Liike on lääke

Perjantai 7.1.2022

Millainen on liikunnan rooli tulevilla sotealueilla? Jääkö liikunnan edistäminen kuntien harteille vai jumpataanko myös sotealueella?
Minulle liikunnalla on aivan erityinen merkitys, sillä yrityksemme tuottaa liikuntaa ikääntyneille diginä. Voi siis sanoa, että olen vahvasti liikunnan kannalla ja liikunta pitäisikin nostaa yhdeksi tasaveroiseksi hoitomuodoksi monissa eri sairauksissa ja palveluissa. Siis silloin, kun sen vaikuttavuus on osoitettu tutkimuksin. 
Me peränkuulutamme ikääntyneiden mahdollisuuksia asua kotona. Me tiedämme, että kotona asuminen edellyttää toimintakykyä ja toimintakyky taas säännöllista liikuntaa. Silti liikunta jää aivan liian usein lapsipuolen asemaan ikäihmisten palveluita toteuttaessa. Palveluseteleihin pitää sisällyttää kuntouttava elementti ja soveltuvaa liikuntaa on oltava tarjolla ympärivuorokautisessa hoivassakin. Pienikin päivittäinen liike tukee hyvinvointia, parempaa unta ja vähentää hoitoisuutta. 
Liikunnalla on iso rooli myös lasten ja nuorten hyvinvoinnissa. Paljon liikunnan edistämisestä riippuu perheistä ja koulusta, mutta kyllä liikuntaa soisi edistettävän myös sotealueilla. Kun kyse on esimerkiksi mielenterveyspalveluista, liikuntaa ei saa unohtaa!
Minulla oli ilo keskustella liikunnasta Loimaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tarja Mäki-Punto-Ristasen kanssa. Katso video tästä. 

Avainsanat: Aluevaalit, Sote, Liikunta, Kuntoutus, Hyvinvointi