Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Kuinka helppoa onkaan sanoa, että tarvitsemme palvelut oikeaan aikaan, mutta miten se tehdään käytännössä.

Olen opiskellut tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisessä korkeakoulussa. Meille puhuttiin opintojen aikana paljon tuotannosta, jossa eri osat ja itse valmis tuote valmistui juuri oikeaan aikaan. Tällöin sitä ei ole tarvetta varastoida tai siirrellä suotta paikasta toiseen.

Uskon, että sama periaate pätee myös sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluihin. Kukaan ei halua, että palava talo sammutetaan vasta ensi viikolla tai reistaileva sydän tutkittaisiin kuukauden kuluttua. Palvelut on kyettävä tuottamaan oikeaan aikaan.

Koska palveluiden tarve ei ole jatkuvasti vakio, palveluverkko on rakennettava joustavaksi. Ratkaisu ei suinkaan ole, että mitoitamme palvelut suurimman kysynnän mukaan. Tämä tarkoittaisi, että pitäisimme esimerkiksi tehohoidon laite-, tila- ja henkilöstömäärän pahimman koronapandemian vaatimalla tasolla.

Joustava palvelutaso kyetään rakentamaan ainoastaan ja vain julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyöllä. Kun tarvitsemme kaiken liikenevän kapasiteetin tehohoitoon julkisella puolella, henkilöstö voidaan siirtää muista yksiköistä tehohoitoon. Siellä syntyvä vajaus paikataan hankkimalla vähemmän vaativat palvelut yksityiseltä sektorilta. Pelkkään yksityiseen sektorille painotettuun palvelutuotantoideologiaan meillä ei todellakaan ole varaa.

Oikeaan aikaan tuotetut palvelut edellyttävät myös toimivia tietojärjestelmiä. Meidän ei pidä ottaa samoja magneettikuvia ensin työterveyshuollossa ja seuraavaksi julkisessa sairaalassa vaan esteetön tiedon liikkuminen eri järjestelmien välillä on turvatta toimivalla suunnittelulla. On olennainen kysymys, tarvitaanko viiden miljoonan asukkaan Suomessa ylipäätään niin monta eri järjestelmää.  

Hallituksen kaavailema viikossa lääkäriin on mielenkiintoinen esimerkki populistisesta lähestymistavasta, etenkin kun siihen liittyy vahva yritysvastainen ideologia. Viikon takuu on sinänsä kannatettava, mutta siihen me emme pääse ilman joustavia ja älykkäitä palveluseteleitä, yksityistä sektoria ja omahoitajajärjestelmää. Tästä hyvä esimerkki löytyy Itä-Suomesta.

Mikäli oma sotekeskus ei pysty tarjoamaan vastaanottoaikaa mieluiten alle viikossa, henkilö ohjataan yksityiselle. Mikäli pelkkä käynti ei riitä vaan tarvitaan lisätutkimuksia, palvelusetelin on sovituin kriteerein taivuttava myös siihen. Kukaan ei hyödy siitä, että kuulee ihomuutoksen vaativan näytteenottoa, mutta tiedon saatuaan palaa julkisen sektorin jonoon odottamaan useaksi viikoksi näytepalan ottoa.

Mitä paremmin kykenemme jo alussa seulomaan puhelimessa tai kuvapuhelussa asukkaan tarvitseman oikean palvelun, sitä varmemmin kykenemme tarjoamaan palvelun myös oikeaan aikaan. Jos oikeasti tarve olisi käynnille sairaanhoitajan vastaanotolla tai sosiaaliohjaajalla, on täysin turhaa ruuhkauttaa lääkärivastaanotto odottamalla lääkärin toteavan henkilön tarvitsevan haavahoitajaa, ei lääkäriä.

Siksi pidän tärkeänä, että tuotamme oikeat palvelut, oikeaan aikaan.