Hengissä vai elossa?

Keskiviikko 22.9.2021

Ikääntyneiden palveluissa toimintakyky on samankaltainen voimasana kuin elinvoima on kuntien strategioissa. Mitä toimintakyvyn ylläpito tai elinvoiman kehittäminen konkreettisesti tarkoittaa, jää usein hämärän peittoon.

Pandemian johdosta rajoitustoimet ovat olleet tarpeellisia ja terveydenhuollon henkilökuntaa on tarvittu pandemiaan liittyvien tehtävien hoitoon. Liikunta ja sosiaaliset suhteet, joilla on tuhansien tutkimusten valossa suora korrelaatio ikääntyneen hyvinvointiin ja toimintakykyyn, ovat kuitenkin jääneet vähemmälle huomiolle. Alentuneesta toimintakyvystä johtuva hoitovelka on moninkertaistunut yhteiskunnassamme.

Digitalisaatio tarjoaisi huikeat mahdollisuudet huolehtia ikääntyneiden hyvinvoinnista. Digitaaliset palvelut eivät koskaan korvaa ihmistä, mutta täydentävät ja tukevat hyvinvointia, kun käytettävissä ei ole rajattomasti resursseja. Esteenä digitaalisten palveluiden käyttöönotolle nähdään harmillisen usein ikääntyneiden digitaidot: palveluita ei oteta käyttöön, koska uskotaan että niitä ei osata käyttää. Vertailun vuoksi kannattaa muistaa, että ei kukaan osannut käyttää astianpesukonetta, ajaa polkupyörällä tai autolla, kun ne keksittiin.

Harva kunta sisällyttää omaishoidon tukipalveluihin, kotihoitoon tai palvelusetelillä hankittuun kotipalveluun liikuntaa. Lääkkeistä, hygieniasta ja ravitsemuksesta pyritään huolehtimaan, mutta liikunnasta ei niinkään. Haasteena liikunnan lisäämiselle nähdään resurssien vähyys.

Resurssipula on hoitotyössä todellisuutta, mutta liikunnan lisääminen edellyttäisi ensisijaisesti uudenlaista arjen toimintatapaa, ei lisää rahaa, aikaa tai resursseja. Kun hoitaja lajittelee lääkkeet tai kotipalvelu imuroi, asiakas voisi tehdä sillä aikaa verkon kautta ohjatun liikuntaharjoituksen. Etäliikunta ei edellytä hoitajalta innostusta tai osaamista liikunnan ohjaamiseen, vaan digipalvelun avulla siitä huolehtivat liikunnan ja kuntoutuksen ammattilaiset. Jos taas omaishoitoperheellä olisi käytössään etäliikuntapalveluita, siitä hyötyisivät hoidettavan lisäksi hoitaja.

Mikäli ikääntyneiden palveluissa ei huolehdita säännöllisestä liikunnasta, palveluiden ideana on säilyttää ihminen hengissä – mutta ei elossa. Jos lääkäri määrää potilaalle sydänlääkityksen, jätämmekö lääkkeet apteekkiin ja ihmettelemme, miksi verenpaineet eivät laskeneet? Liikunnan tarjoamatta jättäminen on tismalleen sama asia: mikäli liikunnasta ei huolehdita, toimintakyky hiipuu ja ihminen päätyy ympärivuorokautisen hoidon piiriin jopa vuodelepoon. Omaishoitoperheissä pahimmillaan sinne päätyvät molemmat.

Riippumatta soteuudistuksen etenemisestä, toimintakyky pitää nostaa keskiöön ja ryhtyä johtamaan toimintakykyä kaikissa ikäihmisille tarjotuissa palveluissa. Toimintakyvyn ylläpitoa pitää edellyttää palvelusetelituottajilta, sen pitää sisältyä arkirutiineihin kotikuntoutuksesta päivätoimintaan, omaishoidosta ympärivuorokautiseen hoitoon. Emmehän me jätä lääkärin määräämiä lääkkeitäkään antamatta, miksi siis suositusten mukaisen liikuntatuokion järjestämättä?

Avainsanat: Toimintakyky, tuolijumppa, sote, hyvinvointi, seniori