa kuin päinvastoin.

Mikäli tehtävän vaihtoon liittyy jotain kilpailukiellon piiriin kuuluvaa, normaali karenssi on yleensä puoli vuotta, ei sen enempää. Kun toimitaan julkisella sekotrilla, toivoisi, että tiedot olisivat muutenkin avoimesti saatavilla, joten viranhaltijalla ei pitäisi olla mitään erityistä tietoa takanaan. On normaalia, että ihmisillä on osaamista, jota he vievät mukanaan työnantajalta toiselle. Näin tapahtuu myös yksityisen sektorin sisällä siirryttäessä. 

Mitä vielä tulee näihin haitallisiin uskomuksiin, Suomessa on paljon myös suomalaisomisteisia perheyhtiöitä. Yritysten yksi tehtävä on tuottaa voittoa riskin vastineeksi omistajilleen, mutta riippuu yrityksen ja sen omistajien arvoista, kuinka suurta voittoa tavoitellaan ja millä keinoin. Monet yritykset menestyvät juuri hyvällä henkilöstöpolitiikallaan.

Molemmat, julkiset ja yksityiset voivat olla aivan yhtä hyvin laadukkaita kuin laaduttomiakin. Palvelun julkinen tuottamispohja ei takaa laatua. Yksityiset onnistuvat usein tekemään prosessinsa kustannustehokkaammin, koska budjettia ei voi kasvattaa veroja nostamalla ja tavoitteena on onnistua myös taloudellisesti. Yleensä se ohjaa koko kejtua toimimaan tehokkaammin, myös kustannustehokkaammin. Voittoineen kaikkineen yksityinen yritys voi siis olla julkista kustannustehokkaampi. 

Kun ryhtyy kommentoimaan tällaisia normaaleita työelämän ilmiöitä, mistä Rädyn tapauksessakin on kyse, kannattaa ensin vähän reflektoida omia ajattelutapojaan. Toki, jos työelämän lainalaisuudet ovat vieraita, voi syntyä epäilyksiä, joilla ei ole totuuspohjaa. Onnea siis Laura Rädylle uuden työn johdosta, toivottavasti vastaavasti julkiselle sektorille saadaan yritysmaailmassa pätevöityneitä johtajia. 

Mikä sitten on tärkeintä?

Keskiviikko 15.4.2015 - Sanna Vauranoja

Vaalikampanjaa on nyt tehty lähes sata päivää. Ehdokkaaksi lähtemisestä on 10 kuukautta. Tätä työtä on tehty vuodesta 2010. Tämä työ on ollut haaveena vuodesta 1997. 

Vaalikampanjan tekeminen on ollut paljon hauskempaa, mitä osasin odottaa. Se on raakaa työtä: suunnittelua, budjetointia, ajettuja kilometrejä, tuhansia ja taas tuhansia kohtaamisia, vesisadetta ja väliin jääneitä lounaita. Se on suuria elämäntarinoita, uusia paikkoja, tiimityötä, ihania ihmisiä, inhimillisyyttä, uutta oppia - ja suurta riemua. Olen jo nyt suunnattoman kiitollinen tästä ajasta. 

Elämässä on tärkeitä asioita, kuten työ ja ystävät. Elämässä on tärkeimpiä asioita, kuten perhe ja terveys. Politiikka on pitkäjänteistä työtä, jota ei voi tehdä vain vaaleja varten. Sitä tehdään intohimosta, sitä tehdään nimenomaan arjessa, vaalien välissä, sitä tehdään tulevaisuutta varten. 

Vaaleissa voi voittaa monella tavalla. Politiikkaa voi tehdä monella tavalla. Hyvä on, jos osaa miettiä, mikä on kaikkein tärkeintä - elämässä ja politiikassa. 

Lääkärin kolme lakisääteistä kysymystä

Perjantai 10.4.2015 - Sanna Vauranoja

Suomessa on nyt neljä pitkää vuotta piehtaroitu Sote-uudistuksen parissa. On suunniteltu monenlaisia uusia hallintorakennelmia ja puhuttu tasa-arvoisesta terveydenhuollosta kaikille suomalaisille. 

Koko uudistuksen lähtökohdaksi pitäisi tämän tasa-arvokeskustelun sijaan ottaa kolme kriteeriä: 1) palveluiden saatavuus mahdollisimman nopeasti 2) Palveluiden vaikuttavuus 3 ) Palveluiden tuottaminen kustannustehokkaasti. Näillä kolmella kriteerillä uudistusta on huomattavasti selkeämpi viedä eteenpäin - ja myös saavuttaa merkityksellisiä tuloksia nimenomaan suomalaisten terveyden ja sosiaaliturvan näkökulmasta. Itse asiassa, palvelut eivät voi koskaan olla tasa-arvoisia, jos ajattelemme vaikkapa Ivaloa ja Helsinkiä. Ivaloon ei koskaan tule yliopistosairaalaa. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella pyritään siis turvaamaan suomalaisten terveys ja riittävän hyvä arki. Kolme seikkaa, jotka kaikkien tutkimusten valossa eniten vaarantavat suomalsiten terveyttä, mutta myös sosiaalista elämää, ovat tupakointi, liikkumattomuus ja yksinäisyys. Toki listaan kuuluvat myös liiallinen alkoholi ja huono uni, mutta nekin ovat monesti seurausta näistä edellisestä kolmesta. 

Siksi ehdotankin, että kolme lakisääteistä kysymystä olisivat kaikissa asiakas- ja potilastilanteissa niin sosiaali- kuin terveydenhuollossa 1) Tupakoitko? 2) Paljonko liikut? 3) Tunnetko itsesi yksinäiseksi?. Ei sillä, että pelkkä kysyminen ketään auttaisi, mutta näiden kysymysten kautta saattaa päästä paljon pidemmälle oireiden ja ongelmien taakse kuin pelkää ongelmaa tai oiretta tutkimalla. 

Kummallista hölmöilyä terveydellä

Lauantai 25.10.2014 klo 8.43

Lue alkuperäinen kirjoitukseni Uuden Suomen Puheenvuorossa tästä.