Virkamies pysyköön lestissään

Perjantai 13.5.2016 - Sanna

Erityisesti vasemmistopoliitikot nostivat älläkän, kun Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty ilmoitti siirtyvänsä Terveystalon palvelukseen. Olen todella hämmästynyt keskustelun sisällöstä, jossa ajatellaan , että virkamies ei voisi siirtyä virasta yksityisen työnantajan palvelukseen, koska hänellä on julkisista palveluista jotain salaista tietoa. ? .

Keskustelun taso kertoo juuri niistä skeemoista ja ajattelumalleista, joita yhteiskunnassamme on ikävä kyllä aivan liikaa. Joitakin niistä mainitakseni, yritykset ovat pääsääntöisesti ylikansallisia Panamayhtiöitä. Yritykset tuottavat vain voittoa omistajilleen ja kaikki yritykset repivät voiton työntekijöisen selkänahasta. Julkinen palvelu on laadukasta, yksityisistä sen sijaan ei koskaan tiedä. Yksityiset palvelut ovat kalliimpia, koska hintojen päälle tulee voiton osuus. 

Minusta olisi aivan välttämätöntä, että virkamiehet työskentelisivät myös yksityisellä ja yksityiseltä sektorilta voisi siirtyä virkamieheksi. Olisi hienoa, jos virkamies ymmärtäisi yritysten realiteetit ja pyrkisi mieluummin tekemään yhteistyötä yritysten kanssa kuin päinvastoin.

Mikäli tehtävän vaihtoon liittyy jotain kilpailukiellon piiriin kuuluvaa, normaali karenssi on yleensä puoli vuotta, ei sen enempää. Kun toimitaan julkisella sekotrilla, toivoisi, että tiedot olisivat muutenkin avoimesti saatavilla, joten viranhaltijalla ei pitäisi olla mitään erityistä tietoa takanaan. On normaalia, että ihmisillä on osaamista, jota he vievät mukanaan työnantajalta toiselle. Näin tapahtuu myös yksityisen sektorin sisällä siirryttäessä. 

Mitä vielä tulee näihin haitallisiin uskomuksiin, Suomessa on paljon myös suomalaisomisteisia perheyhtiöitä. Yritysten yksi tehtävä on tuottaa voittoa riskin vastineeksi omistajilleen, mutta riippuu yrityksen ja sen omistajien arvoista, kuinka suurta voittoa tavoitellaan ja millä keinoin. Monet yritykset menestyvät juuri hyvällä henkilöstöpolitiikallaan.

Molemmat, julkiset ja yksityiset voivat olla aivan yhtä hyvin laadukkaita kuin laaduttomiakin. Palvelun julkinen tuottamispohja ei takaa laatua. Yksityiset onnistuvat usein tekemään prosessinsa kustannustehokkaammin, koska budjettia ei voi kasvattaa veroja nostamalla ja tavoitteena on onnistua myös taloudellisesti. Yleensä se ohjaa koko kejtua toimimaan tehokkaammin, myös kustannustehokkaammin. Voittoineen kaikkineen yksityinen yritys voi siis olla julkista kustannustehokkaampi. 

Kun ryhtyy kommentoimaan tällaisia normaaleita työelämän ilmiöitä, mistä Rädyn tapauksessakin on kyse, kannattaa ensin vähän reflektoida omia ajattelutapojaan. Toki, jos työelämän lainalaisuudet ovat vieraita, voi syntyä epäilyksiä, joilla ei ole totuuspohjaa. Onnea siis Laura Rädylle uuden työn johdosta, toivottavasti vastaavasti julkiselle sektorille saadaan yritysmaailmassa pätevöityneitä johtajia. 

Nouseeko arvonlisävero?

Maanantai 8.2.2016

Hallitus on istunut lähestulkoon vuoden ja kuluneen vuoden aikana on yritetty saada aikaan monenlaisia uudistuksia. Yhteiskuntasopimusta veivataan jälleen ja soteuudistuksen askelmerkit pitäisi saada eteenpäin tämän kevään aikana. 

Vastarintaan ja muutosten hitauteen turhautuneena, ministerit ovat heitelleet ilmoille myös arvonlisäveron nostoa. Niin houkuttelevan nopea ja helppo tie kuin se olisikin valtion kassan kunnostamiseen, sen vaikutukset erityisesti kuluttajatuotteita ja -palveluita tuottaville pienyrityksille ovat lyhytnäköisyydessään hyytäviä.

Pelottavan usein arvonlisäveroa pidetään merkityksettömänä yritysten kannalta ja sen nähdään vaikuttavan vain kuluttajiin ja kuluttajiinkin vain marginaalisesti. Arvonlisäveron nosto tarkoittaa hintojen nousua ja hintojen nousu johtaa helposti pienenevään myyntiin. Jos taas hintoja ei nosta, se tarkoittaa katteen pienenemistä. Arvonlisäverolla voi olla jopa niin suuri merkitys, että yrityksen ei kannata tuoda tuotetta markkinoille, koska arvonlisäverollinen hinta on niin korkea.

Yrittäjien asiat olivat ennen vaaleja tärkeitä kaikille ehdokkaille puolueeseen katsomatta. Alkaneen vuoden aikana punnitaan, saadaanko yrittäjien toimintaedellytyksiin todella parannuksia vai tartutaanko matallalla roikkuviin hedelmiin. 

Itse pidän arvonlisäveron nostoa nyt kaikkein huonoimpana ratkaisuna niin pienituloisille suomalaisille kuin pienyrittäjille. Se osoittaisi, että hallitus ei onnistunut uudistamaan rakenteita, ainoastaan nostamaan veroja. 

Olipa mukavaa Vanhalinnan ulkoilupäivässä

Tiistai 17.2.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus julkaistu 17.2. Turun Tienoossa

Sunnuntaina 15.2. vietettiin laskiaissunnuntaita. Aurinko paistoi kuin keväthangilla konsanaan ja mekin suuntasimme koko perheen voimin pulkat takalaatikossa Liedon Vanhalinnaan. 

Olipa kerrassaan mainio tapahtuma, vaikka autoja riitti tienvartta pitkälle molempiin suuntiin. Suurempaa jonotusta ei ollut mihinkään ja oikeastaan parasta oli pihasuunnistus, jonka myötä pääsi tutustumaan koko Vanhalinnan tarjontaan museota ja näyttelyitä myöden. Mielenkiintoisten rastien avulla lasten mielenkiinto säilyi koko kierroksen ajan. 

Hevosajelu, jääkelkkarata, pulkkamäki, Linnavuori, makkaranpaisto vain lisäsivät retkipäivän onnistumista. Vanhalinnan päärakennuksessa oli lisäksi opas paikalla, jolta saattoi kysellä alueen ja rakennusten historiasta. Museonäyttelyssä pääsi palaamaan omiin lapsuusaikoihin 70-, 80- ja 90-luvuille ja kertomaan omille lapsille niiden vuosikymmenien kummallisuuksista, kuten ufon näköisestä ilmankostuttimesta. 

Kiitos hienosti järjestystä tapahtumasta!

Sanna Vauranoja
Kaarina

Yhden prosentin Suomi

Maanantai 9.2.2015 - Sanna Vauranoja

Suomessa suurin osa kaikista julkisista palveluista on mitoitettu yhden prosentin mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että tarjoamme lukuisia palveluita käytännössä ilmaiseksi niiden käyttäjille, koska käyttäjistä noin 1 prosentti on niin pienituloisia, etteivät he kykenisi niistä maksamaan. 

Aloitetaan terveyskeskusmaksuista. Missä päin Suomea on terveyskeskus, johon pääsee jonottamatta tai melko lyhyellä veroitusajalla? Ei missään. Mistä se johtuu? Lääkäreitä ei ole tarpeeksi tai kunnalla ei ole varaa palkata riittävän monta lääkäriä, jotta aikoja olisi tarpeeksi suhteessa kysyntään. Mutta miksi kysyntä on niin korkeaa? Koska lääkäriin pääsee käytännössä ilmaiseksi. Parturikäynnistä maksamme huomattavasti enemmän kuin reilun kympin hintaisesta lääkärikäynnistä terveyskeskuksessa. Naurettavan pieniä terveyskeskusmaksuja säädellään lailla. 

Jatketaan kouluihin. Meillä on Suomessa nelisenkymmentä vuotta valinnut ihanne ilmaisesta peruskoulusta. Samaan aikaan naisille eli tässä tapauksessa äideille hoetaan, että työmarkkinoille pitäisi palata nykyistä nopeammin lapsen syntymän jälkeen. Ja sitten me laskutamme perheiltä melkein 300 euroa kuukaudessa päivähoidosta. Siis miksi päivähoito voi maksaa tuhansia euroja vuodessa, mutta terveyskeskus, kirjasto, kouluruokailu, julkiset liikuntapalvelut, neuvolat ym. eivät maksa juuri mitään? 

Kun päätöksenteossa esittää, että voisimmeko me asettaa palvelulle sen käytöstä koituvan (omakustannus)hinnan, luvassa on valitettavasti aina sama liikuttava hokema: "miten heikoimmassa asemassa olevien sitten käy tai miten pienituloiset ja köyhät sitten voivat maksaa nämä palvelunsa ". No vaikka pienituloisille ja varattomille myönnettävillä palveluseteleillä. Minkä ihmeen takia me mitoitamme kaikki palvelut ilmaisiksi vain yhden prosentin vuoksi? Miksi emme keksi ratkaisuja yhden prosentin tilanteen helpottamiseksi ja aseta palveluille normaalit käyttömaksut niille, joilla on mahdollisuus niistä maksaa. 

Esimerkiksi terveyskeskuskäynnistä voitaisiin periä helposti 30-40 euroa per käynti. Se olisi edelleen alle puolet yksityisen perimästä maksusta ja kyseinen hinta parantaisi terveyskeskuspalveluiden arvostusta. Tuolla rahalla kyettäisiin palkkaamaan 10-20% lisää työvoimaa ja siten voitaisiin vähentää jonoja ja parantaa terveydentilaa ja työkykyä nykyistä paremmin. Maksu estäisi myös "turhia" käyntejä, koska hieman pitäisi miettiä, tarvitsenko nyt ihan oikeasti lääkäriä vai en. Terveyskeskus voitaisiin rakentaa vielä nykyistä kaksiportaisemmaksi. Ilmaiseksi pääsisi terveyden- tai sairaanhoitajan arvioon ja vasta lääkärikäynti sitten maksaisi. 

Mitä, jos ryhdyttäisiin mitoittamaan palveluita ja niiden hintoja enemmistön mukaan. Niinkuin demokratiassa on tapana. 

Mummostrategian uudistus

Perjantai 14.11.2014 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julkaistu myös Uuden Suomen Puheenvuoroissa

Tässä ollaan nyt muutama vuosikymmen ihmetelty mummoutuvaa väestöämme ja todettu, että tilanteesta syntyy kestämätön kestävyysvaje. Samaan aikaan ollaan vierestä katseltu, kun mummot ensin heikkenevät kodeissaan, lopulta kaatuvat, loukkaavat ja pötköttelevät loppuelämänsä ympärivuorokautisessa hoidossa, joka onkin sitten kaikkein kalleinta. 

Hoivakodit kuntoon –televisiosarja on tuonut suuren yleisön tietoisuuteen, millä tolalla vanhushuoltomme paikoitellen on. Me hoidamme vanhuutta kuin sairautta, läträämme käsidesiä, kosketamme kumihanskoilla, makuutamme vanhukset haavoille, luovumme sosiaalisesta toiminnasta, liikunnasta ja omien perustarpeiden huolehtimisen avustamisesta. Mummomme todellakin laitostuvat nopeasti, kun hoivakodin ovi takana sulkeutuu. 

Muutos mummostrategiaamme on tehtävä nopeasti; ei ainoastaan terveen talouden, vaan mummojemme itsensä vuoksi. Ihmisen perustarpeita eivät ole makaaminen, syötetyksi tuleminen, ylilääkitseminen eikä kakkiminen vaippoihin. 

Hallitus on linjannut hoivapaikkoihin supistuksia. Vaikka ympärivuorokautisesta turvasta emme voi vanhuksillamme luopua, huonokuntoinenkin vanhus kykenee osallistumaan arjen pieniin asioihin: seurusteluun, syömiseen, pieneen liikkeeseen. Ja tosiasiassa ne arkiset asiat myös ylläpitävät toimintakykyä, vaikka sitten päivän hoitorutiineihin se aiheuttaakin hitautta ja viiveitä. Haasteena on, miten pidämme noita arkisia asioita yllä, jos vanhukset asuvat yksin, ilman läheistensä huolenpitoa. 

Samaan aikaan kun vanhustenhuolto on nykymuotoisena todettu liian kalliiksi, on yhteiskunta rakennettu hyvinvoinnin sijaan ylenpalttisuusyhteiskunnaksi. Kenenkään ei tarvitse auttaa naapurin Mairea, saati huolehtia omista vanhemmistaan kuin korkeintaan joulutervehdyksen verran. Me olemme aivan liian tottuneita siihen, että yhteiskunta hoitaa kaiken sen, mikä ei sille edes kuuluisi. Tätä päätä kuin jatkamme, kuntien velvoitteisiin kuuluu jatkossa myös lampun ja talvirenkaiden vaihto, kellojen siirto ja roskien uloskuljetus. 

Mitä asioille sitten pitäisi tehdä? Ensin voisimme aloittaa kampanjan, jossa jokaista suomalaista toivotaan huolehtimaan yhdestä yli 75-vuotiaasta. Verovähennysoikeuden hyödyntäminen kannustimena yli 75-vuotiaan kotona asumisen avustamiseen voitaisiin selvittää. Varsinainen omaishoidontuki pitäisi hoitaa Kelan kautta keskitetysti ja lisäksi kunnilla olisi mahdollisuus tarjota erilaisia tukipalveluita ja porkkanoita omaishoitajilleen. 

Kunnan palveluiden piiriin siirtyville vanhuksille pitäisi tehdä suunnitelma, jossa sovitaan selkeästi tarvittavan perushoivan ohella myös läheisten vastuusta esimerkiksi ulkoilutuksessa, liikunnassa tai seurustelussa. Jos läheiset asuvat kauempana, teknologia tarjoaa kyllä ratkaisuja helppoon yhteydenpitoon ja vanhusten päivittäiseen virkistämiseen. 

Hoivaa on perinteisesti pidetty naisten valtakuntana ja samalla hoivateknologia on edelleen lastenkengissä. Sähköiset palvelut pitää hyödyntää täysimääräisenä myös hoiva-alalla, jotta itse hoivaan ja vanhusten kohtaamiseen säästyisi aikaa toimistotyöltä ja muilta rutiineilta. Kotisairaalan hyödyntäminen niin hoivakodeissa kuin kodeissakin vähentää osastohoidon tarvetta ja sitä kautta ylläpitää vanhuksen toimintakykyä verrattuna vuodehoitoon, joka romahduttaa vanhuksen kunnon jopa viikossa.

Kaikkein tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä, että lakkaamme käsittelemästä vanhuutta sairautena ja kiinnostumme vanhuksistamme ihmisinä, olivatpa he hoivakodissa tai omassa kodissaan. Siitä voi itse kukin aloittaa, vaikka vielä tänään.