Lapsissa on tulevaisuus, vanhoissa viisaus

Maanantai 7.4.2025

Kirjoitin eilen lapsista ja nuorista sekä heidän hyvinvointinsa parantamisesta. Kotikaupunki on olemassa kaikenikäisiä asukkaitaan varten. Sotepe-palveluidun siirryttyä hyvinvointialueelle, kuntien lakisääteisissä tehtävissä korostuu sivistyspalvelut ja hyvinvoinnin edistäminen.

Suomen väestö ikääntyy ja valtaosassa suomalaista kunnista yli viidennen on eläkeikäisiä. Kaarinassa alle 15-vuotisita on hieman alle 20% ja yli 65-vuotiaita 22 prosenttia. Miten kuntana voimme parantaa eläkeikäisten hyvinvointia?

Yksinäisyys on etenkin ikääntyessä yksi suurimpia uhkia. Toinen on toimintakyvyn mureneminen ja kolmas digitaitojen puute. Mitä asuinkunta voi tehdä yksinäisyyden torjumiseksi, toimintakyvyn turvaamiseksi tai digitaitojen edistämiseksi?

Asuminen, asumisen esteettömyys, palveluiden läheisyys tai liikenneyhteyksien saatavuus ovat perustarpeita. Jos työikäisenä palvellut omakotitalo on tullut liian suureksi ja työlääksi, puolison kuoltua turvattomaksi tai ajokortin menettämisen myötä palveluihin pääsy hankaloitunut, tarvitaan helpompia asumisvaihtoehtoja. Kunnilta toivotaan nykyistä enemmän senioriasumisen mahdollistamista, missä asuminen itsessään on vaivatonta, palvelut ovat lähellä ja talossa on yhteisöllisiä tiloja. Yhteisöllisissä tiloissa voi järjestää harrastustoimintaa, tavata naapureita tai käydä jumppaamassa. Lähivuosina kunnilta toivotaan senioriasumisen hankkeiden edistämistä ahkerasti, sillä asuinrakentaminen ei kuulu eikä siihen ole hyvinvointialueilla mahdollisuuksiakaan. Tarvitaan vuokra-, asumisoikeus- ja omistusasumista kuntakeskuksiin tai taajamiin.

Kaarinassa Föli ja kaupungin sisäinen liikenne palvelevat asukkaita, ikääntyneitä mainiosti. Siinä, missä työikäiset tarvitsevat liikenneyhteyksiä Turkuun, Saloon ja Helsinkiin, ikääntyneet asioivat mielellään oman kotikaupungin palveluissa, yhdistys- ja harrastustoiminnassa myös päiväsaikaan.

Liikunta-, harrastus- ja yhdistystoiminta ovat asumisen ja liikkumisen lisäksi todella tärkeitä niin toimintakyvylle kuin yksinäisyyden torjumiseen. Ulkokuntosaleja, esteettömiä kuntosaleja, uimahalli, kuntoportaat, turvalliset kevyen liikenteen väylät, esteettömät luonopolut ja yhdistysten kokoontumistilat ovat tärkeää infrastruktuuria, joita kunta tarjoaa. Yhdistystoiminnan taloudellinen tukeminen edistää järjestötoiminnan aktiivisuutta. Kirjastot, kansalaisopisto ja kulttuuritarjonta täydentävät hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuutta osaltaan. Myös yritystoiminnalla on tärkeä rooli ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpidossa: kuntokeskukset, fysioterapia, hieronta, jalkahoito, hammashoitolat, lounaspaikat ja kahvilat luovat hyvää arkea asukkaille. 

Yksinäisyyttä voidaan torjua asumisella, julkisella liikenteellä ja harrastustoiminnalla. Vaikka julkiset toimijat ovat paljon vartijoina, mikään ei voita yhteisöiden ja yhteisöllisyyden voimaa. Yhteisöllisyys on ratkaisevaa niin lapsiperheille kuin senioreillekin. Tuolijumpassa käynti on toki kuntoilua, mutta yhtä tärkeää on tuttujen tapaaminen jumpan yhteydessä. Yhteys toisiin ihmisiin voi syntyä lähikaupassa tutun työntekijän kautta tai asioimalla lähikirjastossa. Mitkä ovat niitä elementtejä, joilla saadaan aktivoitua heitä, jotka eivät oikein osaa lähteä toiminnan pariin tai kenellä on kotona sitova omaishoitosuhde?

Järjestöjen arvokkaan työn pariin voitaisiin ohjata asukkaita sote-palveluissa. Erinomainen esimerkki yhteistyöstä on uuden psykiatrisen Majakka-sairaalan yhdistystilat heti sisääntuloaulassa. Voisiko hyvinvointialue etsiä kaikkiin sote-palvelupisteisiin yhdistystoimijoita, jotka auttavat, neuvovat ja kutsuvat toimintaansa mukaan terveyspalveluissa asioivia. Järjestötoimijat voivat myös ohjata asiakkaita oikeaan osoitteeseen niin sairaalassa kuin sote-keskuksessakin.

Siinä, missä koulujen pitää muuttua lapsiperheiden alueelliseksi ”pumpuksi”, terveyskeskukset voisivat toimia vastaavana hyvinvoinnin pumppuna ikääntyneille. Kaarinan terveyskeskuksessa tälle on jo hyvä aihio, kun terveyskeskuksesta löytyy niin esteetön kuntosali kuin kahvio aulasta. Tilojen tarjoaminen kolmannen sektorin ja yritysten käyttöön voisi olla oiva ratkaisu myös hyvinvointialueen pienenevien tilatarpeiden kanssa taiteilevien muuttotappiokuntien sote-kiinteistöihin. Miksi vanhassa terveyskeskuksessa ei voisi olla sote-pisteen palveluiden lisäksi myös hieroja, fysioterapeuttiyrittäjä, jalkahoitaja ja yksityinen hammaslääkäri sekä alan järjestöjä? Kaarinan pääterveyskeskuksessa laajempaan toimintaan ei tällä hetkellä liene tilaa, koska Kaarina kasvaa hurjaa vauhtia.

Monesti esitetään huolia ikääntyneiden digitaidoista ja putoamisesta yhteiskunnan ulkopuolelle. Kansalaisopisto, kirjastot ja järjestöt ovat keskeisessä roolissa valmentamassa ikääntyneitä digitaidoissa. Miten OmaKantaan kirjaudutaan, miten Varha-appi toimii tai miten etsiä tietoa palveluista Kaarinan tai Varhan sivuilta? Entä, mistä löydän tiedot harrastusmahdollisuuksista? Yritykset, jotka myyvät laitteita ja sovelluksia, voisivat nykyistä enemmän myös tarjota käyttökoulutusta asiakkailleen. 

Siinä, missä lapsissa on tulevaisuus, on vanhoissa viisaus. Valtaosa ikääntyneistä ei tarvitse kotihoitoa tai ympärivuorokautista hoivaa hyvinvointialueelta, vaan ovat aktiivisia yhteiskunnan toimijoita ja kunnan asukkaita. Pelkkä hoivakriisipuhe kaventaa keskustelua. Etenkin kuntien tehtävä on mahdollistaa ikääntyneille asukkaille mielekästä tekemistä, oppimista, kulttuuria, liikuntaa – ja elämää. Se ei välttämättä tarkoita kunnan tuottamaa toimintaa vaan elinvoimaista kuntaa, jossa järjestöt, vapaaehtoistyö, kulttuuritoimijat ja yritykset rakentavat hyvää arkea asukkaille kukin omalta osaltaan. 

Hengissä vai elossa?

Keskiviikko 22.9.2021

Ikääntyneiden palveluissa toimintakyky on samankaltainen voimasana kuin elinvoima on kuntien strategioissa. Mitä toimintakyvyn ylläpito tai elinvoiman kehittäminen konkreettisesti tarkoittaa, jää usein hämärän peittoon.

Pandemian johdosta rajoitustoimet ovat olleet tarpeellisia ja terveydenhuollon henkilökuntaa on tarvittu pandemiaan liittyvien tehtävien hoitoon. Liikunta ja sosiaaliset suhteet, joilla on tuhansien tutkimusten valossa suora korrelaatio ikääntyneen hyvinvointiin ja toimintakykyyn, ovat kuitenkin jääneet vähemmälle huomiolle. Alentuneesta toimintakyvystä johtuva hoitovelka on moninkertaistunut yhteiskunnassamme.

Digitalisaatio tarjoaisi huikeat mahdollisuudet huolehtia ikääntyneiden hyvinvoinnista. Digitaaliset palvelut eivät koskaan korvaa ihmistä, mutta täydentävät ja tukevat hyvinvointia, kun käytettävissä ei ole rajattomasti resursseja. Esteenä digitaalisten palveluiden käyttöönotolle nähdään harmillisen usein ikääntyneiden digitaidot: palveluita ei oteta käyttöön, koska uskotaan että niitä ei osata käyttää. Vertailun vuoksi kannattaa muistaa, että ei kukaan osannut käyttää astianpesukonetta, ajaa polkupyörällä tai autolla, kun ne keksittiin.

Harva kunta sisällyttää omaishoidon tukipalveluihin, kotihoitoon tai palvelusetelillä hankittuun kotipalveluun liikuntaa. Lääkkeistä, hygieniasta ja ravitsemuksesta pyritään huolehtimaan, mutta liikunnasta ei niinkään. Haasteena liikunnan lisäämiselle nähdään resurssien vähyys.

Resurssipula on hoitotyössä todellisuutta, mutta liikunnan lisääminen edellyttäisi ensisijaisesti uudenlaista arjen toimintatapaa, ei lisää rahaa, aikaa tai resursseja. Kun hoitaja lajittelee lääkkeet tai kotipalvelu imuroi, asiakas voisi tehdä sillä aikaa verkon kautta ohjatun liikuntaharjoituksen. Etäliikunta ei edellytä hoitajalta innostusta tai osaamista liikunnan ohjaamiseen, vaan digipalvelun avulla siitä huolehtivat liikunnan ja kuntoutuksen ammattilaiset. Jos taas omaishoitoperheellä olisi käytössään etäliikuntapalveluita, siitä hyötyisivät hoidettavan lisäksi hoitaja.

Mikäli ikääntyneiden palveluissa ei huolehdita säännöllisestä liikunnasta, palveluiden ideana on säilyttää ihminen hengissä – mutta ei elossa. Jos lääkäri määrää potilaalle sydänlääkityksen, jätämmekö lääkkeet apteekkiin ja ihmettelemme, miksi verenpaineet eivät laskeneet? Liikunnan tarjoamatta jättäminen on tismalleen sama asia: mikäli liikunnasta ei huolehdita, toimintakyky hiipuu ja ihminen päätyy ympärivuorokautisen hoidon piiriin jopa vuodelepoon. Omaishoitoperheissä pahimmillaan sinne päätyvät molemmat.

Riippumatta soteuudistuksen etenemisestä, toimintakyky pitää nostaa keskiöön ja ryhtyä johtamaan toimintakykyä kaikissa ikäihmisille tarjotuissa palveluissa. Toimintakyvyn ylläpitoa pitää edellyttää palvelusetelituottajilta, sen pitää sisältyä arkirutiineihin kotikuntoutuksesta päivätoimintaan, omaishoidosta ympärivuorokautiseen hoitoon. Emmehän me jätä lääkärin määräämiä lääkkeitäkään antamatta, miksi siis suositusten mukaisen liikuntatuokion järjestämättä?