Aidosti kuulolla

Perjantai 18.10.2019

Meillä politiikan parissa olevillä ihmisillä on usein selkäytimessä näkemyksen muodostaminen esillä olevaan asiaan ja oman näkemyksen perustelu ja "myyminen" muille.

Osallistuin eilen kokoukseen, jossa päätin etukäteen keskittyä vain kuunteluun; en lainkaan puhumiseen, en omien näkemysteni kertomiseen. Ryhmäpuheenjohtajana joudun jo "viran" puolesta usein ääneen.

Puhutaanko johtamisesta

Lauantai 12.10.2019

Juuri nyt ei ole montaa kuntaa Suomessa, jossa viranhaltijat ja luottamushenkilöt eivät miettisi, miten talous saadaan tasapainoon palveluita heikentämättä. Jokaisen kunnan budjetista keskimäärin 50 prosenttia menee sosiaali- ja terveyspalveluihin. En viitsi enää näiden vuosien jälkeen ryhtyä jauhamaan soteuudistuksesta, vaan puhutaan konkreettisemmasta näkökulmasta tässä yhtälössä: johtamisesta.

Kuntalehti (10/19) kirjoittaa kahdesta läheisestä, jotka ovat joutuneet toimimaan palveluiden valvojina ympärivuorokautisessa hoidossa. Palvelu ei todellakaan ole ollut sitä, mitä sen pitäisi, eikä palveluntuottajalla ole ollut mitään kykyä tai halua kuulla omaisten tai asiakkaan palautetta.

Päivän (12.10.) Helsingin Sanomissa Elina Lepomäki sanoo, että meillä on todella kiire pelastaa hyvinvointiyhteiskuntamme ja harmittelee yleistä haluttomuutta uudistaa ja uudistua yhteiskunnassamme.

Nordic Business Forumissa (2019) Carla Harris sanoi, että johtaminen on murroksessa. Siinä, missä vielä 70-luvun lapsia voi johtaa ”my way or highway” -tyylillä, milleniaalit vaativat paljon parempaa: työllä on oltava merkitys ja johtamisen on oltava hyvää.

Mutta miten nämä kolme ilmiötä liittyvät kuntien talouteen ja sotepalveluihin?

Työssäni olen jatkuvasti tekemisissä niin yksityisten kuin julkisten sotepalveluiden kanssa. Olen nähnyt aivan huikeita yksityisiä hoivakoteja, joissa henkilökunta kokee käyvänsä auttamassa ikääntyneitä heidän kodissaan. Olen nähnyt kunnan vuodeosastoja, jotka eivät toimi enää minkään eettisen sopimuksen sisällä, vaan jatkuvien laiminlyöntien seurauksena synnyttävät toistuvia, jopa kuolemaan johtavia hoitovirheitä. Ja päinvastoin: kunnallisen yksikön toimintakulttuurin, josta kaikilla olisi opittavaa, yksityisen, jossa vanhukset jätetään ulosteissaan lojumaan television ääreen.

Kysymys ei ole yksityisen ja julkisen toimintatavan erosta. Kysymys ei ole voiton tavoittelusta tai tavoittelemattomuudesta. Kysymys ei ole edes hoitajamitoituksesta. Kysymys on johtamisesta ja sen luomasta toimintakulttuurista.

Uskallan väittää, että viime vaalikaudella tavoiteltu kolmen miljardin kulujen kasvun pysäyttäminen, olisi ollut tehtävissä jo pelkästään keskittymällä johtamiseen. Aika hullu väite, vai mitä?

Hyvä johtaminen rakentuu muun muassa oikealle koulutukselle, kokemuksen myötä syntyvälle osaamiselle, mutta myös persoonallisuuden piirteille ja elämänkokemukselle. En kykene ymmärtämään, miksi mieluummin katsomme sivuun kuin puhumme johtamisesta. Sen sijaan, että kykenisimme paremmin nimeämään yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvän ja huonon johtamisen eroja, me sätimme johtajien korkeita palkkoja, laadimme yhteiskunnan kantokyvylle mahdottomia hoitajamitoituksia ja pöyristelemme eriarvoisuuden kasvua, joka pääosin näyttäisi olevan juuri johtajiemme syytä.

Johtamistaitoa ei voi hankkia yhdellä kirjekurssilla, kuten ei mitään muutakaan ammattitaitoa. Meillä on useita eri korkeakouluja, joissa me koulutamme johtamisen perustaitoja: talousosaamista, prosessien johtamista, IT-ymmärrystä, vuorovaikutustaitoja, vastuullista liiketoimintaa ja ihmisten johtamista. Sekään ei vielä riitä. Johtajan on oltava halukas ja riittävän nöyrä oppimaan päivittäin uutta, on kyettävä kohtamaan ihmiset, mutta myös omat heikkoudet ja on hyväksyttävä tosiasia, että vain muutos on pysyvää.

Hyvällä johtamisella rakennetaan tervettä organisaatiokulttuuria. Organisaatiokulttuuri taas on sitä, miten merkitykselliseksi yksittäinen työntekijä tuntee oman työnsä osana kokonaisuutta, miten yksittäinen ikäihminen tulee kohdatuksi palvelutalossa, miten omaisten huolet ja tarpeet kuullaan, miten oireisiin reagoidaan terveyspalveluissa, miten turvalliseksi ihmiset tuntevat olonsa muutosten keskellä tai miten hyvinvointivaltio voidaan pelasta. Kaikesta tästä on kyse johtamisessa. Ja jokainen meistä ymmärtää, että kyseessä ei ole mikään otona (oman työn ohella) hoidettava homma, jonka ytimen voi oppia keskimäärin ihan vahingossa.

Johtaminen on toimimista oppaana, tulevaisuuden viitottajana, ihmisten innostajana ja sitouttajana, mutta myös valvojana ja vaatijana, kun yhteisössä ei toimita toivotulla tavalla. Ennen kuin olemme ehtineet kouluttaa 1 000 lääkäriä ja 4 500 hoitajaa lisää näiden kustannusten kattamiseen tarvittavista verotulojen hankkimisesta puhumattakaan, esitän mielestäni tärkeän toiveen: puhutaanko edes vähän hyvästä johtamisesta.

Lapsi pesuveden mukana

Lauantai 28.9.2019

Syntyvyys tai pikemminkin syntymättömyys on viime aikoina ollut suomalaisessa mediassa näkyvästi esillä. Kun lähimenneisyyden huippuvuonna 2011 lapsia synty 60 000, tänä vuonna luku on jäämässä vain noin 45 000. 

Suurin huoli tästä syntyy talouden näkökulmasta. Etenkin eläkejärjestelmän romahdusta murehditaan ja vähän muutenkin hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden ylläpitämisen kannalta surraan, mistä verorahat tulevaisuudessa tulevatkaan. 

Kolmen lapsen äitinä en väitä tuntevani kansantaloudellisia muutostrendejä tai vaikuttimia tieteellisen tutkimuksen tarkkuudella. Sen sijaan on helppo aistia, mitä ikäiseni ja minua vähän nuoremmat tällä hetkellä ajattelevat. 

Jokainen lapsi tarkoittaa syntyessään yhä edelleen vuonna 2019 Suomessa äidille vähintään vuoden poissaoloa työelämästä. Keskimäärin se on 1,5-2 vuoden luokkaa per lapsi. Kun lapsi siirtyy päivähoitoon, harva välttyy korvatulehdukselta tai muilta infektioilta. Ne tarkoittavat 2-5 päivän pituisia poissaoloja työstä lapsen sairauden vuoksi jommalle kummalle vanhemmalle. Yhä edelleen huomattavasti useammin kuitenkin äidille. 

Kun lapsi saavuttaa kouluiän, hänen koulupäivänsä kestävät aluksi 3-4 tuntia. Loppupäiväksi pitäisi kehitellä jotain järkevää tekemistä ja syömistä. Pahimmillaan lounas tarjoillaan koulussa aamiaisaikaan kello 10:10. 

Kun 8-10 tuntisia päiviä työssä painavat ahkerat keskiluokkaiset vanhemmat pääsevät iltaruuhkasta kotiin, heillä on puoli tuntia aikaa käydä kaupassa, käynnistää pyykkikone, valmistaa lämmin ateria, tarjoilla se, siivota pöytä, käynnistää tiskikone ja etsiä treenivaatteet lapselle. Muutaman tunnin treenireissulta palatessa onkin aika imuroida, tyhjentää pyykkikone, huolehtia lapsen suihkussa käynnistä ja hamamspesusta, silittää eiliset pyykit, tarjoilla iltapalaa, nukuttaa lapsi ja siivota keittiö. Ennen kuin iltavuoro töiden parissa ehtii alkaa, tiskikone on tyhjennettävä ja huolehdittava seuraavan päivän vaatteet, eväät tai muut tarvikkeet kuntoon. 

Tähän yhtälöön, kun miettii useampia lapsia, työvaiheet voi kertoa kahdella tai kolmella. Useampi lapsi ei nimittäin mene "siinä sivussa" vaikka joku on niin joskus sanonut. 

Mitä tulee verotukseen ja poliittisiin päätöksiin, on suuri kansallinen häpeäpilkku, että vanhempainvapaita ei ole saatu tasattua. Verotuksen kiristäminen nimenomaan keskiluokkaisilta perheiltä valtion verotuksessa ja kuin viimeistä päivää elävien kuntien verotuksessa osuu nimenomaan lapsiperheisiin ja sellaisiksi aikoviin. 

Ehkä jonkun mielestä triviaali, mutta hävyttömyydessään omaa luokkaansa lapsiperheiden näkökulmasta on kotitalousvähennyksen leikkaus. Sitä pitäisi nostaa tai yläraja poistaa kokonaan, sillä juuri kotitalousvähennys lisää työtä, työllisyyttä ja arvonlisäverokertymää. 

Jos arjen haastavuuden ja taloudellisten epävarmuustekijöiden keskellä ei ole riittävästi syntyvyyden esteitä, oma lukunsa on ilmastoahdistus. On myös rehellistä sanoa, että työpaineiden, talous- ja ilamstoahdistuksen ohella kyse on mukavuudenhalusta. 

Syitä on siis yhtä monta kuin on perheitekin. En kuitenkaan tässä kohtaa Suomen historiankirjoitusta kehottaisi eduskuntaa toteuttamaan tyhmimpiä verotukseen liittyviä ideoitaan. En myöskään viivyttelisi perhevapaauudistuksen tekemistä. Kunnissa jättäisin nyt suuruudenhullut lisäneliöinvestoinnit tekemättä ja huolehtisin siitä, että yhdenkään lapsiperheen verotus ei lähivuosina kiristyisi eurollakaan. Työnantajana erottautuisin työmarkkinoilla joustavuudella, olipa työntekijä halukan hoitamaan omia jälkeläisiään tai vanhempiaan. 

Saattohoitoa jatkettava Karinakodissa

Maanantai 19.8.2019 - Sanna

Jätimme tänään Kaarinan kaupunginvaltuustossa aloitteen Karinakotiin liittyen. Aloite sai taakseen laajasti valtuutettuja kaikista ryhmistä.

Valtuustoaloitteemme tässä:

Erinomaisesta saattohoidostaan merellisessä ympäristössä tunnettu Karinakoti suljettiin kesäkuussa 2019 kannattamattomana. Kesän aikana on selvitetty erilaisia vaihtoehtoja toiminnan jatkamiseksi joko Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tai Turun kaupungin alaisuudessa. Sairaanhoitopiiri ei ole ottamassa toimintaa perustettavan saattohoitokeskuksen alaisuuteen. Turun kaupungin päätöstä ei ole vielä tehty.

Kaarinassa saattohoito hoidetaan kotisairaalan ja terveyskeskussairaalan osastojen toimesta. Myös Karinakodin palveluita on käytetty jonkin verran, mutta aktiivisesti Karinakotia ei kaarinalaisille saattohoitoasiakkaille ole viime vuosina enää tarjottu.

Hyvän saattohoidon tärkeys on keskusteluissa ja henkilökunnan osaamisen kehittämisessä jo tiedostettu. Nyt on aika tehdä myös taloudellisia tekoja hyvän saattohoidon puolesta.

Esitämme, että jatkossa Kaarina sitoutuu ostamaan vähintään kaksi saattohoitopaikkaa vuodessa Karinakodilta, jotta mahdollisimman hyvä saattohoito voidaan kaupunkilaisillemme turvata ja toimintaa voidaan jatkaa Karinakodissa yhdessä Turun, Kaarinan ja muiden Varsinais-Suomen kuntien kanssa.

Kahden saattohoitopaikan myötä Kaarinan terveyskeskuksen yhden hengen huoneita voidaan vapauttaa muille potilaille ja mahdollisesti jopa vähentää vuodepaikkojen kokonaismäärää. Saattohoitopotilaat sitovat usein muita potilaita enemmän henkilökuntaa. Mikäli saattohoito voidaan osittain tehdä Karinakodissa ja henkilökuntaa vapautuu muihin töihin, esitys on kustannusvaikutuksiltaan lähes neutraali.

Kohtaamattomuus on kallista

Perjantai 31.5.2019

***Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 31.5.2019

Soteuudistuksen uusin kierros käynnistyy tänä kesänä. Uudistuksille on asetettu tärkeitä tavoitteita vaikuttavuudesta saatavuuden paranemiseen, tasavertaisista palveluista talouden tasapainottamiseen.

Turun Sanomat kirjoitti (26.5.) neuvoloiden toiminnasta, jonka on koettu olevan liikaa lomakkeiden täyttöä, punnituksia ja mittauksia, kun vanhempien henkinen tukeminen, keskustelu ja ylipäätään kohtaaminen jäävät käynneillä väliin tai vähiin.

Kouluihin on lisätty vuosien saatossa merkittävästi kuraattoreiden ja koulupsykologien palveluita sekä pienryhmäopetusta erityistä tukea vaativille oppilaille. Silti, lapsia ja nuoria syrjäytyy kiihtyvällä tahdilla.

Kevään aikana käytiin kiihkeää keskustelua vanhustenhoidon laadusta. Sen sijaan, että olisimme todella puhuneet laadusta: mitä on vanhusten hyvä hoito ja mikä kuuluu yhteiskunnan vastuulle, keskustelu typistyi määrään. Laatua keskustelussa määritti yksinkertaistetusti vain se, paljonko hoitajia tarvitaan per hoidettava.

Arkikokemukset eri palveluissa ja niissä ilmenevissä ongelmissa tiivistyy yhteen sanaan: kohtaamattomuus. Me selvitämme, tutkimme, diagnosoimme, mitoitamme ja koordinoimme, mutta aito kohtaaminen jää siinä hötäkässä prosessien, standardien, suositusten ja byrokratian jalkoihin.

Samaan aikaan tutkittu tosiasia on, että lapsella tai nuorella jo yksi turvallinen aikuinen auttaa tasapainoisen mielen rakentumiseen. Mielenterveyden suojatekijät ehkäisevät mielenterveyden ongelmia, sen kautta esimerkiksi päihteiden ongelmakäyttöä ja lopulta myös syrjäytymistä.

Patenttiratkaisuksi lähes kaikkiin ongelmiin esitetään resurssien lisäämistä. Uskallan kuitenkin väittää, että resurssien lisääminen kategorisesti kaikkialle ei ole ratkaisu nyt esillä olevaan ongelmaan. Ratkaisu on ihmisten nostaminen palveluiden keskipisteeksi kohtaamalla. Kohtaaminen taas edellyttää työyhteisöiltä uudenlaista kulttuuria ja uudenlainen kulttuuri muutosjohtajuutta.

Pelkästään tällä kulttuurin muutoksella on mahdollista saavuttaa viime hallituskaudella asetetut tavoitteet saatavuuden parantamisesta kustannusten kasvun pysäyttämiseen sotepalveluissa. Kysymys kuuluu, uskallammeko me kohdata vai laadimmeko jälleen uuden hallintorakenteen kohtaamisen välttämiseksi?

Ryhdytään (yhteis)työhön

Tiistai 28.5.2019

Sote- ja kuntauudistusten kariuduttua hallitus toisensa jälkeen on ryhdyttävä ratkomaan tiensä päähän tulleita palvelumuotoja myös omaehtoisesti - odotteluun ei ole enää varaa. Yksi esimerkki 70-luvun jäänteestä ovat terveyskeskusten vuodeosastot, joita ajan henkeen löytyy jokaisesta kunnasta.

Kuntakohtaisia vuodeosastoja ylläpidetään isolla rahalla ja samaan aikaan erikoissairaanhoidossa päiväpolikliiniset toimenpiteet yleistyvät. Terveyskeskuksissa paikkoja täytetään sinne kuulumattomilla potilailla, jotta palvelun ylläpito olisi edes jotenkuten perusteltavissa. Vedotaan erikoissairaanhoidon siirtoviivemaksujen ehkäisyyn, kun osastoja ylläpidetään 60-70% käyttöasteella.

Vuodeosastojen toimenkuviin kuuluvat akuuttisairaanhoito, toimintakyvyltään heikentyneiden ikääntyneiden ja muistisairaiden säilöminen sekä saattohoito. Yhtälö on osaamisen ja inhimillisyyden kannalta mahdoton.

Akuutti sairaanhoito on varsin erilaista, riippuen onko kyseessä aivoverenkierron ongelmat, leikkauksen jälkihoito jne. Väestöpohja huomioon ottaen akuuttisairaudet voitaisiin keskittää 4-6 alueelliseen yksikköön: Saloon, Loimaalle, Ukiin, Turkuun ja johonkin Turun kehyskunnista ruotsinkielistä palvelua unohtamatta. Kun kyse on muutaman viikon hoitojaksosta, etäisyys kotiin voi hyvin olla yli 10 kilometriä. Myös alueelliset yksiköt voisivat erikoistua hieman.

Ikääntyneiden säilöminen vuodeosastoilla pitää saada loppumaan heti. Vuodeosastohoidon on todettu romahduttavan ikääntyneen toimintakyvyn, kolmen hengen ryhmähuone yhteisine vessoineen ja muine ankeuksineen ei ole laadukasta elämää. Kaksoispaikka vuodeosastolla ja ympärivuorokautisessa hoidossa vasta kallista onkin. Esimerkiksi suurin osa virtsatietulehduksista voitaisiin hoitaa hoitokodissa kotisairaalan tuella. Ongelmana taitavat olla hallinnon eri siilot: terveyspalvelut ja vanhuspalvelut hoidetaan eri organisaatioissa tai kotisairaalan palveluita ei automaattisesti tarjota yksityisiin hoitokoteihin. Kunta maksaa näin sekä vuodeosastohoidosta että hoitokotipaikasta.

Saattohoidon osalta kotiin vietävät palvelut ovat monesti se paras vaihtoehto. Jos ympärivuorokautista hoitoa tarvitaan, on suunnaton menetys, että Karina-koti nyt lopetetaan. Valinnanvapautta ei enää ole ja tarjolla ovat vain vuodeosastot, joissa kovin harva haluaisi viimeisiä aikojaan viettää. Saattohoitoa ei pidä kuntien miettiä vain oman kunnan sisällä vaan ratkaisut kannattaisi laatia yhteistyössä erikoissairaanhoidon ja alueen kuntien kanssa. Palliatiivisen hoito- ja osaamiskeskuksen perustaminen TYKS:n yhteyteen olisi välttämätöntä (TS 16.5.).

Kun uutta hallitusta odotellaan, meidän on Varsinais-Suomessa kehitettävä alueellista akuuttisairaanhoitoa erikoissairaanhoidon ja kotisairaaloiden välille, vähennettävä vuodeosastopaikkojen ylläpitoa vain varmuuden vuoksi ja ryhdyttävä ohjaamaan saattohoitoa kokonaisuutena.

Jäljelle jääviin osastohoidon yksiköihin tarvitaan vahvasti kuntouttava lähtökohta työlle. Toimintakyky ei saa hoidon aikana laskea vaan sen paraneminen on tärkeä päämäärä kaikessa muussa kuin saattohoidossa. Kunnissa kannattaisi miettiä vanhus- ja terveyspalveluiden yhdistämistä, jos ei sitä jo ole tehty.

Toimintakyky keskiöön

Lauantai 4.5.2019

Kirjoitus on alunperin julkaistu Turun Sanomissa 4.5.2019

Soteuudistuksen siirryttyä uuden hallituksen pöydälle, kunnat jatkavat tuttuun tapaan vuosibudjettiensa laatimista. Samaan aikaan hallitusohjelmaa rakennetaan ja muun muassa hoitajamitoitus ympärivuorokautisessa hoidossa on ollut kevään kuumia puheenaiheita.

Keskusteluissa ja miksei myös budjeteissa liian vähälle huomiolle jäävät liikunnan ja toimintakyvyn kiistaton yhteys. Ikääntyvän väestömme kohtalonkysymys on toimintakyky ja sen ylläpitäminen. Toimintakyvyn tärkeys korostuu ikääntyessä, mutta näyttelee keskeistä roolia ihan kaikissa elämänvaiheissa, myös lapsuudessa ja työiässä.

Turun Sanomat 2.5. vertaili saman geeniperimän saaneita kaksosia, joiden elintavat olivat hyvin erilaiset. Vähäisen liikunnan ja huonojen ruokailutottumusten vaikutukset henkilön elämänkaareen ja elämänlaatuun mutta myös kansantalouteen olivat dramaattiset.

Ikääntyneiden päivittäisen liikunnan, kuntoutusteknologian ja digitaalisten palveluiden puolestapuhujana toivon koko sydämestäni että uusi hallitus nostaa toimintakyvyn ylläpitämisen keskeiseen rooliin ohjelmissaan. On turha tavoitella ikääntyneiden pidempää asumista kotona, jos emme varmista mahdollisuuksia päivittäiseen toimintakykyä ylläpitävään liikuntaan.

Liikuntasuositukset ikääntyneille koskevat myös ympärivuorokautista hoitoa. Toimintakyvyn ylläpitäminen vaikuttaa merkittävästi hoitoisuuteen, mutta myös koettuun elämänlaatuun; kukapa meistä ei haluaisi pukeutua, syödä tai käydä vessassa itsenäisesti.

Ilman hallitusohjelmaa ja kärkihankkeitakin kunnat voivat panostaa liikunnan lisäämiseen palveluissaan esimerkiksi päivätoiminnassa, ympärivuorokautisessa hoidossa, terveyspalveluissa ja erityisesti kotipalvelun piiriin kuuluvien ikääntyneiden arjessa. Mahdollisuudet siihen ovat rajattomat eikä edes kustannukset ole tälle esteenä, kun hyödynnetään uusia ketteriä tapoja, digitalisaatiota ja teknologiaa liikunnan avustajana ja mahdollistajana.

Tasa-arvosta - jälkisanat

Perjantai 26.4.2019

Vaalien alla kävin mielenkiintoisen keskustelun omalla Facebook -seinälläni. Suosittelin ihmisiä äänestämään eduskuntaan erinomaisia naisia, jotta tasa-arvo eduskunnassakin toteutuisi. Naisia on Suomessa jopa hieman enemmän kuin miehiä, joten suhdeluvun pitäisi olla lähellä 50-50, kun muun sukupuolisia ei tilastoissa ilmoiteta. Avaukseni luonnollisesti ihastutti ja vihastutti.  

Tämä keskustelu erityisesti, kuten keskustelut yleensäkin, avasi silmiäni tasa-arvon osalta. Olen edelleen tasa-arvon vahva kannattaja, mutta keskustelun tuoksinassa havahduin, että tasa-arvoa ei edistetä, saati toteuteta vain sukupuolten prosenttiosuuksia laskemalla. Olennaisempaa on linja, mitä kukakin henkilö päätöksenteossa edistää.

Suomen laki edellyttää tasa-arvoa naisille ja miehille. Jos tässä unohdetaan lakipykälät ja pohditaan käsitettä käytännön tasolla, se mielestäni tiivistyy mahdollisuuksien tasa-arvoon ja tasa-arvoiseen palkitsemiseen. Mahdollisuuksien tasa-arvolla tarkoitan, että voivatko naiset ryhtyä esimerkiksi rekkakuskeiksi tai pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajiksi tai miehet lastenhoitajiksi, vanhustenhoitajiksi tai koti-isiksi. Voimmeko me siis toteuttaa itseämme ja osaamistamme vahvuuksistamme vai yhteiskunnan rooliodotuksista käsin? Tässä suhteessa Suomi ei ole vielä aidon tasa-arvoinen, vaikkakin olemme kulkeneet pitkälle tuolla tiellä.

Tasa-arvoinen palkitseminen taas määräytyy kahdella eri tavalla. Maksammeko naisvaltaisina aloina tunnetuista töistä samaa palkkaa kuin miesvaltaisista töistä, esimerkiksi teknisen alan ja sosiaalialan työt kunnassa. Toinen lähestymistapa on sama palkka samasta työstä. Molemmissa meillä riittää yhä tekemistä.

Yhtenä keskeisenä tasa-arvoa hidastavana tai edistävänä konkreettisena kysymyksenä lienee perhevapaiden jakautuminen vanhempien kesken. Se selittänee ainakin palkkaeroja samasta työstä, miehen euron ollessa naisen 80 senttiä. Siksi perhevapaauudistus on saatava eteenpäin tällä vaalikaudella. Oma toiveeni on 5+5+5 -malli, jossa sama vanhempi ei voi käyttää kaikkia kolmea perhevapaajaksoista. Täysipäiväisestä hoitovapaamallista voitanee tässä yhteydessä kokonaan luopua ja se säilyisi ainoastaan osittaisen hoitovapaan mallilla nykyisen kaltaisena. Oletan, vaikka en sitä ole laskenut, että muutos olisi vähintäänkin kustannusneutraali. 

Mikä siis saa meidät olettamaan, että eduskunnan uudet 94 naiskansanedustajaa ajavat kaikki tasa-arvoa edistävää perhevapaauudistusta? Itseasiassa, me tiedämme esimerkiksi keskustan ja kristillisdemokraattien edustajista, että heidän mielestään ”perheet saavat itse päättää”. Argumentti on omaa luokkaansa tasa-arvon edistämättömyyden kannalta, sillä perheet saavat nytkin päättää ja tietysti myös jatkossa, mallista riippumatta. Eri asia on, millaisia toimintamalleja tuetaan yhteiskunnan varoilla.

Tasa-arvosta olemme nähneet vaalivuoden aikana varsin mielenkiintoisia käytännön esimerkkejä. Vihreissä vaalit vedettiin kokeneen miespoliitikon johdolla, vaikka päteviä naisiakin olisi ollut saatavilla. 

SDP:ssä varapuheenjohtaja tuurasi puheenjohtajaa alkuvuonna. Marin oppi tehtäväänsä vaikuttavan nopeasti. Jos SDP olisi elänyt kuten itse opettaa, Rinne olisi huilinut rauhassa itsensä hyvään kuntoon ja antanut Marinin hoitaa vaalit. Vaalitulos olisi voinut tällä ratkaisulla olla merkittävästikin erilainen. 

Harmillisin tasa-arvon näkökulmasta oli viimeisin tapahtumasarja, jossa erinomaisesti pääministerin pestin hoitanut Juha Sipilä ilmoitti luopuvansa keskustan puheenjohtajuudesta jo tänä vuonna. Sinänsä päätös on suoraselkäinen ja ymmärrettävä ”tulos tai ulos” -puheiden jälkeen, mutta jos hän olisi malttanut mielensä ja hoitanut hommaa seuraavaan normaaliin puoluekokoukseen saakka, Saarikko olisi tuolloin mitä luultavimmin asettunut kisaan mukaan. Ratkaisu olisi ollut tasa-arvon näkökulmasta reilu. Nyt Saarikon tekemä päätös oli varsin ymmärrettävä ja kunnioitettavakin.

Tasa-arvon ja tasapuolisuuden nimissä on rohkeasti todettava, että malka on aina mukavinta löytää toisen silmästä. Onhan meillä edelleen puolueita, joita ei nainen ole koskaan johtanut.

Nyt jäämme mielenkiinnolla odottamaan, kuinka tasa-arvoa edistävä hallitusohjelma Suomeen saadaan ja miten 200 kansanedustajaamme sukupuolesta riippumatta onnistuvat edistämään tasa-arvoa yhteiskunnassamme. 

Kansa on puhunut

Tiistai 16.4.2019

Eduskuntavaalit ovat tällä erää takana. Onnittelut 17 varsinaissuomalaiselle kansanedustajalle, niin uusille kuin kokeneillekin tekijöille!

Samalla on aihetta onnitella kaikkia ehdokkaita tiimeineen, jotka vaaleissa asettuivat ehdolle. On todellakin melkoinen panostus niin ajallisesti, taloudellisesti kuin henkisestikin lähteä ehdolle omilla kasvoillaan, omalla persoonallaan. Tosissaan tehty vaalikampanja vie kuukausien ajallisen panostuksen ja monella myös tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia euroja.

Vaalien aikaan tuntuu suorastaan kummalliselta, että ehdokkaisiin osa ihmisistä ja myös medioista suhtautuu vihamielisesti tai ainakin skeptisesti. Jos yleinen ilmapiiri esimerkiksi televisiossa on aina haastava ja huonoihin seikkoihin keskittyvä, se luonnollisesti tarttuu. Mietin monta kertaa tenttejä katsoessani, että miten ihmeessä saamme nuoret äänestämään, saati ehdolle, jos keskusteluissa keskitytään virheiden etsimiseen, vastakkainasettelun rakentamiseen ja toisten näpäyttelyyn. Sosiaalinen media tarjoaa vielä villimmän kanavan huonoon käytökseen.

Toivottavasti jatkossa otamme opiksemme ja alamme etsimään ainaisen alasampumisen sijaan myös onnistumisia ja keskustelemaan tekijöistä, joilla niihin päästiin. Toivottavasti sen myötä yleinen ilmapiiri muuttuisi ja poliitikon ammatista, siihen pyrkimisestä tulisi pikemminkin hyve kuin pahe. Tuhansien ilmaisten tuntien tekeminen yhteiskunnan eteen on kovin harvoin oman edun tavoittelua tai pelkkää vallanhimoa. Siihen tarvitaan myös kiinnostusta, innostusta ja intohimoa yhteisiin asioihimme.

Suuri kiitos siis kaikille ehdolle lähteneille, heidän ahkerille tiimeilleen ja taustajoukoilleen sekä tietysti äänestäjille; kaikkia näitä tarvitaan toimivaan demokratiaan rakentavaa mediaa unohtamatta.

Puhutaan tasa-arvosta

Perjantai 5.4.2019

Viime eduskuntavaaleissa kuumin puheenaihe oli tasa-arvoinen avioliittolaki. Minulle on näiden vaalien aikana tullut vahvasti olo, että tällä kertaa meidän pitäisi puhua tasa-arvosta.

Oma arkikokemukseni politiikasta ei tue väitettä, että Suomessa tasa-arvon osalta olisi valmista, että kaikki työ olisi jo tehty. Naiskansanedustajia on tällä hetkellä 41,5%, pääministeritentti oli haastattelijoita myöden
"all male panel", yritysten johdossa naiset ovat selkeässä vähemmistössä.

Katse tulevaisuudessa

Perjantai 22.3.2019

Juuri nyt tuntuu erityisen mukavalta olla kaarinalainen. Olemme vuoden sisällä päättäneet Hovirinnan ja Valkeavuoren koulun hankesuunnitelmista. Näiden lisäksi luvassa on myös Piispanlähteen koulun laajennus sekä muiden koulujemme perusparannuksia uutta liikuntahallia unohtamatta. Harvassa kunnassa päästään lähivuosina nauttimaan näin perusteellisista uudistuksista – ja uusista tiloista.

Julkisessa keskustelussa ja päätöksenteossa huomio on aivan liian usein kiinnittynyt uhkiin ja ongelmiin. Päätöksiä on toki punnittava monelta eri kantilta ja eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet ovat osa tuota pohdintaa. Nyt, kun päätökset on tehty, on aika kääntää uusi sivu kouluihimme liittyvässä keskustelussa.

Me olemme panostaneet laadukkaan pedagogisen ympäristön suunnitteluun palkkaamalla hankkeisiimme erillisen oppimisympäristöasiantuntijan. Koulut ovat tiiviisti mukana uuden suunnittelussa ja lopputuloksesta tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä niin oppilaiden, henkilökunnan kuin iltakäyttäjienkin mielestä toimiva, turvallinen ja innostava.

Seuraavaksi panostamme onnistuneeseen rakentamiseen laadun, kustannusten ja aikataulun osalta palkkaamalla kaupunkiin erillisen hankejohtajan huolehtimaan vain näistä rakennushankkeista. Huolehtimalla kaikista kolmesta tavoitteesta, varmistamme turvallisen ja terveellisen oppimisympäristön kotikunnassa, jonka talous on tasapainossa. Tasapainoisen talouden avulla meillä on jatkossakin mahdollisuus panostaa erinomaiseen opetukseen, uusiin investointeihin ja palvella kaikkia kuntalaisiamme eri elämän vaiheissa parhaalla mahdollisella tavalla.

Iloitaan siis näistä huikeista suunnitelmista ja mahdollisuuksista, jotka pian alkavat muuttua todellisuudeksi ja arkipäiväksi lapsillemme ja nuorillemme.

Sanna Vauranoja
Ryhmäpuheenjohtaja, kaupunginhallitus (kok.)

Timo Virkkula
Ryhmäpuheenjohtaja, sivistyslautakunnan pj (SDP)

Lehdistötiedote Valkeavuoren koulun hankesuunnitelmasta

Maanantai 11.3.2019

Paimion parantola ansaitsee tulla nähdyksi

Lauantai 24.11.2018 - Sanna

Synnytystalkoot

Sunnuntai 18.11.2018

*Kirjoitus on alkuperäisenä julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa. 

Viime aikoina keskustelu syntyvyyden vähenemisestä ja väestörakenteestamme on kiihtynyt ilahduttavalla tavalla. Kyseessä on kuitenkin Suomen tulevaisuuden kannalta varsin ratkaiseva seikka. Ratkaisuja haetaan niin lainsäädännöstä kuin työpaikoiltakin.

Kaikkien yhteiskunnallisten ratkaisuiden edellä ovat kuitenkin ne mielikuvat, millaista elämää ihmiset ylipäätään tavoittelevat. Jos julkisuudessa ja eri medioissa esillä ovat kauhutarinat synnytyksistä, kertomukset raskaasta perhearjesta ja haastattelut urakehityksen lakkaamisesta, matkustelun vähenemisestä ja oman elämän sekä parisuhteen päättymisestä, kuka oikeasti haluaa valita sellaisen elämän.

Mitä jos medioissa nostettaisiin esiin myös kertomuksia siitä, miten elämä muuttuu radikaalisti paremmaksi lasten myötä. Tarinoita siitä, miten arvojärjestys ja elämän merkitys löytyi vauvankopasta. Tiedostavat nuoret, jotka jättävät lapset ympäristösyistä hankkimatta, heiltä voisi kysyä samalla vuodessa lennettyjen mailien määrää.

Mitä sitten olisi tehtävissä lainsäädännön ja poliittisten päätösten kautta, jotta perheen pärjäisivät paremmin ruuhkavuosissaan?

Äitiys- ja lapsineuvolassa keskitytään pelkän vauvan tai äidin punnitsemisen lisäksi koko perheen henkiseen hyvinvointiin ja voimavaroihin. Synnytyksen jälkeen voipunut äiti ei joudu siskonpetille kolmen hengen huoneeseen vaan perheillä on mahdollisuus heti ensi hetkistä olla yhdessä. Jos raskauden, synnytyksen tai lapsivuodeajan aikana jotain menee pieleen, myös henkisestä tuesta erinomaisen fyysisen hoidon lisäksi huolehditaan.

Perhevapaat jaetaan tasaisemmin perheille tai jopa muiden läheisten aikuisten kanssa, jotta perheelle parhaat ratkaisut on tehtävissä. Lapsilisiä ei jatkuvasti leikata. Ei myöskään kotitalousvähennystä. Työntekijän palkkaaminen mahdollistetaan verovähennysoikeudella perheille ja lapset huomioidaan vanhempien verotuksessa merkittävällä verovähennysoikeudella. Lakiuudistuksia ja poliittisia päätöksiä ei tehdä keskiluokan eli suurella todennäköisyydellä lapsiperheiden rokottamiseksi.

Työpaikoilla taas kannustetaan joustoihin. Työnantajille perustetaan laaja-alainen ”Meillä joustetaan” -kampanja, johon rekisteröityneet työnantajat sitoutuvat joustavuuteen alle 15-vuotiaiden lasten vanhempien työn osalta. Ja miksei jousto voisi ulottua läheisiin laajemmin esimerkiksi ikääntyvistä vanhemmista huolehtimiseen? Työpaikkaa hakiessa voi tarkistaa, löytyykö yritys tai organisaatio rekisteristä.

Kolmen lapsen äitinä olen enemmän kuin onnellinen, että olemme uskaltautuneet yrittämään lapsia ja lapsia saaneet. Lapsia ei todellakaan vain hankita, vaan niitä saadaan. Samalla olen myös helpottunut siitä, että en enää joudu päätöstä punnitsemaan, vaan lapsilukumme on täynnä. Jos SDP:stä tulee pääministeripuolue, en edes uskalla miettiä, kuinka meidän käy.

Rinne lupasi merkittäviä tulonsiirtoja eläkeläisille. Se tarkoittaa äkkiseltään laskettuna yli miljardia euroa vuodessa ja koska tulot eivät ilman veronkorotuksia kasva, summa joko leikataan esimerkiksi meiltä lapsiperheiltä tai se tehdään veronkorotuksen muodossa. Lopputulos on molemmissa vaihtoehdoissa sama.

Yhtälailla SDP:n johtamassa Suomessa minua pelottaa työelämän kannalta. Yksinyrittäjänä en uskaltaisi enää palkata äitiyslomasijaista itselleni, koska SDP ja ammattiyhdistysliike halusi torpedoida alle 10 hengen yrityksen mahdollisuuden irtisanoa työntekijä kevyemmällä proseduurilla. Äityslomani ajaksi joutuisin siis jatkossa ajamaan yritystoimintani alas tai palkkaamaan työntekijän suurella henkilökohtaisella riskillä. Jos työntekijän rekrytointi ei olisikaan onnistunut, pahimmassa tapauksessa joutuisin ottamaan lainaa palkan maksamiseksi.

Ja jos taas olisin palkansaaja, SDP:n johtamassa Suomessa riskit sen kuin kasvaisivat. Viimeksi SDP:n taloudellinen ja henkinen taustayhdistys, veropohjaamme rapauttava, verovapauksista nauttiva SAK esitti, että lakimuutoksella pitäisi kammeta uusia ja nuoria työntekijöitä ulos työpaikoiltaan, jotta pisimpään organisaatioissa olleet saisivat pitää työpaikkansa. Nousukauden päättyessä voi vaan kuvitella, kuinka käy nuorehkon perheenäidin tai perhettä vasta suunnittelevan vastavalmistuneen työntekijän, josa SDP:n tai SAK:n esitykset seuraavalla hallituskaudella etenisivät. 

Näiden lapsiperheiden arkea monin tavoin vaikeuttavien avausten myötä on pakko kysyä, millaisia synnytystalkoita SDP:n puheenjohtaja varsinaisesti tarkoitti?

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro budjetista 2019

Maanantai 12.11.2018 - Sanna

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, kaupunginvaltuutetut ja kokousyleisö!

Kiitos osallistujille tähän mennessä käymästämme budjettikeskustelusta. Keskustelu on ollut Kaarinan arvojen mukaisesti avointa ja budjettia on tehty yhdessä. Meillä Kokoomuksessa keskusteluun nousi erityisesti kolme teemaa: johtajuus, johdonmuakisuus ja terve talous. 

Nyt päätettävänämme oleva budjetti ei ole tasapainossa, vaan se sisältää selkeän alijäämän. Siksi työ vasta alkaa, kun tämä pykälä on saatu käsiteltyä. 

Vuonna 2015 kokoomuksen aloitteesta sosiaali- ja terveyspalveluissa tehtiin palvelutasokartoitus, jonka mukaan palvelut jaettiin kolmeen kategoriaan: must have (lakisääteiset), should have (vaikuttavat, ennaltaehkäisevät palvelut ja nice to have (kiva olla, täysin vapaaehtoiset) palvelut. Nykyään sotepalveluissamme puhutaan sujuvasti must have, wise to have ja nice to have -palveluista. Samaa ajattelua tarvitaan myös muille toimialoille. 

On rehellisyyttä ja viisautta myöntää, että lakisääteisten ja hyödyllisten palveluiden lisäksi me teemme myös kenties vähemmän hyödyllisiä asioita. Palvelut saattavat olla vanhentuneita, eivät enää palvele parhaalla tavalla kuntalaisia, asiakkaita, toiminta ovat päällekkäistä tai prosessit tarpeettoman raskaita. Meidän pitää keskustella siitä, mitä säilytetään ja mistä voimme luopua lean -ajattelun hengessä. 

Kuten kaupunginjohtaja Harri Virta omassa puheessaan totesi, investointiohjelmamme on erityisen raskas. Pahimmillaan asukaskohtainen velka voi nousta kriisikunnan rajoille. Myös investoinnit pitäisi kyetä jakamaan pakollisiin (must have), viisaisiin (wise to have) ja hupi-investointeihin (nice to have). Ja jostain myös kyettävä luopumaan. 

Me päättäjät siis ryhdymme yhdessä virkamiesten kanssa tasapainottamaan taloutta heti vuoden vaihteessa. Se tarkoittaa sekä käyttötaloutta että investointeja! Silloin kysytään päättäjiltä johdonmukaisuutta ja virkamiehiltä johtajuutta. 

Kaikki kipeät päätökset eivät voi jäädä odottamaan tulevaisuutta, vaan meidän on ryhdyttävä tekemään niitä nyt, kun se ei vielä ole myöhäistä. Toisaalta, onnistuminen mitataan jokapäiväisessä työssä ja sen johtamisessa. Pelkät päätökset eivät vielä riitä. Kun jokin toimintamalli päätetään ottaa käyttöön, se myös otetaan ja sen toteutumista seurataan. Jos jollekin hankkeelle annetaan raami, siitä myös pidetään kiinni. 

Tästä hyvä esimerkki on koulurakentamisen hankkeet. Me olemme varanneet tarvittavat resurssit, jotta

• kilpailutukset onnistuvat
• laatua, aikataulua ja kustannuksia seurataan
• poikkeamia ei tapahdu tai niihin reagoidaan ja ne korjataan välittömästi.

Meillä on rakennushankkeille nimetty kullekin oma vastuuhenkilö, joka henkilökohtaisesti vastaa siitä, että nämä tavoitteet toteutuvat ja raamissa pysytään. 

Tarvitaan siis rohkeutta, johdonmukaisuutta ja johtajuutta terveen talouden saavuttamiseksi!

Kirkko tulee taas

Maanantai 5.11.2018 - Sanna

Osallistuin lapseni kuoron myötä gospelkirkkoon Piikkiön kirkossa. Gospelmessu kuulosti ja tuntui juuri niin hyvältä kuin kirkon pitäisikin.

Kuinka moni aidon oikeasti jaksaa mennä sunnuntaiaamuna kello 10 kuuntelemaan vieraalta kuulostavia virsiä ja pitkiä saarnoja? Tämä tietysti on karikatyyri kirkosta, mutta toisaalta, mielikuvat juuri ratkaisevat.

Omassa työssäni olen huomannut, miten tärkeää ihmisille on nimenomaan musiikki. Miksi tarjota ihmisille musiikkia, joka ei heitä hautajaisten ulkopuolella juurikaan puhuttele. Voisiko gospelmessu ollakin sunnuntaisin vakio vaikka joka toinen viikko? Toiveikas tunnelma, hyvä saarna ja raamatun teksti jonkun nuoren lukemana. Ehkä messun aikatauluakin voisi ajatella uudelleen. Ei Raamatussa taida lukea mitään kello kymmenestä.

Mikä mukavinta, messun jälkeen tarjolla oli lämmintä mehua. Oivallinen tapa jäädä vähän juttelemaan ja tutustumaan seurakunnan muihin jäseniin mehun, kahvin tai iltateen merkeissä. Pieni tarjoilu ei paljoa maksa.

Entäpä sitten kirkon sanoma. Uskon, että lähimmäisestä välittäminen, armo, myötätunto ja turva ovat juuri niitä puuttuvia palasia, joita niin moni tässä ajassa elämäänsä kaipaisi. Verkossa ihmiset heittävät toistensa päälle vihapuhetta, politiikassa rakennetaan usein päätöksiä vastakkainasettelun kautta, työpaikoilla kilpailu on äärimmäisen kovaa, eikä ole helppoa koululaisillakaan. Entistä useammat eroavat, sukulaiset asuvat kaukana toisistaan, eikä lapsilla tai aikuisilla ole edes kotona turvapaikkaa, jossa sinua rakastetaan ja hyväksytään sellaisena kuin olet.

Kirkolla on siis kaikki menestyksen elementit olemassa, kysymys on vain siitä, miten ihmiset jälleen löytävät tiensä seurakuntaan. Tällä hetkellä kirkon sisäiset ristiriidat hallitsevat myös mielikuvia. Kaikista kysymyksistä ja arvoista emme ehkä koskaan löydä yhtä yhteistä ratkaisua, mutta se ei saa estää elämästä rauhassa rinnakkain kirkon sisällä. Mitä, jos keskittyisimme niihin 97 prosenttiin asioita, joista voimme olla samaa mieltä ja annamme tilaa jokaiselle pitää oma mielipiteensä niistä, mistä olemme eri mieltä. Lohtua, lähimmäisen rakkautta, armoa ja lämpöä kaipaa niin moni, että ei anneta lapsen mennä pesuveden mukana.

Kirkon päätöksentekoelimiin valitaan taas uusia päättäjiä. Toivottavasti mahdollisimman moni äänestäisi, ja toisaalta, valituksi tulisi niitä rohkeita ihmisiä, joille tärkeintä ei ole vain kaiken säilyttäminen ennallaan vaan elämän virtaan astuminen sellaisena kuin se nyt 2000-luvulla on.

Pienillä uudistuksilla olisi epäilemättä suuri vaikutus seurakuntaan. Ehkä näemme vielä laajan muutoksen ihmisten käyttäytymisessä ja ajan kuva ei ole kirkosta eroaminen vaan kirkkoon ja seurakuntaan kuuluminen.

Mihin koira karvoistaan

Lauantai 3.11.2018 - Sanna

Aiemmin syksyllä kirjoitin blogiini, että eduskuntavaalit jäävät ensi keväänä osaltani väliin. Intohimo politiikkaan ei kuitenkaan ole mihinkään sammunut, vaikka tekemistä kyllä piisaa muillakin elämänaloilla. Olinkin todella otettu, kun päätökseni jälkeen minuun otettiin yhteyttä eduskuntavaalikampanjaan liittyen.  

Jos ehdokkaan arvoina ovat työ ja yrittäjyys, koulutus sekä ympäristöasiat, tunnen väistämättä yhteenkuuluvuutta ja jaan nämä arvot. Kun kyseessä on vieläpä henkilö, joka on toiminut jo muutamia vuosia mentorinani politiikassa, työhistoria on yritysmaailmasta ja koulutuskin jossain määrin meitä yhdistää, ei tehtävästä voinut kieltäytyä, olipa kiireitä tai ei.

Niinpä lupauduin ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen kampanjapäälliköksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Kiitos Anne-Mari kutsusta tehtävään, tästä se vaalipöhinä taas alkaa!

Maailma ei ole valmis

Torstai 4.10.2018

Pitkän ja perusteellisen pohdinnan jälkeen päätös on tehty: en aio asettua eduskuntavaaleissa 2019 ehdolle. Viime vaalien tulos, lähes 2400 ääntä oli tosi hieno saavutus ja siitä olisi varmasti hyvä jatkaa seuraavissa vaaleissa. Monen asian summana vaalit jäävät kuitenkin osaltani väliin. 

Eduskuntavaalit edellyttävät merkittäviä panoksia niin taloudellisesti kuin ajankäytöllisestikin. Minulla on kolme lasta, joista nuorin on vasta vuoden. Yrityksenikin on vielä nuori ja sen eteen on tehtävä lujasti töitä. Jos olen useita kuukausia kampanjoimassa lähes päivittäin, se on valtava panos niin perheeltä kuin yritykseltäkin. Tässä kohtaa lapset, perhe ja oma työ menevät ehdokkuuden edelle.  

Intohimo yhteiskunnan kehittämiseen ei ole kuitenkaan mihinkään sammunut. Tehtävää riittää vielä paljon esimerkiksi tasa-arvon puolesta. Toissa perjantain luottamusäänestys oli hyvä esimerkki siitä, miten maailma ei ole valmis, vaikka me usein haluaisimme niin uskoa. 

Valtakunnan politiikassa hallituksen toimet työllisyyden ja yrittäjyyden eteen ansaitsevat erityisen kiitoksen. Soteuudistuksen hitaus sen sijaan huolestuttaa minuakin, koska kunnissa ollaan jo niin pitkään odoteltu muutosta ja tiettyjä päätöksiä ollaan siirretty sen vuoksi. Tämä epätietoisuus synnyttää pysähtyneisyyttä ja kehitystoimenpiteitä ei uskalleta tehdä odotellessa. Odottelu rapauttaa nykyistä järjestelmäämme entisestään. 

Soteasiat ovat edelleen yksi erityismielenkiinnon kohteitani, sillä viime kaudella toimin sotelautakunnan puheenjohtajana ja sairaanhoitopiirin luottamustehtävissä. Myös yritykseni toimiala sivuaa sotepalveluita. Tällä kaudella näkökulma päätöksentekoon, kunnan ja kuntayhtymien toimintaan on laajentunut entisestään kaupunginhallituksessa ja sairaanhoitopiirin tarkastuslautakunnassa. 

Vaikka itse osittain elämäntilanteesta johtuen päädyin jättämään nämä vaalit väliin, toivon, että sekä ehdokasasettelussa että etenkin vaalituloksessa myös ruuhkavuosiaan elävät pienten lasten vanhemmat ja erityisesti naiset tulevat vahvasti edustetuksi ja kuulluiksi päätöksenteossa.

Itse aion jatkossakin edistää omissa luottamustehtävissäni Kaarinassa ja Varsinais-Suomessa tasa-arvoa, tervettä taloutta, uusia tapoja tuottaa palveluita ja kestävää elämäntapaa, jossa hyvinvointi ja huikea luontomme säilyvät tulevillekin sukupolville.  

Ensi keväänä tulee varmasti moneen kertaan ikävä kampanjaamme teemalla Hyvää arkea! Jälleen on hyvä syy kiittää koko mahtavaa supertiimiäni kaikista yhteisistä ponnisteluista, ideoista, lukemattomista työtunneista ja monesta mieleenpainuvasta huippuhetkestä numeron 30 eteen! Toivottavasti mahdollisimman monella ehdokkaalla on ensi keväänä tukenaan ja takanaan yhtä hyvä huipputiimi, sillä se on kaiken a ja o. 

Mitä oikeastaan tapahtui

Lauantai 29.9.2018

Anna-Liina Kauhanen, Helsingin Sanomien Berliinin kirjeenvaihtaja, kirjoittaa pienistä murtumista, jotka muuttavat maailman suuntaa ja aloittavat uuden aikakauden (HS 29.9.). Viime viikolla eduskunta äänesti ulkoministeri Timo Soinin luottamuksesta. Siniset tekivät asiasta hallituksen luottamuskysymyksen, kun eivät enää muuta keksineet. Jälkipelejä en sen enempää referoi, kuka pahoitti mielensä mistäkin. Sen sijaan, asian merkityksestä riittää puhuttavaa vielä pitkäksi aikaa, ehkä jopa historiankirjoihin saakka.

Timo Soini on useasti korostanut, että jokaisella ihmisellä on mielipiteen-, uskonnon- ja sananvapaus Suomessa. Nämä oikeudet koskevat jokaista, riippumatta hänen asemastaan. Entäpä sitten sukupuolestaan?

Perustelut, joita on käytetty Soinin puolesta äänestämiselle, kertovat karua tarinaansa siitä, mikä todellisuudessa on Suomessa tasa-arvon tila. Onko naisen oikeus omaan kehoonsa rikkomaton vai voiko siitä sittenkin tinkiä, kun vaakakupissa on puolueille riittävän tärkeitä kysymyksiä. Miten lopulta mikään uudistus tai lakimuutos voisi olla tätä oikeutta kriittisempi tai tärkeämpi?

Kuvaavaa on se, että Soini sai jatkaa ulkoministerinä näiden tekojensa jälkeen, mutta Ilkka Kanerva joutui samasta tehtävästä väistymään lähetettyään yksityisiä tekstiviestejä; yksityisiä tekstiviestejä yksityishenkilönä yksityishenkilölle. Viestejä, jotka luonnollisesti kuuluisivat viestintäsalaisuuden piiriin, eivät vaikuttaneet Suomen julkikuvaan maailmalla tai pohjimmiltaan edes ministerin työtehtäviin.

Soini on todellakin sinnikkäästi korostanut mielipiteen, uskonnon ja sananvapautta. Eduskunnan äänestyskäyttäytymisestä ja sen jälkipuinneista voi vain enää kysyä, onko (mies)ulkoministerimme lisäksi myös (nais)kansanedustajilla nämä oikeudet voimassa?

Orjattareksi

Maanantai 20.8.2018 klo 15.12

Yle Femmalla ja Areenassa on kesän aikana ollut nähtävissä televisiosarja The Handmaid’s Tale eli Orjattaresi -sarja, joka perustuu kanadalaisen kirjailijan Margaret Atwoodin samannimiseen kirjaan. Kirja on kirjoitettu vuonna 1985.

Kirja ja sarja ovat liikuttaneet mieltäni useampaan otteeseen. Olen pohtinut paljon orjattaren tarinaa ja jostain syystä toista maailmansotaa rinnakkain. Ovatko aikanaan saksalaiset, itävaltalaiset tai puolalaiset huomanneet heikot signaalit ilmassa ja tajunneet etukäteen, mitä kohti yhteiskunnassa mentiin? Missä kohdin heikko signaali on muuttunut vallitsevaksi todellisuudeksi? Missä kohdin ihmiset alkoivat hyväksyä tapahtumat välttämättömyyksinä vääryyksien sijaan?

Ja mikä tärkeintä, mitä heikkoja signaaleita meidän pitäisi nähdä omassa ajassamme? Mitä kohti me olemme matkalla? Onko Atwoodin tarina oikeasti dystopiaa, vai tarina, joka voi tapahtua jossain muodossa jossain päin maailmaa, piankin? Ja mitä pitäisi tehdä, jotta heikosta signaalista ei koskaan tulisi vallitseva todellisuus?

Suomen ulkoministeri on osallistunut tilaisuuksiin ja ottanut kantaa aborttia vastaan. Ulkoministeri on saanut jatkaa tehtävässään. Pääministerin mukaan ”jokaisella on oikeus omiin henkilökohtaisiin mielipiteisiinsä”.

Mihin mielipiteisiin meillä siis on oikeus ja mihin ei? Milloin omien mielipiteiden tuominen esiin on sallittua, milloin ei? Mikä tekee esimerkiksi taannoisen ulkoministeri Ilkka Kanervan henkilökohtaisista tekstiviesteistä ulkoministerille epäsopivia, mutta Soinin henkilökohtaisista mielipiteistä, jotka ovat myös Suomen lain kanssa ristiriidassa, hyväksyttäviä? Miten arvotamme Soinin mielipiteet suhteessa Halla-ahoon, jonka mielipiteet taas eivät sopineet hallitukseen?

Kesän aikana mieliä on pahoitettu myös (nais)ministerin lapsen vuoksi, koska lapsi kävi muutaman minuutin ajan tervehtimässä äitiään tilaisuudessa, jossa ei ollut muita lapsia. Ilmeisen pätevä, ellei pätevin, päätoimittaja jäi valitsematta, koska hänen lapsensa ei ollut oikean ikäinen äidin hakemaan tehtävään. Virallinen selitys oli, että henkilö ei ollut edes ”finalistien joukossa”. Avoimeksi jää kysymys, kenellä toimitusjohtajalla tuon kokoisessa organisaatiossa on aikaa tehdä niin sanottuja alkuhaastatteluita?

En osaa määritellä, milloin asiat ovat kääntyneet tähän suuntaan, mutta yhtä kaikki, tuntuu kuin heikko signaali olisi muuttumassa vahvaksi. Näennäiseen tasa-arvon uskomukseen kääriytynyt Suomi satuilee tasa-arvon tärkeydestä ja samaan aikaan sopii yhä asiat ”saunan lauteilla”. Tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia voidaan loukata monin eri tavoin ja se on lähinnä mielipidekysymys.