Mitä söit tänään?

Sunnuntai 26.3.2017 - Sanna

Turvallinen ruoka ei sittenkään ole aivan itsestään selvä asia edes Suomessa, kuten brasilialainen lihakohu osoittaa. Ikävä kyllä, laitoskeittiöissä tunnetaan ruuan alkuperää valitettavan vähän ja niinpä mädäntynyttä lihaa on todennäköisesti päätynyt niin lasten, vanhusten kuin sairaidenkin lautasille. Samaan aikaan kuluttajat ovat varsin piittaamattomia ruuan alkuperästä kaupassa ostopäätöstä tehdessään.

TS Extra (25.3.) uutisoi Sodankylä keskuskeittiöstä, jossa valmistustapoja ollaan kehitetty niin, että kaikki käytetty raaka-aine on tuotettu lähellä. Lähiruoka onkin huomattavasti enemmän tahto- kuin kustannuskysymys!

Kannatan myös kasviruuan lisäämistä kouluaterioihin, mutta siinäkin kannattaa käyttää arkijärkeä. Kaikki kasvis, esimerkiksi soija, ei ole mitenkään ekologisesti tai terveydellisesti parempaa. Suomessa tuotetaan loistavia proteiininlähteitä, kuten hernettä ja härkäpapua, uutena tulokkaana nyhtökauraa.

Minua on aina harmittanut, kun lapset kertovat, että eivät ehtineet koulussa syödä, kun oli kiire välitunnille tai tunnille tai ettei ruokailussa saa puhua. Miten ihmeessä me kuvittelemme kasvattavamme lapsia, joilla on kauniit pöytätavat ja he pärjäävät globaalissa maailmassa, jos ruoka hotkaistaan hiljaisuuden vallitessa peltiastioista kymmenessä minuutissa pelkällä haarukalla ja puolet kipataan roskiin. Todetaan, että yäk, olipa pahaa.

Kouluruokailussa pitäisi siirtyä kirjaimellisesti ruokatuntiin, joka kestäisi 45 minuuttia. Pöydissä istuttaisiin koko tuon ajan ja ruokatunnilla panostettaisiin pöytätapoihin sekä ruokakulttuurista ja ruuan alkuperästä keskusteluun. Pöytäseurueita pyrittäisiin myös vaihtamaan ja ruokatunti olisi vahvasti osa pedagogista sisältöä kouluissa.

Kuntapäättäjiltä kaivataan nyt yhteistä tahtotilaa lähiruuan lisäämiseksi laitoskeittiöissä, erityisesti kouluissa ja päiväkodeissa. Ruokakulttuuriamme voidaan parantaa ja ruuan arvostusta edistää lisäämällä ruokailu yhdeksi oppitunniksi. 

Muun maan mustikka

Tiistai 12.4.2016 - Sanna

* Kirjoitus on alunperin julkaistu Uuden Suomen Vapaavuoron poiminnoissa 12.4.2016

Siitä huolimatta, että ruokaa yleensä syödään yhdessä, ruokavalio on jokaisen yksityisasia. Siksi on kyseenalaista pohtia ruokavalintoja julkisessa blogissa. Pahoittelen jo etukäteen, jos jollakulla menee gojimarja väärään kurkkuun. Tarkoitukseni on kyseenalaistaa, ei tuomita.

Ruuan terveysvaikutuksista tai -haitoista on Suomessa isossa mittakaavassa puhuttu ainakin Pohjois-Karjala projektista saakka. Projektin myötä sydän- ja verisuonitautikuolleisuus saatiin laskuun ja elinikä Itä-Suomessa pitenemään. Mitkään pitkän aikavälin pitkittäistutkimukset eivät kuitenkaan vakuuta kaikkia, vaan THL:llä uskotaan olevan piiloagendoja ja moni ammentaakin oppinsa Suomi24 -palstoilta tai kotikutsuilta. Tieteellinen tieto on huuhaata, uskomustieto totta.

Mutta kuten jo alussa kirjoitin, jokainen saa toki itse valita, ja varsinkin Suomessa todellakin valita, mitä suuhunsa laittaa. Ilman ruokaa jääminen ei onneksi täällä ole monenkaan kohtalona. Yhteisöllinen kysymys ruokavaliosta tulee, kun vanhemmat vaativat lapsilleen näiden erikoisruokavalioiden mukaista ruokaa koulussa, ilman minkään sortin lääketieteellistä perustelua.

Minua on kuitenkin alkanut suunnattomasti vaivata vaihtoehtoruokavalioiden propaganda siitä, että käytännössä kaikki kotimaassa tuotettu on lähes talidomidiin verrattavissa olevaa myrkkyä ihmisille. Milloin on GI:t pielessä, milloin taas pH-arvot mättävät. Yhtä kaikki, mustalle listalle ovat päätyneet niin kotimainen vilja, sen mukana ruisleipä ja kaurapuuro, maito ja maitotaloustuotteet sekä peruna.

Mustikat ja karpalot korvataan mahtavilla myrkkypalleroisilla eli toiselta puolelta maapalloa säilötyillä, kemikalisoiduilla ja ekologisesti kuljetetuilla gojimarjoilla. ”Vaarallinen” maito on korvattu soijamaidolla, manteli- tai kauramaidoilla. Kukaan ei muistanut mainita, että viime aikoina myrskyn silmään päätynyttä glyfosfaattia saa olla soijassa 200-kertainen määrä kotimaiseen viljaan nähden. En laittaisi suuhuni kuin korkeintaan sushin kyytipoikana.

Aikamme ravintotietäjät kehottavat korvaamaan kaurapuuron smoothiella tai tattarilla. Ihanaa, kaukana tuotettua ja ekologisesti kuljetettua viljaa aamupalapöytään. Puuron päälle voi sujauttaa Lähi-Idästä tuotua taatelia ja kourallisen aflatoksiinipähkinöitä kotimaisten siemenien sijaan. Jos vielä tattaripuuroon kaipaa hyvää rasvaa, kovia rasvoja sisältävä kookosrasva käynnistää päivän kaikkein "terveellisimmin". Pannulle ei todellakaan kannata laittaa täällä tuotettua rypsiöljyä, vaan siinäkin kunnon kolesterolikookos on paikallaan.

Mielensäpahoittaja sanoisi, että kyllä en nyt ymmärrä. Miten on Suomessa eletty ja pysytty hengissä syömällä ruisleipää, perunaa, mustikoita, kaurapuuroa, maitoa, rypsiöljyä ja vähän lihaakin siinä sivussa?

Mitä, jos ruisleipä, mustikka ja kaurapuuro eivät olekaan suomalaisten ruokatuottajien viranomaislobbausta, vaan gojimarjat, kookos, pähkinät ja tattarit ovat vielä suurempien kansainvälisten elintarvikejättien ja lisäravinneyritysten lobbaus. Kannattaa miettiä, onko meidän geeniperustamme sopeutunut täällä kasvavaan ja täällä tuotettuun ruokaan vai säilöntäaineilla kyllästettyyn tuontitavaraan? Ja että onko tattarit ja gojit ekologisesti ajateltuna paras vaihtoehto.

Muutaman muutoksen olen kyllä itse valmis ruokavaliooni tekemään. Tehotuotettua lihaa ja lihaa ylipäätään kannattaa ruokavaliossa epäilemättä vähentää, joskin se on virallinenkin ravintosuositus, karppaajien kauhistus. Margariinien terveellisyydestä en tiedä.

Kahvi, avokadot, oliiviöljy, parmesan ja italialainen viini ovat arjen eliksiiriä, vaikka niistä hiilijalanjälkiä jäisikin. 

Kiss My Ahven

Lauantai 14.3.2015 - Sanna Vauranoja

Lauantaina 14.3. Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa järjestettiin Kiss My Ahven -paneeli, jossa huippukokki Aki Wahlman, maakuntahallituksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva, VisitTurun markkinointipäällikkö Satu Hirvenoja ja yrittäjä, paikallisen matkailun puolestapuhuja Sanna Vauranoja kohtasivat Saaristomeren ja hyvän ruuan äärellä. Tapahtuman tavoitteena oli löytää konkreettisia ideoita rakentaa menestystarina Saaristomerestä, matkailusta ja ruuasta. Tilaisuuden luotsina toimi elintarviketeollisuuden edustaja Anna Hakala.

Keskustelussa nousivat esiin ensinnäkin tarinat. Suomalaiset ovat edelleen asenteella, jossa vaikeneminen on kultaa. Niinpä omista hyvistä jutuista ei ole totuttu puhumaan, vaan odotetaan, että teot puhuvat puolestaan. 

Aki Wahlman peräänkuulutti ylpeyttä omasta ruokakulttuuristamme. Italiassa tytär saa mukaansa perheen ruokakirjan, jonka 10-15 bravuuria tyttären tulee osata valmistaa. Mekin voisimme olla enemmän tietoisia ja ylpeitä omista erikoisuuksistamme, esimerkiksi varhaisperunasta, kalasta, omien viljapeltojemme viljasta leivotusta leivästä, lähiraaka-aineista valmistetusta rosollista, juustoista, lampaasta jne. 

Itse toin esiin ruokakulttuurin juuruttamista kouluun. Muutoksethan alkavat nuorista. Miksi ruokatunti ei voisi olla nimensä mukaisesti oppitunti, jonka aikana rauhoitutaan ruuan äärelle, opetellaan ruoka- ja käytöstapoja sekä perehdytään ruuan alkuperään ja valmistukseen. Tätä kautta ylpeyttä ja oman ruokaperinteen osaamista saataisiin lisää. 

Yleisökysymys kirvoitti keskustelun koulujen loma-ajoista. Käytännössähän Suomen matkailukohteet sulkeutuvat elokuun alussa, kun koulut alkavat. Kotimarkkinoiden puuttuessa eivät yrittäjät tohdi pitää palveluita avoimena muutaman ulkomaisen matkailija vuoksi. Suomi lopettaa lomansa, kun Eurooppa jää lomalle. Samalla myös kesätyöntekijät lähtevät töistä, jolloin sesonkialoilla toimivien yritysten mahdollisuudet pitää palvelut avoimena huononevat. 

Michelintähtien sijaan sekä Wahlman että Hirvenoja pitivät tärkeänä intohimoa ja vahvaa palvelukulttuuria ravintoloissa. Ilkka Kanerva toi esiin myös ympäristönäkökohdat: miten Saaristomerta voidaan ja halutaan hyödyntää sekä verotuksen, joka nyt ajaa asiakkaat hakemaan halpaa juomaa lautoilta paikallisten ravintoloiden ja yritysten kustannuksella.

Omassa puheenvuorossani puhuin myös siitä, että matkailijalle eivät kuntarajat ole merkityksellisiä, vaan kiinnostavampaa on kohde ja sen palvelut. Matkoja ei siis voida niinkään myydä Paraisille, Rymättylään tai Somerolle vaan pikemmin saaristoon tai maaseudulle. 

Matkat myös pitää konseptoida eri kohdeyleisölle eri tavoin, esimerkiksi lapsiperheet, yritykset, aktiivilomailijat, hyvinvointimatkailijat, kulttuurilomat jne. Nyt matkailutarjonta on enemmän tuottajalähtöistä eli erikseen on mainittuna konsertit, saaristo, urheilu. Itse en todennäköisesti lähtisi urheilulomalle, mutta sen sijaan liikunta- tai hyvinvointilomalle mielelläni. Asiakaslähtöisellä konseptoinnilla ja vahvoilla tarinoilla luotaisiin vielä selkeämpiä tuotteita kuluttajille tai yrityksille, mitä ikinä he kaipaavatkaan vahvaa myyntityötä unohtamatta. 

Loistava paneelikeskustelu kaikenkaikkiaan, josta juttua olisi riittänyt vielä toiseksi tunniksikin. Oli mukavaa olla mukana. Kiss My Ahven!